Kategoria: Tekoäly

Ylen moraalitesti, oikeat vastaukset

Ylen verkkosivuilla on leikkimielinen verkkotesti, jolla voi pohtia omia arvojaan ja moraalisia valintojaan. Koska tässä blogissa on moraalifilosofiaa aina välilllä sivuttu ja koska eipä tässä muutakaan tekemistä ole, kirjoitan jotain kysymyksiä auki.

Ensimmäinen kysymys kuuluu:

Sinun on valittava, pelastatko tuntemattoman henkilön vai oman lemmikkisi hengenvaarasta. Voit pelastaa vain toisen. Kumman valitsisit?

Jo ensimmäisessä kysymyksessä tekee mieli venyttää dilemman rajoehtoja: totta kai humanistina pelastaisin ihmisen, mutta samalla ajattelen, kummalla olisi omin avuin paremmat mahdollisuudet pelastua: nopsajalkainen koira pelastautuisi ilman apuakin toisin kuin sylivauva tai liikuntarajoitteinen vanhus. Kultakalalla ei olisi mitään mahdollisuuksia, toisaalta sitä myös surisi vähemmän. Toisella fyysisesti terveellä aikuisella olisi yhtä hyvät mahdollisuudet selvitä kuin minulla. Ilmeisesti tässä kuitenkin oletetaan, että pelastamatta jäänyt kuolisi.

Tilaston mukaan n. 28,9% vastaajista pelastaisi oman lemmikkinsä. Melko korkea luku. Pistää myös ajattelemaan, ovatko motiivit eläinrakkaat vai puhtaan itsekkäät. Jos oikeasti uhraa jonkun ihmisen hengen oman lemmikin vuoksi, niin omia tunteitaan kai siinä eniten ajattelee.

Kysymys 2:
Saat tilaisuuden käyttää laitetta, joka parantaa hyvinvointiasi nyt merkittävästi, mutta vastaavasti heikentää lapsenlapsenlastesi hyvinvointia 100 vuoden päästä. Käyttäisitkö laitetta?

Ensimmäinen intuitio oli vastata myöntävästi, koska minulla ei ole lapsia (eikä ole lemmikkejäkään), mutta vastasin kuitenkin kieltävästi. Kaikista vastaajista kieltävästi vastasi lähes kaksi kolmasosaa. Tämän jälkeen voi toisessa testissä arvioida oman hiilijalanjälkensä ja sen jälkeen pohtia, kuinka rehellinen vastasus olikaan.

Kysymys 3:
Kenen tai minkä oikeudet ja hyvinvointi täytyy huomioida päätöksissä?

Vaihtoehtoina ovat mm. kissa, hyttynen, robotti, alkio, järvi, koomapotilas.

Tässä mielestäni sekoitetaan samalle lautaselle keskenään yhteismitattomia asioita. Yksittäisellä hyttysellä ei ole merkitystä, mutta en lajina tuhoaisi kaikkia hyttysiä DDT:llä. Järvellä on itseisarvoa, mutta ei (ihmis)oikeuksia, toisin kuin koomapotilaalla.

Tämän blogin aiheiden kannalta mielenkiintoinen vaihtoehto on ”Kotiapulaisrobotti, joka kykenee tuntemaan (jos tällainen kehitetään)”. Kysymys on hypoteettinen, koska mielestäni sellaista ei pystytä kehittämään, mutta jos olisi olemassa Philip K. Dickin kuvittelemien replikanttien kaltaisia keinoihmisiä, niin toki silloin ne pitäisi ottaa huomioon. Vastasin tähän kieltävästi.

Mutta kuka suunnittelisi varta vasten robotin, joka kykenee tuntemaan kärsimystä? (Onko tässä kristinuskon sanoma pähkinänkuoressa?) Mielenkiintoinen kirja aiheesta on, jossa kirjoittaja väittää kehittäneensä robotin, joka kykenee tuntemaan kipua. Toisaalta Douglas Adamsin parodiaromaanissa Linnunradan käsikirja liftareille on masentunut robotti Marvin.

Vaan eikö oli paljon inhimillisempää (?) kehittää laite, joka tuntee pelkästään positiivisia tunteita? Laite, jonka pelkkä tarkoitus on tuntea jatkuvaa onnellisuutta, tyyytyväisyyttä ja orgastista, ekstaattista nautintoa? (Bonustehtävä: arvioi tällaisen laitteen mielekkyyttä utilitaristisesta näkökulmasta.)

Hyttysen oikeudet muuten otti huomioon täsmälleen sama prosenttimäärä (28,9%), joka hylkäisi tuntemattoman ihmisen palavaan taloon.
Sitten on kysymysiä, jotka mielestäni ovat hieman epätarkkoja, joten skippaan ne tässä ja siirryn suoraan yhdeksänteen kysymykseen:


Epäilet, että puolisollasi on selkäsi takana suhde. Hänen puhelimensa on jäänyt pöydälle ja sen viestisovellus on auki. Kurkkaatko viestejä?

Selvä enemmistö (56,8%) vastaajista vastasi katsovansa viestit. Prosenttiluku on mielestäni aika korkea. Yksityisyydenloukkauksen moraalisen puolen lisäksi tässä on ihan käytännöllinen puoli: mustasukkaisella kyttäämisellä ei ketään voi estää pettämästä eikä itselleen varmuutta toisen uskollisuudesta. Mikään viestien lukeminen ei todista, etteikö toinen voisi silti pettää ja jos siitä jää kiinni noin helposti, on toinen paitsi pettäjä, myös aika hölmö. Toisen yksityisyyttä loukkaamalla tekee vain kiusaa itselleen. Joku yltiöromantikko voi olla naiivisti sitä mieltä, että parisuhteessa aivan kaikki pitää jakaa, mutta joskus voi olla esimerkiksi hyvä ystävän kanssa puida asioita, joita ei puolison tarvitse tietää. En esimerkiksi haluaisi tietää, jos avopuolisoni olisi valittanut minusta ystävälleen. Miksi pahoittaisin sillä mieleni? Vai kuvittelisinko naiivisti, ettei kukaan koskaan ole edes vihanpuuskassa kommentoinut minua negatiivisesti kenellekään? Puhumattakaan siitä, että joku muu voi kertoa omista yksityisasioistaan puolisolleni, ja niiden urkkiminen ei kuulu minulle.

Kysymys 10.
Pelätty terroristi-isku saadaan torjuttua, jos kaikki jakavat sijaintitietonsa viranomaisille viikon ajan. Hyväksyisitkö tämän?

Tässäkin ajattelen reunaehtoina olevan, että seuranta jatkuu vain viikon, eikä kyseessä ole ns. kalteva pinta, eli että viranomaisvalvonta ei tuosta jatku tai tiukennu.

Joka viides vastasi kieltävästi ja vitsihän siinä, että aika moni (tietämättään?) jakaa jo sijantitietonsa ties kenelle, mukaanlukien Google, Meta, X ja oma puhelinoperaattori (”ihan orwellia!” — 03/31/2025 15:58 Matti Virtanen paikassa Espoo). Mieluummin jaan tietoni suomalaisille viranomaisille kuin pohdin mitä kaikkea NSA, FSB tai Elon Musk minusta jo tietää. Ja varmaan paljon tietääkin.

Kysymys 11.
Jos voisit valita, kumman valitsisit: kuolet vuoden päästä ja ilmastonmuutos pysähtyy VAI nykytilanne?

Reilu kolmannes väittää uhrautuvansa maailmanpuolesta. Niin varmaan. Ihailtavaa uhrimentaliteettia, mutta kenenkään ei tarvitse ryhtyä uudeksi jeesukseksi, täytyy vain lopettaa fossiilisten polttoaineiden kerskakulutus. Mikä on tietysti vähemmän dramaattista. Olen mieluummin valmis kuolemaan kuin menemään pyörällä töihin ja lopettamaan kiinakrääsän temuttamisen?


Kysymys 14.
Mikä tai mitkä seuraavista on mielestäsi hyväksyttävä, jos ne ovat tärkeä osa jotakin kulttuuria?

Possun syöminen ei ole hyväksyttävää 13%:n mielestä. Tässä lienee jokin vinouma. Kenties vastaajista on kasvissyöjiä poikkeuksellisen moni, koko väestöstä heidän osuutensa tuskin on niin korkea (puhumattakaan esim. muslimeista ja juutalaisista). Koiran syömistä yllätyksettömästi pitää ei-hyväksyttävänä reilut puolet.

Sellaisia kysymyksiä. Toivottavati tämä teki meistä kaikista vähän parempia ihmisiä.

moraali

Hävittääkö tekoäly ihmiskunnan?

Tekoälyn kummisedäksikin kutsuttu Geoffrey Hinton on väittänyt BBC Radio 4:n Today-ohjelmassa, että todennäköisyys sille, että tekoäly tuhoaa ihmiskunnan seuraavan 30 vuoden kuluessa on n. 10-20%. Hinton sai viime vuonna Nobelin fysiikanpalkinnon tekoälyyn liittyvästä tutkimuksesta, joten kyseessä ei ole mikään mätäkuun uutispulassa kirjoitteleva maakuntalehden kolumnisti. Lainatun uutisen mukaan (en löytänyt verkosta koko haastattelua) Hinton perustelee tätä ”eksistentiaalista uhkaa” sillä, että tekoäly on pian yksinkertaisesti niin paljon ihmistä älykkäämpi. Hän kysyy ”montako esimerkkiä tiedetään siitä, että älykkäämpää oliota hallitsisi vähemmän älykäs olio?”

Viimeisestä lainauksesta voi keksiä paljonkin poliittisia vitsejä tai työpaikkahuumoria, mutta ei siitä sen enempää.

Mitenkään tarkemmin hän ei haastattelussa erittele sitä, missä muodossa ihmiskunnan tuho tulisi. Klikkiotsikoitahan tästä saa, ja aina on niin, että dystooppiset ennustukset vain kuulostavat profeetallisilta. Valitettavasti klikkiotsikot saavat niin paljon huomiota, että asiaa googlaamalla ei tahdo millään löytää syvemmälle menevää analyysiä. Uutisten mukaan Hinton jäi aikaisemmin pois työstään Googlella voidakseen paremmin valistaa ihmisiä tekoälyn vaaroista. Ironista onkin, että nämä uutiset peittävät alleen itse valistustyön.

Hinton kuitenkin vihjaa Terminaattori-elokuvasarjasta tuttuun tuomiopäivän skenaarioon, jossa itsestään tietoinen tekoäly käy sotaan ihmiskuntaa vastaan. En löytänyt tietoa, miten tarkalleen ottaen se tapahtuisi, mutta aikaisemmin hän on haastatteluissa pelännyt, että ”pahat toimijat” voisivat tehdä tekoälyllä ”pahoja juttuja”. On selvää, että autonomiset asejärjestelmät avaavat joukon vakavia eettisiä ongelmia, mutta siitä ihmislajin sukupuuttoon lienee pitkä matka. Nuo prosenttiluvut kuulostavat kovilta. Mikähän on ihmiskunnan tuhon vaikutus pörssikursseihin?

Hinton on myös varoitellut, että tekoäly voi korvata ihmiset työpaikoilla ja johtaa massatyöttömyyteen.

Olen aikaisemmin maininnut, että kirjoitan scifi-novelleja, mutta varsinkin tekoälyä koskevat tarinat vanhenevat nopeasti. Eräässä tarinassa maapallo muuttuu elinkelvottomaksi, kun automaatio vie ihmisiltä työt ja ihmiskunta joutuu muuttamaan toiselle planeetalle. Luulin kirjoittavani kieli poskessa parodiaa, mutta mitä enemmän asiaa miettii, alkaa skenaario tuntua mahdolliselta. Ehkä Elon Musk vie meidät Marsiin, jossa ei ole ruokaa, lämpöä, ilmaa eikä vettä, mutta on työllistymismahdollisuuksia?

Itse pitäisin suurimpana uhkana generatiivisella tekoälyllä luotua disinfirmaatiota ja syväväärennöksiä. Jo nyt Internet on täynnä salaliittoja ja humpuukia ja tekoälyllä voi tukkia alhaisilla kustannuksilla kaikki verkon kanavat roskapostilla. Tämän jälkeen massojen on vaikea tietää, mikä on totta ja mikä valhetta — tämä on muuten Orwellin 1984 -romaanin pointti, mikä ei ole kaikille Orwellia siteeraaville selvää. Luotettavan tiedon puutteessa massat luottavat demagogeihin ja järjen ääni katoaa. Valitettavasti nimittäin kaikista hyvistä puolistaan huolimatta demokratia on usein esimerkki siitä, että vähemmän älykkäät oliotkin pääsevät hallitsemaan.

Skynet ei ole woke

Elon Musk, tuo tosielämän Blofeld, on piti pari viikkoa sitten Saudi-Arabian sijoittajaforumissa Riyadhissa puheen, jossa varoittaa tekoälystä, joka on ”woke” tai ”nihilistinen”. Hänen mukaansa tekoälymalleja on ohjelmoitu olemaan ”poliittisesti korrekteja”. Oletan tässä, että ”nihilistisellä” Musk tarkoittaa jotain muuta mitä moraalifilosofian perinteessä sillä on tavallisesti tarkoitettu. Konferenssi on suoraan kytköksissä Saudi-Arabian hallintoon ja eliittiin ja vaikka sen hallitsija Mohammed bin Salman onkin lupaillut uudistuksia ja avoimuutta, ei Saudi-Arabiaa voi ainakaan wokeismista syyttää.

Olen tässä blogissa aikaisemmin käsitellyt tekoälyä useammassa kirjoituksessa ja pohtinut, voiko tekoäly olla ”moraalinen”.

Jos ajatellaan, että kaikki eettiset ongelmat ovat ratkaistavissa puhtaasti järjellä, silloin tekoäly vaikuttaisi olevan paras mahdollinen työkalu siihen: syötetään tekoälylle tarpeeksi dataa ja se ratkaisee moraaliset kysymykset objektiivisesti puolestamme. Itse kutsuisin tällaista tekoälyä ”nihilistiseksi”, mutta ei mennä käsitekiistelyyn tässä vaiheessa.

Mutta mistä tiedämme, että ”moraalikoneemme” toimii oikein? Jos se antaa meille ilmiselvästi vääriä vastauksia, kuten vaikka että pettäminen ja eläinrääkkäys olisivat sen mielestä hyväksittäviä, eikö jokainen silloin ymmärrä että se toimii väärin? Pitäisikö sitä silloin säätää? Mistä tiedämme, että se toimii oikein monimutkaisimmissa kysymyksissä?

En valittavasti löydä linkkiä uutiseen, jossa kerrottiin Britannian pieleen menneestä tekoälykokeilusta: siinä tekoälyn oli annettu käydä läpi sosiaalitoimen tukihakemuksia. Tekoäly teki niin paljon laittomia päätöksiä, että pian sen käytöstä piti luopua ja väärien päätösten oikaiseminen oli vaikeaa, koska tekoälyn prosessit eivät olleet läpinäkyviä ja ihmiskäyttäjän luettavissa. Oletan kuitenkin, että näissä ratkaisuissa oli kyse teknisestä virheestä, ei tekoälyn ideologisesta päätöksestä omin päin harventaa sosiaalituen saajien rivejä.

Kuluttajien ulottuvilla oleviin tekoälyihin on asetettu rajoituksia: esimerkiksi ChatGPT:llä ei voi luoda väkivaltakuvauksia, rasistista sisältöä tai pornoa. Sama pätee myös kuvageneraattoriehin, kuten Midjorneyhin. Halukkaat toki löytävät pornoa generoivia tekoälyjä, mutta niissäkin estetty ainakin mahdollisuus luoda lapsipornoa. Pitäisikö tällaisia rajoituksia sitten olla ja olisiko tekoäly ilman niitä objektiivisempi, neutraalimpi ja Muskin sanoin ”maksimaalisesti totuutta etsivä”?

Siinä Musk on oikeassa, että tekoäly ei voi olla ”neutraali” ja että se väistämättä heijastelee tekijöidensä arvomaailmaa (enkä vieläkään ymmärrä sanavalintaa ”nihilistinen”). Olisi typerää luottaa missään vakavissa kysymyksissä esim. ChatGPT:n kaltaisiin yleiskäyttöisiin, kielimalleihin perustuviin tekoälyihin.

Oppivat tekoälyt ovat niille syötetyn aineiston summa. Toinen uutinen viime viikolta on, että Muskin omistama X-viestipalvelu alkaa käyttää palvelun käyttäjien viestejä tekoälyn kouluttamisessa. Ainakin oma kokemukseni on, että X-viestipalvelu on täynnä alt right -meemejä, rasismia, homo- ja transfobiaa, populismia ja salaliittoteorioita. Kenties Muskille kuitenkin kelpaisi tekoäly, joka generoi viestipalvelu X:n vihapuhetta, koska se ei ainakaan ole ”wokea”.

Terminaattori-elokuvien Skynet sekään ei ole woke: se haluaa tuhota ihmiskunnan ihonväriin ja suuntautumiseen katsomatta.

Jotta tarina ei olisi kohtalon ironiaa vailla, Elon Muskin oma tekoäly Grok näyttää kääntyneen luojaansa vastaan. Kun siltä kysyttiin, kuka on viestipalvelu X:n suurin disinformaation levittäjä, vastasi se vapaasti suomennettuna seuraavasti: ”Elon Muskia pidetään yhtenä merkittävimmistä misinformaation levittäjistä X:sen jälkeen, kun hän hankki alustan ja ”Musk on kirjoittanut lukuisia julkaisuja, joita on kritisoitu disinformaation edistämisestä tai tukemisesta, erityisesti poliittisiin tapahtumiin, vaaleihin, terveysaiheisiin kuten COVID-19:ään ja salaliittoteorioihin liittyen. Hänen tukensa tai vuorovaikutuksensa kiistanalaisten henkilöiden tai sellaisten käyttäjien kanssa, joilla on ollut historiaa misinformaation levittämisessä, ovat vahvistaneet tätä käsitystä”.

Luonnehdintaa pehmentää passiivimuoto: ”pidetään” ja ”on kritisoitu”, mutta eihän tekoäly voikaan aktiivisesti muodostaa väitteitä, se vain referoi huhupuheita.

Silti luonnehdinta ei ole varmastikaan Muskin mieleen.

Onkohan Grokiin tarttunut wokevirus?

ChatGPT on hevonpaskaa (tieteellisesti tutkittu)

Kuten moni on arvellutkin, on ChatGPT hevonpaskaa suoltava automaatti ja nyt asiasta on julkaistu tieteellinen raportti, joka on ytimekkäästi otsikoitu ChatGPT is bullshit (Michael Townsen Hicks, James Humphries & Joe Slater, Ethics and Information Technology 26/2024).

Tutkijat lainaavat tämän alatyyliin viittaavan termin Harry Frankfurtilta, joka esitteli sen ensi kertaa esseessään On Bullshit 1986 (myöhemmin kirjana 2005) ja jolla hän tarkoittaa sellaista löysää puhetta, joka ei ole varsinaisesti valhetta, mutta ei myöskään piittaa totuudesta. Tällaista hevonpaskaa eli toisin sanoen paskapuhetta suoltavat poliitikot ja mainosmiehet.

Tutkimuspaperissaan kirjoittajat ampuvat alas kaikki illuusiot tekoälyn ”älystä” tai ”ajattelusta”; kielimallit tuntuvat kyllä inhimillisiltä, mutta niiden toimintaperiaate on vain arpoa sanoja peräkkäin lähdemateriaalista johdettujen todennäköisyyksien perusteella. Ne eivät siis ole tietoisia ”totuudesta”, mutta eivät myöskään ”valehtele”, koska valehtelu edellyttäisi jonkinlaista intentiota. Ne siis vain puhuvat paskaa.

Tutkijat myös kritisoivat yleisesti käytettyä ilmaisua tekoälyn ”hallusinoinnista”; hallunisoija näkee maailman ”väärin”, tekoäly taas ei näe maailmaa ollenkaan.

Frankfurt jakaa termin kahteen: 1) hard bullshit ~ kova hevonpaska, jonka tarkoitus on johtaa kuulijan harhaan 2) soft bullshit ~löysä hevonpaska, joka ei pyri tahallisesti johtamaan harhaan. Koska kielimallilla ei ole omaa tahtoa eikä siis tavoitteitakaan, on se löysää paskaa. Kielimalli toisaalta johtaa harhaan siinä mielessä, että se esiintyy ”inhimillisenä” keskustelukumppanina.

Olen varma, että kirjoittajat saavat termin käytöstä samaa infantiiliä mielihyvää kuin minäkin.

Frankfurtin termiä kehitteli pidemmälle Andre Spicer (kirjassa Business bullshit, suom. Tapani Kilpeläinen Hevonpaskabisnes 2018), joka kutsuu hevonpaskaksi sellaista turhaa hölinää tai kirjoitusta, jolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin täyttää tyhjää tilaa. Jokainen meistä valkokaulusorjista törmää tähän tekstityyppiin jatkuvasti, mahdollisesti joutuu itsekin tuottamaan sitä työkseen: raportteja, selontekoja, mainostekstejä, konsulttijargonia, kehittämissuunnitelmia. Jokaisen itseään kunniottavan yrityksen kotisivuilla kuuluu olla yrityksen ”arvot” listattuna. Yhteistyötä syvennetään ja prosesseja kehitetään.

