Kategoria: ajankoht

Loppuun kulunut kapina (Peitsamo vs. Jackass)

Jantso Jokelin kirjoittaa Veikkauksen lehdessä otsikolla Itsetuhon aikakapseli millenniaaleille (yllättävän hyvä lehti muuten urheilulehdeksi, ja Jokelinin juttuja on tässä blogissa aikaisemminkin kommentoitu). Esseessä hän analysoi Jackass-sarjaa, omin sanoinensa ”syvällisemmin kuin mitä se ansaitsee”. Itse en kyseistä sarjaa koskaan nuoruudessani katsonut (eikä myöhemminkään ole tullut tarvetta), mutta tiedän suurin piirten mistä on kyse. Duudsoneita katsoin silloin kun he olivat vielä Moon Tv:llä, eli ”uskottavia”.

Analysoin ja jatkan eteenpäin Jokelinin esseen kohtaa:

Samaan aikaan vuosikymmenien ajan auktoriteetteja kohti suuntautunut kapina näytti kääntyvän yhä enemmän sisäänpäin: oman ruumiin, mielenterveyden ja arvokkuuden romuttamiseksi. Aivan kuin kaikki muut vastahankaisuuden muodot olisi selattu loppuun, eikä hyvinvoiva ja tylsistynyt nuoriso osannut enää muuta kuin hypätä kirjaimellisesti kaivoon muiden mukana.

Nuorisokulttuureiden ytimessä on perinteisesti ollut kapina. Varmasti niin on aina ollut ja kulttuurihistoriaa taakse päin kelatessa löytyy paheellisia hasiksentuoksuisia tulenkantajien itämaisia iltoja ja Sturm und Drang -romantikoita, jotka omituisilla metaforillaan menivät pilaamaan klassisen runouden. Varsinaisesti nuorisokulttuurista voidaan kuitenkin puhua vasta 1950-luvulta eteenpäin suurten ikäluokkien tullessa täysi-ikäiseksi samaan aikaan kun kulutuskulttuuri, äänilevyteollisuus, televisio ja muut modernit ilmiöt yleistyivät. Kulttuuri-ilmiöt, muoti ja populaarimusiikki yhdistivät nuorta sukupolvea globaalisti. Haluttiin kapinoida taantumuksellisuutta ja sodan käynyttä edeltävää sukupolvea vastaan.

Kapinan taustalla oli vasemmistolaisia motiiveja, liberaalia vapaudenkaipuuta tai ihan vain ”rock ’n’ rollia”. Sodan jälkeen yhteiskunnassa olikin monia epäkohtia, joita voi pitää modernin kasvukipuina. Teollistuminen oli alkanut Iso-Britanniassa 200 vuotta aikaisemmin, mutta monessa mielessä saavutti esimerkiksi Suomen vasta 1950-luvulla. Sen synnyttämä vauraus ja hyvinvointi ei ollut jakautunut tasaisesti, mutta sen synnyttämät epäkohdat kuten kaupungistuminen ja perinteisen agraarisen elämäntavan tuhoutuminen koskettivat monia. Sen lisäksi yleinen ilmapiiri oli muuten vain ankea ja kaikkeen epäsovinnaiseen suhtauduttiin kielteisesti.

Kapinan taustalla ei kuitenkaan ollut mitään yhtenäistä poliittista ohjelmaa. Kapinan kyllä tunnisti, kun sen näki. Oikeastaan kapinan muodosta tuli tärkeämpi kuin sisällöstä. Suurimmalla osalla ei ollut muuta agendaa kuin ”hauskanpito”, mutta agendalla koettiin olevan oikeutus, koska konservatiiviset edeltävät sukupolvet halusivat sen kieltää. Suomessakin oli omituinen ”rukouslauantaiden” perinne, jolloin ei saanut tanssia. Oli kyseessä sitten modit, rokkarit, hipit tai punkkarit, särökitaroiden, hiusmuodin ja huomiota herättävän käytöksen tarkoitus oli ärsyttää vanhempia (punkkareiden kohdalla tosin heidän hippivanhempansa jo alkoivat ymmärtää kapinoivia nuoria ja suhtautua heihin myötämielisesti, katu-uskottavat punkkarit taas ottivat hipit vihollisikseen).

Musiikin ulkopuolella kapinallista narratiivia rakensivat sellaiset hahmot kuin Larry Flynt, Hunter S. Thompson, Howard Stern, Douglas Kenney jne. Heistä kertovat elokuvat ovat rakentaneet heistä historiallisia hahmoja, vapauden esitaistelijoita. Oleellista ei ole heidän sanottavansa, vaan vapaus sanoa se, oli sitten kyseessä päihteet, porno tai ihan vain ”huono maku”. Esimerkkejä tällaisista hahmoista tai heistä tehdystä elokuvista voisi luetella loputtomasti ja kaikissa narritiivi on selvä: nuori kapinallinen haluaa järkyttää vanhempia sukupolvia, sanoo tai kirjoittaa jotain järkyttävää ja tosikkomainen vanhemman sukupolven edustaja järkyttyy, seuraa oikeusjuttuja ja niin edelleen.

Ja tottahan on, että aika pieni teko riitti järkyttämään. Suomessa oman aikansa kapinallisia hahmoja olivat mm. M. A. Numminen, joka lääkärikirjan julkisesta lukemisesta joutui pidätetyksi tai vaikkapa Martti ”Huuhaa” Innanen, tai Veikko Ennala joka oli omanlaisensa ”gonzo-journalisti”.

Tultaessa 90-luvulle tilanne alkaa kuitenkin muuttua. Yhteiskunta oli 80-luvun mittaan liberalisoitunut ja tupo-Suomen hyvinvointi alkanut jakautua tasaisemmin (huolimatta 90-luvun alun lamasta). Seksuaalinen vallankumous oli tullut, mennyt ja lässähtänyt, rock-musiikki oli valtavirtaa, televisioon pääsivät jo värillisetkin, pornografiaa oli avoimesti saatavilla, vaikka Internet odottikin vielä tuloaan. Pelkillä rumilla puheilla tai äänekkyydellä ei saanut enää paheksuntaa aikaiseksi ja nuorisokulttuuri alkoi muuttua yhä nihilistisemmäksi. Suomessa nähtiin saatananpalvontakohut ja rasistiset skinit (menemättä tässä skinheadien historiaan sen pidemmälle), jotka eivät edes yrittäneet esittää taistelevansa jonkin ”paremman maailman” puolesta.

Ensin kadotettiin sisältö, sitten muoto. Niin sanotusta kapinasta tuli itsensä toistoa niin pitkälle, että edes muoto enää riitä järkyttämään. ”Kapinallisuus” on oma lajityyppinsä. Mitä vastaan muka se ”kapinoisi”? Suuryrityksiä, jotka toimivat sponsoreina ja myyjinä ja ottavat kyseisen formaatin tv- ja radiokanavilleen ja oheistuotteilla vetävät isot rahat välistä? Vai ”yhteiskuntaa”, joka hädin tuskin enää vaivautuu edes paheksumaan, kieltämisestä puhumattakaan?

Äärimmilleen vedettynä lajityyppi saattaa hetkittäin järkyttää, tai pikemminkin saamaan meidät teeskentelemään järkytystä. Lajityypin konventioiden mukaisesti se on rakentanut oman vastaanottonsa siten, että jos kyseinen hölmöily on mielestäsi hölmöä, kuulut niihin konservatiivisiin ilonpilaajiin, joita vastaan se kapinoi.

Tällaisessa ympäristössä ainoa keino pyrkiä ”transgressioon” on Jackassin kaltainen nihilistinen itsensä turpaan mätkiminen ilman mitään sen syvällisempää ”viestiä”. Tai esimerkiksi mukapaheellisten reality-sarjojen aurinkorantasinkut.

Tähän pätee se, mitä Slavoj Žižek sanoo ideologiasta: toimiakseen ideologian kenenkään ei tarvitse uskoa siihen, täytyy vain uskoa, että joku muu uskoo. Tietyntyyppisiä ”kapinallisia” sisältöjä voin katsoa sillä mielellä, että ”joku tästä pahoittaa mielensä”, vaikka todellisuudessa harva kai enää sekstistä televisiossa järkyttyy. Uskon myös, että joitain todella huonoja tv-sisältöjä rakennetaan sen varaan, että joku niitäkin ”vihakatsoo”, eli katsoo vain sen vuoksi kuinka aivottomia ne ovat ja jollain tasolla osoitus kulttuurimme rapppiosta.

Tai mitä pitäisi ajatella jostain Kari Peitsamosta, joka vuorotellen julistautuu kommunistiksi tai konservatiivi–kristityksi ja nyt Twitterin löydettyään (en linkkaa) putinistiksi ja twiittailee homofobisia ja sotaa ylistäviä nettioksennuksia, koska se on hänen mielestään kapinallista? Se, että hän nimittää Hurriganesia huumeidenvastaiseksi musiikiksi osoittanee, että hän provoaa, eli ”trollailee”, kuten tavataan sanoa, eli ei edes yritä olla tosissaan. Ainoa tapa saada huomiota on sisällötön narsistinen uhoaminen, tässä tapauksessa levittämällä ihmisvihaa. Mikään hippuhuttu ei enää herätä huomiota, sen saamiseksi pitää vähintään sympata fasismia.

Voi jopa kysyä vihaako Kari oikeasti homoja. Tai varmasti vihaa, mutta kuinka usein keskiverto heteromies joutuu oikeasti homojen ahdistelemaksi arkielämässään, vaikka ei olisikaan Exit only -tatuointia pakarassaan, kuten entisellä vapaapainijalla? Tai onko Karilla Venäjään, Putiniin tai Ukrainan sotaan sen kummempaa suhdetta kuin uutisten kautta meillä kaikilla? Vihan ja ihailun kohteet ovat ilman referenttiä. Samalla tavalla kuin Jackassin sähköiskujen antaminen peräaukkoon, rockin niin sanottu kapina on yhtä lailla kadottanut merkityksensä ja muuttunut pelkäksi hölmöilyksi. Välillä voi olla kommari, välillä uskis, välillä voi hakata itseään vaikka vasaralla päähän.

