Pertti Jarla twiittaa:
Arvostan pasifisteja, jotka eivät tingi periaatteistaan. Samalla olen tänä vuonna oppinut että en ole pasifisti. En näe mitään syytä, miksi Ukrainan pitäisi neuvotella omasta maastaan. Nautin joka hetkestä, kun hyökkääjiä jyystetään.
Vastaavanlaiset tunteet itselläni ja varmasti monelle muullakin. Kirjoitin aiheesta aikaisemmin (kliseisellä) otsikolla Moraalisten valintojen abstraktisuus, ja pohdin kirjoituksessani sitä kuinka omassa nuoruudessani oli helppo olla pasifisti, koska valinnalla ei ollut varsinaista merkitystä. Jarla on minua vuosikymmenen vanhempi, mutta kuulumme molemmat sukupolveen, jonka elinaikana sota on tuntunut kaukaiselta mahdollisuudelta. Olen edelleen pasifisti, mutta valitettavasti rauhaankin tarvitaan kaksi.
Ukrainan viimeaikaisesesta menestyksestä ja etenkin hyökkääjän huonosta menestyksestä on monia syitä olla tyytyväinen, mutta eniten sydäntäni lämmittää ajatella miten suomalaisilla putinisteilla palaa käpy.
Lopulta kuitenkin olen samaa mieltä kuin edesmennyt Huovis-Veikko, ja toivon että maailman kaikki sotilaat olisivat mahdollisimman velttoa ja huonosti aikaansaapaa ainesta.