Elämmekö parhaassa mahdollisessa Twitterissä?

Cristina Andersson kirjoittaa tekoälyyn liittyvistä eettisistä kysymyksisistä Tivi-lehden verkkoversiossa. Puheenvuoro on hyvää vaihtelua sille teknologiakeskeiselle tekoäly-diskurssille, joka tuntuu junnaavan paikallaan (Lauri Järvilehto käyttää tekoälyopaskirjasessaan sanaa ”’ällistyttävä” keskimäärin joka 3:nella sivulla).

Tekoälyyn liittyvien eettisten kysymysten luulisi olevan filosofien ja humanistien alaa, mutta vielä en ole törmännyt kovin syvällisiin puheenvuoroihin aiheesta. Kysymyksenasettelut ovat samoja, joita lukiolaiset voisivat keksiä filosofian tunnilla, eikä niitäkään ole kovin mielenkiintoisesti kehitelty eteenpäin.

Andersson ei hänkään kovin syvällisiin etene, mutta muistuttaa kuitenkin, että tekoälyn etiikkaan liittyvät kysymykset liittyvät ihmisten tekemisiin, eivät niinkään teknisiin ratkaisuihin. Eikä silloin välttämättä tarvitsekaan mennä kovin syvällisiin, filosofisiin erittelyihin. Joskus terve järki riittää, ja joskus se on jopa tervetullut poikkeus.

Uskoisin, että kaikki vanhemmat opettavat lapsilleen suunnilleen samat asiat: ole kiltti ja kohtelias, huomioi muut, älä häiriköi, älä kiusaa pienempiäsi. Olen melko varma, että ellei ole vakavaa persoonallisuushäiriötä, on samaa mieltä, että nämä ovat aika hyviä neuvoja.

Mutta odottakaapas v***n h**o n****rit kun mutsi pääsee someen!

Jotenkin en haluaisi uskoa, että väline itsessään olisi syypää (ks. esim. McLuhan et all). Keskustelukulttuurin luovat kuitenkin ihmiset itse, joten ihmisten täytyy olla mahdollista myös muuttaa sitä parempaan suuntaan.

Kysymys siitä, onko absoluuttista moraalia olemassa on mielenkiintoinen filosofinen kysymys, mutta arjessa pärjää pitkälle jo sillä, että ei soita poskeaan tuntemattomille.

Huolestuttavaa sen sijaan on, jos joudutaan erikseen muistuttamaan ihmisen roolista tekoälyn etiikan kehityksessä.