Professori Harri Englund kirjoittaa Helsingin sanomissa afrikkalaisista kielistä ja kielitaidosta yleensä otsikolla Aika hylätä ennakkoluulot: afrikkalaiset eivät ole kielitaidottomia kurnuttajia. Jatkan aiheesta omaa tajunnanvirtaani.

Omien kokemuksieni mukaan ei-eurooppalaiset maahanmuuttajat oppivat suomen kielen nopeammin kuin eurooppalaiset. Syitä on varmasti monia. Niistä ensimmäinen mieleen tuleva on se, että he eivät osaa englantia, jolla on Suomessa niin helppo tulla nykyään toimeen, että motivaatiota suomen oppimiseen ei ole. Tämä selittäisi myös, miksi monet venäläiset oppivat paikallisen kielen sujuvasti (tässä venäläiset lasketaan eurooppalaisiksi), tai ainakin täällä asuvat venäläiset naiset. Samoin sellaiset koulutetut aasialaiset, jotka osaavat englantia, oppivat suomea hitaasti tai eivät ollenkaan.

Toisaalta, monet ei-eurooppalaiset (ja venäläisetkin) maahanmuuttajat puhuvat sujuvasti myös englantia.

Toinen selitys voisi olla, että ei-eurooppalaisperäiset maahanmuuttajat työskentelevät eurooppalaisperäisiä useammin palveluammateissa. Niissä pitää osata vähintään se ”syö täällä, otta mukaan?”. Samoin matalasti koulutetut suomalaiset kollegat puhuvat vain suomea. Yliopistolla senegalilainen, pakistanilainen ja saksalainen tutkija puhuvat keskenään englantia.

Vai olisiko sittenkin vika koko koulutusjärjestelmässämme? Peruskoulussa aloitin englannin kolmannella, ruotsin seitsemännellä ja saksan kahdeksannella luokalla — nykykoululaiset aloittavat varmasti aikaisemmin — mutta niitä opeteltiin vain paperilla tai lukemalla paperista ääneen. Tärkeätä oli osata korrekti kielioppi. Opettaja korjasi tehtävät ja merkkasi virheet. Siitä oli aika pitkä matka siihen, että olisi ajatellut käyttävänsä kieltä johonkin.

Englantia puhuin ensi kertaa vasta parikymppisenä — vaikka olinkin lukenut paljon kirjoja englanniksi. Vuosien kielten opiskelun jälkeen en ole koskaan käyttänyt ruotsia. Ruotsissa paikalliset lähinnä vittuilivat, jos kohteliaisuudesta vastasin heille heidän äidinkielellään ja sen jälkeen olen sielläkin käyttänyt englantia.

Eurooppalaistyylinen kieltenopetus tuntuisi halvaannuttavan luonnollisen kieltenoppimisen.

Kieltenoppimisessa käytännönläheinen metodi voittaa teoreettisen: kieliä opitaan aloittamalla yksinkertaisesta ja tekemällä virheitä. Pikkulapset ovat kielenoppijoista parhaita. Akateemisesti koulutettu aikuinen haluaa tietää ensin, mitkä ovat oikeat muodot ja miten rakennetaan täydellisiä lauseita, jotta voi aloittaa kielen käyttämisen. Tiedän toistavani sterotypioita, mutta mitä etälämmäksi mennään, sitä epämuodollisemmiksi ihmiset muuttuvat. Se helpottaa kielenoppimista. Afrikassa on alueita, joilla eri kielten puhujat asuvat vieri vieressä ja useamman kielen puhuminen on välttämätöntä. Eikä niitä kieliä ole opittu koulussa.

Eurooppalaistyylinen koulutus tähtää abstraktin ajattelun kehittämiseen. Suomessakin vielä ennen peruskoulu-uudistusta kansakouluissa oli vahvasti käytännönläheinen painotus. Lapsille opetettiin monenmoisia kädentaitoja; meillä puu- ja metallitöitä oli ehkä kerran viikossa. Tosin luulen, että kieliä on suomalaisissa kouluissa Turun katedraalikoulun ajoista opetettu kirjoista.

Toki on niin, että monimutkaisessa modernissa yhteiskunnassa kansalaiselta vaaditaan kykyä abstraktiin ajatteluun. Nykyinen julkisen keskustelun ja sitä kautta politiikan kriisi johtuu tästä: globaalit haasteet ja yhteiskunnan aatteet ovat liian monimutkaisia ihmisille, joiden aivot ovat kehittyneet paikallisiin heimoyhteiskuntiin sopiviksi. Esimerkiksi analogian käsite on monelle älyllisesti gaussin käyrällä ihan keskivaiheillekin sijoittuvalle ja normaalissa työelämässä vaikuttavalle henkilölle liian abstrakti asia ymmärtää. Ja tässä puhun siis eurooppalaisista ja meistä suomalaisista.

Onko eurooppalaisessa koululaitoksessa laajemminkin mätää? 12 vuotta kokopäiväisesti kouluun penkillä (keskiasten mukaan laskettuna) ja suurin osa opetettavista asioista jää tarttumatta lasten muistiin; neurologia ja oppimispsykologia osoittavat, että sellaista tietoa ei omaksuta, jolla ei ole tarttumapintaa yksilön omassa kokemusmaailmassa. Keskimääräiselle peruskoululaiselle tai lukiolaisellekin kansalaissota tai jaksojärjestelmä ovat sen verran abstrakteja aiheita, että niillä ei nähdä olevan mitään yhteyttä todellisuuteen.

Tämä ei estä vanhemmalla iällä ottamasta kantaa monenmoisiin asioihin.

Englantia nuoriso toki osaa. Ei siksi, että sitä opetetaan koulussa, vaan koska sitä puhutaan kavereiden kanssa. Bussissa voi kuulla, kuinka aivan suomalaisoletetut nuoretkin puhuvat pidginiä, suomen ja englannin sekakieltä: mun kaveri ei kutsunu mua sen birthday.

Kukaan ei pakota nuoria puhumaan keskenään englantia. Englannin kielen kolonialismi etenee, koska englanti on cool. Kuulostaahan mikä tahansa tyhjänpäiväisyys paljon hienommalta englanniksi kuin suomeksi. Suurta hupia on kääntää englanninkielisten pop-kappaleiden sanoja tai blockbuster-elokuvien taglineja suomeksi. Jonkun mielestä varmasti se osoittaa, miten juntti kieli suomi on, kun asiat näin käännettyinä kuulostavat naurettavilta. Vaan eikö ole pikemminkin niin, että suomi on niin läpeensä rehellinen kieli, että se ei suvaitse bullshittiä, vaan paljastaa pintasilatut typeryydet typeryyksiksi?

Olisihan harmillista, jos tällainen kieli kuolisi.