Valkama vs. Mallinen ja aitofiktio

Kirjallisuuskentällä viime viikolla kohistiin Meri Valkaman erikoislaatuisesta käsittelystä Parnasso-lehdessä. En kommentoi kohua enkä kirjoitusta ennen kuin ehdin lukea Jukka Mallisen jutun Parnassossa (itse romaania Sinun Margot en ole lukenut myöskään).

Puutun kuitenkin yhteen kohtaan Valkaman Facebook-päivityksessä:

Väittämällä, että romaanin käyttövoimana ovat omat muistoni Mallinen väittää käytännössä, että kirjani on autofiktiota ja perustuu omaan elämääni.

Itseäni, jota tämä autofiktio-buumi häiritsee, huolestuttaa myös se trendi, että mitään kirjallisuutta ei osata enää lukea fiktiona (eikä oikein kirjoittaakaan). Ihmisten lukutaito on siinä määrin heikentynyt, että ei enää kyetä sellaiseen abstraktiin ajatteluun, jossa kirjan teksti olisi jotain muuta kuin kirjailijan oman elämän tai ajatusmaailman projisointia. Näköjään tämä vaivaa jopa ammattilukijoitakin. Televisiossa ja elokuvissa sentään tekijöillä on visuaalisia työkaluja, joilla viedä kurkistamaan vastaanottaja toisiin maailmoihin ja toiminta samaistuu näyttelijöihin. Teksti paperilla kuitenkin vaatii vastaanottajaltaan enemmän aktiivisuutta ja jos kompetenssi loppuu kesken, tullaan sellaisiin naiiveihin tulkintoihin kuten ”romaani perustuu kirjoittajansa muistoihin”.

Tällä ei mitenkään erityisesti viitata Mallisen juttuun (ainakaan ennen kuin luen sen), vaan ilmiöön yleensä. (Sekä esimerkiksi Jyrki Lehtolan viime perjantaiseen kolumniin, jota lukijat eivät tuntuneet kommenttien perusteella ymmärtävän. Mitä helvettiä lukutaidolle tässä maassa on tapahtunut?)

Asiassa on minulle erityisen henkilökohtainen puoli. Olen aina pitänyt suorastaan ahdistavana sitä, että joku ottaisi fiktiiviset tekstini tosissaan. Aloitin kirjoitusharrastukseni siinä 12-vuotiaana, kuten tavataan tehdä, ja kirjoitin jotain fantasiajuttuja, kuten myös siinä iässä tavataan tehdä. Jossain vaiheessa murrosiässä yläasteen ja lukion välillä siirryin realistisempiin aiheisiin. Koska minulla ei ollut juurikaan lukijoita, isäni luki joskus juttujani, joskus ilman lupaakin. Tämä oli erityisen traumaattista, varsinkin kun hän luki niitä ”totena”. Ilmiselvät viittaukset reaalimaailmaan hän tulkitsi todisteeksi siitä, että ne kertovat elävästä elämästä, poikkeamat ”virheiksi”. Tämä jätti sellaisen jäljen, että olen aina tuntenut vastenmielisyyttä sellaisia tulkintoja kohtaan, joissa fiktio luetaan kirjoittajansa muistoina, elämänä tai muuten vain 1:1 ikään kuin hän olisi ”sitä mieltä”.

Kirjallisuutta opiskellessa tunsinkin vapauttavana sen perusajatuksen, että kirjoittajaa ja kertojaa (sekä päähenkilöä jne) ei tule sekoittaa kirjailijaan. Tämä ajatus oli voimakkaimmillaan sellaisissa kirjallisuusteoreettisissa suuntauksissa kuin formalismi, uuskritiikki, strukturalismi ja poststrukturalismi, vastakkaista kantaa kutsuttiin ”biografismiksi”, usein väheksyen. Jossain määrin uusimmat suuntaukset ovat sittemmin horjuttaneet näitä käsityksiä, mutta edelleen kirjallisuuden tulkinnassa pidetään kiinni siitä, että teoksen ja kirjoittajan henkilökohtaisen elämän välille ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkejä ja silloin, kun lähdetään tulkitsemaan mitä ”kirjailija on oikeasti mieltä” tulisi olla erityisen huolellinen perusteluissaan. Tai ainakin näin luulisi.

Tämän lisäksi termin ”autofiktio” käyttö häiritsee. Ilmeisesti tänä päivänä sillä tarkoitetaan mitä tahansa kirjoittajan omaan elämään viittaavaa materiaalia. Jos tarkkoja ollaan, niin autofiktio on teos, jossa kirjoittajan ja päähenkilön nimi on identtinen, mutta tapahtumat fiktiivisiä. Sen sijaan teos, jonka päähenkilöllä on eri nimi (”alter ego”), mutta tapahtumat ovat todellisten tapahtumien innoittamia, on elämänkerrallinen romaani. Mitä tällä sitten on väliä? Tavalliselle lukijalle tuskin mitään, mutta kuvittelisi että kun kirjallisuuden ammattilaiset käyvät keskustelua Suomen arvotetuimman kirjallisuuslehden sivuilla, sentään keskeiset termit olisivat kunnossa.

Mitä venäläinen fasismi tarkoittaa?

Olen aikaisemmin kirjoittanut ainakin Salaliittoteoriat ja politiikka -otsikon alla fasismin käsitteestä venäläisessä kontekstissa. Ongelma on siinä, että fasismi/natsismi ovat siellä päin aivan eri asia kuin lännessä. Kun venäläiset poliitikot laukovat avoimen antisemitistisiä kommentteja tai syyttävät juutalaista Zelenskyä natsiksi, ihmettelemme eivätkö he vain näe ristiriitaa ja keksimme aiheesta hupaisia meemejä.

Itse olen sivusta seurannut suomalaisia putinisteja jo vuodesta 2007 ja Viron patsaskiistasta lähtien. Jo silloin heidän propagandassaan puhuttiin virolaisista ja suomalaisista ”fasisteista”. Aluksi luulin, että nimittelyssä olisi jokin logiikka, esimerkiksi silloin kun puhutaan oikeista fasisteista Suomen ja Viron historiassa tai äärioikeistosta nykyään. Aika nopeasti tajusin, että fasistiksi voi kutsua ketä tahansa, joka ei satu miellyttämään ja etenkin sitä putinistit käyttävät virolaisista, mikä itse asiassa tekee siitä rasistisen ilmaisun. Nyt tietenkin samoja ilmaisuja käytetään ukranalaisista. Putinistit itse taas julkaisevat fasistista, sadistista ja rasistista MV-lehteä, eikä heidän kannaltaan tässä ole mitään ristiriitaa.

Nyt termin käyttöön ollaan laajemminkin heräilemässä ja Helsingin sanomat kirjoittaa aiheesta Venäjän hyökkäys­sota Ukrainassa vie sanakirjoihin aivan uuden sanan, joka tiivistää venäläisen fasismin (Pekka Torvinen. 3.6.2022). Juttu on vain tilaajille, mutta Kalevi Suomela referoi sen blogissaan.

Tampereen yliopiston venäjän kielen ja kulttuurin professori Sanna Turoma kirjoittaa Hesarin vieraskynä-palstalla otsikolla Venäjän hyökkäyssodan aikana fasismilla on monia merkityksiä. Hän kirjoittaa termistä rashizm, jolla yritetään ratkaista fasismi-sanaan liittyvää (näennäistä) ristiriitaa. Rashist tai russisti on venäläinen fasisti, joka vastustaa liberalismia, vähemmistöjen oikeuksia, uskonnonvapautta, parlamentarismia jne ja kannattaa militarismia, kansallis-sovinismia, rasismia, homofobiaa, vahvaa johtajaa, väkivaltaa, diktatuuria, voimapolitiikkaa eli kaikkia niitä asioita, mitä fasisti yleensäkin.

Suomalaiset ja länsieurooppalaiset Venäjän ”ymmärtäjät” jakaantuvat kahtia: niihin, jotka eron ymmärtävät (mutta jotka kenties eivät sitä propagandistisista syistä sano ääneen), sekä niihin, jotka eivät näe tai suostu näkemään asiassa mitään ristiriitaa. Edelliset ovat sitä mieltä, että ”ainakaan Venäjällä ei ole homoja eikä luonnosuojelijoita”, jälkimmäiset pitävät Venäjää vastavoimana Yhdysvaltojen imperialismille, kuten Neuvostoliittoa aikaisemmin.

Kollektiivinen vastuu

Tapahtumat Ukrainassa ovat nostaneet pinnalle monia sellaisia teemoja, joiden luulimme olevan jo historiaa ja muuttaneet käsityksiämme ihmisistä, sodasta ja rauhasta.

Eräs ongelmanasettelu liittyy siihen, kuinka laajalti venäläisiä voi pitää syyllisinä Ukrainan sotaan. On selvää, että ei voi sanoa ”kaikki venäläiset”, mutta kuitenkin on voitava sanoa, että ”Venäjä” on hyökännyt Ukrainaan. Esimerkiksi kaikki minun tuntemani venäläiset vastustavat Ukrainan sotaa, joten olisi typerää syyllistää heitä siitä. Silti on mahdotonta sodasta puhuttaessa joka kerta eritellä ja nimeltä mainita jokainen sotaa kannattava yksilöity henkilö, joten on käytettävä kollektiivisia käsitteitä, kuten ”venäläiset” tai ”Venäjä”.

Useat ovat koettaneet kiertää tämän ongelman puhumalla Putinista. Tästä tulee mieleeni Bertolt Brechtin runo:

nuori Aleksanteri valloitti Intian
yksinkö?
Caesar löi gallialaiset –
kai hänellä ainakin kokki oli mukanaan?
(1935. Lukevan työläisen kysymyksiä. suom. Brita Polttila)

Brecht lienee tarkoittanut runollaan jotain aivan muuta kuin minä, mutta se on silti mielestäni hyvä vertailukohta. Historian suurmiehistä ja diktaattoreista puhutaan ylistävästi tai syyllistävästi, mutta hyvässä tai pahassa he eivät ole koskaan yksin. Samoin Francis Fukuyama sanoo teoksessaan Historian loppu jotain sellaista, että kukaan diktaattori ei yksin voisi sortaa enempää kuin omaa perhettään, tai korkeintaan paria muuta ihmistä, jos sattuu olemaan poikkeuksellisen isokokoinen. Jokaisen hallitsijan valta nojaa tiettyyn legitimiteettiin, jonka vuoksi kansa seuraa häntä. Ei ole olemassa yhtäkään niin synkkää sortojärjestelmää, etteikö se lakkaisi olemasta sillä sekunnilla, kun kansalaiset yksinkertaisesti lakkaavat seuraamasta johtajaansa.

