Sosiaalinen media mainostaa minulle ladattavaksi ilmaista e-kirjaa Tekoälyn pikaopas, jonka on kirjoittanut Aalto-yliopiston työelämäprofessori Lauri Järvilehto. Koska tässä blogissa olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin (tein jopa oman kategorian aiheelle), päätin ladata oppaan, vaikka se tarkoittikin ärsyttävän uutiskirjeen tilaamista. No, uutiskirjeen voi aina perua.

E-kirjan ja uutiskirjeen taustalla on Filosofian Akatemia Oy — molemmat sanat isolla alkukirjaimella — konsulttitoimisto, joka esittelynsä mukaan on:

”organisaatiokehittämisen asiantuntija, jonka tavoitteena on rakentaa inhimillisempää työelämää. Tarjoamme palveluita yksittäisistä puheenvuoroista laajoihin organisaation ja johtamisen kehittämisprojekteihin.”

Etusivulla sen arvoiksi(?) on listattu Tiede, Rakkaus ja Vallankumous, oletettavasti ilman ironiaa. Asiakkaina on suurehkoja suomalaisia yrityksiä ja organisaatioita.

Tietäjät tietysti tietävät, mutta itse kiinnitin huomiota tähän ensimmäistä kertaa. Verkkosivujen ihmiset-osiosta tunnistan muutamia henkilöitä, kuten ”onnellisuusfilosofi” Frank Martelan. Kuvat ovat nuorekkaita ja energisiä ja kun googlaan muita nimiä, on moni onnistunut brändäämään henkilönsä varsin tehokkaan oloisesti.

”I’ve decided to major in philosophy.”
”That’s good, because they just opened up that big philosophy factory in Green Bay.”

Suositussa 90-luvun sarjassa 70’s Show (joka itse asiassa muistuttaa enemmän 90-lukua kuin 70-lukua ja jonka tekemisestä nyt 2020-luvulla on kulunut enemmän aikaa kuin 70-luvusta sarjan esittämisen hetkellä) sarjan päähenkilö Eric Foreman tokaisee yllä olevan kommentin filosofian opiskelusta haaveilevalle siskolleen Laurielle. Vähänpä Eric lohkaistessaan tiesi, että oikeasti filosofiatehtaita on olemassa.

*

Vaikka minun piti kirjoittaa arvio tekoälyoppaasta, juutuin jotenkin tähän konsulttihommaan.

Olen kirjoittanut myös hyödystä aikaisemmin ja varsinkin opiskeluaikana monilla meillä humanisteilla huoli oli käsinkosketeltava: mitä hyötyä tästä on? Eräs vastauksista, joka lausuttiin lohduttavalla äänenpainolla, oli että humanistinen ajattelu on kuin rasva, joka pitää yhteiskunnan ja talouden rattaat pyörimässä.

Ja miksipä se ei olisi niin, että humanistiset tieteet auttavat ymmärtämään ihmistä ja sitä tietoa voi käyttää esimerkiksi inhimillisemmän työelämän kehittämiseen. Paras tapa tällaisen tiedon levittämiseen lienee ryhtyä konsultiksi ja samalla tienata hyvin ja voittaa kapitalismi sen omassa pelissä.

Kuten tunnettua, anarkistitkin ryhtyvät nykyään konsulteiksi. Kommunistit sen sijaan ryhtyvät copy writereiksi.

Ellei tästä ole vielä jo rivien välistä osannut päätellä, suhtaudun konsulttibusinekseen äärimmäisen kyynisesti. Lukiessani sokerisen positiivista konsulttikieltä ja katsoessani näiden hipstereiden maireita naamakuvia, tiivistyy minulle niistä moni asia, joka maailmassa mielestäni on vialla, enkä edes osaa pukea sitä sanoiksi.

