Sanotaan hänen kerran saatuaan kutsun häihin Sällvikiin, puolen peninkulman päähän Tammisaaresta, varoittaneen häävieraita lähtemästä sinne veneellä, sillä hän odotti myrskyä. Kukaan ei uskonut häntä kauniina aamuhetkenä, haävieraat lähtivät purjehtimaan, mutta hukkuivat kaikki myrskyssä. Mestari Sigfrid meni maitse ja pääsi vahingotta perille. — Sakari Topeliuksen Maamme-kirja
Kirjassa Kulkemattomat polut — Mahdollinen Suomen historia (Villstrand, Nils Erik, Karonen, Petri. Gaudeamus. 2017) oli lainattu 1600-luvun vaihteessa eläneen astrologin, astronomin ja kirkonmiehen Sigfrid Aronus Forsiuksen ennustuksia vuodelle 1617. Forsius ennusti, että Saturnus ja Mars aiheuttaisivat paljon nälänhätää, kulkutauteja ja sotaa. Herrat tuhlaisivat kansan työn tuloksen uhkapeliin, mässäilyyn ja juopotteluun.
Forsiuksen nimi oli tietenkin entuudestaan tuttu, muun muassa SKS:n Suomen kirjallisuushistorian osassa 1 hänet mainitaan. En ole varma, mainitaanko hänet Salatieteiden Suomi –kirjassa (Brander, Boris; Bäckström, Janne; Huhtala, Atte. Like Kustannus. 2024), koska sitä ei ole minulla tässä.
Kirjaston varastosta löytyi hänen elämäkertansa Tietämisen riemu ja tuska (1996). Kirjan on kirjoittanut Arno Forsius, joka kirjan esipuheessa kertoo, että hän ei ole saanut etunimeään Sigfrid Aronuksen mukaan, mutta ei kerro onko alenevassa polvessa sukua. Ehkä tämä vain pitää tietää. Kirjan kustantajaksi on merkitty Anita Forsius, joka omistuskirjoituksen perusteella on oletettavasti Arnon vaimo.
Astrologia ja astronomia eivät olleet vielä Forsiuksen aikana toisistaan erillään. Etymologisesti on mielenkiintoista, kuinka muut kreikan logoksesta johdetut sanat tarkoittavat vastaavia tieteenaloja, mutta astrologia huuhaata, jonka vuoksi tieteenalalle on pitänyt keksiä oma nimensä. Bionomia-nimistä tieteenalaa ei tietääkseni ole olemassa. Taivaankappaleiden on uskottu vaikuttavan maanpäällisiin asioihin niin kauan, kuin ihminen on taivaalle tähyillyt. Onhan totta, että aurinko vaikuttaa maan päällä kaikkeen ja kuukin ainakin vuoroveteen. Kaksoisvirranmaassa sadon onnistuminen oli kiinni vuodenaikojen ennustamisesta ja heidän uskontonsa perustui papiston lukemiin ennusmerkkeihin. Uskottiin, että muiden taivaankappaleiden vaikutukset heijastuvat auringon kautta maahan.
1600-luku oli tieteen murroksen aikaa, mutta kehitys oli hidasta. Vielä 1700-luvun lopulla Suomessakin yritettiin vakavasti valmistaa kultaa alkemian avulla. Noitaoikeudenkäyntejä käytiin Ruotsin valtakunnassa samoihin aikoihin (ks. esim. Mirkka Lappalaisen kirja Pohjoisen noidat. Otava. 2018 tai Marko Nenosen vasta ilmestynut Paholaisen salaliitto. Noitavainojen vuosisadat. Atena. 2026), joskin virallinen taho ei uskonut noitiin ja oikeudenkäyntien tarkoitus oli pikemminkin rauhoittaa tavan kansan lynkkausmielialaa.
Forsius oli oppinut mies ja aivan vakavasti otettava kirjoittaja — oman aikansa mittapuulla. Hän oli tutkimusmatkailija, virsikirjauudistaja, luonnonfilosofi, Kemiön kirkkoherra ja Tammisaaren kirkkoherra, rehtori, linnakundi, Uppsalan tähtitieteen professorin sijainen ja paljon muuta. Hänen merkittävin roolinsa oli almanakkojen julkaisijana; näiden ohessa hän julkaisi kullekin vuodelle ennustuskirjan, joka sekoitti oman aikansa tietämystä ja kansanuskoa oikeisiin tähtitieteellisiin ajanmäärityksin ja planeettojen liikkeisiin. Ajanmäärityshän ei ole niin itsestäänselvä asia kuin modernista näkökulmasta voisi ajatella. Gregoriaaninen kalenteriuudistus tehtiin Forsiuksen elinaikana, mutta otettiin Ruotsin valtakunnassa käyttöön vasta vuonna 1700.
