Kirjoitin aikaisemmin uskontojen suhteesta tekoälyyn ja Yle Areenassa on aiheeseen liittyvä podcast, jossa haastellaan uskonnonfilosofi Aku Visala, kognitiotieteen dosentti Anna-Mari Wallenberg ja kirkkoherra Jussi Koski.
Aku Visalaan on viitattu tässä blogissa pariin otteeseen. Hänestä onkin tullut jonkinlainen tekoälyn ja uskonnonfilosofian erityisasiantuntija. En tiedä, onko hän vielä tekoälyn tietoisuudestä sitä mieltä, että ”kai se jumala voi stigata sen aineettoman minuuden sinne koneeseenkin”.
En haravoi koko keskustelua sen tarkemmin kuin että nostan Visalalta sen pointin, että hänen mukaansa ”tekoälyjumala” ei ole mahdollinen, koska jumala on radikaalisti toinen ja transsendentti. Tekoäly, jopa ”kaikkitietävä” tekoäly, on kuitenkin tällä puolen rajaa. Olen samaa mieltä lähtökohdista, mutta eikö ihmisten suhtautumisessa ala olla juuri kokemusta Visalan kuvaamasta radikaalista toiseudesta: tekoäly antaa vastauksia sieltä jostain ja siihen luotetaan kuin pyhään sanaan?
Toimittaja Ville TalolaviittaaMikko Heikan kirjaan Jumala ja tekoäly (Basam books 2026), mutta ymmärtää Heikan pointin ehkä virheellisesti tai tarkoitushakuisesti väärin. Heikan mukaan uskontojen edustajien tulisi olla mukana keskustelemassa, millainen moraali tekoälylle ohjelmoidaan. Talola kenties ajatteli, että tekoäly asetettaisiin toimimaan jonkin tietyn uskonnon sääntöjen mukaan (vrt. Mooseksen laki). Kuitenkin itsekin ateistina olen sitä mieltä, että uskonnot kuitenkin ovat ihmisten luomuksia ja arvo- ja normikokonaisuuksia syntyneet ihmisten ajattelun tuloksena ja siten toimivat vastapoolina kylmälle instrumentaaliselle järjelle. Vastakkaisista näkökannoista huolimatta luonnonoikeuksia, esim. ihmisoikeuksia, ei voi päättelemällä keksiä.
Podcastin mukaan ChatGPT -tekoälyä markkinoitiin mm sillä, että sen sanottiin käyneen läpi koko Internetin.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Jos jossain vieraalla planeetalla olisi muukalainen, joka tutkisi ihmiskuntaa käymällä läpi Internetiä, jossa suurimpien arvioiden mukaan pornoa on 12% sisällöstä ja sähköpostiliikenteestä spämmiä on lähes puolet, mitä tuo vieras äly ihmiskunnasta oppisi? Minkälaisen kuvan ihmiskunnasta se omaksuisi viestipalvelu X:n perusteella?
Kuten hyvin tiedetään, moderni työ on hevonpaskaa (engl. bullshit). Työn hevonpaskuudesta kirjoitti nyt jo edesmennyt antropologi David Graeber ja kommunikatiivisesta hevonpaskasta eli paskapuheestaHarry Frankfurt ja liike-elämän hevonpaskautumisesta mm. André Spicer. Hevonpaskautumisen idea on siinä, että työ- ja liike-elämä on täynnä työtehtäviä, jotka ovat täysin hyödytöntä paperin siirtelyä pinkasta toiseen tai turhissa kokouksissa istumista tai lomakkeiden täyttelyä, joista sekä lomakkeen täyttäjä että sen tarkastaja että sen tekijä hyvin tietävät sen täysin merkityksettömäksi tai sellaisten raporttien tai esittelytekstien suoltamista tai yritysarvojen listaamista, joista kukaan ei ole aidosti kiinnostunut.
Nyt kun tekoäly tulee työelämään ja vie kaikkien työpaikat, on huomionarvoista, että tekoäly on erittäin tehokas työkalu juuri hevonpaskan suoltamisessa. Jos tekoäly vie työsi, ehkä se jouti mennäkin?
Käsittelin aihetta aikaisemmin seuraavissa kirjoituksissa:
Eilisessä verkkolehti Antroblogin kolumnissa väitöskirjatutkija Ville Larkkonen on huomannut saman ilmiön.
Mikäli jopa puolet kaikesta työstä on täysin tarpeetonta, kuten Graeber väittää, keskustelu tekoälyn kyvykkyydestä korvata työntekoa johtaa hieman harhaan. Valtava määrä kaikista niistä töistä, jotka tekoäly väitetysti korvaa, voitaisiin nimittäin poistaa heti – myös ilman tekoälyä. Tekoäly voi toki antaa työn poistamiseen hyvän tekosyyn.
Se, mitä Frankfurt on sanonut paskapuheesta, on että paskanpuhuja ei välitä, onko hänen puhumansa totta. Graeberia mukaillen paskapuhe (tai pikemminkin teksti) on merkityksetöntä. Me kaikki tiedämme sen olevan merkityksetöntä, mutta kukaan ei halua olla ensimmäinen, joka sen sanoo ääneen.
*
Tekoäly on tullut myös kouluihin. Jo nyt oppilaat kirjoittavat kotitehtävät tekoälyllä ja opettajat tarkastavat ne tekoälyllä.
Vastaani tuli verkossa artikkeliBullshit universities: the future of automated education (Sparrow, Robert & Flenady, Gene. 2025) Kirjoittajat ovat huolissaan mahdollisuudesta, että opettajat korvattaisiin generatiivisella tekoälyllä. He viittaavat Frankfurtin hengessä tekoälyn tuotoksiin hevonpaskana. He kyseenalaistavat, voiko tekoäly opettaa paitsi mitä myös miten.
Erilaisia esseekotitehtäviä teetetään ja lopputöitä tuotetaan kaikilla koulutusasteilla. Tämä on seurausta koulutuksen demokratisoisoitumisesta, jonka seurauksena ikäluokat kokonaisuudessaan istuvat vähintään 12-18 vuotta jonkinlaisissa opetuslaitoksissa. Tästä ei selvitä ilman koulutusputken muuttumista modernismin logiikan mukaiseksi teolliseksi tuotantolinjaksi. Osaamisensa osoittaakseen tulee oppilaan tuottaa aiheeesta tekstiä.
Mainitut tutkijat korostavat, että akateemista kirjoittamista ei opi promptaamalla. Tämä on totta, ja kirjoitustaito on kansalaistaito kaikilla koulutusasteilla, puhumattakaan akateemisista aloista. Mutta onko tie syvempään oppimiseen ajatusten kopioiminen tiettyyn formaattiin?
”Emme opi koulua, vaan elämää varten” on kaunis slogan, mutta jopa aivan ylimmillä akateemisilla tasoilla tuotetaan tutkimusta vain, jotta saisi nimen johonkin paperiin tai jonkin oppiarvon tai apurahan. Tämä ei ole vain akateemisen pudokkaan katkeraa jupinaa, vaan tutkijat itse ovat kertoneet potevansa moraalista stressiä, koska ovat tietoisia siitä, kuinka heidän tutkimuksensa hautautuu jonnekin arkiston pohjalle, josta sitä kukaan ei lue. Samaan aikaan tekoälyllä generoitu ”tutkimus” on muodostumassa ongelmaksi.
Omia ja lainatun antroblogistin ajatuksia mukaillen, jos generatiivinen tekoäly voi viedä jonkin työn, eikö työ ollut hevonpaskaa alun perinkin?
Opettajilla on kaikilla tasoilla yhä vähemmän aikaa oppilailleen, jolloin ratkaisuna on peruskoulussa rutiinitehtävien täyttäminen loputtomasti ilman yhteyttä opittavaan asiaan (mutta rutiinonomaisten tehtävien suorittaminen opitaan hyvin) ja korkeammilla asteilla jonkin paperin kirjoittaminen, jotta saa rastin ruutuun, että on sen opintokokonaisuuden suorittanut.
Etevimmät oppilaat pääsevätkin työelämässään kirjoittamaan seutukuntainnovaatiovisioita, yritysarvokarttaesityksiä ja yritysviestintästrategioita ja kaikkea muuta sellaista, josta ei kukaan huomaisi, jos sen generoisi tekoäly.
YLE on kirjoittanut jutun siten, kuten jutut nykyään kirjoitetaan: keksitään raflaava otsikko ja kysytään tekoälyltä. Otsikko on tällä kertaa: Kolme uhkakuvaa: näin tekoäly tuhoaisi meidät (Miika Koskela 20.9.).
Siinä mielessä juttu on ajankohtainen, että Anthropicin toimitusjohtaja Dario Amodei sekä OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman, kuten myös Grokista vastaava Elon Musk ovat maalailleet tekoälypiruja seinille viime aikoina.
Koska tekoälyille on syötetty kaikkien tunnettujen scifi-leffojen juonet, ovat vastaukset sen mukaisia.
Esimerkiksi yksi uhkakuva on War Games -elokuvan (suom. Sotaleikit, ohj. John Badham 1983) skenaario, jossa tekoäly käynnistää ydinsodan. Jutun mukaan ”[k]umpikin kielimalli sijoittaa tämän uhkakuvan toteutumisen jonnekin epätodennäköisimmän ja todennäköisimmän välimaastoon.”
Aivan.
*
Emerituspiispa Mikko Heikka on kirjoittanut kirjan Jumala ja tekoäly (Basam books, 2026). Itse kirjaa en ole vielä lukenut, mutta Youtubesta löytyy parin viikon takainen paneelikeskustelu aiheesta. Muut keskustelijat ovat Katri Kuusikallio, Janne Lindqvist ja Katja Valaskivi.
Heikan ensimmäinen puheenvuoro on jopa hellyttävä, kun 82-vuotias on päässyt testaamaan ChatGPT:tä. Hän kertoo kohdanneensa entiteetin, jonka kanssa on käynyt dialogia, jonka pohjalta on kirjansa kirjoittanut.
Noin muuten keskustelu poukkoilee vähän joka suuntaan, niin kuin nyt aina kun on monta keskustelijaa ja aikaa kuluu alkutervehdyksiin ja kiitoksiin ja löytötavaroitakin kuulutellaan. Valaskivi heittää muutaman hyvän pointin datakolonialismista, eli siitä, miten teknologiajätit hyväksikäyttävät ihmisten yksityiselämää. Puhetta on myös jumalboteista, mutta kovin syvälle ei aiheeseen päästä; ehkä aihe vai on liian surrealistinen, jotta siitä voisi puhua ilman, että tuskastuneena nojaa päätään pöytään ja ihmettelee miksi nämä ihmiset tekevät näin.
Kirjan perimmäinen pointti, jos ymmärsin oikein, on kuitenkin että tekoäly ei voi olla arvovapaata. Metaeettinen kanta on siis, että pelkästään (instrumentaalinen) järki ei takaa moraalia, joten tekoälyllä ei voi olla moraalia, jollei sille sellaista ohjelmoida. Heikka pohtii, mikä on uskontojen rooli tässä. Pitäisikö tekoälyn olla buddhalainen? Luottaisitko tekoälyyn, joka toimii Mooseksen lakien varassa? Aikaisemmin tänä vuonna HS uutisoi, että tekoälyt ovat keskimäärin vasemmistolaisia ja liberaaleja. Aikaisemmin mm. Elon Musk sanoi tekoälyjen olevan woke.
*
Tekoälyä ja uskontoa on pohdittu myös Heräys-seminaarissa tämän vuoden maaliskuussa (bloggaan siis vähän myöhässä). Seminaarin järjesti Suomen evankelisluterilainen kirkko. Jo pelkästään tapahtuman esillepano on erittäin sleek, cool ja futuristinen tavalla, joka on kaukana luterilaisesta koruttomuudesta ja minulle tutusta seurakuntatalojen estetiikasta. Paikalla oli paljon fiksuja ja cooleja ihmisiä, kuten Katri Saarikivi, Max Seeck, Risto Siilasmaa sekä tässäkin blogissa siteerattu teologi Aku Visala.
Videoita on paljon enkä ihan kaikkia ole ehtinyt katsoa, joten en kommentoi sen tarkemmin. Viihdyttävää kumminkin. Jumalaa ei taideta kovin montaa kertaa mainita.
*
Dario Amodein essee on luettavissa hänen kotisivuiltaan. Hän esittää aivan hyviäkin pointteja, joista aivan kaikista ei ole vielä tehty katastrofielokuvaa. Muun muassa tämä kysymys: voisiko tekoäly keksiä uskonnon ja käännyttää miljoonia ihmisiä siihen?
No mitäs luulette?
Jo nyt yleistyy uskonnollinen, lähes transsendentaalinen suhtautuminen tekoälyyn. Jotkut loukkaantuvat, kun heidän tekoälyn käyttöään kyseenalaistaan edes epäsuorasti. Tekoälykultit tulevat aivan pian, kysymys on vain kuinka suuriksi ja merkittäviksi ne kasvavat.
*
Loppukevennykseksi kirjallisuuden ystäville: Ville Rannan uusin pilakuva liittyy myös. Tekijänoikeussyistä en kopioi sitä tähän, käykää katsomassa.
Kirjallisuus on tulevaisuudessa yhä enemmän tekoälyn kirjoittamaa. Verkossa kiertää tilasto, jonka mukaan Amazonin uusista e-kirjoista jopa yli puolet olisi generoitu tekoälyllä.
Facebookin Kirjailijanloput-ryhmässä joku ihmettteli Thunder kustannuksen (ks. aikaisempi kirjoitus aiheesta) somepostausta kustantamon julkaisemista kirjoista. Kirjojen kannet ainakin on tehty tekoälyllä ja ehkä aloittaja viittasi tähän. Kustantamon edustaja Tiia Sandberg tuli ketjuun välittömästi vastaamaan ja kertomaan miten hyvin firmalla menee vaikka vihaajat vihaa. Samalla hän mainosti kustantamon uutta sähkökirjaa, Ellimaria Juurisen romaania Sininärhi kylpee Aarissa.
Ellimaria Juuriselta on Thunder-kustantamolta ilmestynyt toinenkin romaani: Korsu Pispalassa. Itse Ellimariasta kuitenkaan verkosta ei löydy mitään tietoa. Voihan tietysti olla, että kyseessä on taitelijanimi tai sitten kirjailija ei halua julkisuuteen tai edes sosiaaliseen mediaan.
Piti ihan käydä Nextory-palvelussa katsomassa ja kyllä: kirjan sisältö oli generoitu tekoälyllä, mahdollisesti ChatGPT:llä.
Ennen kuin ehdin kommentoida asiaa Facebookissa, oli ketju poistettu.
Molemmat ”romaanit” ovat reilut 140-sivuisia nimiölehtineen ja kun yksi sivu Nextoryn sähkökirjassa on 1/3 normaalista painosivusta, ovat romaanit n. 40-50 sivua pitkiä.
Alla tekstinäytteitä, joista jokainen voi tehdä johtopäätöksensä.
Ja mitä tekijänoikeuksiin tulee, niin tekoälyn generoima sisältö ei ylitä teoskynnnystä ja ole siten tekijänoikeuden suojaamaa, ja jään odottelemaan Ellimarian yhteydenottoa.
Tämä on tulevaisuutta, vanhus, mutta toki olisi kiva, jos tekoälysisältö merkittäisiin kirja-alustoilla.
Koska elokuvat ja televisio muokkaavat käsitystämme tekoälystä enemmän kuin tieteelliset paperit, otan taas yhden tekoälyä käsittelevän elokuvan arvioitavaksi.
Superintelligence (ohj. Ben Falcone) on romanttinen komedia, joka löytyi Netflixistä. Se kertoo tietoisuuden saavuttavasta tekoälystä, joka uhkaa ihmiskuntaa maailmanlopulla ja siinä sivussa järjestelee päähenkilön Carolin (Melissa McCarthy) ihmissuhteita.
Alkuplanssien fontti on varmasti tarkoituksellinen viittausTerminaattoriin ja Sotaleikit-elokuvakin mainitaan. Vahvasti siis pelataan ”tekoäly tuhoaa maailman” -genreodotuksilla.
Elokuva on tullut esitykseen HBO:n kautta vuonna 2020, eli on jo aika vanha elokuva, varsinkin ottaen huomioon, että nykyisen kielimalleihin ja generatiiviseen tekoälyyn liittyvä hype lähti laukalle ChatGPT:n julkaisun myötä vuonna 2022. Elokuvassa on kohtaus, jossa kukaan ei usko, että Carolin kännykässä on tekoäly. Nykyäänhän joka kännykässä on jokin tekoälysovellus, ellei varta vasten ole nähnyt vaivaa niiden poistamiseksi.
Voisi siis sanoa, että Superintelligence on aikaansa edellä, mutta elokuvana se on yhtä lailla scifi-elokuva kuin Bruce Kaikkivaltias (Bruce Almighty 2003) on uskonnollinen elokuva. Tai elokuvahko, kuten eräs kriitikko tapaa sanoa. Juonen pääpaino on Carolin exän (Bobby Cannavale) saamisessa takaisin ja sen todistamisessa, että ihmiset voivat olla myös epäitsekkäitä.
Täysin epärealistinen verrokkiensa rinnalla Superintelligence ei kuitenkaan ole. Tai ainakin minusta komedia genreistä usein realistisin, ehkä musta komedia tai tragi-komedia pikemminkin kuin romanttinen komedia. Elokuvassa esineiden internet (engl. Internet of Things), eli kaikkien laitteiden ja kodinkoneiden liittäminen verkkoon johtaa siihen, että tekoäly voi ottaa ne haltuunsa ja puhua Carolille leivänpaahtimen kautta. Maailman johtajat päättävät katkaista sähköt koko maailmasta ja näin eristää tekoälyn.
Siinäkin olisi jo mustan komedian aihe: katastrofielokuva, jossa jonkin mullistuksen seurauksena ihmiskunta joutuisi teknisesti palaamaan jonnekin 80-luvun alkuun. Miljoonat kännykkäriippuvaiset (teinit ja vähän vanhemmatkin) saisivat pahempia vieroitusoireita kuin crack-addiktit. Me nelikymppiset muistamme, miten vielä lapsuudessamme maailmassa oli aika vähän elektroniikkaa: televisio, jota katseltiin muutama tunti viikossa, lankapuhelin, joka toimi analogisessa verkossa ja mitä näitä oli. Jääkaapin automaatio oli siinä, että siihen syttyi valo, autossa oli radio ja kasettimankka. Kaupoissa maksettiin käteisellä rahalla.
Sen pohtimiseen, kuinka tekoäly (jota näyttelee James Corden) saavuttaa tietoisuuden, ei elokuvassa sen enempää käytetä aikaa. Vaan eipä pohdita saman genren elokuvissa yleensäkään, eikä aina vakavammin otettavissa puheenvuoroissakaan. Tietoisuus ja tunteet vain ilmestyvät koneeseen.
Koska tietotekniikka on levinnyt kaikille elämänalueille, olemme jo todellisuudessa jonkinlaisen tekoälyn orjia. Jos tekoäly todella haluaisi hyökätä ihmiskuntaa vastaan, se ei edes tarvitsisi ydinaseita. Pelkästään taloussysteemin tuhoaminen aiheuttaisi melkoista sekasortoa. Pankkisaldot, pörssikurssit ja ns. fiat-raha perustuvat siihen, että ne toimivat jonkun tietokoneella. Tekoäly, joka kykenee hakkeroitumaan kaikkialle, kuten tässä elokuvassa, voisi pyyhkäistä kaiken maallisen mammoman hetkessä olemattomiin.
