Tuukka Sandström kirjoittaa verkkolehti Särössä otsikolla Wolt, woke ja liukas rasismi viime aikojen rasismikohuista, jotka lienevät kaikille tuttuja. Olen hänen kanssaan monessa kohdassa samaa mieltä: olen sen verran historiallinen materialisti, että minunkin mielestäni tulisi sanojen välttelyn sijasta keskittyä niihin konkreettisiin asioihin, jotka sortavat ihmisryhmiä oikeassa, materiaalisessa maailmassa. Vertaus ruman sanan käyttämisestä sukupuolielimien näyttämiseen on osuva; en tullut ajatelleeksi itse sitä noin, mutta kieltämättä näinkin sen voi nähdä. Samoin totta on, että uusliberalismi ei ole rasistinen: sillehän kaikki ovat vain kuluttajasegmenttejä (tästä voisi vetää allegorian myös siihen, miten esim. sateenkaariliike on kaupallistettu) eikä värillä ole väliä, niin kauan kuin rahaa riittää. Silti Woltin kaltaiset yritykset hyötyvät ihmisten eriarvoisuudesta, jota mm. rasismi tuottaa. Kuka tahansa voi sunnuntaiaamuna kaupungilla kävellessään todeta, että krapularuokaa suomalaisiin koteihin rahtaavat ruokalähetit ovat kaikki järjestään pigmentiltään kantaväestöä tummempia, eikä tämä voi olla sattumaa.
Olen lähes täysin Sandströmin kanssa samaa mieltä, mutta jatkan suuntaan, jossa kenties mielipiteemme saattaisivat erota. Ylipäätään kysyn, mikä on nykyisen maahanmuuton tarkoitus, ellei halpatyövoiman maahantuonti Woltin kaltaisille yrityksille? Oikeistoliberaali kannattaa maahanmuuttoa niin kauan kuin väärän väriset ihmiset pysyvät omissa slummeissaan eivätkä laita lapsiaan samoihin kouluihin, vasemmistoliberaali kannattaa yhtä lailla Elinkeinoelämän valtuuskunnan vaatimusta siitä, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia ”tekemään niitä töitä, jotka eivät suomalaisille kelpaa”. Hyvinvointi maailmalla jakaantuu epätasaisesti, mikä näyttäisi johtuvan maantieteellisestä eriarvoisuudesta, mihin toimivaksi lääkkeeksi tarjotaan ihmisten siirtämistä köyhemmistä maista rikkaampiin.
Koronakriisin keskellä ongelmaksi muodostui niiden 15 000 – 20 000 kausityöntekijän saaminen Suomeen, jotka vuosittain matkaavat erityisesti Ukrainasta suomalaisille tiloille sadonkorjuutyöhön. Aikaisemmin tulijat olivat pääosin Virosta, mutta jostain syystä viimeisen 15 vuoden aikana marjanpoimintaan liittyvä tietotaito on kadonnut virolaisiltakin, jotka painivat nyt saman ongelman kanssa. Onneksi maa -ja metsätalousministeriö sai kuitenkin työntekijät järjestettyä maahan, jotta sato ei pilaantunut emmekä kuolleet nälkään. Syitä siihen, miksi marjanpoimijoita ei saada esim. Kainuusta, on Ylen mukaan monia. Valkoihoisina ukrainalaiset tässä tuskin ovat samalla tavalla rasismin uhreja kuin tummaihoiset olisivat, mutta eiköhän tuontityövoiman väitetty ahkeruus selity sillä, että käytetään hyväksi alueellista taloudellista eriarvoisuutta.
Pian tulemme näkemään Suomessakin sen kaltaisia etnisesti eriytyneitä asuinalueita kuin esimerkiksi Ruotsissa jo muutamissa kaupungeissa on. Edes maailman antirasistisin maa Ruotsi (pl. ne Afrikan maat, joissa ei-valkoiset ovat enemmistönä ja joissa siten ei voi olla rasismia, vain ”etnisiä konflikteja”) ole voinut estää tällaista eriytymiskehitystä varmasti vilpittömistä yrityksistä huolimatta. Alueelliset, taloudelliset ja etniset erot kietoutuvat toisiinsa ja syntyy valtaväestöstä erillinen alaluokka, jonka indikaattorina toimivat tietyt kielelliset (”mamusuomi”) ja ulkonäölliset (ei-valkoisuus) erot. Köyhyys synnyttää köyhyyttä ja rikkaus rikkautta (Matt. 25:29 ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.”). Rasismiin perustuva syrjintä työhaussa on dokumentoitu tosiasia, mutta myös rasismista huolimatta huono-osaisuus periytyy (aiheesta on useita tutkimuksia, mutta paremman puutteessa linkkaan tämän Turun yliopiston tutkimuksen: Vauhkonen, Teemu, Kallio Johanna, Erola Jani 2017: Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa.). En siis kiellä rasismin yhteyttä ihmisten eriarvoisuuteen, mutta wanhan liiton wasemmistolaisena korostan luokka-aspektia. Etnisesti eriytyneiden huono-osaisten asuinalueiden syntyminen tarkoittaa ”rodun” ja luokan niveltymistä (jopa nekin tahot, jotka suhtautuvat maahanmuuttoon positiivisesti tunnustavat ongelmaksi sen, että joissain kaupunginosissa maahanmuuttajia on ”liikaa” tai kantaväestöä ”liian vähän”), mutta pelkästään rasismiin keskittyminen johtaa vain uusiin ongelmiin: vai onko Etelä-Ruotsin kaupunkien maahanmuuttajakaupunginosien syntyminen pelkästään seurausta kantaruotsalaisten rasismista?
Kuten Rosa Meriläinenkin kirjoittaa tänään Helsingin Sanomien kolumnissaan Rajaton maailma on unelma ja oivaltaa, että kenties alhaisen elintason maista korkeamman elintason maista muuttavan motiivit ovat toisenlaisen kuin kesälomaturistin halu etsiä ”myönteisiä kokemuksia”, mutta toivottavasti myös senkin, että ongelmat kyllä seuraavat rajojen yli niin kauan, kuin ihmisiä motivoi ”vapaaseen liikkuvuuteen” pakko.
Samaan aikaan akateemisista piireistä lähtöisin oleva ”wokeismi” on ylemmän keskiluokan liike, joka on suunnattu sitä työväenluokkaista persvakoäijää vastaan, joka ei osaa oikeita termejä. Woke on reilun kaupan etuoikeutetuimmuutta. Samalla tavalla kuin voi maksaa 8 senttiä enemmän kahvikupillisesta, josta menee joku prosentti jonnekin Guatemalan lapsille ja lentämisestä voi maksaa lentoveroa, koska kalliimpi lentolippu edistää ilmastonmuutosta vähemmän kuin halpa. Nykymaailmassa omista etuoikeuksista nauttiminen on monella tapaa ongelmallista, mutta jos tunnen niistä kevyttä syyllisyyttä, voin kuitenkin lopulta hyvällä omalla tunnolla jatkaa elämää valkoisena + keskiluokkaisena + varakkaana + valtiollisen median edustajana, jolla on valta määrittää mitä termejä keskusteluissa käytetään. Kaikkein paras on, jos omasta henkilöhistoriastaan löytää sellaisen pikantin yksityiskohdan kuten ”oikeastaan yksinasuvia syrjitään perheellisten kustannuksella”, jonka perusteella voi liittyä syrjittyjen rintamaan maailman pahuutta vastaan. Jollain psykoanalyytikolla olisi asiasta varmasti paljonkin sanottavaa: kenties nautinto nimenomaan vaatii tietyn annoksen syyllisyyttä.
Ja koska lopulta näihinkin asioihin kosketus on varsin abstraktilla tasolla, on tämä kaikki lopulta pelkkää henkilökohtaista identiteetin rakentamista: olenko antirasisti vai rasismin uhri? Onko valkoinen aina rasisti vai millä tempulla saan ilkeästä Twitter-kommentista rakennettua itselleni kuvitelman, että oikeastaan olen yhtä aikaa stalinismin uhri että holocaust survivor.