Islam ja liberalismi

Helsingin sanomat haastatteli Nadiifo Omeria islamin jättämisestä. Hän on itse isän puolelta somali ja äidin puolelta suomalainen ja entinen islamin jättänyt muslimi.

Länsimaalaisilla liberaaleilla (en ole vieläkään keksinyt tälle hyvää sanaa) on tarve jakaa maailma kahtia siten, että toisella puolella ovat pahat konservatiivi(kristityt) rasistit ja toisella liberaalit, LBGT-väki ja muut syrjityt, kuten maahanmuuttajat ja ”people of color”. Tästä syystä useimmat tuntevat tarvetta sijoittaa myös islam jälkimmäiseen ryhmään. Kyse on ilmiselvästi ideologisesta sokeudesta, mutta jotkut menevät jopa niin pitkälle toiveajattelussaan, että kutsuvat islamia feministiseksi uskonnoksi. Siis sitä saudiarabialaista valtavirta sunni-islamia, ei mitään maallistunutta liberaaliversiota.

Muistan jutussa mainitun Pride-muslimilipun ja reaktiot siihen. Osa kommentoijista vaikutti olevan juurikin sitä mieltä, että tämä on osoitus islamin kuulumisesta samaan porukkaan liberaalien kanssa ”valkoihoisia konservatiivikristittyjä” vastaan.

Osa kommenteista oli luonnollisestikin rasistisia ja homofobisia. Yhtä lailla epäloogista kuin ihannoida islamia on suunnata islamofobiaa Nadiifo Omeria kohtaan (toimittaja kirjoittaa ”rasistien laariin syöttämisestä”, mutta luulen, että ”lapaan syötetään” ja sanonnan mukaan ”laariin sataa”, ehkä pitäisi kysyä Pasi Heikuralta).

Nyt kun on tänä vuonna opittu kritisoimaan Venäjää, ehkä on aika oppia kritisoimaan myös islamia. Varsinkin nyt Salman Rushdien puukotuksen jälkeen.

Usein sanotaan, että (esimerkiksi) islamia ei voi kritisoida ulkopuolelta. Yhtä aikaa kuitenkin sanotaan, että ns. uussuomalaiset ovat yhtä suomalaisia kuin kantasuomalaisetkin (sitä paitsi Nadiifo Omer on Suomessa syntynyt suomalainen). Siitä huolimatta, että muslimit ovat yhtä lailla suomalaisia kuin kristitytkin, mutta yhtä aikaa kuitenkin tapauskohtaisesti ”toisia”, joihin tulee soveltaa kulttuurirelativismia.

Silti aidot islamin sympatisoijat tuntuvat olevan liberaalienkin keskuudessa harvinaisia. Toki näitäkin on, mutta yleisempää tuntuu olevan silti jonkinlainen passiivinen apologismi. Hyvin ollaan tietoisia esimerkiksi naisen asemasta islamissa. Yksityisissä keskusteluissa monet hyvinkin liberaalit ihmiset, sellaisetkin jotka työskentelevät muslimimaahanmuuttajien kanssa, tunnustavat ongelmat mutta päättävät pysyä hiljaa. Jutun kommenteissa muistutetaan tavalliseen tapaan, että on niitä ongelmia toki luterilaisuudessakin, vaikka jokainen tietää — ja tietää että muutkin tietävät — että edes fundamentalistisimpia suomalaisia herätyskristittyjä ei voi verrata Somalian valtavirtaislamiin. Pikemminkin kyse on muodollisesta, lähes retorisesta kuviosta, jossa asemoidutaan oman elämänkatsomuksen kannalta miellyttävämpään tulokulmaan kuin uskotaan argumentin voimaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *