Turun Sanomat uutisoi hoivarobotti ”Saarasta”, joka tekoälyn avulla jäljittelee empatiaa ja kyselee vanhainkodin asukkailta kuulumisia lääkkeiden jakamisen yhteydessä (Setälä, Ritva: Väitös: Robotit kohensivat hoivakodin asukkaiden mielialaa, mutta tällaiset tärkeät ulottuvuudet niistä puuttuvat, vain tilaajille). Jo pidempään on automaatiosta toivottu helpotusta hoiva-alojen työtekijäpulaan ja ongelmana on nähty teknologian kylmyys. Nyt uudemmat ideat koskevat sitä, kuinka esimerkiksi tekoälyn avulla niistä saataisiin inhimillisiä.
Jutun mukaan aivan putkeen ei robotin small talk mene, mutta toiveissa on, että tulevaisuudessa robotit onnistuvat jäljittelemään inhimillistä kommunikaatiota siten, että se voisi tuoda helpotusta vanhusten yksinäisyyteen. Robotista lisätietoa Forum Virumin sivuilta.
Ajatus inhimillisen kohtaamisen korvaamisesta tekoälyrobotilla on mielenkiintoinen näkökulma yhteiskunnan ja sosiaalisten suhteiden atomisoitumiseen. Jo pitkään perhekoot ovat pienentyneet ja yksinelävien määrä on ollut kasvussa, samoin monet muut yhteisöllisyyden muodot, kuten uskonnot ovat hajautuneet. Modernisaatio ja siihen liittyvä individualismi tarkoittavat, että kaipaamme autonomiaa yhä enenevissä määrin. Haluamme määritellä omat arvomme ja vetää omat rajamme ilman ulkoista vaikutusta.
Modernia ihmistä vaivaakin ahdistus oman toimijuuden katoamisesta, jos ajaudumme liian läheisiin siteisiin toisten kanssa. Sosiaalinen media on tapa kontrolloida sosiaalisia suhteita turvalliselta etäisyydeltä ja siellä voimme paljastaa itsestämme vain parhaan puolen itsestämme. Fyysinen läsnäolo (puhumattakaan fyysisestä kosketuksesta) ovat aina riskejä, koska ihmisten kohtaamisessa on liikaa muuttujia, joita ei voi kontrolloida.
Vanhemmat sukulaiset ovat tässä kontekstissa pelkkä kahle, joka sitoo omaan menneisyyteen ja paluu yhteisöihin, joissa eri sukupolvet eläisivät yhdessä on anakroniaa ja utopiaa (silti menneitä aikoja ei tule liikaa ihannoida, vanhusten olot saattoivat olla ”ennen vanhaan” kolkot, vaikka ns. sukujyrkkämät lienevätkin legendaa).
Ihmisen suhteesta ei-inhimilliseen voi nopeasti mainita, että Suomessa on tällä hetkellä enemmän lemmikkieläimiä kuin lapsia (n. miljoona lasta, n. 800 000 koiraa, 800 000–1 300 000 kissaa). Tästä ei voi suoraan vetää johtopäätöstä, että ihmisillä olisi useammin eläimiä kuin lapsia (lemmikkieläimiä on myös lapsiperheissä ja samalla henkilöllä voi olla useampi eläin), mutta lemmikkieläimien uskomaton määrä pistää miettimään. Ihmiset suuntaavat lemmikkieläimiin tunteita, joita eivät välttämättä osaa suunnata toisiin ihmisiin. Tämä ei ole yksinomaan paha asia, mutta voi sen myös nähdä oireena modernin ihmisen kyvyttömyydestä sellaiseen vastavuoroiseen tunteidenilmaisuun, jossa tunnustetaan toisen ihmisen autonomisuus. Koira rakastaa omistajaansa pyyteettömästi, vilpittömästi ja yksinkertaisesti, mutta toisen ihmisen suhteen joutuu aina asettamaan itsensä riskialttiiksi ja panostamaan omaa psyykkistä energiaa aivan toisella tavalla. Image-lehdessä oli joskus koirista kertova otsikko, jossa koiraa verrattiin orjaan, sisustuselementtiin, vauvaan ja leluun. Itse lisäisin, että koira on myös huora.
Ja jotta kieroutunut suhteemme ei-inhimilliseen olisi vieläkin kieroutuneempi, tulevat seuraavaksi markkinoille robottilemmikit. Jutussakin mainitaan Paro, hyljerobotti joka on suunniteltu erityisesti hoivakäyttöön. Robottia maahantuovan Innohoivan mukaan sen tarkoitus on ”herätellä ihmistä vuorovaikutukseen ja kontaktin ottamiseen. Se aktivoi ja antaa virikkeitä. PARO lisää elämän merkityksellisyyden tunneta, koska sitä saa hoivata ja siltä saa hoivaa. Paro voi myös rauhoittaa, rentouttaa tai lievittää ahdistuneisuuden tunnetta.”
Kun nyt tälle linjalle lähdetään, on tästä vain pieni askel seksirobotteihin. Seksinukkejahan on ollut olemassa muodossa jos toisessakin jo pidemmän aikaa. Varsinainen hi tech -seksirobotti, jonka kanssa voisi paneskella kuten ihmispartnerin kanssa, on vielä scifiä (vrt. esim. Ex Machina -elokuva), mutta on jo olemassa tekoälysovelluksia, jotka esiintyvät virtuaalisena tyttöystävänä (vrt. esim. elokuva Her), mutta en linkkaa niihin tässä. Seksirobottien kohdalla puhutaan paitsi sosiaalisesta, myös seksuaalisesta estyneisyydestä. Luulen, että psykoanalyytikot kuvaisivat tätä suhdetta haluksi nähdä mutta samaan aikaan pelkoa itse tulla nähdyksi.
Hoivarobotteja markkinoivat yritykset tuntuvat suhtautuvan robotiikan hyötyihin itsevarman positiivisesti. Jostain syystä minulle tulee ilmiöstä jatkuvasti mieleen Harry Harlow’n eläinkokeet ns. korvike-emoilla, mutta en aivan tiedä minkälaisia analogioita näiden välille vetäisin ja toisaalta, jos hoivarobotti jakaa vanhuksille ruuan ja lääkkeet ja sen lisäksi vähän empatiaakin, niin eikö se ole win-win?
Mutta millaiseen ihmiskuvaan hoivarobottien toiminta perustuu? Varmasti kliinisissä kokeissa on havaittu, että pörröisen robottikuutin silittäminen vähentää stressiä ja tekoälyn kanssa kommunikointi aktivoi samoja hermosysteemejä kuin oikeakin keskustelu. Näkemys on kuitenkin varsin materialistinen ja redusoi ihmisen ärsyke-vaste -koneeksi. Kun koko tekoälykeskustelua leimaa hypetys tekoälyn inhimillisyydestä, unohdetaan määritellä mitä on äly ja mitä inhimillisyys. Varsin huolestuttavaa se on, jos unohdus ulottuu niinkin peri-inhimilliselle alueelle kuin hoiva, kommunikaatio tai seksuaalisuus. Kirjoitin jo aikaisemmin, kuinka taide ja kirjallisuus menettävät merkityksellisyytensä ja muuttuvat hyötyliikuntaan ja laihduttamiseen verrattaviksi toiminnoiksi. Samalla tavalla tekoälyn materialistinen lähestymistapa kadottaa inhimillisen kanssakäymisen merkityksellisyyden. Hellyyttä antaa keinokuituun kääritty tunnekone ja taide on automaattisesti generoitua merkityksetöntä höttöä.
Kun joku kysyy minulta mitä minulle kuuluu, informaatiosisällön lisäksi oleellista on toive siitä, että kysyjälle todella on merkitystä sillä mitä minulle kuuluu. Inhimillisessä kanssakäymisessä ymmärrän vastapuolen samanlaiseksi tajunnaksi kuin itsenikin ja vaikka fraasit itsessään ovat muodollisia, oletan minusta muodostuvan kysyjän tajuntaan merkityksellisen kuvan. Fyysisessä kanssakäymisessä minun mielihyvääni vaikuttaa ajatus toisen osapuolen vastaanottavasta mielihyvästä. Kone ei muodosta merkityksiä.
Hoivarobotit (sekä seksirobotit ja robottilemmikit) ovat peräisin dystopiasta, jossa kadoksissa ei niinkään ole empatia (robottien valmistajilla voi olla myös epäitsekkäitä motiiveja), vaan merkitykset. Sellainen maailma on käsittämättömän tyhjä.