Ennustuskirjoissaan Forsius saattoi kirjoittaa esim. näin:
Se jolla on kaksi viittaa, hän myyköön toisen ja ostakoon itselleen miekan, sillä sitä tarvitaan. Korkeat suvut surmaavat toisiaan, Uskonnossa kuullaan kiistoista, Kirkkoja ryöstetään ja häväistään, Laivat iskeytyvät Merellä pirstoiksi, ja moni mies hukkuu veteen. […] Paljon on sairautta liikkeellä, Aatelismiehet kuolevat ja [samoin] raskaana olevat lapsivuoteeseen. Avioliitossa aiheutuu suuria riitoja ja harjoitetaan karkeaa huoruutta. (Ennustus vuodelle 1610)
Tähtitieteessä elettiin tuolloin merkittäviä aikoja: Forsius oli Johannes Keplerin ja Tyco Brahen (joka niin ikään oli mielenkiintoinen persoona ja ansaitsisi oman päivityksensä) aikalainen. Kirja ei mainitse Galileo Galileita, mutta hänkin eli samaan aikaan. Kiista maakeskeisen ja aurinkokeskeisen maailmankuvan ja kirkollisen auktoriteetin ja tieteellisen havaintojen välillä kävi kiivaimmillaan (Forsius kannatti maakeskeistä mallia). Kaikki nämä tähtitieteen historiaan jääneet miehet olivat myös astrologeja ja esoteerikkoja.
Ainakin kaksi merkittävää tähtitieteellistä havaintoa osuu Forsiuksen elinaikaan. Vuonna 1572 havaittiin uusi kirkas tähti Stella nova, josta monet aikalaiset kirjoittivat; tämä oli ensimmäinen havaittu supernova (minkä tiedon Forsius nuorempi jättää pois). Vuonna 1607 havaittiin pyrstötähti, joka myöhemmin nimettiin englantilaisen tähtitietelijän Edmund Halleyn mukaan.
Forsiukselle komeetta oli huono enne ja hän kirjoitti kyseistä komeettaa ja pyrstötähtiä yleisesti käsittelevän tutkielman samana vuonna. Forsiuksen aikana uskottiin, että pyrstötähdet syntyvät maasta kohoavista myrkyllisistä kaasuista, jotka sitten lentäessään levittävät tauteja. Tässä on helppo nähdä jonkinlaista miasmateoriaa, jota pidettiin selityksenä sairauksille vielä pitkälle 1800-lukua. Erityisen merkittävänä Forsius pitää, että komeetta nähdään Leijonan tähtikuviossa; Pohjolan Leijona tietenkin oli Kustaa Aadolf II ja yhdessä muiden ennusmerkkien (auringonpimennys ja supernova) kanssa se tarkoitti, että suuri sotajoukko marssisi pohjoisesta etelään.
Sillä minä olen sitä mieltä, että suuri sotajoukko, jota Gogilla ja Magogilla tarkoitetaan, tulee lähtemään Pohjolasta tänä viimeisenä aikana kohti Etelämaita ja valloittamaan monta maata. Mutta mistä Maasta, kansasta ja kansallisuudesta he tulevat, siitä päättämisen jätän Jumalalle, joka kaiken paremmin tietää ja säätää.
Forsius ennusti myös kädestä ja tulkitsi pilvien muotoja ja näki enneunia.
Vertaus Nostradamukseen on ehkä liioittelua (pitäähän sitä jokin klikkiotsikko keksiä), mutta joitain yhtymäkohtiakin on. Ranskalainen Nostradamus kuoli samoihin aikoihin kun Forsius syntyi. Hän on varmasti nykylukijalle se tunnetuin astrologi niin, että joku voi kuvitella sen olleen uuden ajan alussa poikkeksellista. Myös Nostradamuksella oli sen ajan korkeakoulutus, lääketieteestä. Myös Nostradamuksen ennustukset perustuivat astrologiaan ja hän julkaisi ne alun perin almanakoissaan, joskin kokosi ne yhteen teokseen myöhemmin. Forsiuksen ennustukset olivat tämän kirjan perusteella vuosikohtaisia, Nostradamuksen monitulkintaiset ennustukset ulottuvat kauemmaksi tulevaisuuteen.
Maailmanloppua Forsius ennusti viimeistään vuodelle 1663, koska maailman piti Raamatun mukaan kestää 6000 vuotta ja oli luotu vuonna 5570 eKr.
[…]että jos tämä maailman rakennus niin kauan kestää, käy silloin varmaan tämän Tulen kolmion vaikutus mitä kiivaimmin toteen. Salama antaa itsensä näkyä idästä länteen, taivaan voimat järisevät, Elementit sulavat, kaikki elävät luontokappaleet kauhistuvat, eläimet kirkuvat, maa repeää, ilma jyrisee ja pauhaa, Aurinko ja Valkeus katoavat.
Forsiuksen pääteos oli Physica eller naturlighe tings, qualiteters och egendomars beskrijfuelse, jolle hän ei kuitenkaan löytänyt julkaisijaa ja se ilmestyi painettuna vasta 1952. Teos pyrkii olemaan kokonaisesitys maailmankaikkeudesta ja on synteesi sen ajan tietämyksestä, etenkin Forsiuksen esikuvan Paracelsuksen ajatuksista, sekä vaikutteista saksalaisen Johannes Magiruksen Physiologia peripatetica -teoksesta, ja mukana on taruolentoja basiliskeista ja seireeneistä lähtien.
*
Kenties uusi aika näkyy siinäkin, että ennustaminen alkoi jäädä pois muodista ja kirkon virallinen kanta kääntyä kielteiseksi. Mielenkiintoista kuitenkin on, että vaikka ennustaminen saikin tieteellisiä vastalauseita, ei sitä pidetty magian harjoittamisena. Magian harjoittaminen oli laitonta kuolemanrangaistuksen uhalla. Forsius oli useampaankin kertaan vangittuna, mutta ei teologisista, vaan poliittisista syistä ja mahdollisesti syyttömänä.
Lopulta Forsius joutui Uppsalan tuomiokapitulin kuultavaksi vuonna 1619. Ensisijainen syy oli, että hän oli nimittänyt talonpoikaiskapinoitsija Jon Olofssonia profeetaksi ennustuksessaan. Kuulemisessa Forsius kuitenkin joutuu puolustamaan ennustustyötään laajemmaltakin. Mielenkiintoinen on tuomiokapitulin loppulausunto, jossa tehdään ero astrologian ja astronomian välille: ensimmäinen on hyödyllinen taito, jälkimmäinen tuomittavaa harhaoppia. Kädestäennustaminen tuomiokapituli taas tulkitsee pelkästään huuhaaksi. Tuomiossa kielletään Forsiusta jatkossa tekemästä ennustuksia papin viran menettämisen uhalla.
*
Kaikki lähteet kuvaavat Forsiusta ärhäkäksi ja riidanhaluiseksi niin julkisessa kuin yksityiselämässään. Forsiuksen ja tämän puolison Annan sanomisia ja tekemisiä puitiin oikeudessa asti. Pöytäkirjoissa mainitaan asianomaisten olleen ympäri päissään.
Uppsalassa Forsius tutustui Johannes Messeniukseen, jonka historiankirjoitus voisi sekin olla päivityksen aihe. Uppsalan yliopiston rehtorin Petrus Rudbeckiuksen ja Messeniuksen välissä riidassa vuonna 1610 Forsius asettui puolustamaan jälkimmäistä ja asiakirjojen mukaan alatyyliseksi yltyneessä kapitulin kuulemisessa olisi aivan juopuneena huudellut.
Vakavin tapaus tapahtui keväällä 1615, kun hänen ystävänsä Daniel Hjort pistettiin miekalla kuoliaaksi Forsiuksen asunnon pihalla. Alkoholilla oli osuutta asiaan. En Finne igen. Filosofia.fi-sivuston biografia puhuu puukotuksesta ja sen mukaan Forsius pantiin viralta ja hän eli tämän jälkeen köyhyydessä Norrmalmilla. Käsissä olevan kirjan mukaan Forsius irtisanoutui Tukholman Gråmunkeholmenin papin virasta itse ja sai edelleen pitää kuninkaallisen tähtitieteilijän aseman edellä mainittuun vuoden 1619 tuomiokapitulin tuomioon saakka. Kenties nettikirjoittaja ei ole malttanut olla kirjoittamatta humalassa päissään puukottavista Norrmalmin ruotsinsuomalaisista.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Forsius sai toimia Tammisaaren kirkkoherran virassa kuolemaansa saakka vuonna 1924. Hän jatkoi almanakkojen ja ennustuskirjojen julkaisua loppuun asti.
Usein vakava historiankirjoitus välttelee yliluonnollisia teemoja. Ei pidetä aivan sopivanakaan kirjoittaa, jos joku suurmies on uskonut horoskooppeihin tai alkeamiaan. Onneksi yhä enemmän tätäkin puolta tuodaan esille. Jos aikansa ihmiset uskoivat pseudotieteeseen ja taikuuteen, oli se heidän näkökulmastaan totta. Historiankirjoitus pyrkii etsimään historian tapahtumille rationaalisia syitä. Mutta entäpä jos syyt todella ovatkin tähtien asennossa, tai pikemminkin siinä, kuinka niitä on tulkittu? Silloin historian ymmärtämiseen tarvitaan myös tällaisten asioiden ymmärtämistä.