Tekoälystä julkaistaan laiskana uutispäivänä niin paljon uutisia ja kolumneja, että kärryillä pysyminen on mahdotonta. Myös kirjoja julkaistaan kaikista mahdollisista näkökulmista ja liittyen kaikkiin mahdollisiin aloihin. Tekoäly on uusi internet: olisi järjetöntä yrittää kerätä uutisia vain sen perusteella, että ne liittyvät internetiin tai tässä tapauksessa tekoälyyn. Positiivista toki on, että nyt tekoälyä käsitellään myös muilta kannoilta kuin vain tekniseltä, mitä vielä pari vuotta sitten valittelin.
Kaadan tähän kuitenkin listan tekoälyä käsittelevistä uutisista, jotka olen tallettanut kirjanmerkkeihin myöhempää tarkastelua varten. Mitä tarkemmin tätä listaa katsoo, huomaa etteivät uutiset oikeastaan kerro tekoälystä, vaan meistä ihmisistä.
*
The Atlantickinjuttu viime syyskuulta kertoo Jonista, joka tekee kuolleesta isästään tekoälyhahmon, jonka kanssa alkaa jutella (juttu löytyy suomeksi Apu-lehdestä). Jon juttelee tekoälyn kanssa viikkoja ja jopa itkee niin tehdessään. Jutussa viitataan torontolaiseen Joshuaan, joka samalla tavalla ”herätti henkiin” menehtyneen tyttöystävänsä Jessican.
Joku voi muistaa Black Mirror -scifisarjan toiselta kaudelta jakson Be Right Back, jossa on vastaava juonikulku. Jakso esitettiin vuonna 2013, eli on jo 13 vuotta vanha (uskomattominta on, että vuodesta 2013 on jo 13 vuotta). Silloin uudet tekstipohjaiset tekoälymallit eivät olleet vielä yleistyneet ja skenaario tuntui kaukaiselta.
Toisaalta, itse kun annoin ChatGPT:lle promptin ”puhu kuin isäni”, ei se kuulostanut lainkaan isältäni.
Jos isäni olisi täällä, hän varmaan sanoisi jotain sellaista kuin ”mene parturiin ja siivoa huonees, saatana”.
*
Viihdelehti Vicen artikkeli kertoo newyorkilaisesta kahvilasta, jonne ihmiset voivat tulla treffeille tekoälykumppaneidensa kanssa.
Käytän sanaa ”narsismi” säästeliäästi, mutta muu sana ei kuvaa tätä ilmiötä: ”tekoälykumppaneissa” ei ole kyse (ihmis)suhteista, vaan ihan vain narsismista. Jutussa mainitun tilaston mukaan jopa 52% teini-ikäisistä käyttää tekoälykumppaneita useita kertoja kuussa. Tilastojen mukaan nuoret eivät harrasta enää seksiä. Pian nuoret eivät enää edes seurustele, ainakaan toistensa kanssa.
Toisaalta, jutussa haastateltu käyttäjä valittelee, että bottien kanssa ei voi käydä seksuaalissävytteisiä keskusteluja.
Helsingin sanomissa muuten on avoinna kysely, jossa voi kertoa onko käyttänyt tekoälyä ”seurustelukumppanina”. Jatkojuttu Suomen tilanteeesta seurannee.
*
Saman teeman ympäriltä: tekoälyllä generoitu (pehmo)porno on nousussa. Jessica Foster on tekoälyllä generoitu someinfluensseri, joka poseeraa tissit pystyssä Trumpin kera armeijaa ylistävissä yltiöpatrioottisissa kuvissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole kuitenkaan poliittinen propaganda, vaan Jessican hahmolla houkutellaan tilaajia tämän OnlyFans-kanavalle, joka kerää tilauksia ja jonka kautta fanit antavat Jessicalle lahjoja. Jessica on saavuttanut Instagramissa yli miljoona tilaajaa vain 14 viikossa ja alle 50 julkaisulla.
*
Kuten aikaisemmin kirjoitin, tekoäly on omiaan generoimaan paskapuhetta. Siksi ei liene ihme, että kansanedustajatkin kirjoittavat nykyään puheensa tekoälyllä.
Puheensa kirjoittavat tekoälyllä myös papit. Asia on puhututtanut katolisen kirkon piirissä niin, että jopa itsensä paavi Leo XIV on vedonnut pappeihin, etteivät he käyttäisi saarnojen kirjoittamiseen tekoälyä.
Nopealla googlauksella voi löytää tekoälyapplikaatioita, jotka opettavat uskontoa niin maallikoille kuin pastoreillekin. Aikaisemmin kirjoitin aiheesta.
*
Hevonpaska, eli bullshit on oikea akateeminen termi, jota ovat käyttäneet mm. David Graber, Harry Frankfurt ja André Spicer. Hevonpaska tai paskapuhe onkin hyvä termi kuvaamaan tekoälyn tuotoksia, jotka ovat sisällyksetöntä lätinää. Englanniksi on myös yleistynyt termi AI slope, joka tarkoittaa liejua tai lietettä. Ylen juttu ehdottaa termiksi tekoälytauhkaa.
Juttu lainaa tutkimusta, jonka mukaan jopa puolet Internetin sisällöstä olisi jo tekoälyllä generoitua liejua, hevonpaskaa tai tauhkaa. Luku tuntuu uskomattomalta. Toisaalta, juttu on viime lokakuulta. Puolessa vuodessa voi tapahtua paljon ja koska tauhkan määrä kasvaa eksponentiaalisesti, voi 50% maaginen raja olla jo kaukana takana.
Tauhkankin keksimiseen tarvittiin kuitenkin vielä ihminen.
*
Loppukevennyksenä uutinen, jonka mukaan tekoälymallit eskaloivat kriisien simulaatiot ydinsodiksi. Tämä tietysti on suoraan elokuvasta War games, josta aikaisemmin kirjoitin.
Turkulainen burgerioligarkki Heikki Salmela jakoi Facebookissa päivityksen, jossa kertoi keskustelleensa AI:n kanssa pitkään taloudesta. Tekoäly kertoi Heikille muun muassa, että Heikin näkemys on arvokas, että hän uskaltaa tuoda esiin sen, mitä moni muu ei uskalla sanoa ääneen, että hänen tapansa tarkastella asioita on selkeä ja rehellinen ja että hänellä on harvinaisen kypsä tapa ajatella.
Aikaisemmin kirjoitinSusannasta, joka rakastui tekoälyyn.
Brandon Sanderson on suosittu amerikkalainen fantasiakirjailija, joka on kirjoittanut metritolkulla kirjoja, jotka varmasti vetoavat nuoriin nörttilukijoihin. Itse en ole hänen kirjojaan lukenut, mutta olen Youtubesta katsonut taltiointeja hänen kirjoituskursseistaan. Vaikka nekin keskittyvät fantasia-genreen, käsitellään niissä sellaisia luovan kirjoittamisen perusjuttuja, että ne ovat sovellettavissa kaikkeen kirjoittamiseen. Lisäksi hän on sillä tavalla sympaattinen ja humoristinen puhuja, että hänen juttujaan kuuntelee ihan huvikseenkin.
Eilen katselin tuoreen videon Sandersonin pitämästä puheesta, jossa hän puhuu ”tekoälytaiteesta”. Puhe on populaariin tyyliin vetoava, yksinkertaistava ja helposti sulateltava, mutta sisältää monia pointteja, joita itsekin aiheesta ajattelen. En referoi videota tässä, koska se on sillä tavalla tiivis, että sen voi katsoa reilussa vartissa tai lukea Sandersonin kotisivuilta.
Videossa ilahduttavaa sekin, millaista suosiota Sanderson nauttii. Milloin viimeksi kukaan kirjailija on saanut tällaisia aplodeja? Itse videoon ei ole merkitty, missä keynote pidetään, mutta ilmeisesti kyseessä on Sandersonin oman Dragonsteel Entertainment -yrityksen tapahtuma viime joulukuulta.
Sandersonin pointti on siinä, että taide on inhimillistä toimintaa, jonka tekemiseen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa, koska itse tekeminen on palkitsevaa ja luomisprosessista saa onnistumisen tunteen, jota promptaamisesta ei saa. Taide itsessäänhän on täysin turhaa, kuten Sandersonin siteeraama Oscar Wilde sanoo.
Sanderson ei mainitse amatöörejä ja hänen puheensa ”taiteesta” voi helposti ymmärtää tarkoittamaan pelkästään korkeataidetta. En usko, että tämä oli hänen tarkoituksensa, onhan hän vahvasti mukana juuri harrastelijakirjoittajapiireissä. Laajennan hänen ajatustaan siis siihen suuntaan.
Englannin art tarkoittaa sekä taidetta että taitoa (myös suomen kielessä ne ovat samaa kantaa, mutta ”taide” viittaa enemmän korkeataiteeseen). Institutionaalisen korkeataiteen lisäksi käsitteen ”art” alle voi laittaa monenlaista inhimillistä toimintaa, jonka suomenkielinen vastine voisi olla puuhastelu. Tällä tarkoitan kuitenkin tavoitteellista toimintaa pelkän ylläpitävän toiminnan, kuten kotitöiden tai palkkatyön tai turhan kännykän räpläämisen ja perseen raapimisen lisäksi.