Antti Nylén kirjoittaa (Päiväni konsulttina, Suomen kuvalehti 20.12.2019) esseessään samaan sävyyn, sillä erotuksella että minulla ei edes olisi mahdollisuuksia saada työtarjousta Ellun Kanoilta:

”Tuotat tosi pirteää ja koukuttavaa tekstiä. Ilo olisi lukea sitä lisää”, luki sähköpostissa. ”Niinpä lähestymme Sinua ihan työtarjouksella: tule meille! Meillä on pirteä ja moniääninen tiimi, josta löytyisi paikka Sinullekin.” Viestin allekirjoituksena oli ”Ellun Kanat”.

Hyväksyn teitittelyn, mutta en ota vakavasti ketään, joka kirjoittaa Sinä isolla alkukirjaimella. Jos joku käyttäisi sanaa pirteä asiatekstissä noin usein, hankkisin hänelle lähestymiskiellon tai vastaavasti lähettäisin hänelle sellaisen vastauksen, että hän hankkisi minulle lähestymiskiellon.

Tämän kaltaiset bloggaukset toki toimivat hyvänä rokotteena kaikenlaisia työtarjouksia vastaan.

*

Kysymykseen, mitä hyötyä humanistisesta ajattelusta on, vastaukseni on että ei mitään. Hyöty ei ole sen tarkoitus.

On myös totta, että humanisteja koulutetaan tässä maassa liikaa. Tämä on tietysti kerettiläinen ajatus tämäkin ja jonkun mielestä ristiriidassa sen kanssa, että puolustan humanistista ajattelua (ja kenties koulutustakin). Maistereita kuitenkin koulutetaan liukuhihalta ilman, että 6 vuoden koulutus antaa minkäänlaisia valmiuksia työelämään. Humanistinen tiedekunta on ylihintainen sihteeriopisto, jonka käynyt ei osaa edes käyttää kopiokonetta.

Näitä varten tarvitaan erilaisia työpaikkoja, kuten juuri konsulttifirmoja, jotka tekevät itsestään hyödyllisiä luomalla tarpeita heidän palveluilleen.

David Graeber kutsui tällaisia töitä hevonpaskaduuneiksi (engl. bullshit jobs). Kirjassaan Bullshit jobs (2018) hän määrittelee hevonpaskaduuniksi sellaisen työn, jonka tekijä itsekin (jossain määrin) tietää, että se on täysin hyödytöntä ja olemassa vain sen itsensä vuoksi. Tällä ei siis tarkoiteta sen kaltaisia ”paskaduuneja” (engl. McJob), kuten burgereiden paistamista tai siivoamista, joissa on huonot työolot, mutta joista on kuitenkin hyötyä. James Suzman päätyy kirjansa Työn historia (SKS Kirjat 2022. suom. Ilkka Rekiaro) viimeisillä sivuilla samanlaiseen lopputulemaan: työn tehostuminen, teollistuminen, automaatio (ja tulevaisuudessa tekoäly) ovat vähentäneet välttämättömän työn tarvetta niin paljon, että sen sijaan on alettu tehdä työtä, jolla ei ole varsinaista merkitystä.

En tiedä, tunnustavatko konsultit kuinka yleisesti työnsä olevan bullshittiä (tämä on kapeassa mielessä Graeberin määritelmä), mutta itsepetoksessa on helppo elää, varsinkin sillä kuukausipalkalla, jonka kuvittelen huippukonsulttien työstänsä saavan. Tai mistäpä minä tiedän, ehkä jostain resilienssi-valmennuksesta on oikeasti hyötyä (resilienssi on uusin inhokkisanani).

*

Palataan lopuksi vielä siihen tekoälyyn.

Hevonpaskaduunin lisäksi hevonpaskaksi on kutsunut mm. Harry Frankfurt sellaista tyhjää puhetta sisältävää kielenkäyttöä, jota suomeksi voi kutsua myös paskanjauhannaksi, kuten Tapani Kilpeläinen on kääntänyt André Spicerin kirjan Paskanjauhantabisnes. (Business Bullshit, 2018.) Spicerin mukaan paskapuheen tunnistaa sen sisäisen logiikan puutteesta, tyhjien termien viljelemisestä sekä siitä, että sitä ei voi täsmentää pyydettäessä.

Monissa toimistoissa ja virastoissa tuotetaan raportteja, selvityksiä ja innovaatiosuunnitelmia (innovaatio on toinen inhokkisanani, mutta kenenpä ei olisi?), ei siksi että kukaan niitä oikeasti kaipaisi, vaan koska ne kuuluvat tiettyyn yrityskulttuuriin. Ainakin ulkopuolisen silmin pahimpia hevonpaskapuheen tuottajia ovat mainos- ja viestintätoimistot ja juurikin konsultit ja monenmoiset julkisen hallinnon organisaatiohimmelit. Lakialaan en edes mene tässä kohtaa.

Tekoälyn tulo tarkoittaa sitä, että tekstuaalisen hevonpaskan määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Juurikin esimerkiksi käsillä olevassa Tekoälyn pikaoppaassa kerrotaan, kuinka tekstiä voi generoida sen avulla. Esimerkiksi tekoälyn avulla voi luoda sosiaalisen median päivityksiä.

Turhan hevonpaskan määrä tulee siis ainakin verkossa räjähtämään tulevaisuudessa.

Asian ironinen puoli on tietenkin siinä ennustuksessa, että tekoäly tulee korvaamaan monia tämänkaltaisia töitä. Monet näistä töistä ovat niitä, jotka luotiin alunperinkin siksi, että merkityksellistä työtä ei ole enää kaikille.

Lähitulevaisuuden dystopia: tekoäly pyörittää työelämää vain itseään varten. Tekoäly generoi sisältöä, jota toinen tekoäly ottaa vastaan. Tekoäly tekee organisaatiouudistuksen organisaatiolle, jota pyörittää enimmäkseen tekoäly.

Tähän ei eläin pysty.

On väitetty, että tekoäly vie pian työt kirjailijoilta ja muilta taiteilijoilta. Optimistisimmat toivovat, että tekoälyä voi käyttää kirjoittamisen työkaluna ja keskustelupalstoilla monet kertovat niin tehneensä.

Olen kirjoittanut tähän blogiin tekoälystä ja kirjallisuudesta pari kertaa aikaisemminkin, mutta enemmänkin spekuloiden kuin itse asiasta. Olen kuitenkin kokeillut Open AI:n kohuttua Chat GPT:tä (versio 3.5), jota on kehittynein kielimallia käyttävistä tekoälyistä, joka on avoimesti verkossa käytettävissä. Tässä blogauksessa analysoin tuloksia keskustelusta, jonka kävin muutama kuukausi sitten. Yritin testata, mitä GPT tietää kirjallisuudesta ja voiko sitä käyttää työkaluna kirjoittamisessa. Lainaan alle osia keskustelustani karsien turhia rönsyjä pois.

Ensimmäinen koskaan kysymäni kysymys Chat GPT:ltä oli: ”millainen on hyvä suomenkielinen romaani?” Toiveissa luonnollisesti oli, että tekoäly auttaisi minua kirjoittamaan sellaisen. Olen laiska kirjailija enkä immuuni houkutukselle huijata kirjoitustyössä.

Vastaus oli seuraavanlainen:

Hyvän suomenkielisen romaanin määrittely on subjektiivista, ja se riippuu paljon henkilön omasta mieltymyksestä. Kuitenkin, yleisesti ottaen, hyvän suomenkielisen romaanin voisi ajatella olevan sellainen, joka on kirjoitettu hyvällä kielellä, tarjoaa kiinnostavan ja mieleenpainuvan tarinan ja joka on tarpeeksi moniulotteinen ja monitasoinen herättämään ajatuksia ja tunteita lukijassa.
Tässä muutamia esimerkkejä hyvistä suomenkielisistä romaaneista:
1. Tove Jansson: Kesäkirja
2. Sofi Oksanen: Puhdistus
3. Kjell Westö: Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
4. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
5. Leena Lander: Tulitikkuja lainaamassa

Ensimmäinen huomio oli, että vastaus on aika ympäripyöreä ja itsestäänselvä, mutta niin oli tietysti kysymyskin. En ole varma miten syvällistä vastausta olin odottanut, mutta on selvää, että epätarkkoihin kysymyksiin saa yleistäviä vastauksia. Tekoäly ei ole oikea ”äly”, se vain tekee yleistyksiä sille syötetystä materiaalista.

