Jotkut menee sekaisin rock’n’roll -musiikista

Pin up -malli Bettie Page eläköityi aikoinaan 50-luvulla tuhmiin kuviin poseeraamisesta ja ryhtyi evankelioimaan. Syyksi huhut kertovat, että nuori mies olisi kuollut sitomisleikkien tuloksena, joihin olisi saanut innoituksensa Pagen kuvista. Page oli tunnettu kuvista, jotka esittivät erilaisia alistusleikkejä. Omana aikanaan hän oli paheellinen pornotähti, nykyään enemmän paljasta pintaa taitaa nähdä Instagramissakin pyytämättä.

Kerrotaan myös, että Stephen Kingin omaatuntoa kolkuttaa se, kuinka eräs pennsylvanialainen nuori mies murhasi kaverinsa ja kirjoitti sen jälkeen seinälle verellä REDRUM (joka on tietenkin viittaus Hohto-romaaniin). King epäili, voisivatko hänen kauhutarinansa laittaa ihmiset sekaisin tai jopa innoittaa raakoihin rikoksiin?

Heviyhtye Judas Priest oli oikeudessa asti, kun vuonna 1985 kaksi nuorta miestä oli tehnyt itsemurhan ampumalla. Epäiltiin, että yhtye olisi piilottanut subliminaalisia itsemurhaviestejä kappaleen Better by You, Better Than Me sekaan. Syyttäjän mukaan kappaleessa kuultaisiin käsky do it (suom. tee se), joka olisi innoittanut kaksikon ampumaan itseään haulikolla päähän.

Massoille suunnattu populaarikulttuuri oli noihin aikoihin vasta kasvamassa nykyisen kaltaiseksi massiiviseksi teollisuudenalaksi, jonka piirissä miljardit ihmiset olisivat valtaosan hereilläoloajastaan. Oli aivan aitoa pelkoa siitä, että rankalle materiaalille altistuminen saisi varsinkin nuorilla napsahtamaan. Tietokonepeleihin en mene tässä.

Toisaalta, eikö tällainen massapaniikki todista oikeaksi sen, että medialla on valta saada yleisönsä sekaisin? Tässä tapauksessa huolestuneella konservatiivimedialla?

Massamedialla on vaikutusta, negatiivistakin, yleisöönsä. Yksittäisiin kohu-uutisiin keskittyminen kuitenkin peittää alleen koko kuvan. Jos joku kauhukirjan luettuaan leikkaa pään irti kaveriltaan, on lukijan päässä ollut jokin vika jo sitä ennen.

Kuuntelin Ylen podcastia, jossa oli haastateltavana dosentti Marko Nenonen, joka kertoi noitavainoista. Väkijoukot saattoivat hurmoksellisissa massapsykooseissa lynkata ja polttaa elävältä noidiksi epäilemiään ihmisiä (miehiä ja naisia), kerettiläisiä ja muita vääräuskoisia (juutalaisia unohtamatta) ja satoja vuosia ennen pin up -kuvia, kauhuromaaneja tai hevirokkia.

On totta, että maailma on sekaisin. Mutta sillä, joka väittää, että maailma olisi jotenkin poikkeuksellisen sekaisin, ei ole kovin laajaa historian tuntemusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *