Tänä vuonna on ilmestynyt sekä elämäkerta Ior Bock — Suuri Saaga (Räisänen, Petri & Väntänen, Ari, Otava 2026) että neliosainen Bockin saaga -dokumenttisarja, joka on nähtävissä myös Yle Areenassa. Aikaisemmin on ilmestynyt Juho Javanaisen toimittama lyhyehkö kokoelma Bockin tarinoita Bockin perheen saaga – Väinämöisen mytologia (Synchronicity Publishing 1996) sekä TV2:n tekemä dokumentti ja useita muita lyhyehköjä esityksiä, mutta kokonaista elämäkertaa tästä eksentrisestä esoteerikosta yksissä kansissa ei ole tätä ennen ilmestynyt. Elämmeko Ior Bock -renessanssia?

Kirjan taustalla on Iorin pitkäaikainen seuraaja Petri Räisänen, joka haastatteli Ioria tämän ennen kuolemaa, sekä bändikirjojen kirjoittajana tunnettu toimittaja Ari Väntänen. Dokumentin tekijöiden Nino Poppiuksen ja Mika Mattilan suhde kohteeseensa ei ole minulla tiedossa, mutta Petri Räisänen on yksi keskeinen haastateltava myös dokumentissa. Kuten aina, tv-dokumentin aika ja tila ovat rajallisia ja pois on jätetty paljon sen kustannuksella, että ääneen pääsevät Iorin seuraajat. Kirja taas on perinteisempi elämäkerta, joka lähtee syntymästä ja päättyy väkivaltaiseen kuolemaan vuonna 2010.

Muistan nähneeni Iorin 90-luvulla jossain haastatteluohjelmassa kertomassa joka-aamuisesta saunasolmustaan (olisikohan ollut juurikin Sarasvuon haastattelemana) ja ehkä kymppiuutisten kevennyksenä Suomenlinnasta ja tietenkin kaikesta oudosta aina kiinnostuneena lueskelin saagaan liittyviä juttuja, jos niihin satuin törmäämään, mutta tärkein kosketus luonnollisesti oli Kingston Wallin Tri-Logy -albumi, joka perustuu Bockin saagaan. Yhtyeen nokkamies Petri Walli oli tunnetusti Intiassa tavannut Bockin 90-luvulla ja hurahtanut ukon juttuihin.

Elämäkertakirjassa Walli mainitaan pariin kertaan, mutta varsinaisesti Wallin tarinaa ja saagasta innoittunutta kulttilevyä ei kirjassa käsitellä. Kenties tekijät ajattelivat, että aiheesta on kerrottu jo tarpeeksi. Dokumenttisarjan toisessa osassa käsitellään Kingston Wallia ja Petri Wallia pidemmältikin. Lähteenä on etenkin yhtyeen basisti Jukka Jylli. Hän on karismaattinen ja rauhallinen puhuja, jota on miellyttävä kuunnella. Hän ei kuitenkaan ole hullu nero, ja juuri siksi hän on dokumentissa kertomassa Petri Wallista, eikä toisin päin.

Viljami Puustisen elämäkerta Kingston Wall, Petri Wallin saaga (sic!, Like 2014) kertoo tiivistetyssä muodossa mistä Ior Bockissa ja tämän saagassa on kyse ja mikä vaikutus tällä oli Wallin viimeisiin päiviin. Kaikkien tietojen lähdettä ei ole merkitty, mutta tässäkin kirjassa on suoria lainauksia Petri Räisäseltä.

Myös Perttu Häkkisellä on ohjelma Ior Bockin perinnöstä.

*

Oikealta nimeltään Ior Bock oli Bror Holger Bertil Svedlin ja adoptoitiin suomenruotsalaiseen perheeseen vuonna 1942. Spoilaan tässä paljastuksen, jonka elämäkerta draamallisista syistä paljastaa vasta viimeisillä sivuillaan, että Ior on adoptoitu ja porvoolaisen suomenruotsalaisen Janen (nimi muutettu) ja SS-upseeri Oton sattumaraskaudesta syntynyt (Ior itse väittää syntyneensä äitinsä ja isoisänsä insestisestä suhteesta). Joku voi nähdä myös yhtymäkohtia erään naantalilaisen eksentrikon alkuperästään levittämään tarinaan. Sattumaako?