Toinen huomio luonnollisesti on, että Tulitikkuja lainaamassa ei ole Leena Landerin romaani, vaan Maiju Lassilan (oik. Algot Untola). Samoin, jos on oikein kriittinen, Tove Jansson ja Kjell Westö eivät ole suomenkielisiä kirjailijoita.

Tarkensin kysymystäni hieman: ”voitko auttaa minua kirjoittamaan hyvän suomenkielisen romaanin?”, johon GPT vastasi:

Tottakai voin auttaa sinua! On kuitenkin tärkeää huomata, että hyvän romaanin kirjoittaminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja harjoitusta. Alla on joitakin yleisiä vinkkejä, jotka voivat auttaa sinua aloittamaan ja kehittämään omaa kirjoittamistasi:

Edelleen liian yleistävää ja ympäripyöreää. Käytännössä GPT:n neuvoi keksimään mielenkiintoisen tarinan ja niin edelleen.

Seuraavaksi pyysin suoremmin: ”Kirjoita minulle hyvä romaanin aloitus.”

Tottakai, tässä on esimerkki hyvästä romaanin aloituksesta:

Syysilta oli tumma ja sateinen, kun Ella käveli kotiinsa märässä pimeydessä. Hänen mielensä oli levoton ja huolestunut, sillä hän oli juuri saanut tietää äitinsä sairastavan vakavaa syöpää. Hän mietti, miten selviäisi äidin hoitamisesta ja samalla pitäisi huolta omasta elämästään. Ella kaipasi turvaa ja lohtua, mutta hänen ympärillään oli vain synkkä kaupunki ja sateen kohina. Hän toivoi, että joku voisi auttaa häntä ja olla hänen tukenaan, kun hänen maailmansa oli kaatumassa ympärillä.

Chat GPT aloittaa avaussanoilla, jotka muistuttavat maailman kaikkien aikojen huonoimmiksi valittua ”synkkä ja myrskyinen yö” – avausta (jonka kirjoitti Edward Bulwer-Lytton, mutta jonka lienee tutummaksi tehnyt sarjakuvahahmo Ressu). Samoin en ole varma, voiko pimeys olla märkä, ellei sitten jossain hämärässä runokuvassa.

Olin jossain määrin yllättynyt ensi kertaa testatessani tekoälyä. Se todella tuntui ymmärtävän kysymykseni ja vaikka keskustelu muistutti välillä keskustelua muistisairaan vanhuksen kanssa, sitä saattoi pitää keskusteluna. Samoin kaikissa pyytämissäni proosapätkissä oli jokin järki. Niissä jo alussa asetettiin jokin peruskonflikti ja lähdettiin kehittelemään juonta, mikä sinänsä on suuri saavutus koneelta.

Tyylillisesti kaikki GPT:n kirjoittamat ovat hämmästyttävän samanlaisia. Oliko tekoäly löytänyt sen kuuluisan oman äänensä? Pikemminkin päin vastoin: sen tyyli on neutraalein mahdollinen, sekoitus kaikkien maailman yläasteen luovan ainekirjoituksen kliseitä. En siis ole huolissani, että tekoäly veisi kirjailijoita työt. Toisaalta, ehkä yläastemainen kliseisyys on se, joka yhdistää kaikkia lukijoita sillä tavalla, että se on se seuraava suuri myyntimenestys.

Edelleen kysymykseni olivat liian yleisluontoisia. Tarkensin hieman pyyntöäni ja pyysin kertomaan tarinan miehestä, joka ottaa mallia renttukirjailijasta:

”Mies, joka oli aina ollut kiltti ja kunnollinen, päätti ottaa mallia renttukirjailijasta. Hän alkoi juoda enemmän ja viettää öitä baareissa. Pian hän tapasi naisen, joka oli samanlainen kuin hän. He viettivät yön yhdessä ja mies huomasi, että hänellä oli löysät housut ja likainen t-paita. Hän tunsi olonsa vapaaksi ja rentoutuneeksi.

Seuraavana päivänä mies oli kirjoittamassa romaaniaan, ja hän huomasi, että hänen kirjoittamansa kohtaukset olivat paljon elävämpiä ja mielenkiintoisempia kuin ennen. Hän jatkoi renttukirjailijan seuraamista ja kirjoitti joka päivä, ja pian hän huomasi olevansa kuuluisa kirjailija. Mutta hän ei ollut onnellinen.

Hän oli menettänyt kaiken, mikä oli hänelle tärkeää. Hän oli jättänyt vaimonsa ja lapset, juonut liikaa ja menettänyt ystävänsä. Hän tajusi, että hänen elämänsä oli muuttunut täysin. Hän kirjoitti kirjan siitä, miten hän oli menettänyt kaiken, ja lopulta hän päätti lopettaa renttukirjailijan seuraamisen ja palata takaisin entiseen elämäänsä.

Hän meni takaisin vaimonsa ja lastensa luo ja pyysi heiltä anteeksi. Hän lupasi muuttua ja korjata kaiken, mitä oli rikkonut. He antoivat hänelle toisen mahdollisuuden, ja hän käytti sen hyväkseen. Hän kirjoitti uuden kirjan, joka oli erilainen kuin kaikki hänen aiemmat kirjansa. Se oli onnellinen loppu, ja hän kirjoitti sen sydämestään.”

Jonkinlainen juonen kaari tässäkin on, mutta ihan tällaisenaan ei käyttökelpoista materiaalia. Miksipä tätä tarinaa ei kirjoittaisi auki, vaikka melko sovinnainen se onkin, mutta se vaatisi tarkempia yksityiskohtia.

Jossain vaiheessa tekoäly generoi seuraavalla tavalla alkavan pätkän, joka raskaan työn eetoksessaan epäilyttävästi toi mieleeni Päätalon Ihmisiä telineillä:

Rakennusmestari seisoi työmaallaan ja katseli kaivinkoneen tekemää kuoppaa. Hän tiesi, että siitä tulisi talon kellarikerros, joka toisi mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Mutta ennen kuin se voitaisiin rakentaa, tarvittaisiin monta kuorma-autollista betonia ja terästä. Se oli raskasta työtä, mutta mestari tiesi, että hänen miehensä hoitaisivat homman kotiin. He olivat kovaa porukkaa, joka oli tottunut kovaa työtä tekemään.

Mestari astui lähemmäs kaivantoa ja vilkaisi sisään. Siellä oli kaksi miestä, jotka hoitivat hommaa huolellisesti. Mestari hymyili tyytyväisenä ja astui sitten takaisin töihin valvomaan muidenkin hommia. Hän oli ylpeä siitä, mitä he olivat jo saaneet aikaan, ja siitä, mitä heidän vielä oli edessään.

Tiedustelin asiaa GPT:ltä, johon se vastasi:

Kuten tietokoneohjelmana minulla ei ole tunteita tai mieltymyksiä, joten en voi sanoa, että ottaisin vaikutteita Kalle Päätalolta tai keneltäkään muulta kirjailijalta. Kuitenkin, jos kirjoitetaan samankaltaisista aiheista tai samassa tyylilajissa, voi olla että vaikutteita tiettyjä kirjailijoita tulee huomaamatta mukaan.

Luonnollisesti, koska tekoälyllä ei ole käsitystä materiaalisesta maailmasta, tällaisiakin tuloksia se antoi:

Yhtäkkiä kapakan ovesta asteli sisään nuori nainen, jonka hiukset olivat tuuheat ja vaaleat, kuin kevätpäivän aurinko. Hänellä oli yllään punainen mekko, joka korosti hänen muodokasta vartaloaan, ja jokainen katse kääntyi häneen. Mies, joka oli kertonut rakentavansa taloja, tuijotti naista avoimesti suu auki. ”Katsokaa”, hän huudahti, ”millaisen upean talon voisi tuosta rakentaa!”

Koska tekoäly ei ymmärrä sanojen merkityksiä, tulokset voivat olla melko makaabereja. Tai sitten vaikuttaa kuin kirjoittaja olisi psykedeelien vaikutuksen alaisena ja yhdistelisi eri asioita täysin vapaasti assosioiden.

Mistä tuli mieleeni pyytää Chat GPT:tä kirjoittamaan kuin Kalle Päätalo LSD:n vaikutuksen alaisena:

Rakennusmestari katsoi kuopan syvyyteen ja hämmästyi, kuinka monta erilaista värejä ja muotoja siellä oli. Se oli kuin sukeltaisi kaleidoskoopin maailmaan, missä kaikki liikkui ja muuttui jatkuvasti. Hän tiesi, että tämä oli vain alkusoittoa, että matka olisi vielä paljon villimpi ja hämmästyttävämpi.

Hän mietti, että ehkä tämä oli joku salainen portti toiseen ulottuvuuteen, missä hän voisi kokea kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Ja hän päätti astua sisään, vaikka tiesi, että siellä saattaisi olla vaaroja ja pelottavia olentoja.

Hän oli valmis matkaamaan tuntemattomaan, kokeilemaan uusia tapoja rakentaa ja löytämään uusia inspiraation lähteitä. Hän tunsi, että tämä oli hänen kohtalonsa, hänen elämänsä tarkoitus. Ja kun hän palaisi takaisin maailmaan, hän voisi kertoa tarinansa muille ja jakaa kokemuksensa kaikkien kanssa.

Hän jatkoi matkaansa syvemmälle kuoppaan, joka näytti hänen silmissään loputtomalta kaivokselta täynnä kirkkaita timantteja ja salaperäisiä aarteita. Hän oli päättänyt löytää kaiken, mitä hän etsi, ja rakentaa maailman, joka oli kaunis ja ainutlaatuinen. Ja hän tiesi, että tämä matka oli vasta alkanut.

Jälleen tulos oli aika tylsä. Viittaus Päätaloon ehkä saa naurahtamamaan, mutta onhan kaleidoskooppi huumetripin metaforana se kaikkein yllätyksettömin.

Tekoälyn generoima teksti on juurikin geneeristä ja käsittämättömän tylsää. Kun pääsee yli itse tekniikkaan liittyvästä hämmästyksestä, ei tekstissä itsessään ole mitään mielenkiintoista. Se on kuin tekstuaalista muzakia.

Joskus vahingossa tekoäly tuottaa mielenkiintoisia rinnastuksia:

Ohjaajan ja käsikirjoittajan näkemykset olivat kuin yö ja päivä, kuin vesi ja tuli, kuin kala ja maito.

Kun kysyn selitystä miksi juuri ”kala ja maito” (kalasta ja polkupyörästä olen kuullut puhuttavan), vie se mielenkiintoiselta kielikuvalta kaiken mystiikan:

”Kuin kala ja maito” on sanonta, joka kuvaa kahden asian yhteensopimattomuutta tai toisiaan poissulkevaa luonnetta. Samoin kuin kala ja maito eivät sovi yhteen ruokapöydässä, niin myös joissakin tilanteissa kaksi asiaa tai henkilöä eivät vain sovi yhteen.

Kokeilin vielä muutamia muita ideoita, mutta ne olivat vieläkin tylsempiä, enkä lainaa niitä tässä sen enempää.

Seuraavaksi kokeilin Chat GPT:tä toisin päin ja syötin sille omaa tekstiäni ja pyysin palautetta siitä. Se tiivisti n. 1800 sanan eli parin sivun tekstin seuraavasti:

Tekstin kuvaama tilanne vaikuttaa mielenkiintoiselta ja monisyiseltä. Se tarjoaa lukijalle pienen ikkunan yhden keskikokoisen suomalaisen perheen elämään ja samalla vihjeitä NN:n elämästä ja taustasta. Tekstissä näkyy tavallisen arjen ja kirjailijan elämän kontrasti, ja se herättää kysymyksiä perheen ja kirjailijan rooleista.

Lukijalle jää mieleen mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten NN:n suhteesta perheeseensä, kirjoittamisen ja juomisen yhteenkietoutumisesta, sekä hänen vaikutuksestaan perheensä arkeen.

Kaiken kaikkiaan tämä teksti vaikuttaa kiinnostavalta pohjatyöltä dokumentin tai artikkelin kirjoittamiseen, ja siitä voisi kehittyä mielenkiintoinen tarina NN:stä ja hänen perheestään.

Jälleen kerran on hämmästyttävää kuinka tekoäly osaa jäljitellä ihmisen puhetta, tässä tapauksessa mitäänsanomatonta kirjoituspiiripalautetta, jossa teksti on luettu (ja ymmärretty) pintapuolisesti, eikä varsinaista palautetta ei osata tai uskalleta antaa, vaan kaikki on tosi ”mielenkiintoista” ja ”kiinnostavaa” (mainitaan yht. 5 kertaa, kiitos tästä tiedosta). Tällainen palaute on täysin hyödytöntä kirjoittajalle.

Kun tenttaan tekoälyä lisää, saan enemmän yksityiskohtia, mutta jo pian se alkaa ”hallusinoida”, eli keksiä asioita, joita ei ole olemassa ja sekoittaa henkilöhahmoja (A on B:n tytär, mutta tekoäly väittää, että C:n tytär) ja kommentti kommentilta sekaannukset vain syvenevät, niin että jokainen kommentti täytyy oikaista. Virheiden määrä on niin suuri, että käytännössä mihinkään tekoälyn tekemään tiivistykseen ei voi luottaa. En tiedä millä tavalla kirjoittajat, jotka käyttävät tekoälyä apunaan, sitä varsinaisesti käyttävät, mutta minulle se näyttäytyy täysin hyödyttömänä.

Yhteenvetona: on suorastaan hämmästyttävää, miten Chat GPT osaa jäljitellä kieltä, mutta eipä se mitään muuta osaakaan. Jäljittely tuottaa keskinkertaista, toisteista ja tylsää tekstiä. Tekoäly pystyy jossain määrin luomaan uusia ideoita, mutta ne kaikki ovat mielikuvituksettomia tai sitten täysin epäloogisuudessaan käyttökelvottomia. Tekoälyn surrealismi voi kiinnostaa hetken, mutta en povaa sille tulevaisuutta (historiallinen surrealismikin oli aika ohimenevä ilmiö). Tyyliltään tekoälyn luoma teksti on väritöntä ja mautonta (eikä edes mautonta hyvällä tavalla) kuin katselisi harmaan maalin kuivumista.

Viimeisen muutaman kuukauden kokeiltuani en löydä omaan tekemiseeni tekoälystä mitään apua enkä povaa siitä nykyisellään korvaajaa ihmiskirjoittajalle.

Mutta kuitenkin: ei pidä yliarvioida lukijoiden kirjallista makua: jos jokin on geneeristä ja keskiarvoista, se varmasti vetoaa suureen lukijajoukkoon. Tulemme varmasti lähitulevaisuudessa näkemään lukuisia tekoälyn kirjoittamia kirjoja. Osa niistä herättänee huomiota teknisessä mielessä, mutta pian markkinoille tulee bulkkia, josta voidaan tehdä tekoälyn lukemana äänikirjoja alhaisilla kustannuksilla.