Deppin ja Heardin mediaspektaakkeliksi yltynyttä oikeudenkäyntiä seuratessa tuli mieleen eräs sattumus nuoruudesta kotipaikkakunnalta jostain 90-luvun lopulta. Koska joku vanha laukaalainen saattaa heidät tunnistaa, jätän yksityiskohdat kertomatta, mutta kutsutaan heitä vaikka Arskaksi ja Irmeliksi. Arska oli rakennusyrittäjä ja Irmeli työskenteli arvostetussa akateemisessa ammatissa, joka jääköön tarkentamatta. Kyseessä ei ollut siis mitenkään yhteiskunnasta syrjäytynyt, vaan aika tavallinen suomalainen keskiluokkainen pariskunta, jolla oli kaksi aikuista lasta. Arska oli tuurijuoppo, joka katosi retkilleen viikko kerrallaan ja joi koskenkorvaa tavalla, jolla normaali ihminen juo keskiolutta. He asuivat suurehkossa omakotitalossa alle kilometrin päässä ja olin joskus käynyt siellä auttelemassa heitä tietokoneen asentamisessa.
Eräänä kesäaamuna viiden paikkeilla ovikello soi. Oven takana oli Arska silmä mustana. Irmeli oli häntä mukiloinut ja heittänyt pihalle, kun tämä oli palannut aamuyöstä juopporeissultaan. Iso mies seisoi siinä itkevänä pihamaalla ja pääsi päästä nukkumaan sohvalle. ”Minä sanoin, että Irmeli rakas, älä lyö. Ja tämän se teki minulle!” En voinut olla nauramatta. Arska oli minua melkein päätä pidempi, vähintään 120-kiloinen kettinkiä syövä raksaäijä (itsekin olin jo teininä 184 senttiä pitkä). Irmeli oli tavallinen, keskikokoinen suomalaisnainen, jonka oli varmasti täytynyt nousta varpailleen yltääkseen lyömään.
Kuitenkin nyt lähes 25 vuotta myöhemmin sitä joutuu miettimään, että mikä siinä oikeastaan naurattaa, kun ”mies ottaa naiselta pataan”. Pidämme lähtökohtaisesti parisuhdeväkivaltaa jonain, jota mies tekee naiselle. Itsekin tunnustan ajattelevani, että ehkä toisin päin asia ei ole ainakaan ”yhtä paha”. Henkisen väkivallan käsitettä käytetään silloin, kun halutaan korostaa että miehet eivät pelkästään hakkaa naisiaan, vaan pahoinpitelevät muillakin tavoin. Tilanteen ollessa toisin päin, sitä kutsutaan ”nalkutukseksi”, joka on toki ärsyttävää, mutta jotainhan se mies kuitenkin on tehnyt, jos vaimo ”nalkuttaa”. Ja jos sana ei tepsi, niin otetaan nyrkit käyttöön. Koska nainen on luonnostaan miestä fyysisesti heikompi, ei se sinänsä ole yhtä paha asia. Tai vaikkapa kaulin, kuten eräs komediahahmo.
Mutta mitä fyysisesti vahvemman miehen sitten olisi pitänyt tehdä? Lyödä takaisin? Arskalla oli kourat, jotka olivat normaalin ihmisen pään kokoiset. Jos hän olisi samalla tavalla huitaissut vaimoaan, olisi tämä lentänyt puolitoista metriä ja kuollut jo ennen kuin olisi osunut maahan.
Arska oli tietysti juoppo ja ymmärrän, että Irmeliä turhautti mies, joka katoaa viikoksi ja kömpii kotiin aamuyöstä. Isokokoisen äijän musta silmä ei tunnu asialta, joka jäisi vaivaamaan sen jälkeen, kun verenpurkauma olisi parantunut ja turvotus laskenut. Arska ei varmaankaan joutunut pitkällä tähtäimellä pelkäämään kotonaan turvallisuutensa puolesta. Aika pian Irmelin leppymisen jälkeen hän palasi kotiinsa.
Tämän tyyppinen väkivalta ei näy tilastoissa. Onko se edes väkivaltaa, jos miestään vähän muksii? Jos Arska olisi mennyt poliisiasemalle, hänet olisi laitettu kyselemättä juoppoputkaan. Korkeintaan se oli komediaa.
Nyt Deppin ja Heardin oikeudenkäyntiä on seurattu kuin draamaa. Hyvis ja pahis tuntuvat suuren yleisön ja median narratiivissa olevan selvillä ja nyt kun päätökset on julkistettu, Depp näyttäisi tulleen jutussa voittajana. Kriitikot ovat — aiheellisestikin — kysyneet nostaako tämä naisten kynnystä ilmoittaa kokemastaan parisuhdeväkivallasta, jos on vaarana, että joutuu maksamaan miljoonakorvauksia oikeudenkäynnin tuloksena. Voi tietysti kysyä, onko miehillä ollut koskaan tuon kynnyksen yli asiaa; miesten kokema parisuhdeväkivalta on aina jätetty huomiotta tai sille on naurettu.