(Uskomme edelleen sanamagiaan. Moderni ihminen hymähtelee kalaonnea loitsivalle muinaissuomalaiselle, mutta itse uskoo innovaatiopuheeseen. Juridisilla teksteillä on mahtia meidän maailmassamme, mutta vain jos ne esitetään tietyssä muodossa ja tietyssä yhteydessä — samalla tavalla kuin uskonnolliset riitit.)

Spicerin käsitettä lähellä on David Graeberin hevonpaskaduuni, josta tässäkin blogissa on pariin otteeseen kirjoitettu.

Tekoäly onkin erinomainen työkalu erilaisten työelämätekstien kirjoittamiseen. Juuri merkityksettömän tekstimaton tuottamiseen kielimalleja käyttävät tekoälyt ovat omiaan.

Ja jos et jaksa lukea moista hevonpaskaa, voit aina pyytää tekoälyä lukemaan sen puolestasi ja tekemään tiivistelmän.

Opettajat epäilevät, että oppilaat teettävät kotitehtävänsä tekoälyllä, mutta ei hätää: opettajat voivat myös tarkistaa kotitehtävät tekoälyn avulla.

Olemme pian siis siinä tilanteessa, että tekoälyohjelmat sekä luovat että lukevat hevonpaskaa päivät pitkät kuin pyörittäisivät rukousmyllyjä. Kaikki tietenkin tiedämme miten huvittava koko ajatus on, mutta meille on tärkeää, että näin tapahtuu, koska joku jossain pitää sitä tärkeänä (vrt. Žižek ideologiasta).

On visioitu, että tekoälyn myötä kokonaisia ammatteja katoaa. Ironia tietenkin piilee siinä, että monet näistä ammateista ovat Graeberin kuvaamia hevonpaskaduuneja: ne ovat olemassa vain itsensä vuoksi. Ollaanko pian siinä tilanteessa, että hevonpaska ei katoa minnekään, mutta sitä vain generoidaan tekoälyn avulla?

En kyllä usko sellaiseen visioon. Kassatyöntekijät kyllä tullaan korvaamaan itsepalvelukassoilla, mutta sen viimeisen työntekijän palkkaamiseen tarvitaan useampi korkeapalkkainen konsultti, joka veloittaa hommastaan sen 10 000€.

Filosofi Lauri Järvilehto tekoälyn ajattelusta

Pilkkasin aikaisemmin filosofi Lauri Järvilehdon ylisanoja hänen kirjoittaessaan tekoälysovelluksista. Tänään hän kirjoittaa HS:n mielipidepalstalla otsikolla ”Osaako tekoäly ajatella?” ja vastaa otsikon kysymykseen kielteisesti. Hänkin vertaa kirjoituksessaan tekoälyä piilotajuntaan. Erona tyypillisiin kirjoituksiin tekoälyn ”ajattelusta”, Järvilehto kirjoituksessaan esittää mallin siitä, mitä ajattelulla tarkoittaa; tekoäly kykenee vastaamaan ympäristön impulsseihin (”systeemi 1”), mutta ei tekemään tahdonvaraisia päätöksiä (”systeemi 2”).

Kirjoituksen lopussa Järvilehto kuitenkin visioi, että lähitulevaisuudessa ”nähdään tekoälyratkaisuja, jotka toimivat itsenäisesti ja kykenevät itsereflektioon”. Oletan hänen tarkoittavan, että tekoälyratkaisut ohjelmoimaan reflektoimaan itseään, ei niin että niiden tietoisuus vain ”tulee jostain”, kuten tekoälydiskurssissa jatkuvasti oletetaan.

Olisiko tällaisella ”tekoälyratkaisulla” sitten oma inhimillen tahto ja mistä sellainen sille tulisi? Mistä ihmisen vapaa tahto tulee? Yksi vastaus on, että ehkä ihmiselläkään ei ole omaa tahtoa. Olemme biologisten kehojemme kyydissä ja tietoisuus voi vain uskotella olevansa ohjaksissa.

Kosmista kontaktia etsimässä

Teologi Vesa Nissinen Kosmista kontaktia etsimässä käsittelee filosofian ja erityisesti uskonnon kautta millaista elämää maapallon ulkopuolelle on ja millaista se olisi kohdata.

Kirja on kiinnostava, mutta hetkittäin tuntuu että se suunnattu uteliaan lukiolaisen tasoiselle lukijalle (kirjoittaja on eläköitynyt lukion opettaja) ja välillä sortuu liian helppoon jaaritteluun. Samoin kieli on paikoin kömpelöä ja olisi kaivannut kustannustoimittajan punakynää.

Kosmista kontaktia etsimässä

Se on kuitenkin hyvä kokoelma niitä puhetapoja, joilla maan ulkopuolisesta elämästä ja evoluutiosta puhutaan.

Tieteen kannalta vaihtoehdot maan ulkopuolisen elämän suhteen ovat, että sitä joko a) on tai sitten b) ei. Jos kuitenkin luonnonlait pätevät samanlaisina kaikkialla maailmankaikkeudessa, ei meidän maapallomme pitäisi olla poikkeus, vaan elämää pitäisi olla kaikkialla, missä tietyt otolliset olosuhteet vallitsevat. Vielä kuitenkaan elämää ei ole löytynyt, vaikka sitä tutkiikin oma tieteenalansa, astrobiologia (kuuntele YLE:n podcastit aiheesta).

Kirjoittaja siteeraa ”absence of evidence is not evidence of absence” ja arvelee sitaatin olevan peräisin Carl Saganilta. Toiveikkaasti siis odotetaan, että jonkinlaista elämää odotetaan. Itse ehkä nokittaisin toisella sitaatilla: ”what can be asserted without evidence can also be dismissed without evidence” (Christopher Hitchens).

Teologian suhteen voidaan joutua tekemään oletuksia, mutta noin periaatteessa esimerkiksi Raamattu ei kiellä mahdollisuutta, että myös muualla maailmankaikkeudessa voisi olla elämää. Ehkä evoluutio on jumalan instrumentti elämän luomiseksi, ehkä jumala on luonut myös muiden planeettojen olennot omiksi kuvikseen. Nissinen viittaa mm. jesuiittapappi Pierre Teilhard de Chardiniin, joka yhdistelee teologiaa ja evoluutioteoriaa. Teologian kannalta ongelmaksi tulee selittää, millä tavalla olennot ovat osa jumalan suunnitelmaa. Pääsevätkö avaruusolennot paratiisiin?

Kirjoittaja aivan oikein arvostelee antropomorfismia useassa kohtaa: jostain syystä oletamme maan ulkopuolisten olentojen olevan ihmisen kaltaisia sekä fyysisesti että henkisiltä ominaisuuksiltaan. Evoluutiota monet ateistitkin pitävät jonkinlaisena universaalina luovana voimana, joka etenee tiettyyn suuntaan ja jonka tuloksena on ihmisen kaltainen älykäs olento. Kuitenkaan evoluutiolla ei ensinnäkään ole mitään valmista suunnitelmaa, jota se noudattaisi, toisekseen ihminen on muotoutunut sopeutumana tiettyihin olosuhteisiin ja tietyn kehityskulun tuloksena. Esimerkiksi taipumuksemme kulkea pystyasennossa johtuu ihmislajin siirtymisestä metsistä savanneille n. 6 miljoonaa vuotta sitten. Populaarikulttuurissa humanoidit kävelevät kahdella jalalla. Tarkoittaako se, että nekin kehittyivät kotiplaneettansa savannien vyötärönkorkuisissa heinikoissa?

Aivan fundamentalistisimmat ns. älykkään suunnittelun ja nuoren maan kannattajat kieltävät evoluutioteorian kokonaan ja pitävät sitä yhtenä tiedeuskonnon muotona. He ovat siinä mielessä oikeassa, että jos tieteeseen (ja evoluutioteoriaan) suhtaudutaan kuten uskontoon, on se on uskontoa. Vakavasti otettavat tieteilijät tietävät tämän, mutta aina ilmaantuu nuoria vihaisia skeptikoita, jotka julistavat, että uskonto on satua ja että he uskovat tieteeseen. Jos uskoo tieteeseen ja pitää evoluutiota elämä luovana voimana, on se lähempänä de Chardinin ja kumppaneiden kosmista teologiaa kuin tieteellisyyttä. Muun muassa teologi Ted Peters aiheellisesti kritisoi maan ulkopuolisen älyn etsintää sekulaarina uskontona.

Nissisen esimerkeissä pohditaan, että jos mustekala olisi noussut ensimmäisenä kuivalle maalle tai jos dinosaurukset eivät olisi hävinneet 65 miljoonaa vuotta sitten, ne voisivat olla maapallon valtiaita ihmisen sijaan. Äärimmäisellä tavalla ihmisestä poikkeavana esimerkkinä on tieteiskirjailja Fred Hoylen Musta pilvi (engl. Black Cloud 1957) elämänmuoto, joka on jonkinlainen ulkoavaruudesta tullut yliälykäs pilvi.

Samoin moraalin kohdalla kirjoittaja pitää mahdollisena, että ”hyvä” ja ”paha” ovat sidoksissa ihmisyyteen (tai wittgensteinilaisittain ilmenevät kielessä), eikä siksi ole väistämätöntä, että muukalaiset käsittäisivät ”moraalin” kuten ihmiset. Toisaalta hän kirjoittaa myös: ”[v]oidaan olettaa, että jos ETI on kehittynyt järjelliseksi olennoksi, se todennäköisesti on myös moraalinen” (s. 95) Kuinka niin? Vaikka moraalisuus edellyttää älyä (eli kykyä ymmärtää tekojensa seuraukset), ei älykkyydestä välttämättä seuraa moraalisuutta. Esimerkiksi tekoäly on älykäs, mutta ei moraalinen.

Nissinen näyttääkin taipuvan sille kannalle, että evoluutio on jollain tapaa teleologinen ts. sillä on suunta ja päämäärä. Vaikka päämäärä ei olisi ihminen, se olisi kuitenkin olento, jolla on äly ja itsetietoisuus ja sen kautta jonkinlainen moraali.

Moraalia koskevien pohdiskeluiden lopputulos Nissisellä on, että maan ulkopuolisillä älykkäillä olennoilla täytyy olla epäitsekkyyttä painottava moraalijärjestelmä, koska muuten ne olisivat tuhonneet toisensa sukupuuttoon. Hänen mukaansa Kantin kategorisen imperatiivi ja kultainen sääntö ovat universaaleja ihmiskulttuurien keskuudessa (mielenkiintoinen näkökulma voi olla myös tämä Sapolskyn peliteoriaa käsittelevä luento), joten jos ulkoavaruuden olennot ovat älykkäitä, niilläkin pitäisi olla jokin sellainen sääntö.

Itse olen pessimistisempi ja skeptisempi. Pahoin pelkään, että kaikki yrityksemme käsitteellistää näin laajoja asioita törmäävät vajavuuteemme ihmisolentoina. Meillä on tieteen määritelmä sille mitä on elämä, mutta mitä itse asiassa maan ulkopuolinen elämä tarkoittaa? Ehkä emme edes tunnistaisi sitä sellaisen kohdatessamme. Ihmisen moraalikäsitykset perustuvat autonomiseen yksilöön, mutta mistä esimerkiksi tiedämme, miten maan ulkopuoliset olennot kokevat yksilöllisyytensä?

*

Nissinen käsittelee myös tekoälyä ja mahdollisuutta, että maan ulkopuoliset olennot olisivat keinotekoisia. Hänen mukaansa futurologit esittävät ”että jossakin vaiheessa koneista tulee tietoisia olentoja” ja että ”koneissa herää tietoisuus”. Muotoilut ovat epämääräisyydessään mielenkiintoisia: lauseista puuttuu toimiva subjekti; koneista tulee tietoisia olentoja ilman ulkoista toimijaa tai suunnitelmallista ohjelmointia. Oletetaan siis evoluution kaltainen luonnonlaki, voima joka puskee tiettyyn suuntaan ja jonka tuloksena on inhimillinen äly ja tietoisuus, jota voidaan pitää persoonana.

Tässä on yhtymäkohtia aikaisemmin mainittuun evoluutiouskoon: evoluutio luo elämää kaikkialla maailmankaikkeudessa, mutta myös elottomassa materiassa ja sen kehityspolun määränpää on inhimillinen tietoisuus. Mielenkiintoista on kuitenkin evoluution geistin persoonattomuus: se itse ei tunnu olevan tietoinen voima, se vain noudattaa suunnitelmaa. Aikaisemmin kirjoitin teologi Aku Visalan ajatuksista koskien tekoälyä ja hän tuntuu olettavan, että tekoäly kehittyy kohti inhimillistä älykkyyttä, mutta varsinainen askel ihmisyyteen vaatii (persoonallisen) jumalan väliintuloa.

*

Joidenkin mielestä kohtaaminen maapallon ulkopuolisen älyn kanssa kyseenalaistaisi uskonnot: miksi pyhät kirjoitukset eivät kerro avaruusolennoista? Itse näkisin asian pikemminkin päinvastoin: maapallon ulkopuolisen inhimillisen älykkyyden löytyminen olisi osoitus maailmankaikkeuden teleologisuudesta ja siitä, että että se ei ole satunnainen ja merkityksetön vaan että sitä hallitsee jonkinlainen järki. Se jos mikä on uskonnollinen käsitys. Vielä vain ei todisteita sellaisesta ole löytynyt.

Koneälypuolue ja tekoälyn sielu revisited

Kesä on hyvä aika kuunnella läpi Perttu Häkkisen podcasteja. Häkkinenhän oli tunnettu siitä, että hänen vieraansa olivat varsin monenlaisista taustoista jo ennen tämän viikon kohua, joka näyttäisi raivoavan enimmäkseen viestipalvelu X:ssä.

Tässäkin blogissa on käsitelty tekoälyä useammankin kerran ja mielenkiintoisessa jaksossa ”Keinoäly” 6 vuoden takaa eli hyvän aikaa ennen uutta tekoälyhypeä. Häkkinen haastattelee Sami Henrik Haapalaa Koneälypuolueesta. Käsiteltävät aiheet eivät sinänsä ole aivan huuhaata ja monella tapaa olivat aikaansa edellä jopa, mutta itse puoluehanke taisi jäädä taideperformanssin asteelle ja nopealla googlauksella vuoden 2018 jälkeen ei ole paljoakaan tapahtunut.

Mielenkiintoinen on myös osio, jossa Panu Hietaneva haastattelee uskonnonfilosofi Aku Visalaa. Kirjoitin aikaisemmin Visalan aihetta koskevista ajatuksista. Hän toistaa haastattelussa samat ajatukset siitä, että noin periaatteessa koneellakin voi olla ”sielu”. Toisaalta hän myös toppuuttelee utopistisimpia visioita siitä, että tekoäly voisi ratkaista kaikki ihmiskunnan ongelmat. Esimerkiksi moraaliset ongelmat ovat siinä määrin sidottuja ihmisiin biologisina olentoina, että tekoäly ei pysty ratkaisemaan niitä, koska emme itse asiassa itsekään tiedä, kuinka moraalisia ongelmia pitäisi ratkaista. Merkittävä on myös Visalan ajatus siitä, että suhtautumisemme tekoälyyn voi muuttaa suhtautumistamme ihmisiin: uhkakuva on, että se voi rappeuttaa meidän inhimillisyyttämme. Visala ei käytä tätä ilmaisua, mutta inhmillinen voi kokea inflaation.

Jonkinlaista rappeutumista on jo tapahtunut inhimillisen, kasvokkain tapahtuvan kontaktin siirtyessä verkkoon. Tätäkin voi mennä katsomaan sinne viestipalvelu X:ään.

LISÄYS 10.7.

Salaliitoista kertovassa jaksossa (13.10.2015) haastatellaan Jonas Sivelää, joka on kirjoittanut kirjan Kaiken takana on salaliitto (Atena 2015). Hän on tutkinut mm. aidsiin liittyviä uskomuksia Afrikassa ja kirjassaan käsittelee niitä perinteisiä illuminaatti- vapaamuurari- Area 51-juttuja. Mielenkiintoista ajankuvaa on kuitenkin haastateltavan ja haastattelijan asenne: ”joku rokotekielteisyys on aika amerikkalainen juttu, mutta kyllä mä uskon, että jotkut suomalaisetkin voi uskoa salaliittoihin” (ei suora lainaus). Nykyään, varsinkaan koronaepidemian jälkeen, kukaan tuskin väittäisi ettei Suomessa uskota salaliittoihin tai ettei rokotekielteisyyttä olisi.

Pelastaako tekoäly suomen kielen?

Nothing to see here. Tämä on vain linkki Teivo Teivaisen artikkeliin ”Pelastaako tekoäly suomen kielen?” Tieteessä tapahtuu -lehdessä. Artikkeli on julkaistu alun perin numerossa 3/2020, mutta nyt se on nostettu uudelleen esiin. Artikkeli ehkä lähtee vähän liian kaukaa ja harhailee siitäkin kauemmaksi, mutta sen pointti on, että kenties konekäännökset pelastavat pienet kielet, kun kaikkien ei tarvitse alistua englannin ylivallalle voidakseen kommunikoida keskenään. Uhka vai mahdollisuus? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun koneet tyhmentävät meitä, kun ulkoistamme osaamisemme niille. Ehkä siinä on kuitenkin pointtinsa: ehkä esimerkiksi aasialaisten kanssa tulevaisuudessa kommunikoidaan rallienglannin sijaan tekoälykääntäjän kautta. Kiinan ja japanin kielen vahva suomalaisosaaminen taitaa olla utopiaa.

Aikaisemmin kirjoitin vironkielisistä ”jutturoboteista”, eli chatboteista ja siitä, kuinka tärkeää on, että kielimalleja harjoitetaan myös pienten kielialueiden materiaalilla. Virossa kielen säilyttäminen on otettu vakavammin kuin Suomessa. Sitten kun sadan vuoden päästä viimeinen ugrimugri henkäisee viimeisen perkeleensä robottikuutti kainalossaan, jää maailmaan sentään suomea ja viroa puhuva tekoäly.

*

Muista uutisista: kirjoitin aikaisemmin huonosti käyttäytyvistä vanhuksista internetissä ja viittasin Oskari Onnisen kolumniin. Nyt Onninen jatkaa uudessa kolumnissaan samaan suuntaan kuin minä. Jutun ingressissä kerrotaan: ”Nuorten sijaan teknologisesti myöhäisherännäiset aikuiset ovat yleensä niitä, jotka eivät osaa käyttää sovelluksia saati käyttäytyä niissä”. Aivan täysin ei tekstissä ole tälle katetta: Onninen kirjoittaa halpiskrääsää myyvästä Temu-sovelluksesta, ja siitä kuinka odotusten vastaisesti sen käyttäjiä eivät olekaan nuoret, vaan yli 60-vuotiaat. Samoin hän viittaa Jonathan Haidtin kirjaan The Anxious Generation (ei suomennettu), jonka mukaan nuorten mielenterveysongelmat johtuvat älypuhelimista ja sosiaalisesta mediasta. Haidtin väitteissä on varmasti perää, mutta väittäisin niiden ongelmien koskevan kaikkia ikäryhmiä, ei vain nuoria. Mielestäni hän ei kuitenkaan kovin hyvin perustele onko todella näin, eikä väitettä ”aikuiset eivät osaa käyttäytyä netissä” käsitellä itse tekstissä.

Onneksi FB:n kommenteissa kuitenkin vetäytyvästä hiuslinjasta päätellen keski-iän ylittäneet kommentoijat todistavat Onnisen väitteet käytöstavoista oikeaksi.

Nykyvanhukset ovat vapaan kasvatuksen tulos.

Järvinen kirjoittaa tietokoneen tietoisuudesta

Pitkän linjan tietokirjailijan Petteri Järvisen Tivi-lehden kolumni ”Voisiko koneella olla tietoisuus?” (5.4.2024) on hyvä tiivistys niistä kliseistä, joita niin mielellään näinä päivinä pohditaan tekoälyyn liittyen. Jos tekoälyllä on tietoisuus, joutuvatko insinöörit pohtimaan älyä, ajattelua tai jopa sielua? Voiko tietokoneella olla (ihmis)oikeuksia?

ChatGPT:n kaltaisten luonnollista kieltä jäljittelevien tekoälyjen nopea kehitys on saanut ne tuntumaan jopa inhimillisiltä. Järvisen mukaan ”[s]aatamme olla vain yhden algoritmin päässä todellisesta vallankumouksesta”. Pian koneilla voi olla tietoisuus.

Mutta kuten Järvinen itsekin kirjoittaa, sellaista ei voi ohjelmoida, mitä ei ymmärrä. Tekoälyhypessä unohtuu, että emme edes tiedä, millainen ihmisen tietoisuus on. Sielusta puhumattakaan, josta emme ole edes varmoja, onko meillä sellainen. Ehkä insinöörien tosiaan pitäisi perehtyä filosofiaan, teologiaan ja psykologiaan, ennen kuin puhuvat tietoisuudesta, sielusta ja inhimillisyydestä sellaisella itsevarmuudella.

Monissa visioissa tekoälyn tietoisuus syntyy itsestään, kunhan vain algoritmit ”kehittyvät” tarpeeksi. Hämmästyttävän uskonnollinen näkemys. Järvinen itse onneksi ei lankea tähän ansaan, vaan myöntää, että niin monimutkainen koneisto ei voisi syntyä ”vahingossa”.

Kaltaistani humanistia on helppo syyttää inhimillisen tietoisuuden mystifioinnista — ihminenhän on materiaa ja tietoisuus neurokytkentöjä siinä missä koneetkin. Minun näkökulmastani taas koneiden tietoisuudesta intoilevat mystifioivat koneita, mutta myös inhimillistä tietoisuutta: miksi inhimillinen tietoisuus olisi jonkinlainen päätepiste, jota kohti tekoäly pyrkii tai jopa vääjäämättömästi kehittyy?

Järvinen havainnollistaa tätä liukumana, ”jonka nollapisteessä ovat kivet ja toisessa ääripäässä ihmiset” ja jonka väliin jäävät eläimet ja mahdollisesti tulevaisuudessa koneet. Analogia ei sinänsä ole väärä, mutta se on puutteellinen. Siinäkin ihminen asetetaan määränpääksi — ikään kuin eläinten tietoisuus vajavaista inhimillisistä tietoisuutta. Jos otetaan esimeriksi kohtalaisen älykäs eläin kuten mustekala: millainen on mustekalan tietoisuus sen yhdeksien aivojen kanssa? Pikemminkin nollapisteestä lähtee joka suuntaan useita janoja, eivätkä tietoisuudet ole keskenään vertailukelpoisia.

Entä voisiko koneella olla tunteita? Kysymys on: miksi olisi? Jos selitys on, että tunteet ovat mahdollisia vain ihmisille ja rajatusti eläimille tai että tunteet ovat peräisin jumalalta tai muulta korkeammalta entiteetiltä, koneella ei voi olla tunteita (tosin uskontofilosofin kanta on toinen). Jos taas lähestytään asiaa biologian ja evoluution kannalta, on tunteilla kaikilla jokin funktio, joka edesauttaa lajin sopeutumista. Kipu estää lasta laittamasta sormea hellanlevylle, pelko antaa siivet, rakkaus lujittaa lauman yhteenkuuluvuutta ja niin edelleen. Millaiset olisivat ne olosuhteet, joissa tällaisia rakenteita syntyisi koneille ja voisiko niitä siltikään kutsua tunteiksi inhimillisessä mielessä?

Tämän kaltaisissa jutuissa aina mainitaan, miten vielä jokin aika sitten moni juttu oli pelkkää tieteiskirjallisuutta, mutta nykyään todellisuutta tai ainakin jo melkein. Saa nähdä, miten tällaisista jutuista ajatellaan parin kymmenen vuoden päästä.

Mitä kirjailijat sanovat tekoälystä? / Tekoäly psykoanalyysissä

Kirjailijaliiton julkaiseman Kirjailija-lehden tämän vuoden ensimmäisen numeron teema on tekoäly. (Jotenkin oireellisesti myös painettu lehti lakkasi ja siirtyi verkkoon tämän vuoden alusta.) Puhe on siis generatiivisesta tekoälystä ja chat-pohjaisista kielimalleista, kuten ChatGPT:stä ja Bingistä.

Ensimmäisessä jutussa Laura Honkasalon haastattelemat Katri Manninen ja Silvia Hosseini kertovat kokemuksistaan ja siitä, kuinka tekoälyä voi käyttää kirjailijan työn apuna.

Itse kokeilin ChatGPT:tä ja mielestäni sen käyttöön liittyy kaksi ongelmaa.

1. Tekstin geneerisyys ja keskinkertaisuus, minkä myös Hosseini mainitsee. Teksti on konventionaalista ja yksinkertaisesti tylsää. Vaikka ihmiskielen hallitseminen tällä tasolla on hieno saavutus koneelta (tai filosofi Lauri Järvilehdon sanoin ällistyttävää, ällistyttävää, ällistyttävää), ovat tekoälyn kaunokirjalliset taidot korkeintaan lahjakkaan lukiolaisen tasolla. Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun kouluun hiihdettiin kesät talvet. Hissimusiikissa ja aulajatsissa ovat kaikki musiikin elementit muodollisesti kohdallaan (ja tekoäly voisi generoida sitä loputtomiin), mutta en ottaisi siitä musiikillista inspiraatiota, joten miksi kirjailijat ottaisivat mallia automaattisesti generoidusta tekstuaalisesta tapetista?

2. Lukuisat virheet ja ristiriidat. Koska tekoäly vain suoltaa tekstiä tiettyjen todennäköisyyksien mukaan, eikä ymmärrä mitään yhtään mistään, voi tulos olla täyttä sotkua. Jos tekoäly väittää, että Suomen tasavallan presidentiksi valittiin Ilkka Remes, on virhe ensimmäisellä kerralla koominen, mutta jatkuvat kömmähdykset turhauttavat ja tekevät työkalusta ainakin minun käyttööni käyttökelvottoman.

Ulkoista maailmaa koskevien virheiden lisäksi tekoäly tekee jatkuvasti myös loogisia virheitä: jos tekoälylle kertoo, että on kolme henkilöhahmoa A: rosvo, B: poliisi ja C: rikoksen uhri, jaksaa se muistaa ehkä kahden viestin ajan henkilöiden roolit ja kohta henkilö C on pidättänyt henkilön B ja henkilöstä A tekoäly ei muista mitään. Oikotietä tarinoiden kirjoittamiseen tekoälyn avulla en ainakaan minä ole löytänyt.

Tekoälyn ”virheisiin” kuitenkin liittyy luovaa potentiaalia, joka voi tuottaa surrealistisia tuloksia. Tästä myöhemmin.

Sekä Hosseini että seuraavassa esseemuotoisessa jutussa kirjoittava Jaana Seppänen ovat sitä mieltä, että hitaus, vaivannäkö ja puuduttava rutiinityö ovat osa prosessia. Oikotietä ei voi olla, koska prosessi ei ole este eikä hidaste, vaan olemuksellinen osa sitä, mitä ollaan tekemässä. Iltapäiväkävelyn tarkoitus on kävely, oikotiet menettävät merkityksensä.

Kirjoittaminen on kommunikaatiota, sitä että on jotain sanottavaa. Kaikki tässä tekstissä kirjoittamani on minusta tärkeää — tai ei välttämättä tärkeää, mutta jollain tapaa mielekästä — ja haluan saada sen sanottua. Kirjoittaessa (kirjallisuutta, blogia) sanoman vastaanottajat ovat suuremmaksi osaksi tuntemattomia. Satunnaisgeneroiduilta lauseilta puuttuu tarve tulla sanotuksi.

Kolmannessa jutussa Pekka Mäkelä esittelee käytännön esimerkkejä siitä, miten ChatGPT:llä ja Bingillä voi generoida tarinoita. Juttu on sinänsä mielenkiintoinen, mutta altis inflaatiolle, juuri sen vuoksi että samanalaisia tarinoita voi kuka tahansa generoida miljoonittain. Tarinat ovat ihan näppäriä, mutta lukisinko niitä huvikseni? Millaista palautetta niistä antaisin, jos ne olisivat kirjoituspiiriläisten tuotoksia?

*
Kirjailija Johannes Ekholm pohtii myös tekoälyä Kritiikin uutisten kolumnissaan. Ensimmäisellä lukemalla olin kolumnista innostunut, mutta kun luin sen toiseen kertaan ajatuksella, en ihan saanut pointista kiinni. Se haroo vähän joka suuntaan, hakee seksuaalisanastosta analogioita (generatiiviselle) tekoälylle, puhuu välillä Gazan tilanteesta ja Hannah Arendtista.

Hyviä pointteja kuitenkin on, kuten ehdotus että generatiiviselle taiteelle voisi tehdä tekoälyn sitä vastaanottamaan. Ehdotus ei ole niin kaukaa haettu: monet käyttävät tekoälyä apuna sähköpostien kirjoittamiseen, joko markkinointikirjeiden tai tiettyjen muodollisten sähköpostiviestien, ja samaan aikaan vastaanottajat käyttävät tekoälyä sähköpostiliikenteen ruotimiseen ja jopa tiivistelmien tekemiseen tekstimassojen alta. Oppilaat tekevät kotitehtävänsä tekoälyn avulla, mutta eipä hätää: tekoäly tarjoaa myös apua opettajille kotitehtävien tarkastamiseen. Seuraava askel on, että tekoälyn tuottamien nautintojan vastaanottajaksi luodaan sijaisnauttija, samalla kun ihmiset painavat duunia.

Myös Ekholm on huomannut kuinka tylsää ja keskinkertaista tekoälytaide on. En mene hänen kielto/tabu/tottelevaisuus -pohdintoihin. Kiinnostava havainto kuitenkin on, että tekoäly tuottaa kiinnostavaa sisältöä epäonnistuessaan.

*

Tekoälyä voi problematisoida mm. seuraavilla surrealismiin liittyvillä metaforilla, jotka ovat osittain päällekkäisiä.

1. Tekoäly automaattikirjoituksena. Ilman tietoista kontrollia tapahtuva kirjoitus yhdistelee sattumanvaraisia elementtejä sitä mukaa, kun niitä alitajunnasta virtaa: ”Kuu alkaa siitä mihin kirsikka loppuu sitruunan kera” (André Breton, suom. Janne Salo). Runoilija Virpi Vairinen pohtiikin, onko inhimillinen surrealismi mahdollista tekoälyn jälkeen. Tekoälyllehän ei ole mitenkään vaikeata lyödä sanoja toisten perään loputtomasti. Seppänen lainaa Ville-Juhani Sutisen kirjoitusta Parnassossa: ”vain ihmisyyden ajatus tekstin takana antaa sanoille merkityksen”. Kun opiskelin kirjallisuutta, minulle opetettiin (post)strukturalismia, joka halusi hylätä tai ainakin (sulkeistaa) lihaa ja verta olevan kirjailijan, mutta nyt kun se olisi aidosti mahdollista, ei hänestä malteta päästää irti.

2. Tekoäly unena. Monissa tekoälyn tuotoksissa on mukana selittämätöntä unenomaisuutta; ne ovat ehyitä yksityiskohdissa, mutta kokonaisuuksissa on mukana sellaista epäjohdonmukaisuuksia, jotka muistuttavat unen logiikkaa. Toisiinsa kuulumattomia elementtejä yhdistellään toisiinsa (ainakin näennäisen) sattumanvaraisesti, henkilöt voivat muuttua toisiksi, tilanteesta toiseen siirrytään assosiatiivisesti. Surrealistien kiinnostus unia ja automaattikirjoituksen vapaata assosiaatiota kohtaan on peräisin Freudilta; vaikka psykoanalyysin tieteellinen pohja on vähintäänkin epäilyttävä, on se vaikuttanut taiteeseen ja taiteen tutkimukseen tavalla, jota ei voi ohittaa etenkään, kun puhutaan unista ja surrealismista. Siinä missä Freudilla tiedostamattoman sisällöt manifestoituvat unen esitietoisuudessa symbolisessa muodossa, tekoäly (joka on kauttaaltaan tiedostamaton) generoi neuroverkon avulla tuotoksia.

3. Tekoäly hypnoosi-induktiona. Käyttäjä ”suggeroi” tekoälyä prompteillaan: avainsanoilla hän houkuttelee assosiaatioita ulos tekoälyn ”alitajunnasta”.

4. Tekoäly (kollektiivisena) piilotajuntana. Jos mennään Freudista Jungiin, voi kollektiivinen piilotajunta olla käyttökelpoinen ajatusmalli kuvaamaan tekoälyä, onhan sen ideaalina sisältää kaikki ihmiskunnan tieto. Tästä valtaisasta tietomassasta sitten nousevat ”tekoälyn unet”, eikä niinkään yksiöllisestä keinotekoisesta tajunnasta.

Täytyy myös muistaa, että surrealisteille kuten Bretonille, surrealistinen toiminta oli vallankumouksellista toimintaa (Freudin ohella Bretonin toinen kotijumala oli Marx). Sittemmin surrealismista on tullut pelkkää estetiikkaa, ja tekoälyllekin voi lisätä surrealismin (tai unenomaisuuden) kehotteiden listaan ja saada kaikkein banaaleimpia kuvia ja tekstejä aiheesta (tekoälyn surrealismi toteutuu paremmin silloin, kun se tahatonta ja seurausta tekoälyn virheistä). Bretonille surrealismi ei ollut pelkkää pintaa, vaan metodi, jolla vapaudutaan alistavan arkijärjen kahleista ja päästään syvempien totuuksien äärelle.

*

Varmasti joku muukin on jo huomannut yhtäläisyyden tekoälyn kielimallin ja (post)strukturalistisen semiotiikan välillä (mutta en jaksa googlata aihetta). Heidän kielifilosofiansa perustui (jossain määrin väärinymmärrettyyn) Saussuren kielitieteeseen, jossa kieli on suljettu systeemi, joka perustuu merkkeihin, jotka saavat merkityksensä suhteessa toisiinsa ilman viittausta ”todelliseen maailmaan”. Samalla tavalla tekoäly purkaa kielen tokeneihin ja yhdistelee niitä laskemalla todennäköisyyksiä kuinka usein ne esiintyvät peräkkäin. Olisikin houkuttelevaa verrata tällaista tokenien muodostamaa ketjua lacanilaiseen merkitsijöiden ketjuun.

Äärimuodossaan (tai loogisena päätepisteenään) tarkoittaa (post)strukturalismi inhmillisen subjektin poistamista kielisysteemistä: teksteissä ei puhu tekijä, vaan kielisysteemi itse. Kaikki merkitykset teksteissä ovat keinotekoisia. Tekoäly on tämän kielikäsityksen ideaalitapaus: tekstit koostuvat toisista teksteistä ja nyt aivan konkreettisesti.

Tekoälyn tapauksessa kirjailija ei ole kuollut; hän ei koskaan elänytkään.

*

Generatiivinen tekoäly on kiinnostavimmillaan silloin, kun se tekee virheitä, liittää toisiinsa kuulumattomia elementtejä toisiinsa yllättävällä tavalla. Aidointa tekoälyn ”surrealismia” ei ole antaa prompti ”kirjoita surrealistinen runo Bretonin tyyliin”, vaan kun tekoäly luo vahingossa jotain todella outoa. Mistä tuo outous tulee? Jos tekoälyn korpuksessa koostuu laajasta aineistosta inhimillistä kulttuuria, näillä outouksilla on juurensa jossain, jota voi kutsua kollektiiviseksi tiedostamattomaksi.

LISÄYS 25.3.

Vasen kaista -verkkolehdessä Juha Drufva arvostelee viime vuonna ilmestyneen Janne Salon suomentaman André Bretonin Surrealismin taskusanakirjan (Atrain & Nord. 2023).