Ennen ryhtymistään Ior Bockiksi, Holger teki uraa teatterissa näyttelijänä ja valomiehenä. Vuonna 1968 hän jätti teatterin taakseen ja ryhtyi Suomenlinnan oppaaksi. Museoviraston viralliseksi oppaaksi hän ei päässyt ilman koulutusta, mutta Augustin Ehrensvärdin perintöä vaaliva yhdistys ei tutkintoa vaatinut. Ior oli äärimmäisen kiinnostunut Suomenlinnasta, Ehrenvärdin hahmosta ja 1700-luvusta yleensä. Ior oli pidetty opas ja elämäkerta kiistää, että Ior olisi sekoittanut saagaa esitelmiinsä, vaikka tunnetusti värittikin historiaa keksimillään yksityiskohdilla. Vuonna 1985 Ehrensvärd-seura irtisanoi Iorin, joka myöhemmin jatkoi oppaan työtä freelance-pohjalta.

Intiaan Ior matkusti ensi kertaa vuonna 1974. Matkakumppanina oli jazz-muusikko Sakari Kukko, joka tulisi 20 vuotta myöhemmin soittamaan Kingston Wallin Tri-Logy -albumilla, sattumaako?

Tästä lähtien vuoteen 2004 asti Ior vietti talvet Intiassa. Intiassa saattoi elää boheemihipin elämää pienellä oppaan palkalla työskentelemällä pari kuukautta kesästä. Tämä elämä koostui pääasiassa pilven polttelusta ja hillumisesta munasillaan ja bilettämisestä hippi partyissa. Väitetään, että goatrance olisi lähtenyt liikkeelle Iorin vuosittaisista syntymäpäiväjuhlista.

Intiassa Bock tutustui myös intialaiseen mystiikkaan, jota sekoitti saagaansa.

*

Mikä kanta siis tässä kirjoituksessa pitäisi ottaa Ior Bockiin? Kirja eikä dokumentti salaa Bockin pimeitäkään puolia. Dokumentin mainoskuvassa Bockin veijarimaiseen kuvaan on piirretty pirunsarvet ja -häntä.

Ehkä ei pidä liian tosikkomaisesti moralisoida huuhaajuttuja. Saaga on mielenkiintoisen mielikuvituksekas ja sille voi lukiessa naureskella.

Nyt kun luen uudestaan edellisen kirjoitukseni Jari Sarasvuosta, huomaan suhtautuneeni tähänkin asiaan tosikkomaisesti: analysoin hänen sanomisiaan yhteiskunnallisen keskustelun kontekstissa, kun hän tosiasiassa on show-mies.

Tämän blogin eräs punainen lanka on ihmetellä mitä eriskummallisempia asioita, joihin ihmiset uskovat vastoin omaa järkeään. Ei näytä olevan niin hullua uskomusta, että siihen ei lähtisi ihmisiä mukaan, kun vain tarpeeksi karismaattinen johtajahahmo sen selittää.

Dokumentissa kultistit vielä tänäkin päivänä vannovat saagan nimeen ja Tempelberg-yhdistys edelleen etsii Lemminkäisen temppeliä. Mikään esille nouseva tosiasia ei saa heitä järkkymään. Ior kuoleekin jo dokumentin kolmannessa osassa ja viimeinen osa kertoo kuinka saaga on tänä päivänä muuttunut osaksi salaliittoteorioiden vaihtoehtotodellisuutta. Koronapandemian aikaan juuri joogayhteisöt putosivat syvälle kaninkoloon.