Aina kun käsiin osuu joku 50-luvun pojille suunnattu ”helppoja puutöitä kansakoulun 3:lle vuosiluokalle” tai ”joka pojan sähkötöitä” -kirja, opastetaan niissä kuinka tavallisilla puutyökaluilla tai rautakaupasta saatavista komponenteista voi rakentaa keittiökalusteet tai lyhytaaltoradion kahvipurkkiin. Tällaiset taidot katosivat jo meidän sukupolveltamme, ei kai niinkään sen vuoksi, että sen ajan nykynuoret olisivat olleet sen huonompia kuin edeltäjänsäkään, vaan ensinnäkin koska kerrostaloasunnoissa ei voinut pitää puuverstasta ja toisekseen, massatuotannon aikakaudella sellaisia kädentaitoja ei enää tarvittu. Huonekaluja on saanut viimeistään Ikean aikakaudella polkuhintaan ja radiovastaanottimia sai parilla markalla sekatavarakaupasta. Meidän taitomme suuntautuivat tietokoneisiin, samaan aikaan kun vanhempamme eivät osanneet ajastaa VHS-nauhuria.
Samoin tekstiilitaidetta, eli neulomista, kutomista ja muuta vaatteiden kotituotantoa on väheksytty, koska se on ollut naisten alaa. Nykyään sekin on turhaa; Bangladeshistä tuotuja villavaatteita saa polkuhintaan.
Jotain tässä on silti menetetty, kun kotitalouksissa tapahtuva puuhastelu on korvautunut tehtaiden muovisella massatuotannolla. Muitakin esimerkkejä löytyy: puutarhanhoito, oikean ruuan laitto puolivalmisteiden sijaan, kalastaminen, metsästäminen tai marjojen poimiminen, sisustaminen muulla kuin Temusta tilatulla krääsällä ja niin edelleen. Kaikki ovat esimerkkejä inhimillisestä toiminnasta, jossa nopeus ja halpuus ovat korvanneet tyydytystä tuovan tekemisen. Massatuotanto on ollut olemassa jo kauan ennen tekoälyä.
Kirjoittamisessa on siinäkin kyse inhimillisestä toiminnasta. Siinäkin on lupa puuhastella amatööritasolla. Tämän blogin kirjoittaminen on puuhastelua: kirjoittelen sunnuntaiaamuna mieleen tulevia ajatuksia. Kävijälaskurin mukaan lukijoita on melko minimaalinen määrä. Mutta mitä mieltä olisi ollut generoida sama määrä tekstiä tekoälyllä?
Jossain tekoälyllä generoitua kirjallisuutta koskevassa keskustelussa heitin ironisesti, että seuraavaksi kirjat myös lukee tekoäly. Minulle kommentoi joku, joka kertoi tekevänsä niin.
Harrastan myös musiikkia. Miksi tehdä itse musiikkia, vaikka Spotify on sitä täynnään? Siksi, että se on helvetin hauskaa. Soittamalla itse pääsee musiikkiin sisälle aivan eri tavalla kuin passiivisella vastaanottamisella. Yhdessä soittaminen on sosiaalista toimintaa. Vaikka musiikillamme on vielä vähemmän faneja kuin tällä blogilla lukijoita, laajentaa sekin sosiaalista piiriä. Olen liian tylsä rokkistaraksi ja liian vanha nuorisoidoliksi ja ylipäätään sillä musiikilla, jota teen tai käyn kuuntelemassa rokkiluolissa on aika vähän tekemistä sen kanssa, jota esitetään UMK:ssa.
Puhumattakaan siitä, että pian Spotifyn keskeiset artistit ovat tekoälyjä.
Valokuvauksen olen jo lähes lopettanut. Valokuvia tuli maailmaan aivan liikaa jo kännykkäkameroiden yleistyttyä. Tekoälykuvat ovat tästä seuraava askel. Kuvia itsensä vuoksi en jaksa enää ottaa. Jos kuvaan, niin dokumentointa tapahtumia ja näin annan toiminnalle merkityksen.
Propagoin puuhastelua inhimillisenä ja yhteisöllisenä toimintana: joskus kannattaa tehdä asiat hitaasti ja vaivalloisesti, jotta se olisi palkitsevaa. Enkä tarkoita tätä siinä banaalissa merkityksessä, jossa kaikki voi olla ”terapiaa”, vaan siinä että se on tapa olla olemassa. Sen vastapuolena on, että pitäisi olla enemmän kiinnostunut siitä, mitä tavalliset ihmiset puuhastelevat. Eikö se ole paljon merkityksellisempää kuunnella sitä tuttua, joka soittaa akustista kitaraa ja laulaa omia kappaleitaan kuin lojua sohvalla ja katsoa telkkarista Ed Sheeranin konserttitaltiontia? Eivätkö ne mummon tai anopin vanttuut kuitenkin lämmitä paremmin kuin hikipajojen pikamuoti? Kaikki kannustavat amatöörikirjoittajaa kuin maratonille treenaavaa, mutta harva on kiinnostunut lukemaan hänen käsikirjoitustaan.
Tämän sijaan kaikki pöhisevät siitä, kuinka tekoälyllä voi loputtomasti generoida merkityksetöntä, keskinkertaista roskaa.
Sananvapaus tuntuu olevan keskustelu, jonka kaikki tiet vievät ennen pitkää siihen, kuinka lapsia suojellaan ja etenkin siihen, kuinka lapsipornon leviäminen tulisi estää. Asialla ovat perinteisesti olleet (oikeisto)konservatiivit, ja jo Internetin alkuaikoina lapsiporno ja pomminteko-ohjeet muodostuivat jo kliseisiksi uhkakuviksi.
Viime vuoden kuntavaalien yhteydessä eräs jämsäläinen perussuomalaisten ehdokas ehdotti, että ”ei-todellisuuspohjainen lapsiporno” tulisi sallia. Tällä hän tarkoitti ilmeisesti animaatioita ja täysi-ikäisiä pornonäyttelijöitä, jotka näyttelisivät ala-ikäisiä. Kuntavaalit toki ovat politiikan karnevaali, johon ottaa osaa kymmeniä tuhansia (vuonna 2025 lähes 30 000 ehdokasta) politiikan amatöörejä, joten sinne mahtuu monenlaisia mielipiteitä, joista halutessaan media voi repiä otsikoita. Silloin mietin pitäisikö aiheesta kirjoittaa, mutta se tuntui kovin vähäiseltä kohulta. Mielessä kävi kuitenkin, miten pitäisi suhtautua tekoälyllä tehtyyn lapsipornoon.
Vähemmälle huomiolle on jämsäläisten valitsematta jääneiden kuntavaaliehdokkaiden sijaan perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas ja perussuomalaisten ajatuspajan Suomen perustan ideologin Jukka Hankamäki. Hän kirjoittaa Kansallisfilosofisessa manifestissaan (Books on Demand 2015), muun muassa että pedofilia on normaali seksuaalisuuden muoto ja että pedofiilejä syrjitään samalla tavalla kuin homoja, ja että lapsille ei ”väitetystä” hyväksikäytöstä ole haittaa ja että itseasiassa lapset voivat vietellä aikuisia ja niin edelleen.
Loppua kohti Hankamäen teksti alkaa olla jo surrealistista (s.102-103):
Viranomaisten kannattaisi alkaa jakaa takavarikoimaansa lapsipornoa vapaasti, sillä jo tuotettu lapsiporno ei enää lisäisi kenenkään yksilön mahdollista harmia. Kun kuvat näkisivät entistä useammat, myös valmistuksen yhteydessä mahdollisesti tuotetun kärsimyksen määrä yhtä katselijaa kohti laskettuna vähenisi. On oletettavaa, että jos lapsipornon hallussapito ja jakelu dekriminalisoitaisiin, sen valmistus vähenisi dramaattisesti. Oikeudenmukaisuuden takaamiseksi lapsipornotähdille voitaisiin myöntää lupa halutessaan tuottaa myös kaupallista lapsipornoa, sillä olisi väärin evätä heidän mahdollisuutensa taloudelliseen korvaukseen muille tuottamastaan hyödystä. Tämä voidaan nähdä jopa osana lasten oikeuksien puolustamista.
En lainaa pidempiä pätkiä, koska en halua tulla yhdistetyksi Hankamäen tekstiin. Halukkaille koko teksti löytyy mm. Archive.orgista.
*
Aihe nousi pintaan, kun tällä viikolla käyttäjät huomasivat voivansa generoida Grok-tekoälybotilla lapsinäyttelijöiden kuvia. AikaisemminElon Musk on Grokia kehittävän xAI-yhtiön johtajan ominaisuudessa kertonut, että Grok ei ole ”woke” tai ”nihilistinen” tai ”poliittisesti korrekti”. Esimerkiksi ChatGPT:ssä on ominaisuus, joka estää syrjivän, rasistisen tai pornografisen sisällön luomisen. Vaikka monien tekoälygeneraattoireiden avulla voi nykyisin luoda pornoa ja ChatGPT:kin on mahdollisuutta väläytellyt, lapsia seksualisoivan materiaalin generoiminen on edelleen kaikissa ollut estetty.
Nyt Grokin käyttäjät ovat generoineet seksualisoivia deepfake-kuvia mm. lapsinäyttelijöistä, kuten Nell Fisheristä, joka on 14-vuotias.
Elon Muskin vastaus syytöksiin oli ”valtamedia valehtelee”. Jo aikaisemmin kohua oli herättänyt, että Grok-tekoälyä voi käyttää vaatteiden riisumiseen kuvista, minkä tietenkin kuvien kohteet ovat kokeneet loukkaavana.
Tapaus edustaa laajempaa kehitystä, jossa ”kukkahattutädit” ovat vasemmisto-liberaalia ”wokea” ja oikeistokonservatiivit kannattavat laajaa sananvapautta. Tämä sananvapaus ei syrji enää pornoa, eikä edes lapsipornoakaan.