Länsimainen individualismi ja humanismi ovat vierastaneet ajatusta kollektiivisista määrittelyistä ja ihmisten jakamisesta karsinoihin. Tällainen ajattelutapa on esimerkiksi rasismin taustalla: yksilöllisten erojen sijasta ihmiset eroavat toisistaan rotupiirteiden perusteella. Ihmisten jakaminen esimerkiksi sukupuolen perusteella on typistävää ja tasapäistävää. Kaikkia tulisi kunnioittaa ja ymmärtää yksilöinä ja oman elämänsä subjekteina.

Moraalisesta kannalta tällainen ajattelu on ymmärrettävää, kannatettavaa ja joissain tapauksissa jopa välttämätöntä yksilön- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Se ajautuu kuitenkin ongelmiin, kun pitäisi puhua laajemmista kokonaisuuksista. Elämme globaalissa maailmassa, jonka globaaleihin ongelmiin pitää puuttua (homo sapiensin aivoilla, jotka ovat kehittyneet ratkomaan parin kymmenen yksilön ihmisyhteisön ongelmia), eikä silloin ole mahdollista kutsua jokaista nimeltä. Ekokatastrofiin ja ilmaston lämpenemiseen on syypää ihmiskunta, ihminen lajina ja jokainen meistä. Maailmanlaajuiset konfliktit koskettavat meitä kaikkia ja meillä kaikilla on vastuu rauhasta.

Mutta ei ole helppoa puhua ihmisistä ryhminä. Kun puhutaan kansakunnista, tulee aina joku muistuttamaan, että ne ovat ”kuviteltuja yhteisöjä”, eivät siksi ”todellisia” (Benedict Andersonin saman nimistä kirjaa lainaten, vaikka Anderson ei varsinaisesti missään väitäkään, etteivät tällaiset yhteisöt olisi ”todellisia” ). On olemassa ihmisiä, jotka saavat raivonpuuskan kuullessaan sukupuolten välisistä eroista, vaikka niistä on olemassa mitattavaa dataa. Siis sukupuolten keskimäärin, ei minkään tiettyjen yksilöiden. Humanistit, jotka tutkivat historiaa, kulttuuria ja ihmisyhteisöjä, ovat vähiten halukkaita puhumaan ihmisistä ryhminä. Kulttuurista ja taustasta riippumatta kaiken takana on jaettu ihmisyys, jota ei voi pakottaa mihinkään muottiin. Jokainen on atomisoitunut, itseohjautuva yksilö, jolloin itseasiassa esimerkiksi mitään kulttuureita ei ole olemassa.

Esimerkkinä dilemmasta islamin käsitys naisesta. Pitäisikö se palauttaa yksilöiden vai yhteisöjen tasolle? Toisaalta olemme haluttomia tuomitsemaan islamia sinänsä ja kaikkia niitä noin miljardia muslimia ympärileikkauksista, burkha-pakosta ja sharia-laista, joka asettaa naiset eriarvoiseen asemaan. Toisaalta olemme haluttomia nimeämään ketään tiettyjä yksilöitäkään. (Helpoimmat ratkaisut ovat kulttuurinen relativismi, jossa kyseessä on vain näkökulmaeroista tai sitten apologismi tai suoranainen asian kääntäminen ympäri, jossa islam on itse asiassa naisten oikeuksien suhteen parempi kuin maallistunut länsimäinen liberalismi). Oletamme, että pohjimmiltaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja että länsimainen käsitys naisten oikeuksista on luonnollinen totuus, jonka kaikki maailmassa omaksuvat, jos vain karistavat pois kulttuurin pintakerroksen, kun heille asiat selvitetään viimeistään heidän laskeutuessaan Arlandan lentokentälle.

Venäjän, Putinin ja Ukrainan sodan suhteen ajattelemme, että kyse on vain propagandasta, jolla Putin pitää koko maata lumouksessaan kuin taikuri Woland ikään. Koska Putin on diktaattori ja demokratian vihollinen, meidän on mahdotonta hyväksyä ajatusta siitä, että hänellä olisi aitoa kannatusta kansan ja äänestäjien keskuudessa. Kaikki maailman ihmiset ovat liberaaleja parlamentaristeja, jotka eivät vain ole vielä tajunneet sitä. Kukaan ei oikeasti halua sotaa.

Mutta ehkä Putinilla on sittenkin kannatusta. Vaikka vaalit olisivatkin olleet vilpilliset, niiden varastamiseen olisi vaadittu tuhansien uskollisten apureiden joukko; ei Putin itse olisi kiertänyt ympäri laajaa Venäjänmaata livauttelemassa väärennettyjä lipukkeita äänestyslaatikoihin. Maailmalla on edelleen demokratioiden lisäksi tyrannioita ja tyrannioilla on pitkä historiansa, jopa pidempi kuin liberaalilla demokratialla, joka nykymuodossaan on valistuksen perillinen. Sotia syttyy ja ihmiset lähtevät molemmille puolille vapaaehtoisena, joten jonkun täytyy niitäkin haluta. Ehkä ei ole liioittelua sanoa, että venäläiset itse ovat vastuussa siitä, mitä Venäjällä tapahtuu.

Humanistina on vaikea uskoa ihmisen pahuuteen tai kollektiiviseen vastuuseen. Tarpeeksi idealistinen humanisti pitäisi sotaa (ja muita kauheuksia) oikeastaan mahdottomina. Sellainen rationaalinen yksilö, jollaisena humanisti ihmistä pitää, ei voi sellaista haluta ja kauhistumme itsessämme sitä, että puheillamme ”demonisoimme” vastapuolta. Ehkä juuri siksi Ukrainan sota tuli meille yllätyksenä. Jollei postsovietistisen demokratiakehityksen niin ainakin kapitalistinen hedonismin oli pitänyt tehdä sodista mahdottomia.

Juuri siksi tällaisista asioista on vaikea saada otetta. Seuraavat lauseet ovat loogisia ja vastaavat tosiasioita maailmassa: ”Venäjä on hyökännyt Ukrainaan” ja ”kaikki venäläiset eivät kannata sotaa”. Silti ne ovat keskenään ristiriidassa.

Miehiin kohdistuvasta väkivallasta

Deppin ja Heardin mediaspektaakkeliksi yltynyttä oikeudenkäyntiä seuratessa tuli mieleen eräs sattumus nuoruudesta kotipaikkakunnalta jostain 90-luvun lopulta. Koska joku vanha laukaalainen saattaa heidät tunnistaa, jätän yksityiskohdat kertomatta, mutta kutsutaan heitä vaikka Arskaksi ja Irmeliksi. Arska oli rakennusyrittäjä ja Irmeli työskenteli arvostetussa akateemisessa ammatissa, joka jääköön tarkentamatta. Kyseessä ei ollut siis mitenkään yhteiskunnasta syrjäytynyt, vaan aika tavallinen suomalainen keskiluokkainen pariskunta, jolla oli kaksi aikuista lasta. Arska oli tuurijuoppo, joka katosi retkilleen viikko kerrallaan ja joi koskenkorvaa tavalla, jolla normaali ihminen juo keskiolutta. He asuivat suurehkossa omakotitalossa alle kilometrin päässä ja olin joskus käynyt siellä auttelemassa heitä tietokoneen asentamisessa.

Eräänä kesäaamuna viiden paikkeilla ovikello soi. Oven takana oli Arska silmä mustana. Irmeli oli häntä mukiloinut ja heittänyt pihalle, kun tämä oli palannut aamuyöstä juopporeissultaan. Iso mies seisoi siinä itkevänä pihamaalla ja pääsi päästä nukkumaan sohvalle. ”Minä sanoin, että Irmeli rakas, älä lyö. Ja tämän se teki minulle!” En voinut olla nauramatta. Arska oli minua melkein päätä pidempi, vähintään 120-kiloinen kettinkiä syövä raksaäijä (itsekin olin jo teininä 184 senttiä pitkä). Irmeli oli tavallinen, keskikokoinen suomalaisnainen, jonka oli varmasti täytynyt nousta varpailleen yltääkseen lyömään.

Kuitenkin nyt lähes 25 vuotta myöhemmin sitä joutuu miettimään, että mikä siinä oikeastaan naurattaa, kun ”mies ottaa naiselta pataan”. Pidämme lähtökohtaisesti parisuhdeväkivaltaa jonain, jota mies tekee naiselle. Itsekin tunnustan ajattelevani, että ehkä toisin päin asia ei ole ainakaan ”yhtä paha”. Henkisen väkivallan käsitettä käytetään silloin, kun halutaan korostaa että miehet eivät pelkästään hakkaa naisiaan, vaan pahoinpitelevät muillakin tavoin. Tilanteen ollessa toisin päin, sitä kutsutaan ”nalkutukseksi”, joka on toki ärsyttävää, mutta jotainhan se mies kuitenkin on tehnyt, jos vaimo ”nalkuttaa”. Ja jos sana ei tepsi, niin otetaan nyrkit käyttöön. Koska nainen on luonnostaan miestä fyysisesti heikompi, ei se sinänsä ole yhtä paha asia. Tai vaikkapa kaulin, kuten eräs komediahahmo.

Mutta mitä fyysisesti vahvemman miehen sitten olisi pitänyt tehdä? Lyödä takaisin? Arskalla oli kourat, jotka olivat normaalin ihmisen pään kokoiset. Jos hän olisi samalla tavalla huitaissut vaimoaan, olisi tämä lentänyt puolitoista metriä ja kuollut jo ennen kuin olisi osunut maahan.

Arska oli tietysti juoppo ja ymmärrän, että Irmeliä turhautti mies, joka katoaa viikoksi ja kömpii kotiin aamuyöstä. Isokokoisen äijän musta silmä ei tunnu asialta, joka jäisi vaivaamaan sen jälkeen, kun verenpurkauma olisi parantunut ja turvotus laskenut. Arska ei varmaankaan joutunut pitkällä tähtäimellä pelkäämään kotonaan turvallisuutensa puolesta. Aika pian Irmelin leppymisen jälkeen hän palasi kotiinsa.

Tämän tyyppinen väkivalta ei näy tilastoissa. Onko se edes väkivaltaa, jos miestään vähän muksii? Jos Arska olisi mennyt poliisiasemalle, hänet olisi laitettu kyselemättä juoppoputkaan. Korkeintaan se oli komediaa.

Nyt Deppin ja Heardin oikeudenkäyntiä on seurattu kuin draamaa. Hyvis ja pahis tuntuvat suuren yleisön ja median narratiivissa olevan selvillä ja nyt kun päätökset on julkistettu, Depp näyttäisi tulleen jutussa voittajana. Kriitikot ovat — aiheellisestikin — kysyneet nostaako tämä naisten kynnystä ilmoittaa kokemastaan parisuhdeväkivallasta, jos on vaarana, että joutuu maksamaan miljoonakorvauksia oikeudenkäynnin tuloksena. Voi tietysti kysyä, onko miehillä ollut koskaan tuon kynnyksen yli asiaa; miesten kokema parisuhdeväkivalta on aina jätetty huomiotta tai sille on naurettu.

Turku piilottaa Leninin patsaan

Kotikaupunkini Turku on kokoomuslaisen kaupunginjohtajansa Minna Arven johdolla päättänyt poistaa keskustasta Leninin patsaan, jonka Leningradin ystävyyskaupunki lahjoitti vuonna 1977. Aikoinaan, kun mm. Viron asia oli minulle tärkeä ja olin asunut ja matkustellut keskisessä Itä-Euroopassa, olin kova antikommunisti ja ihmettelin, kuinka diktaattorin ja terroristin patsasta voidaan suvaita Turun keskustassa, mutta nyt kun patsasta ollaan oikeasti siirtämässä, päätös tuntuu hätiköidyltä. Siirtoa perustellaan nykyisellä maailmanpoliittisella tilanteella, eli Ukrainan sodalla, siitä huolimatta että Lenin ei itse asiassa liity Ukrainan nykyiseen sotaan mitenkään.

Jopa amerikkalainen kristillis-republikaani pomoni on sitä mieltä, että siinä menetetään  an interesting discussion starter, ja niinhän se on, että kyseinen patsas on enemmänkin historiallinen kuriositeetti, kuin vakavasti otettava monumentti. Pikemminkin kyseessä on muistomerkki suomalaisten urpoudelle, kuin leninismin aatteen majakka. Vappunakin taidemuseon rinne on täynnä porukkaa muista syistä, joten sinne ei mahdu pitämään vappupuhetta Lenin-sedän irtopäälle. Välillä kourallinen SKP:n nuorisojaoston intoilijoita käy siellä muistelemassa, samalla tavalla kuin jotkut nuorena intoutuvat marksismi-leninismiin tai pilvenpolttoon ennen kuin saavat kivan työpaikan isänsä firmassa.

Silti kaupungin kokoomuslaisia ei tunnu häiritsevän toinen Turun keskustassa sijaitseva monumentti, Tapaaminen Turussa 1812, joka kuvaa Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhanan päätöstä luovuttaa Suomi Venäjälle. Jostain syystä on helppoa ymmärtää 50 vuotta sitten pystytetty patsas osana sen aikaista suomettumista, mutta ei nähdä 10 vuotta sitten Venäjän nykyhallinnon lahjoittamassa patsaassa mitään linkkiä Putinin Venäjään.

Näyttäisi siltä, että ongelma ei ole yhteys Venäjään, vaan halu näpäyttää vasemmistolaisia vanhalla ”Neuvostoliitto-argumentilla”. Kokoomuksen lähtökohdat alun perin olivat ns. vanhasuomalaisissa, jotka harjoittivat autonomian aikaan myöntyväisyyspolitiikkaa, eikä sen ajan porvarillisille puolueille tsaristinen Venäjä ollut mikään ongelma, vaan Neuvosto-Venäjä oli. Samoin tuntuu siltä, että putinistinen Venäjä ei sekään ole kokoomuslaisille ongelma. Tosin 1970-luvulla Kokoomuskaan ei ollut suomettumisesta vapaa, mutta siitä pitäisi tehdä ihan oma bloggauksensa.

Kyseessä on siis ”kokoomuslainen wokeismi”. Maailmallahan on poistettu tai vaadittu poistettavaksi muun muassa löytöretkeilijöiden patsaita, koska ne edustavat länsimaista imperialismia. Kokoomuslainen itse ei tietenkään näe omaa ”cancelointia” ideologisena, vaan järkiratkaisuna vähän kuin köyhiltä leikkaamisen.

Patsaita tietysti maailmassa ja Suomessa ja Suomen Turussakin riittää kaadettavaksi. Millainen henkilö esim. Turussa kunnioitettu Per Brahe nykykatsannossa olisi, jos häneen soveltaisi tämän päivän kriteerejä? Olihan kyseessä kuitenkin Ruotsin valtaa edustanut sotilasdiktaattori Suomessa. Neuvostoliitto oli tunnetusti kamala paikka, mutta ei tavallisella kansalla kovin hyvin tsaarin Venäjälläkään mennyt. Tsaareille kyllä riittää patsaita, vaikka heidän hallitsemassaan maassa tavallinen kansa oli kirjaimellisesti maanomistajien omistamia orjia.

Tosiasiassa historian henkilöihin ei voi soveltaa tämän päivän kriteereitä eikä historiaa muuteta patsaita piilottamalla. Ehkä patsaiden viereen voisi pystyttää pienen kyltin, jossa parilla sadalla sanalla kerrotaan kyseisen henkilön historia. Silloin niistä voisi aidosti oppiakin jotain.

Ihmisten seksuaalisuudesta

Vielä vuonna 2022 joillekin tuntuu vaikealta ajatus siitä, että on olemassa esimerkiksi homoutta. Tähän ei ole olemassa kuin yksi vastaus: jotkut tykkäävät homoilla, jotkut eivät. Ne, jotka eivät halua homoilla, heidän ei tarvitse. Niille, jotka haluavat, annettakoon siihen rauha. Kaikki muu keskustelu asiasta on turhaa puoleen ja toiseen. Olisiko meidän aika ihmiskuntana jo päästä tämän ongelman yli?

Homoilun sallimisella ei ole minkäänlaisia vaikutuksia meidän muiden elämään. Normihetero voi elää koko elämänsä joutumatta todistamaan homoilua. Eiväthän suomalaiset edes suutele julkisesti, homot tai heterot. Toki eri medioissa esiintyy nykyään yhä enemmän homoja, mutta tarvittaessa siltä välttyy sulkemalla television. Tarjontaa on nykyisin niin paljon, että halutessaan homot pystyy mediassakin välttämään. Jos tuntuu siltä, että joka paikasta tunkee homoja esiin, voi syyttää vain itseään.

Onneksi homous alkaa olla jo yleisesti hyväksyttyä. Somea selatessa sitä joutuu kuitenkin kysymään, onko vanhuus uusi homous? Tältä ainakin tuntuu, kun lukee mm. Sanna Ukkolan kolumnia Karita Mattilasta (olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin). Ukkolalle tuntuu olevan ongelma, että oopperalaulaja Mattila on puhunut seksistä tweeteissään ja laittanut someen itsestään kuvia. Tätähän tekevät nykyään aivan kaikki, joten ilmeisesti Ukkolalle ongelma on Mattilan ikä. Asensin vastikään Instagram-sovelluksen puhelimeeni ja välittömästi se tarjosi minulle syötteitä, joissa nuoret (tavalliset?) naiset esittelevät itseään. Miksi Ukkolan mielestä kukaan heistä ei ”tahraa” imagoaan (tai voihan olla, että hänen mielestään tahraavat).

Muodollisesti Ukkola vetää esiin miesaktivismikortin: jos mies, niin sitä ja tätä ja kyllä paheksuttaisiin. Tokihan jonkun Kauko Röyhkän seksipuheita ja Ilkka ”Danny” Lipsasen ja jopa Sauli Niinistön ja nuoria puolisoita on paheksuttu. Mutta olisiko ratkaisu sitten kuitenkin vähemmän paheksuntaa eikä enemmän paheksuntaa?

Ikäsyrjintä on kenties syrjinnän muodoista typerin. Toki, seksismi, rasismi, homofobia jne ovat yhtä lailla moraalisesti väärin, mutta ainakin niissä on se logiikka, että siinä syrjitään jotain muita ihmisiä. Ikäsyrjinnän kanssa taas on se ikävä (sic!) juttu, että me kaikki vanhenemme. Meistä jokainen on ollut joskus nuori ja typerä (varsinkin minä) ja jonain päivänä jokainen meistä on vanha ja puutteenalainen. Kaikki ”nykynuoret önnönnöö”-puheet ovat yhtä typeriä kuin ”vanhat on kalkkiksii”-jututkin.

Sama neuvo pätee tässäkin: jos yli 60-vuotiaiden seksi ällöttää, lakkaa ajattelemasta yli 60-vuotiaiden seksiä. Ja mikä vielä parempi neuvo: lakkaa seuraamasta sitä somesta ja kirjoittamasta siitä kolumneja.

Salaliittoteoriatutkimuksen satoa

Eilen kirjoitin salaliittoteorioiden uusista poliittisista spektreistä. Turun yliopiston FINSCI-hankkeen tekemän salaliittoteoriatutkimuksen valossa moni asia vaatii kuitenkin vielä pohdintaa.

