Etymologiaa ja esoteriaa

Etymologia, eli sanojen alkuperää tutkiva kielitieteen haara, on mielenkiintoinen ja viihdyttävä tieteenala. Huomasin, että tämän alan asiantuntija Janne Saarikivi oli päässyt MTV:n uuteen Sanansaattajat-ohjelmaan tuomaroimaan. Katselin, tai pikemminkin toisella korvalla kuuntelin jakson, joka oli ihan viihdyttävä. Urbaaneina legendoina leviäviä, ei-tieteellisiä selityksiä sanojen alkuperästä kutsutaan kansanetymologioiksi, ja ohjelma on hyvä osoitus siitä, että niitä voi kuka tahansa keksiä.

Kirjoitin jo aikaisemmin Facebookin kieli- ja historiaharrastajien ryhmistä. Niissä keksitään välillä aika mielikuvituksellisiakin etymologioita, joilla perustellaan milloin mitäkin agendaa.

Etymologia, siis akateemisena tutkimuksena, on siitä jännää, että toisaalta se on helppoa ja lähes ilmiselvää, välillä hyvinkin vaikeaa ja ulkopuoliselle lähes esoteerista. Suomalaisen on helppo tunnistaa esim. viron kielen sanoja. 60% sanavartaloista on samoja ja amatöörinkin huomaa, että järv ja saar ovat muuten samoja kuin suomessa, paitsi että sanan lopusta /i/ on pudonnut pois. Hieman vaikeampaa on perustella, miksi esim. suomen pää ja unkarin fej ovat sama kantaa. Amatöörille paljon selvempää on, että kun maan nimessä Suomi on sana suo, täytyy sen merkitä, että Suomessa on paljon soita ja nimi on tullut siitä.

Mikäpä minä olen väittämään muuta, en minäkään varsinaisesti mikään etymologian asiantuntija ole ja monista innovaatioista tulee mieleen, että voihan se olla noinkin.

Sitä muuten ihmettelen, eikö kukaan ole huomannut, että Pariisissa on Seine-joki ja Pohjanmaalla Seinäjoki? Seine-joen tangomarkkinat, anyone?

Eräs suosikkini on sana ”poika” eurooppalaisissa kielissä. Viroksi se on poeg, joka on aivan selvä tapaus. Unkariksi sana on fiú, joten olisi helppoa olettaa sen tulevan latinasta, jossa se on filius, onhan se siitä lainattu ranskaan muodossa fils. Vaan eipä olekaan, vaan unkarin fiú on samaa alkuperää kuin suomen poika, joka on vanha kantauralilainen sana. Olisi kenties luontevampaa olettaa, että poika olisi lainasana, onhan se ruotsiksi pojke ja englanniksi boy ja suomessa on näistä kielistä paljon lainasanoja. Suunta on kuitenkin toinen: ruotsin sana on lainattu suomesta (kerrankin näin päin), eikä sillä ilmeisesti ole yhteyttä englannin sanaan boy. (Myös romaniassa näyttäisi olevan sana fiu, mutta siitä en tiedä sen tarkemmin mitään.)

Ei siis ihme, että etymologia vaikuttaa ulkopuolisen silmin vähintäänkin epäintuitiiviselta ja ehkä jopa salatieteeltä. Mutta näin se vaan menee.

LISÄYS:

Sigurd Wettenhovi-Aspa näyttää pohtineen samoja etymologioita vuoden 1933 Iltalehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *