Ennen kuin meillä oli Spotify, Netflix, Steam tai Bookbeat, meillä oli piratismi. Lapsuudessa 90-luvulla kavereilta nauhoitettiin levyt c-kasetille (hometaping is killing music), myöhemmin poltettiin cd-levyille tai haettiin piraattilevyjä jostain Mustamäen torilta (ryssä mun leipääni syö), mutta varsinaista piratismin kulta-aikaa oli 2000-luvun alku ja vertaisverkoista lataaminen. Opiskelija-asuntolaan tuli nopea netti ja Kazaa hyrräsi yötä päivää. TKK:ssa opiskelelevien kavereiden asuntoloissa oli sisäverkot, joissa uusimmat leffat siirtyivät koneelta toiselle minuuteissa.
Keskeinen syy piratisoinnille oli sen helppous: jos uusimmat leffat, levyt ja pelit sai suoraan kotikoneelle ja vieläpä ilmaiseksi, miksipä ei olisi piratisoinut? Kaupallisia vaihtoehtoja ei ollut.
Pirate Baystä tuli omanlaisensa symboli ilmiölle, ei vähiten siksi, että sen taustalla oli jonkinlaista ideologista liikehdintää ja etenkin sen perustajajäsen Peter Sunde on poliittisesti aktiivinen ja oli Suomessakin vaaleissa ehdokkaana Piraattipuolueen listoilta. Aiheesta on tehty saman niminen tv-sarja vuonna 2024. Katsoin sen aikoinaan Yle Areenasta ja piti kirjoittaa siitä silloin, mutta se jäi silloin.
Poliittinen piraattiliike ja sitä edustava Piraattipuolue olivat nosteessa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, vuoden 2008 talousromahdusta edeltävässä suojasäässä. Se oli nuorekas ja dynaaminen liike, joka leikitteli anarkismilla ja ainakin omasta mielestään edusti kriittistä älyllisyyttä ja vetosi nuoriin tietotekniikasta kiinnostuneisiin miehiin. Se kasvoi lautakulttuurista ja edelsi nykyistä meemipolitiikkaa. Tunsin kiinnostusta ja ehkä jopa vetoakin siihen omana aikanaan, mutta en saanut itseäni uskomaan liikkeen tavoitteisiin: ovatko tekijänoikeudet se asia tässä yhteiskunnassa, jota vastaan tulisi keskittyä taistelemaan? Jos jokin, niin juuri piraattiliike kuvaa parhaiten sen ajan poliittista ilmapiiriä. Silloin tosiaan uskottiin, että ”poliittinen vastakkainasettelu on ohi”, talous kasvoi ja demarit ja Kokoomus sopivat samaan hallitukseen ajamaan samaa liberaalia agendaa.
Jokaisella sukupolvella on oma kapinansa, kuten Rickard Falkvinge, Ruotsin piraattipuolueen perustaja asian muotoilee. Kun kokemus 2000-luvulla oli — niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin — että suurimmat vapauteen ja tasa-arvoon kytkeytyvät kysymykset oli saatu ratkaistua, maailmanparantamiseen suhteuduttiin kyynisellä ironisuudella. Poliittisia jakolinjoja oli vaikea löytää taloudestakaan, joten agendalle otettiin rajoittamaton hedonismi: kaikille pornoa ja tietokonepelejä ilmaiseksi.
Suomen Piraattipuolue perustettiin vuonna 2009. Ehkä se oli jo liian myöhään? Maailmanlaajuinen talouskriisi palautti politiikan politiikkaan.
The Pirate Bay -tv-sarjan avainkohtauksessa fiktiivinen elokuvaohjaaja valittaa, kuinka ruotsalaisnuoret katsovat hänen elokuvansa ilmaiseksi netissä eikä hän saa siitä mitään. Pohjoismaalaisia leffoja tehdään kengännauhabudjetilla verrattuna Hollywoodin kassamagneetteihin. Isojen leffojen trailereihinkin pistetään enemmän rahaa kuin meikäläisiin pitkiin elokuviin. Ei niiden tuotoilla eletä mitään glamourelämää, vaan mahdollistetaan, että on olemassa muitakin elokuvia kuin isoja Hollywoodin tuotantoja (oma keskustelunaiheensa olisi myös se, miten myös ne Varekset ja Luokkakokoukset ovat saaneet tukea, eli ovat apurahataidetta).
Vaikka olenkin joskus nuoruudessani ladannut laittomasti musiikkia ja elokuvia, ei sen silti pitäisi olla laillista. Immanuel Kantin maksiimit ovat kannatettavia, mutta naiiveja: vaikka rikonkin moraaliperiaatteitani vastaan, toivon niiden silti tulevan yleisiksi laeiksi. Kävelen päin punaisia, jos autoja ei ole näkyvissä, mutta en silti kannusta liikennesääntöjen rikkomiseen. Joku voi sanoa, että se on tekopyhää, mutta tilaisuus tekee tunnetusti varkaan. Eikö enemmän tekopyhää ole nostaa omat rikkomuksensa yleisiksi periaatteiksi?
*
Ironista kyllä, nyt kaupalliset toimijat ovat ottaneet vertaisverkkojen paikan: vaikka Spotifyn ja Netflixin ja muiden palveluiden kuukausihinnat ovat jatkuvasti nousseet, ei se silti työssäkäyvälle ole mikään iso raha. Sen lisäksi, että ne ovat laillisia, ne toimivat luotettavammin kuin piraattisivustot. Ainoa huono puoli on, että artistille ei välttämättä jää mitään. Kumpi on ollut musiikintekijälle tuhoisampi: Napster vai Spotify?
Ironista on myös, että suoratoistopalvelut mahdollistanut infrastruktuuri rakennettiin piratismia varten. Käsi sydämelle: hankittiinko 2000-luvun alussa kotitalouksiin 1MB:n kiinteitä yhteyksiä sähköpostin lukemista varten ja olikohan sillä 250GB:n kovalevyllä muutakin käyttöä kuin perheen lomakuvien tallentaminen?
The Pirate Bay -sarja löytyy myös eräästä ihan laillisesti toimivasta videopalvelusta (en linkkaa), mutta laittomasti.
Monessa mielessä piraattien tavoitteet netissä ovatkin toteutuneet: netissä kiertää monenmoista materiaalia ilman, että sen tekijän oikeuksia kunnioitetaan taloudellisesti tai moraalisesti. Kovin pahana en voi pitää sitä, jos joku yksityishenkilö jakaa meemikuvan tai kissavideon (alkuperäisen tekijän mainitseminen tosin ei maksa mitään), mutta somejättien ja muiden alustafirmojen koko ansaintalogiikka perustuu siihen, että ne eivät maksa sisällöstään mitään.
Seuraava askel onkin tekoäly, joka on ”maailman suurin piratismikone”, kuten käsikirjoittaja Vince Gilligan asian tiivistää. Ei tekoäly keksi mitään itse, vaan suoltaa ihmistekijöiden luovuutta keskinkertaiseksi mössöksi latistettuna. Kuten muusikko Anssi Kela antaa esimerkin Facebook-päivityksessään.
Kaveri lähetti kuultavakseni uutta musiikkia: Bitti-Nummela, esittäjänä Anssi Kela. Erittäin geneerinen pop/rock-biisi — ei varsinaisesti huono, muttei missään tapauksessa hyväkään. Vähäinen teksti, omituisia kielioppivirheitä. Mutta laulaja oli tosiaan ilmiselvästi meikäläinen. Sama soundi, samat maneerit. Äärimmilleen prosessoituna, superpuhtaaksi viritettynä.
Kyseessä oli tietysti tekoälyn tuotos. Kaverini oli kirjoittanut softaan promptin: ”Anssi Kela, rock, pop, 2010’s, Suomi” ja ”kappale siitä, miten tekoälyversio Anssista yrittää vallata markkinat.” Ja tuosta noin, nappia painamalla tuli tuoretta Anssi Kelaa. Väitän, että satunnaiselle kuulijalle biisi olisi helposti mennyt täydestä.
Koska tekoälybisnes on too big to fail, ei tekoäly-yrityksiä tietenkään voi velvoittaa maksamaan korvauksia esimerkiksi Anssi Kelalle siitä, että ovat kopioineet ja käyttäneet kaupallisesti hänen tekemäänsä musiikkia.
Piraattiliike näyttäisi nopean googletuksen perusteella kuivuneen kasaan. Facebook-ryhmässä joku postaa hampun laillistamiseen liittyen.
Jos tänä päivänä jotain tekijänoikeuksiin liittyvää liikettä tarvittaisiin, niin sellaista joka turvaisi alkuperäisen tekijän oikeudet, ehkä jopa toimeentulonkin. Taitavatpa taiteilijat kuitenkin olla niin pieni ihmisryhmä ja merkityksetön yhteiskunnallinen voima, että tekoälypöhinälle ja alustajäteille ei heistä ole vastusta.