Kyselyssä selvitettiin suhtautumista 63 erilaiseen salaliittoteoriaväitteeseen. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, ovatko he kuulleet väitteen aiemmin (kyllä/ei) sekä kuinka samaa mieltä he väitteen kanssa ovat. Syyskuussa 2021 postiettuun kyselyyn vastasi yhteensä 1 132 henkilöä. Vaikka kyselyssä käytettiin perinteistä seitsenportaista asteikkoa, tuloksissa ne yhtenäistetiin, jolloin väitteet saivat kenties ylimääräistä painoarvoa.

Salaliittoilijat itse ovat ainakin Facebookissa luonnollisesti raivostuneet uutisoinnista, kenties lukematta otsikkoa pidemmälle. Heidän mukaansa tässä taas valtamedia valehtelee. Siitä taas en ole varma, minkä suhteen valtamedia valehtelee uutisoidessaan, että ihmiset uskovat näihin asioihin. Onko siis totuus valheen takana heidän mukaansa, että ihmiset eivät usko?

Seuraavassa käyn muutamia väitteitä läpi. Ensimmäinen numero on järjestysnumero väitteiden suositummuudessa ja toinen numero on prosenttiosuus, joka vastaajista sanoo uskovansa väitteeseen ”ainakin vähän”.

1. 38,4% Lee Harvey Oswald ei toiminut yksin John F. Kennedyn salamurhassa.

Tämän täytyy olla jokin sukupolvikysymys. Itselleni melkein 20 vuotta ennen syntymääni tapahtunut salamurha ei merkitse oikeastaan mitään. Toisaalta, se on ehtinyt amerikkalaisen populaarikulttuurin myötä niin laajalle, että varmasti kaikki ovat siitä joskus kuulleet. Toisaalta myös sen merkityksettömyys tarkoittaa, että sitä ei toisaalta tee mieli kiistääkään. Ei tunnu mitenkään mahdottomalta uskoa väitettä, että Oswald ei olisi toiminut yksin. En kerta kaikkiaan tiedä eikä oikeastaan kiinnostakaan.

3. 29,8% Tietokoneyritykset julkaisevat tarkoituksellisesti ohjelmia, joissa on virheitä, jotta voivat myydä niihin päivityksiä.

Harvoin juuri tietokoneohjelmien päivityksistä tulee maksettua ja kotona käytän ilmaista Open Officea. Windows tietenkin tulee joka uuden koneen kohdalla päivitettyä (kasista kymppiin se taisi päivittää itse itsensä ilman lupaa), mutta onhan se selvää, että Windows XP ei tue nykyisiä laitteita.

Microsoft Officen kohdalla on outoa, että tekstinkäsittely, joka ei ole olennaisesti Gutenbergin päivistä idealtaan muuttunut, vaatii uuden version parin vuoden välein. Työelämässä ihmiset haluavat käyttää uusimpia ohjelmia, ja varsinkin Officen .docx-tiedostot tuottavat päänvaivaa, jos niitä haluaa muokata muilla ohjelmilla. Onko tämä sitten tarkoituksellista vai piittaamattomuutta?

Onhan se selvää, että Microsoft haluaa joka vuosi tuoda markkinoille uuden tuotteen ja saada sitä myytyä. Mutta missä vaiheessa kapitalismin perusidea muuttuu salaliitoksi?

5. 24,1% Koronavirus (SARS-CoV-2) kehitettiin alun perin laboratoriossa.

Joka neljäs uskoo tähän, mitä helvettiä? Koronasalaliitot ovat aikamme Area 51, mutta en uskonut niillä olevan tällaista laajuutta. Joka neljäs suomalainen uskoo jotain tällaista.

Viruksia tulee ja menee ilman laboratorioitakin. Joka talvi flunssa-aalto pyyhkäisee mantereen läpi suunnilleen samasta suunnasta. Covid19 on samaa perhettä näiden muiden korona-virusten kanssa, tämä nyt vain sattui olemaan sellainen, jossa marginaalisti suurempi tappavuus yhdistyi marginaalisesti helpompaan leviävyyteen, joka kertaantui huomattavasti korkeampana kuolleisuuteena. Kaikesta huolimatta covid19 ei ole mikään biologinen ase, jota ei pitäisi suurennella, vaikka sen leviämistä tulisikin rajoittaa.

7. 21,4% Viranomaisilla on paljon laittomasti kerättyä tietoa jokaisesta kansalaisesta.

Mitä tässä tarkoitetaan ”laittomalla”? Toki viranomaisilla on tietoa kansalaisista, tämä on selvä asia. Mutta missä vaiheessa tietojen keruu muuttuu ongelmalliseksi, tai jopa laittomaksi tai ”salaliitoksi”? Pelkästään poliisi tallentaa tietoja rikosrekisterin lisäksi lukuisiin muihin tietokantoihin ja niiden käyttöön on liittynyt myös laittomuuksia. Väite on siis osittain totta, mutta ei välttämättä salaliitto.

8. 20,3% Eri maiden hallitukset kehittävät ja rahoittavat sosiaalisen median toimijoita kuten Facebookia ja Twitteriä, jotta voisivat vakoilla niiden käyttäjiä.

On selvää, että ihmisiä valvotaan sosiaalisessa mediassa. Niin kuin pitääkin, esimerkiksi jos joku jakaa kouluampumisvideoita tai rekrytoi porukkaa Isisin taistelijoiksi, tulee viranomaisten puuttua siihen. Sitä miten syvälle juuri hallitusten lonkerot ulottuvat someen, ei tiedä kukaan, mutta luulen ettei heidän tarvitse vaivautua, koska yksityiset toimijat tekevät sen heidän puolestaan. Miksi miljardien arvoisten firmojen pitäisi ottaa rahaa ”hallituksilta” (valtio)?

9. 19,3% Suomalaisessa mediassa valtaa pitää punavihreä toimittajablokki, joka syöttää kansalaisille omaa agendaansa ja estää muunlaisten näkemysten julkitulon.

Itse olen jossain määrin ”punavihreä” ja tunnistan kyllä, että toimittajatuttuni jakavat tietyn maailmankatsomuksen, jota kuvaa kenties ”liberaali” paremmin kuin ”punainen”, mutta kuitenkin. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että tietyille aloille hakeutuvat tietynlaiset ihmiset. Esimerkiksi kukaan ei pidä outona sitä, että liiketaloustieteen koulutusohjelmasta valmistuneet kannattavat keskimääräistä enemmän Kokoomusta, mutta samalla tavalla humanistisella alalle hakeutuvat kannattavat ”pehmeitä arvoja”, jotka todennäköisesti realisoituvat Vihreän puolueen äänestämisenä.

Puhumattakaan siitä, kuinka Tampereen tiedotusopin laitos on avoimesti ollut punainen lähes aina. Ja kun olet 7 vuotta viettänyt aikaa tietyntyyppisessä ympäristössä ja kaikki tututkin ovat samasta kuplasta, tarkoittaa se tiettyä maailmankatsomusta, joka heijastuu toimittajantyöhön, pyrki minkälaiseen objektiivisuuteen tahansa.

Asiaa on luonnollisesti tutkittu, ja vaikka tämä (Mäkilä, Ville. 2020: Kenen joukoissa seisot? : kyselytutkimus journalismin opiskelijoiden arvoista. Turun AMK) ei olekaan varmasti kattavin ja luotettavin, on se varmasti suuntaa antava (tehkää oma tutkimuksenne jne).

Eli tämäkin on osittain totta, mutta missään tuskin kokoonnuttu perustamaan ”punavihreää toimittajablokkia”, joka olisi päättänyt kollektiivisesti alkaa ajaa tiettyä ”agendaa”.

10. 17,8% Autonvalmistajat ja öljy-yhtiöt toimivat yhdessä estääkseen ympäristöystävällisten moottoreiden kehitystä.

Sama juttu: sitä kutsutaan kapitalismiksi. Tällä hetkellä molempia osapuolia status quo hyödyttää, joten miksi muuttaa sitä. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun joku keksii paremman ratkaisun, joka on kaupallisesti hyödynnettävissä, menee se perinteisen polttomoottorin ohi, ja onhan noita sähkö- ja hybridimalleja viime vuosina tullut jo markkinoille.

12. 17,2% Koronataudin (COVID-19) aiheuttava virus päästettiin tahallisesti liikkeelle kiinalaisesta laboratoriosta.

Sama kuin yllä, eli mitä helvettiä?

14. 17,1% USA:n armeija tutkii avaruusolentoja salaisessa tukikohdassa nimeltä Area 51.

18. 15,9% Eri maiden hallitukset salaavat todisteita avaruusolentojen vierailuista Maassa.

22. 14,3% UFO putosi maahan New Mexicon Roswellissa vuonna 1947, ja USA:n armeija on siitä lähtien peitellyt tapahtunutta.

Ah, nostalgiset X-files fibat vievät 90-luvulle, jolloin salaliittoteoriat tarkoittivat ufoihin uskomista ja olivat onneksi aika viattomia verrattuna näihin Convoy-juttuhin. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, minkälainen kulttuurihistoria on em. sarjan intron ”Goverment denies knowledge” -sloganilla (ehkä kartoitan sitä myöhemmin). Mutta miksi väitteellä 18. on vähemmän kannattajia kuin väitteellä 14.? Eikö siinä ole joku epäloogisuus?

21. 14,5% Tutkijaryhmät pyrkivät herättämään aiheetonta paniikkia tulevaisuuteen liittyvistä riskeistä omaa etua tavoitellakseen.

25. 12,1% Uutismedia on liioitellut koronapandemian olemassaoloa.

Varmasti osittain totta, mutta kyseessä on pikemminkin systeemin vika kuin salaliitto. Akateemisessa maailmassa apurahoista joudutaan tappelemaan verissä ja jollekin perustutkimukselle ei välttämättä löydy rahaa, vaan joutuu ehkä liioitellenkin perustelemaan miksi oma tutkimus on tärkeää ja silloin korostetaan uhkia terveydelle, luonnolle, maailmanrauhalle tai demokratialle. Ja koska tiedejournalismin on korvannut klikkijournalismi, tiedelöydöksistä uutisoidaan samalla formaatilla kuin ex-missin silikonirinnoista.

Mielestäni esimerkiksi ilmaston lämpenemisestä tulisi lakata uutisoimasta maailmanloppuna. Siitä seuraava lajikato, aavikoituminen ja merenpinnan nousu kuitenkin johtavat sen luokan ongelmiin, että niitä pitäisi ratkoa nyt, eikä sitten kun on myöhäistä. Huvittavaa sinänsä, että jos saman kokoluokan ongelmat olisivat sotilaallisia, niille kyllä löytyisi oma budjettinsa.

Samoin covid-pandemian kohdalla ihmisille syntyi kuva taudin aiheuttamasta varmasta kuolemasta, vaikka se olikin korkeimmillaan ”vain” 5% luokkaa. Onko 5% sitten paljon vai vähän? Yhdistyneenä korkeaan tarttuvuuteen olisi se voinut johtaa 150 000 ihmisen kuolemaan, jos esimerkiksi sairastuneita olisi ollut esim. 3 miljoonaa (~54% väestöstä). Jos olet tutkija, jonka pitää antaa suositus miten estetään 150 000 ihmisen kuolema, saatat suositella kasvomaskeja, etätöitä ja baarien sulkemisia silläkin uhalle, että se aiheuttaa ”paniikkia”.

24. 12,1% Väitteet ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä ovat tekaistuja tai vääristeltyjä ideologisista ja taloudellisista syistä.

Pikemminkin näyttäisi siltä, että todisteita ilmaston lämpenemisestä ei oteta tosissaan taloudellisista syistä, koska pelätään kulutusjuhlien loppumista.

29. 9,9% Jokin taho levittää koronavirusta tarkoituksellisesti.

Tällä ei varmaan tarkoiteta niitä, jotka kieltäytyvät kasvomaskeista, turvaväleistä ja karanteeneista.

30. 9,7% Aasialaiset valtiot ovat salaliitossa tuhotakseen länsimaisen talouden.

Sama kuin yllä, kapitalismissa kannattaa joskus vetää samaan suuntaan ilman mitään pimeissä kellareissa tehtyjä verellä kirjoitettuja sopimuksia.

36. 6,4% Hyökkäys Yhdysvaltain kongressiin 6.1.2021 oli äärivasemmistolaisen Antifan ja Black Lives Matter -liikkeen organisoima.

Tästä olen kirjoittanut aikaisemmin. Maailma on jakautunut kahteen leiriin ja kaikki toivovat vastutajien tekevän terrori-iskuja tai mellakoivan, ja kun sitä ei tapahdu, turvaudutaan salaliittoteorioihin.

47. 2,8% Koronarokotetut ihmiset levittävät ympärilleen koronaviruksen piikkiproteiineja.

Ehkä ihmiset pelkäisivät vähemmän, jos näitä kutsuttaisiin jollain muulla nimellä kuin pelottavat PIIKKIproteiinit. Netissä joku kertoi varmana tietona, että hänen tuttavansa (aina tapahtunut jollekin ”tuttavalle”), joka on ammatiltaan hieroja, oli saanut rokotetulta asiakkaalta nenäverenvuodon. Onhan se tietysti uskottavaa, että jos joku rokotettu levittää ympäriinsä tällaisia teräviä piikkejä, voi niistä tulla nenäverenvuoto, jos vetää henkeensä. Samalla tavalla rokotteet ovat ”myrkkyPIIKKEJÄ”. Jostain syystä suun kautta otettava imervektiini ei pelota yhtä paljon.

49. 2,5% Mitään koronapandemiaa ei oikeasti ole.

Tämä on yllättävän alhainen prosenttimäärä. Neljä kertaa useampi kuvittelee, että ”virusta levitetään tahallisesti” ja seitsemän kertaa useampi, että ”virus päästettiin tahallisesti liikkeelle laboratoriosta”. Olen jotenkin kuvitellut, että rokotteen vastustajien pääargumentti oli, että ”mitään pandemiaa ei ole”. Samoin kiinnostaisi ristiinvertailu sen välilllä, uskovatko ihmiset samaan aikaan, että virus kehitettiin laboratoriossa ja että mitään pandemiaa ei ole.

50. 2,5% Muun muassa NASA, tiedemiehet ja maailmaa hallitseva pieni eliitti väittävät Maan olevan pallo, vaikka todellisuudessa se on litteä.

En ole koskaan edes netissä törmännyt litteän maan kannattajaan ja olen melko varma, että kyseessä on nettimeemi ja trollaus. Vastanneista 2,5% kuitenkin väittää toisin.

46. 3,4% On olemassa juutalaisten salajuoni maailman hallitsemiseksi.

56. 1,4% Juutalaisten joukkotuhoa ei tapahtunut, tai sitä on suuresti liioiteltu.

Vanha kunnon klassikko juutalaisten salaliitosta holokaustin kieltämisellä höystettynä. Onneksi prosentit ovat kuitenkin alhaiset Suomessa, olisi mielenkiintoista saada tietää mitkä olisivat tulokset esimerkiksi natseja jahtaavalla Venäjällä. Veikkaisin kymmenien prosenttien paukkuvan. Samoin olisi mielenkiintoista jälleen tehdä ristiinvertailuja: ovatko samat ihmiset sitä mieltä, että Venäjä taistelee Naton aseistamia natseja vastaan ja myös sitä mieltä, että Nato ja Zelenskyi ovat osa juutalaisten salaliittoa?

58. 1,3% Osa maailman johtajista on ihmisen hahmon ottaneita liskonkaltaisia avaruusolentoja (liskoihmisiä)

60. 1,1% Ihmisen muotoiset avaruusolennot eli liskoihmiset (reptiliaanit) ovat muinaisina aikoina muuttaneet ihmisen DNA:ta.

Litteän maan ohella reptiliaanit ovat kenties sekopäisin teoria, mutta näemmä näitäkin on, ellei sitten kyseessä ole piloillaan tehty vastaus. Tässä ollaan kuitenkin aika lähellä virhemarginaaleja, mutta vastaajia on kuitenkin ollut 13-15 kappaletta.

61. 0,9% 5G-verkot levittävät koronavirusta.

62. 0,7% Koronarokotteilla istutetaan ihmisiin mikrosiru heidän tahtomattaan

Tätäkin vähäisempää on uskominen aivan sekopäisimpiin corona-teorioihin. Silti, jos tulokset ovat (olisivat?) yleistettävissä koko väestöön, tarkoittaa se sitä, että kymmenet tuhannet suomalaiset, Pisa-palkitun koulun käyneet ihmiset uskovat tällaisiin väitteisiin.

Johtopäätöksiä

Jonkin asian kutsuminen salaliittoteoriaksi ei tarkoita, etteikö se olisi totta. Onhan salaliittoja toki ollut olemassa maailman sivu. Toisaalta, jokin väite itsessään voi olla todellisuutta vastaava, mutta sen takaa ei löydy salaliittoa. Osa väitteistä on ihan oikeasti faktaa (toimittajien puoluekannat) ja osa tulkintaa (tutkijat liioittelevat, ”mitä on liioittelu”?), mutta salaliitoksi se muuttuu mielestäni vasta sitten, kun oletetaan sen takana olevan jokin naruista vetelevä taho, joka tietoisesti pitää salaisia kokouksia ihmisiä harhaan johtaakseen. Tai sitten minä olen poikkeuksellisen paljon salaliittoihin uskova ihminen, koska olisin voinut useaan kohtaan vastata, että ”uskon ainakin vähän”.

Kuten eilisessä kirjoituksessa kirjoitin, myös salaliittoteoriat itsessään ovat salaliittoteoria, jos alkaa liikaa uskomaan, että jokin ulkopuolinen taho (kuten Venäjän hallitus) syöttää niitä kansalle. Mutta sekään ei tarkoita, etteikö se voisi olla totta…

Salaliittoteoriat ja politiikka

Vasemmalla vai oikealla?

En tiedä voiko uusimpia salaliittoteorioita ymmärtää tai onko niissä varsinaisesti mitään logiikkaa, mutta jonkinlainen ”narratiivi”, kuten nykyään tavataan sanoa, niiden taustalta löytyy. Minulla on sellainen kuva, että pitkään salaliittoteorioissa oli vasemmistolainen pohjavire, onhan esim. marxilaisuuden taustalla teoria ”väärästä tietoisuudesta” ja siitä kuinka maailman todellisen rakenteen ymmärtäminen on ”oikeaa tietoisuutta”, puhumattakaan vasemmistolaisuuteen keskeisesti sisältyvästä elitisminvastaisuudesta ja uskontokritiikistä. Tyypillinen salaliittoteoreetikko 60-luvulta eteenpäin olikin vähän liikaa itse kasvattamiaan yrttejä poltellut hippi, jolla oli kenties iltalukemisena jotain Gramscia tai Huxleytä.

Uuden polven nettisalaliittoteoreetikot ovat kuitenkin vahvasti oikealle kallellaan. Ongelmana on tietenkin miten ”oikeisto” ja ”vasemmisto” määritellään tässä post-tilanteessa, jossa mikään ei tunnu pysyvän paikallaan, mutta vasemmistolaisista heidät erottaa mm. rasismi, antisemitismi, seksuaalivähemmistöjen vastaisuus sekä ”kommunismin” vastaisuus (mitä ”kommunismilla” tarkoitetaan, siihen palataan myöhemmin). Ennen niin viaton new age -hörhöily on nykyään pikemminkin neoliberalismia, ja vaikka puhutaan kauniisti äiti maan vaalimisesta, kannatetaan yksityisautoilua ja vastustetaan ”ilmastohuijausta” ja ollaan täynnä universaalia rakkautta, mutta halutaan sulkea rajat väärän värisiltä ihmisiltä.

Oikeastaan tämä pohdiskelu lähti liikkeelle siitä, miten moni salaliittoteoreetikko nykyään kumartaa itään päin. Siinä missä vanhat kommarit ovat edelleen uskollisia itänaapurille vanhasta tottumuksesta, uudemmat marginaalioikeistolaiset ovat heidän rinnallaan sulassa sovussa Putinin ihailijoita. Kenties siksi, että heidän mielikuvissaan Venäjä on maa, jossa seksuaalivähemmistöt, pakolaiset ja feministit pidetään kurissa.

Rokotevastaisuudesta sotamyönteisyyteen

Salaliittoteoreetikoille koronaepidemia on osa ”suurta suunnitelmaa” ja rokotevastaiset ryhmät netissä ovatkin avoimesti Putinin ja Ukrainan sodan kannattajia. Varsinaista logiikkaa ei kannata etsiä siitä, että kirjoittaa netissä kasvomaskien olevan ”fasismia”, mutta Venäjän auktoritaarinen valtio on ihan ookoo. Vaikka ainahan voi kieltää koko ongelman tai sanoa, että ”ei tiennyt”, mikä on ollut diktatuurien kannattajien vakiovastaus aina kansallissosialisteista ja suomettuneiden vähemmistökommunistien ajoista asti. Sitä luulisi, että internetin aikakaudella ”pitäisi tietää”, mutta ainahan voi toistella, että ”YLE ja Hesari valehtelevat”, mutta eiköhän putinistien omiakin kanavia seuraamalla voi todeta, että demokratia ei ole siellä vahvoilla. Ehkä se ei haittaa, jos ongelmat koskevat joitain toisia kuin itseään.

Antisemitismillä on salaliittoteoreetikoiden alakulttuureissa pitkät perinteet. Voisi jopa sanoa, että juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelma oli se alkuperäinen salaliittoteoria. Sen alku on ns. Siionin viisaiden pöytäkirjoissa, jotka tsaarin salainen poliisi Ohrana julkaisi Venäjällä 1905, ja joista myöhemmin tuli natsismin juutalaisvastaisen propagandan keskeinen kulmakivi. Juutalaiset ovat siinä mielessä sopiva kohde salaliittoteorioille, että he ovat sekä pahoja kapitalistipankkiireja että kommunistikätyreitä ja vieläpä samaan aikaan. Monien salaliittoteorioiden perusvire onkin sama: ultrarikkaat vetelevät kulisseissa naruista ja johtavat massoja harhaan ideologialla, kommunistisella tai jollain muulla. Kaikki ”new world order” ja ”the great reset” -porukat ovat samaa kantaa, joskus antisemitistisellä twistillä, joskus ilman, mutta kun mm. rokotevastaisissa ryhmissä siteerataan ”Siionin viisaiden pöytäkirjoja”, on kyse ihan samasta vanhasta viisusta.

Ja koska kaikki liittyy kaikkeen, myös sateenkaariliike ja ”homosaatio” ovat osa salaliittoa. Siinä missä vasemmistolaisemmat ajattelevat ”sen suuren jonkun” kontrolloivan ihmisten seksuaalisuutta, oikeistolaiset salaliittoteoreetikot kuvittelevat että kaikki pakotetaan homoiksi tai jotain.

Uskonto on vasemmistolaisella puolella nähty jonain, joka aivopesee ihmisiä ja siten pönkittää vallanpitäjien otetta kansasta (”oopiumia kansalle”). Näin onkin pitkään ollut ja kirkko onkin puolustanut yhteiskunnallista status quota ”jumalan tahtona”, jota vastaan ei voi kapinoida, oli se miten epäoikeudenmukainen tahansa. Saakoon nöyrä ja hurskas palkintonsa sitten seuraavassa elämässä. Samoin sotien puolustamisella on pitkä historiansa, josta osoituksena Moskovan patriarkka Kirillin lausunto, jonka mukaan Ukrainan sota on osa lännen ”pride-kulttuurin” vastaisuutta.

Uskonto on kuitenkin viime vuosina menettänyt otettaan, varsinkin lännessä, mutta ilmeisesti sen vaikutusta on myös Venäjällä on yliarvioitu, todellisuudessa Venäjä on mainettaan ateistisempi maa. Uskonto onkin joutunut jossain määrin altavastaajaksi, esim. Päivi Räsäsen oikeusjutuissa, mikä on saanut salaliittoteoreetikot tarrautumaan sekä perinteiseen uskontoon (jonka ”salaliitto” haluaa tuhota), että kaikenlaiseen new age -humpuukiin. Varsinkin rokotevastaisten tiedevastaisuus on nostanut monenmoiset uskomukset esiin: heidän mukaansa ”jumala ei salli uskovien sairastua covidiin” ja jotkut ovat korvaamassa koululääketieteen verkostomarkkinoiduilla luontaistuotteilla tai enkelikristallailla. ”Big pharma” onkin salaliittoteorioiden ydinmehua.

Kaiken tämän takana ovat tietenkin (paitsi juutalaiset kommunistipankkiirit), milloin mitkäkin pahikset, eli natsit/fasistit tai sosialistit/kommunistit. Yleisesti ottaen keskusteluissa näillä nimillä kutsutaan kaikkia, joista ei satu pitämään. Esimerkiksi Timo Soinin mielestä pyöräilijät ovat kommunisteja ja Laura Huhtasaaren mukaan ”kaikki keskustasta vasemmalle ovat kommunisteja, nykyisin myös kokoomuslaiset”.

Mikä on kommunisti? Mikä on natsi?

Niin sanotun ”kommunismin” problematiikkaa olen käsitellyt jo useammassa kirjoituksessa. Ns. ”nomuttaneuvostoliitto” -argumentti menee kuta kuinkin sillä tavalla, että jos kannatat mitä tahansa vasemmistolaiseksi miellettävää asiaa, kuten pasifismia, uskonnonvapautta, julkista terveydenhuoltoa (amerikkalaisessa kontekstissa), tuloveroja, tasa-arvoa tai kansalaisvapauksia, olet ”kommunisti” ja siten kannatat myös Neuvostoliittoa, jossa asiat olivat huonosti, eikä mitään kansalaisvapauksia tai muutakaan ollut. Kysymys siitä, että Neuvostoliitto ei ehkä toteuttanut vasemmistolaisten (tai edeso sosialistien/kommunistien) tavoitteita, ei ole relevanttia, kunhan vain pääsee lyömään vastustajaa gulagien kauhuilla toteamaan jotain sen suuntaista, että ei natsi-Saksakaan niin paha ollut kun Stalin tappoi monta miljoonaa enemmän tai jotain.

Fasisti tai natsi on ollut tietenkin haukkumasana netissä ja sen ulkopuolella jo pitkään. Koska kaikki tietävät, mitä tällä tarkoitan, en käsitele sitä, vaan ajankohtaisempaa asiaa, nimittäin venäläisen nationalismin tapaa kutsua vastustajiaan natseiksi. Ukrainan sodan myötä asia on tullut ajankohtaiseksi, mutta olen suunnilleen 15 vuoden ajan seurannut putinistien propagandaa Suomessa, lähinnä Viron suhteen ns. Pronssisoturi-mellakoista lähtien, joten asia ei sinänsä ole uusi. Putinistien propagandassa Viro oli jo silloin natsivaltio, joka kansanmurhaa venäläisiä keskitysleireillä.

Suomessa ja lännessä natsiksi kenties mielletään auktoriteettiuskoinen militaristi, jolla on kova mieltymys uniformuihin ja symboleihin. Seuraavaksi mieleen tulevat kenties johtajanpalvonta, demokratian ja liberalismin vastaisuus, antisemitismi, ultranationalismi, seksuaalivähemmistöjen syrjintä, rasismi ja niin edelleen. Venäjällä näin ei ole. Venäläisessä propagandassa natsit olivat niitä, joita vastaan suuri isänmaallinen sota voitettiin. Natseilla tarkoitetaan ennen kaikkea länttä ja siksi Nato on propagandassa jatkoa natsismille. Anekdoottina muuten, että monissa vanhoissa neuvostoliittolaisissa sotaelokuvissa natseja näyttelivät virolaiset, joilla oli tarpeeksi saksalaiset piirteet.

Jos putinistille kertoo, että natsit olivat antisemitistejä, toteaa hän ”mitä sitten?” Neuvostoliitossa oli pogromeja ja antisemitismi elää nyky-Venäjällä vahvana. Volodymyr Zelenskyi on juutalainen, mutta venäläisessä propagandassa Ukrainan sotaa käydään ”natseja” vastaan. Me lännessä kuvittelemme, että tässä on ristiriita. Kun Venäjä pommittaa Babi Jarin muistomerkkiä, siitä kenties twiitataan lännessä, mutta tietääkö keskimääräinen Putinin kannattaja mikä se on? Laajentumishaluiset diktaattorit, kansallissovnismi ja nuorten leirit, joilla opetellaan kokoamaan Kalashnikoveja saattavat kuulostaa natsismilta lännessä, mutta putinilaisessa propagandassa ne ovat natsismin vastakohta. Ääri-ideologiat ovat aina tykänneet selkeistä symboleista ja Ukrainan sodan kannattajat ovat ottaneet sellaiseksi Z-kirjaimen. Se, että se muistuttaa vahvasti SS-symbolin kansoissalamaa, ei ole sekään ongelma.

Propagandan ytimessä oleva neukkunostalgia taas ei tunnu olevan ongelma Putinin oikeistolaisille ihailijoille. Kuten niin usein, ääripäistä löytyy enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Olen aikaisemmin kirjoittanut, kuinka vahvemman ihailu yhdistää tietyntyyppisiä ihmisiä ja he löytävät paikkansa ääriliikkeistä, joista löytyy ”totuus” ja saa marssia johtajan perässä symboleita kantaen, oli se sitten hakaristi, punatähti tai Z-tunnus.

Putinismi Suomessa

Sekavaako? Kyllä vain, mutta ideologian tehtävä on nimenomaan peittää alle jäävä ristiriitaisuus. Vihollisena ovat ääriliikkeillä ne tavalliset maltilliset liberaalit, parlamentarismia ja vähemmistön oikeuksia kannattavat ja julkisissa liikennevälineissä maskia käyttävät kansalaiset (jotka ovat yhtä aikaa natseja, fasisteja ja kommunisteja, joita taas diktaattoreita ihailevat antisemitistit eivät ole). Vasemmistolaisissa on aina ollut myös Neuvostoliiton ihailijoita, joiden sydäntä ovat sotilasparaatit sykähdyttäneet ja heidän pahimpia vihollisiaan ovat demokraattiset vasemmistolaiset, eivät suinkaan oikeat natsit.

Tässä ei ole oleellista alkaa listaamaan Yhtenäisen Venäjän veljespuolueita ja Putinin eurooppalaisia ihailijoita, mutta ne löytyvät sieltä spektrin oikealta laidalta (tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että Jussi Halla-aho on vahvasti ottanut kantaa Ukrainan sotaa vastaan). Näille ei ole ollut koskaan ongelma haukkua liberaaleja vastustajiaan kommunisteiksi siitä huolimatta, että heidän idolinsa on aivan ihka oikea ”entinen” KGB:n agentti. Jos kuitenkin suomalaisesta kontekstista ottaa muutaman esimerkin, niin mm. Ossi Tiihonen pyrki luomaan koronadenialismilla poliittista uraa Perussuomalaisissa, mutta tien noustua pystyyn löysi ystäviä idästä. Janus Putkonen valjasti äärioikeiston pää-äänenkannattajan Mv-lehden koronadenialismin ja putinismin äänitorveksi ja lähti palauttamaan Neuvostoliittoa Donetskiin. Hän oli myös Convoy-mielenosoituksia mukana puuhaamassa, ja vaikka niiden esikuva olikin Kanadassa, sympatiat olivat Venäjällä. Mitä pitäisi ajatella siitä, että Ukrainan sodan alla itänaapuri organisoi Helsingin keskustassa mielenosoituksen, joka vaatii Suomen hallituksen vaihtamista? Samoin perussuomalaisista lähtenyt Ano Turtiainen on ajanut vahvasti koronadenialismia ja sympannut Putinia.

Listaa voisi jatkaa, mutta yksittäisten nostojen sijaan oleellista on yleiskuva (sitä paitsi en halua, että nimeltä tässä tapauksessa mainitsemattomat tulevat tänne kutsumaan minua natsiksi/kommunistiksi ja uhkailemaan oikeustoimilla tai väkivallalla, taas).

Tästä sekavasta keitoksesta uusimmat salaliittoteoriat ammentavat voimansa. Maailmaa hallitsee kulisseissa juutalais-homo-natsi-pedofiili-kommunistien salaliitto, joka pyrkii ”great resetiin” ja sitä kautta ”new world orderiin”, ja koronaepidemia oli vain huijaus, jolla ihmiset saatiin käyttämään kasvomaskeja, koronarokote on joko tappava myrkky tai siinä on mikrosiru, jolla valvotaan ihmisiä, kuten koronapassilla ja lopullinen tavoite on poistaa yksityisomistajuus ja mahdollisesti tehdä ihmisistä homoja. Kuka meidät tältä kaikelta pelastaa? Putin tietenkin.

Erilaiset salaliittoteoriaryhmät omaksuivat koronadenialismin nopeasti ja yhtä nopeasti Ukrainan sodan sytyttyä ne hyppäsivät Venäjän virallisen narratiivin kelkkaan ja ”sotadenialismiin”. Mitään edellä mainittua ei voi käsittää poliittiseksi mielipiteeksi sen perinteisessä merkityksessä, vaan nimenomaan salaliittoteoriaksi, jonka takana on kyyninen harhaanjohtava propaganda.

Salaliittoteorioiden takana on salaliitto?

Ylen ohjelma salaliittoteorioista on kuitenkin hyvä muistutus myös siitä, että salaliittoteorioiden kritisoinnista ei kannata itse tehdä omaa salaliittoteoriaansa. Vaikka monella huuhaa-teorialla on lähteensä Venäjän trollien sylttytehtaalla, ei kaikkea välttämättä ohjailla kulissien takana. Ei pidä selittää salaliitolla sellaista, minkä voi selittää ihan vain ihmisten hyväuskoisuudella. Usein salaliittoteoriat esiintyvät yhdessä: jos uskot yhteen, uskot yleensä myös muutamaan muuhunkin. Jos koronaepidemia on mielestäsi keksitty juttu, niin silloin ovat rokotteetkin ja ehkä myös kaikki koululääketiede. Jos ”valtamedia” ei tue ennakkoluulojasi, on se valepropagandaa ja kaikki mitä Tokentube kertoo on totta, kunhan vain ”tekee oman tutkimuksensa”. Sitten kun on tarpeeksi syvällä skenessä, ei kannata alkaa kyseenalaistamaan kaverin teorioita vaikkapa siitä, miten Kiina on pahis, mutta silti Venäjän kaveri, joka tässä narratiivissa on tarinan sankari, tai miten ollaan ”kommunismia” vastaan, mutta Neuvostoliiton puolella tai onko siinä rokotteessa myrkkyä, mikrosiru vai oliko covid19 sittenkin karkuun päässyt biologinen ase. Tärkeintä on massapostittaa nettiin kaikkea mahdollista huuhaata ja muistaa, että Yle ja Hesari ovat yhteisiä vihollisia.

Salaliittoteoreetikot eivät ole siis mikään salaseura, jota ohjailtaisiin ulkomailta, voivat monet tahot käyttää niitä hyväksi johtaakseen ihmisiä harhaan ja luodakseen sekaannusta poliittisesti kriittisellä hetkellä.

EDIT 16.10.
Näemmä asia on tätä kirjoittaessa noussut pinnalle useissa medioissa, Turun yliopiston FINSCI-hankkeen tekemän salaliittoteoriatutkimuksen ja Pasi Kiviojan kirjan Salaliittoteorioiden ihmemaassa – Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa (Docendo) myötä. Jutun tutkimuksesta teki Helsingin sanomat, Iltalehti ja Turun Sanomissakin oli tänään asialle oli omistettu monta aukeamaa (verkkojuttu vain tilaajille).

Natoon vai ei?

Olen aina ollut 100% pasifisti ja 100% Nato-vastainen. Viimeaikaisten tapahtumien valossa alan kuitenkin kallistua siihen, että olen korkeintaan 99% Nato-vastainen. Jos näyttää siltä, että Nato-jäsenyys on ainoa keino säilyttää rauha, niin olkoon sitten niin. Vasta kun jo luulimme että suuret maasodat Euroopassa olisivat jääneet historiaan, olimme väärässä. Ja jos suomalaisilla oli mitään illuusioita siitä, että länsimaat (tälläkään kertaa) tulisivat ei-Nato-maan avuksi, olimme siinäkin väärässä.

Ukrainan sotaa on verrattu talvisotaan ja yhtymäkohtia löytyykin runsaasti: Venäjä (eli Neuvostoliitto) katsoo jonkun maan kuuluvan etupiiriinsä ja ”turvallisuuttaan suojellakseen” pyrkii liittämään sen alueen itseensä valheelliseen ”vapautusoperaatioon” vedoten. Länsimaat pelkäävät eskalaatiota eivätkä uskalla sekaantua. Parin päivän ”erikoisoperaatio” jumiutuu ja hyökkääjä kokee arvovaltatappion. Muita vertailukohtia voisivat olla Unkari 1954 tai Tšekkoslovakia 1968, jolloin itäpanssarit olivat taas ”fasismia” kaatamassa, kun sen satelliitit eksyivät liiaksi länteen. Samalla tavalla varsinkin 1968 tapahtumat olivat liberaalille lännelle järkytys, kun ne olivat kuvitelleet sosialismin voivan kehittyä demokraattiseen suuntaan ja idän ja lännen lähentyvän toisiaan rauhanomaisesti. Samalla tavalla kansainvälinen sympatia oli altavastaajan puolella, mutta kylmän sodan kontekstissa suora apu oli mahdotonta. Nyt olemme jälleen järkyttyneitä Venäjän demokratiakehityksen kariutumisesta ja maailmanrauhan horjumisesta ja ilmeisesti olemme palaamassa kylmän sodan aikaan.

(Sivuhuomautuksena vielä vertaus 1800-luvun ns. Pyhään allianssiin, joka jostain syystä on unohdettu (haluttu unohtaa?), mutta joka lienee Venäjän imperiumin tähtihetkiä. Venäjän aloitteesta perustetun liiton tarkoituksena oli taantumuksen ylläpitäminen Euroopassa ja kaikenlaisen liberalismin patoaminen. Tästä voi nähdä yhtymäkohtia siihen, kuinka Venäjän vaikutus on Euroopassa aina ollut liberalismin ja demokratian vastaisuus.)

Valitettavasti Nato ei ole mikään Pihtiputaan Martat, johon voi liittyä omalla ilmoituksella. Jäsenyys vaatii kaikkien 30 nykyisen jäsenen yksimielisen hyväksynnän. Mitä esimerkiksi etelän serkkumme unkarilaiset äänestäisivät? Käykö tässä taas kerran niin, että meidät asemoidaan suurvaltojen etupiiriin? Suomessa on aina ajateltu, että joko liitymme Natoon tai sitten emme, mutta kuinka kusista olisi hakea Naton jäsenyyttä ja tulla hylätyksi?

Aika moni tuntemani ihminen, sellainenkin jonka en olisi kuvitellut koskaan kannattavan Natoa, on vähintäänkin lieventänyt kantaansa, mikä näyttäisi noudattelevan trendiä. Pian Naton ehdoton vastustaminen lienee yhtä marginaalista kuin rokotteiden vastustaminen. Ja molemmat ovat samaa porukkaa. Ja saavat tietonsa samalta sylttytehtaalta.

On selvää, että Suomen on parempi kuulua länteen kuin itään niin elintason, turvallisuuden, kansalaisoikeuksien kuin demokratian puolesta. Tämän tietävät venäläisetkin, nekin jotka uskovat Kremlin karkeinta propagandaa. Se miksi he kuitenkin kannattavat venäläistä imperialismia ja ikävöivät neuvostosysteemiä, on laajempi kysymys, joka vaatisi kurkistusta ns. ”venäläiseen kansansieluun”, mutta joka on liian laaja kysymys käsiteltäväksi tässä.

Paras vaihtoehto luonnollisesti olisi itsenäisyys ja liittoutumattomuus, mutta se vaihtoehto ei välttämättä ole mahdollinen. Nato on toiseksi huonoin vaihtoehto.