Tämä on minkä tahansa uskonnon syntytarina: jumalan hullu menee autiomaahan ja kertoo, miten enkelit tai itse jumala ilmestyivät hänelle ja sen jälkeen häntä palvotaan yhteisössä profeettana ja hänen tarinoitaan kerrotaan sukupolvelta toiselle.

Hulluimmillakin tarinoilla on seurauksensa.

*

Iorin saaga perustui suulliselle perinteelle ja hän väitti saaneensa sen perintönä tädiltään Rachelilta (Ra-chel). Miten hänellä saattoi olla niin paljon tietoa maailman myyteistä? Kerrotaan, että hän ei koskaan lukenut mitään. Joissain kohtaa väitetään Iorin olleen lähes lukutaidoton — häneltähän olivat jääneet koulut kesken. Toisaalta, kirjassa myös kerrotaan hänen lukeneen kaiken käsiinsä saamansa historiakirjallisuuden, etenkin Suomenlinnaan liittyvän. Oliko lukutaidottomuus hänen itsensä rakentama myytti?

Itse saagassa on suomalaisesta mytologiasta mukana lähinnä nimet: Ukko Väinämöinen, Pukki Lemminkäinen, Seppo Ilmarinen. Nämä nimet eivät ole erisnimiä, vaan arvonimiä, jotka kulkevat suvussa.

Kalevalaa ja itämaista esoteriaa yhdisteli jo viime vuosisadan alussa Pekka Ervast.

Saaga alkaa paratiisiajasta (pa-RA-di-s-et), joka päättyi 50 miljoonaa vuotta sitten. Silloin maan akseli oli toisessa kulmassa ja ilmasto oli pohjoisessa trooppinen. Uusimaa (Oden maa) oli maailman keskus ja sen pääkaupunki oli Hel-stad, pyhä kaupunki, jossa vallitsi pyhä tieto hel-vete. Ensimmäinen suku oli Piruetin suku (pi=ympyrä, ru=rauha, ett=yksi, mutta tietenkin myös piru) ja sen kantaisä oli Sampo (Sam=yhteinen po=puu).

Sitä seurasi jääkausi Atlantis (Alt-land-is). Atlantiksen esoteeriseen merkitykseen on vaikuttanut mm. Helene Blavatsky, jolle atlantislaiset olivat yksi juurirotu (=ruut, sattumaako?), ja joka vaikutti mm. Ervastiin.

Jääkauden jälkeen Ukko Noa kylvi puut jään jättämille paljaille kallioille ja muinaissuomalaiset kävivät ympyrämaihin korkeakulttuureja, mm. Kreikan (Hell-as), Egyptin ja Intian.

1000-luvlla paavin joukot valtasivat Skandinavian ja sitä ennen vuonna 987 hyvikset (aaserit) sulkivat sisäänkäynnin legendaariseen Lemminkäisen temppeliin. Vuonna 1987 Ior muisti, että sisäänkäynti temppeliin sijaitsee hänen sukunsa mailla Sipoon Gumbostrandissa. Erityisesti dokumentti keskittyy siihen, kuinka saagalaiset yrittävät kaivaa sisäänkäyntiä umpikalliosta esiin. Rahaa palaa ja välillä toimintaa sponsoroi rakennusliike Lemminkäinenkin. Tunnelia kertyy 50 metriä, mutta vielä sisäänkäyntiä ei ole löytynyt. Myöhemmin perintömaat pakkohuutokaupataan ja minulle olivat tuntemattomia ne uusimmat käänteet, että ne kuuluvat nykyään saksalaiselle okkultistiryhmälle.

*

Saagaan läheisesti liittyy sitä selittävä äännejärjestelmä. Ior ei ollut tietenkään ensimmäinen tällaisia kelannut ja esimerkiksi Sigur Wettenhovi-Aspa (suomenruotsalainen hänkin) tunnetusti kehitteli teorioita suomen kielen yhteydestä Egyptiin ja minne lie. Kirjassa Petri Räisänen kuitenkin kiistää, että Ior olisi tuntenut Wettenhovi-Aspan teorioita. Joku voi tietää myös Matti E. Simonahon kieligenetiikan.

Kuten vaihtoehtoisissa kieliteorioissa tavallista on, sanojen merkityksiä kelaillaan modernien kielien nykymuotojen mukaan, tässä tapauksessa ruotsin ja suomen. Apukielenä käytetään englantia, koska englanti on universaali kieli. Aikaisemmin universaali kieli oli latina tai kreikka ja siinä välissä valistusajalla ehkä ranska ja jumala saattoi ehkä puhua hepreaakin, mutta tänä päivänä se asema kuuluu englannille. Suomen sukuisia kieliä, kuten viroa tai karjalaa, tai ruotsin sukuisia, kuten islantia tai fääriä, Ior ei tunne. Merkitykset ovat tulleet suoraan ruut-kielestä moderneihin kielimuotoihin.

Toisaalta, ihan akateemisessakin yhteyksissä etymologiaa käytetään löytämään sanojen ”alkuperäinen” merkitys. Tiesitkö, että kulttuuri tulee latinan maanviljelyä tarkoittavasta sanasta?

Koska saagalla on yhteys Egyptiin, tuntuu olevan tärkeää löytää sanoista kirjainyhdistelmä Ra: RA-kastaa, RA-stafari, RA-amattu… Ra tarkoittaa spermaa.

Samoin oleellinen on kirjain i, joka tarkoittaa naisen tai miehen sukupuolielintä.

Itse asiassa lähes kaikki Iorilla johtaa ennen pitkää kyrpään (kyy-r-pää) tai spermaan (s-PER-maa). Mytologian keskeinen kohta on uhraaminen, eli sperman juottaminen arvojärjestyksessä itseään ylemmälle miehelle. Paratiisiaikana kaikki uhrasivat päivittäin. Tunnetusti Ior myös joi omaa siemennestettään. Jatkuva sperman kanssa lutraaminen tuntui olevan monelle seuraajalle kova paikka.

O tai tarvittaessa U on Oden, aurinko ja ylijumala. Per on piru tai Ukko. Tor on terska. Naisilla on kli-TOR-is. Nor-su on pohjoinen suu, GAN-esh.

Ehkä myös ka-RA-mbola (hedelmä, kuin vanha viisaus) tai k-RA-pula?

Ja niin edelleen. Tätä parempiakin lähteitä löytyy internetistä.

*

Olen aina suhtautunut kielteisesti ihmisten toiminnan selittämiseen itse tehdyillä diagnooseilla. Elämässä olen kuitenkin oppinut, että ilman isää kasvaneile kasvaa tietynlainen jatkuvaa vahvistusta hakeva persoonallisuus. Iorin kasvatti-isä kuoli tämän ollessa 8-vuotias. Asiaa ei helpottanut, että pikku Ior lähetettiin ongelmalasten koulukotiin. Sen valossa, että Ior olisi ollut ottolapsi, hänen sukusaagansa alkaa vaikuttaa toisenlaiselta: saiko juurettomuus Iorin keksimään itselleen myyyttisiä isähahmoja Ukko ylijumalista ja siittäjä-Lemminkäisistä?

Saatuaan 1960-luvulla tietää biologisen äitinsä henkilöllisyyden, piti Ior äitiinsä aktiivisesti yhteyttä vuoteen 1998 asti ja lähetteli äitienpäiväkortteja. Miksi näin, jos hän kerran oli Boxströmien suuren saaga-suvun viimeinen jälkeläinen?

Vuonna 1962, Iorin ollessa 20-vuotias, ampui tämä isoveljensä Erikin vahingossa pistoolilla leikkiessään. Ior sai kuolemantuottamuksesta ehdollista vankeutta. Kirjan mukaan Ior olisi myöhempinä vuosina kertonut veljensä kuoleman tuoneen hänelle pahaa karmaa: jos tappaa, tulee tapetuksi. Silti Iorin tunteettomuus asian suhteen pistää miettimään: eikö oman veljen (joskaan ei biologisen?) ampuminen tämän traumaattisempaa kokemusta muodosta? Sitä paitsi: laukeavatko aseet ”vahingossa”?

Ior alkoi kertoa saagaa Goalla vuonna 1984 ja monet lähteet mainitsevat hänen muuttuneen sen jälkeen toiseksi ihmiseksi. Kirjassa haastateltu Iorin pitkäaikainen tyttöystävä Tove (nimi muutettu) kertoo, että Ior alkoi eräänä iltana kertoa saagaa jouduttuaan psykoosiin monta päivää kestävän unettomuuden ja jatkuvan pilvenpolttelun vuoksi. Mutta psykoosistakin parannutaan ennen pitkää. Uskoiko Ior itse omiin juttuihinsa loppuun asti?

Mieleen tulee aikaisemmin tässä blogissa mainittu Heikki Attila, jonka kelailut uivat vähintään yhtä syvällisissä sfääreissä. Muistan kysyneeni häneltä Ior Bockista, mutta hän vastaili kysymyksiin väistellen ja vaikutti suhtautuvan Ior Bockin opetuksiin ja hahmoon kielteisesti. Molemmat kuitenkin tykkäsivät puhua ennen kaikkea itsestään ja molemmat olivat tavanneet henkilökohtaisesti hallitsijoita, julkkiksia ja kuninkaallisia (Heikki myös ulkoavaruuden olentoja). Ior kehui olleensa Tom Jonesin kiertueella tanssijana, tuntevansa Persian Shaahin henkilökohtaisesti ja kaveeraavansa Ruotsin kuninkaallisten kanssa. Heikistä itseasiassa on valokuva, jossa hän poseeraa Slovenian presidentin kanssa. Kirja antaa ymmärtää, että ehkä Iorkin oli henkilökohtaisesti tavannut vaikka ketä.

Kun Iorin seuraajat monta vuotta kaivoivat Lemminkäisen temppeliä maan alta, tiesikö Ior itse, että mitään temppeliä ei ole olemassa vai uskoiko hän siihen itsekin? Ihmiset kuitenkin sijoittivat projektiin satoja tuhansia markkoja omaa rahaansa ja lukuisia työtunteja aikaansa. Toisaalta, rahaa sijoitti Ior itsekin.

Ior näyttää joka kohdassa pakoilevan vastuuta sanomisistaan ja siirtää sen kuulijalle: ei tähän tarvitse uskoa, tee omat johtopäätöksesi. Hän näyttää kuitenkin olevan tietoinen siitä, millaisia vaikutuksia hänellä on toisten ihmisten elämään.

*

Kun on tarpeeksi kauan istunut risti-istunnossa, polttanut ringissä pilveä ja juonut teetä, käy se tylsäksi. Tämä selittää sen, miksi vuonna 1984 niin moni hurahti saagaan ja löysi siitä syvemmän merkityksen elämälleen ja miksi pari vuotta myöhemmin vimmaisesti kaivoi Lemminkäisen temppeliä maan alta. Saagalaiset ovat kuin mikä tahansa maailmanlopun kultti: jo huomenna temppeli paljastetaan ja silloin koittaa taas paratiisiaika. Ei tarvitse välittää rahasta tai miksi turhaan opiskella, kun aivan pian sellaiset asiat menettävät merkityksensä.

Mitä sitten tapahtuu, kun paratiisiaika koittaa?

Istutaan risti-istunnossa, poltetaan ringissä pilveä ja juodaan teetä.

Sopeutuisiko sellainen levoton, uutta etsivä mieli paratiisiaikaan? Saagalaisten puolustukseksi voi sanoa, että he eivät etsineet paratiisia vain itselleen, vaan koko ihmiskunnalle. Mutta onko ihmiskuntakaan valmis sellaiseen paratiisiaikaan? Jos haluaisimme, voisi sellaisessa paratiisissa elää ilman Lemminkäisen temppeliäkin.

*

Kingston Wallin nokkamies, laulaja-kitaristi Petri Walli oli kuullut Goalla asuvasta suomalaisesta mystikosta ja päätti tammikuussa 1994 matkata Intiaan tätä tapaamaan. Saaga ja alphabet kolahtivat nuorelle kitarasankararille täysillä ja saagasta innoituksensa saanut albumi Tri-Logy ilmestyi jo saman vuoden syksyllä. Piti aivan tarkistaa päivämäärät: nuorena kaikki tapahtuu niin nopeasti.

Petri Walli oli suuri ego itsekin ja tunnetusti liian monta suurta egoa ei mahdu samaan tilaan. Walli oli julistanut olevansa Kuningas Walli, King ist/on Wall, Lemminkäinen ja Hämminkäinen. Walli oli ilmeisesti ottanut kehotuksen ”kelata asioita itse” liiankin kirjaimellisesti ja hänet oli laitettu saagalaisten ryhmästä ulos liian erikoisena jopa heidän porukkaansa.

Kingston Wallin kolmoslevy sisältää musiikillisesti vaikutteita goatrancesta, mikä ehkä tänä päivänä ole mitenkään ihmeellistä, mutta 90-luvun puolivälissä rock-puritaanit eivät suhtautuneet itsestäänselvyytenä siihen, että koneteknoa miksattaisiin kitararokkiin. Synamatoista ja -luupeista vastuussa oli kosketinsoittaja Kimmo Kajanto.

Viimeisellä Intian-matkallaan Petri Walli oli joessa uidessaan saanut viestin jumalalta, että Ior on itse saatana. Walli irtisanoitui liikkeestä, mutta oli ehtinyt jo käydä syvällä. Hänen radiohaastattelunsa tuolta ajalta ovat vähintäänkin hälyttäviä ja mies oli lähetellyt kansanedustajille kirjeitä ja jakanut kaupungilla pamfletteja pian koittavasta paratiisiajasta.

Jo seuraavanan vuoden kesällä Petri Walli paloi loppuun ja päätyi itsemurhaan.

Puustisen Walli-elämäkerta ei suoraan yhdistä tekoa Bockin saagaan, mutta mainitsee Peten viimeisiksi sanoiksi, että oli tehnyt Tri-Logy-levystä sopimuksen itsensä paholaisen kanssa, eikä sitä voi perua. Seuraavaksi hän oli kiivennyt Töölön kirkon torniin ja hypännyt alas. Räisäsen Ior-elämäkerta ja dokumentti yhdistävät tekotavan suoraan saagaan: Ior oli opettanut, että paratiisiaikana kukaan ei kuollut, vaan aikansa koettaessa itse ”kaatui” alas surmakalliolta. Elämäkerran mukaan Petri Wallin kuolema ei olisi painanut Ioria, vaan että tämä olisi jopa nauttinut tapauksen saamasta huomiosta.

Oli syy mikä hyvänsä, Petri Walli jäi vuoden päähän rocktähtien 27:stä ikävuodesta.

*

Ensimmäisen kerran Ioria puukotettiin vuonna 1999. Tekijä oli saagalaisiin kuulunut henkilö, joka oli kokenut yhteisön ahdistavaksi ja että Ior oli manipuloinut häntä. Dokumentin mukaan puukottaja oli pitänyt Ioria paholaisena. Puukotuksesta Ior selvisi hengissä, mutta halvaantui loppuelämäkseen. Kirjassa puukkottajaan viitataan nimellä Pate, mutta dokumentissa koko nimi paljastetaan ja näytetään, kuinka Petri Räisänen käy tämän kotona haastattelemassa puukottajaa.

Halvaantunut Ior joutui turvautumaan avustajiin ja vaati erityisesti, että hänen avustajansa tulisivat Goalta.

Vuonna 2010 Ioria puukotettiin toisen kerran, tällä kertaa kuolettavasti. Hänen intialainen avustajansa psykoositilassa uskoi Iorin olevan paholainen. Tämä teema tuntuu Iorin kohdalla toistuvan.