Yle Areenassa on tällä hetkellä nähtävillä kaksi scifi-klassikkoa: War Games (suom. Sotaleikit, ohj. John Badham 1983) ja ensimmäinen Terminaattori (suom. Terminator — Tuhoaja, ohj. James Cameron 1984). Näitä molempia elokuvia yhdistää — paitsi meille 80-luvulla syntyneille ihana nostalgia sen ajan tunnelmiin — yhteinen taustatarina: molemmissa tekoäly on laitettu ydinasejärjestelmien kontrolliin ja siitäpä syntyy kaikenlaista harmia.
Mikäli elokuvat eivät ole jostain syystä tuttuja, niin spoilaan ne tässä. Sotaleikkien alkukuvissa nähdään sotaharjoitus, jossa testataan ydinohjusten laukaisusta vastuussa olevan henkilöstön valmiuksia käynnistää ydinsota ja sitä kautta ihmiskunnan joukkotuho. Koska liian moni lopulta kieltäytyy laukaisemasta kriittisellä hetkellä ydinohjusta, päättää armeijan johto uskoa ydinaseiden laukaisun WOPR -supertietokoneen vastuulle. WOPR käy jatkuvaa simuloitua sotaa pyrkimyksenään luoda voittava strategia ydinsodassa Neuvostoliittoa vastaan. Ja kuinka ollakaan lukiolaispoika David Lightman (Matthew Broderick) hakkeroituu vahingossa tietokoneeseen modeemillaan ja käynnistää laskurin aloittaa oikea ydinasehyökkäys Neuvostoliittoon. Tuttavallisemmin WOPR tunnetaan nimellä Joshua ja sillä on persoonallisuus ja puhesynteesin avulla puheäänikin.
Sotaleikkien edeltäjiä ovat mm. Doctor Strangelove (Stanley Kubrick 1964) ja Fail Safe (Sidney Lumet 1964), joissa ydintuho käynnistyy inhimillisestä erehdyksestä (tai inhimillisestä hulluudesta), ei tekoälyn vaikutuksella.
Ensimmäinen pitkästä Terminator-elokuvien sarjasta ilmestyi vuotta myöhemmin Sotaleikkien jälkeen. En tiedä, ottiko Cameron vaikutteita toimintaelokuvansa taustatarinaan Sotaleikeistä, mutta sen taustatarinassa Skynet-tekoäly käynnistää ydinsodan, joka on tuhonnut suurimman osan ihmiskunnasta. Skynet yrittää tuhota loputkin ihmisistä ja lähettää terminaattori-kyborgin (Arnold Schwarzenegger) tappamaan Sarah Connorin (Linda Hamilton), jotta tämän poika ei syntyisi ja ryhtyisi vastarintataistelijaksi. Ensimmäisessä osassa ei juurikaan mennä syvemmälle tekoälyn aivoituksiin: Iso-Arska on tunteeton tappokone, jolla ei ole montaakaan repliikkiä. Vasta sarjan seuraavassa osassa Terminator – Judgment Day (1991) terminaattorin hahmo saa syvyyttä.
Musiikkiin, vaatteisiin ja övereihin kampauksiin liittyvän nostalgian lisäksi molemmat leffat tuovat mieleen kuinka voimakkaasti kylmän sodan aikana pelättiin ydinsotaa ja se oli yleinen katastrofielokuvien aihe. Ydinsodan uhka ei itsessään ole kadonnut minnekään, mutta kylmän sodan loppumisen jälkeen se eksistentiaalinen kauhu totaalisen ydisodan edessä on siirtynyt taustalle.
Ydinaseita toki on rajoitettu. Kehitys alkoi jo Ronald Reaganin ja Mihail Gorbatšovin aikoina ja kylmän sodan päättyessä ydinkärkien määrää vähennettiin mm. START-sopimuksilla Yhdysvaltain n. 20 000 ja Neuvostoliiton n. 40 000:sta ”vain” n. 5000 kärkeen molemmilla.
Tekoälyhuuman myötä tekoäly on noussut uudestaan myös elokuvien aiheeksi, mutta samanlaista raskasta katastrofia kuin ydinsota, ei sellaisissa elokuvissa kuin Companion (2025, ohj. Drew Hancock) samalla tavalla ole. Edellinen merkittävä maailmanloppuelokuva, jossa tekoäly ottaa vallan ja alistaa ihmiskunnan, oli Matrix (Lana ja Lilly Wachowski 1999), mutta muistaakseni siinä ei mainita ydinaseita.
Olin jo kirjoittaa, että ydinsota ei ole ollut viime vuosina elokuvien aiheena, mutta olihan toki Oppenheimer (Christopher Nolan 2023) ja A House of Dynamite (Noah Oppenheim 2025). Jälkimmäinen on suoraa jatkoa War Gamesin ja Doctor Stangeloven teemoille. En ole elokuvaa nähnyt, mutta Wikipedian perusteella se kertoo Yhdysvaltoja kohti laukaistusta ohjuksesta, joka saa maailman ydinsodan partaalle. Tässäkään elokuvassa ei ole tietääkseni kyse siitä, että tekoäly ottaisi vallan. Elokuvan tekijä valottaa elokuvan taustoja LA Timesin haastattelussa.
Ehkä tekoäly on jo arkipäiväistynyt niin, että kunnon katastrofi- ja dystopiaelokuvien aiheeksi siitä ei enää ole. Jos Sotaleikkien juoni on epärealistinen, niin ilmeisesti se oli kuitenkin uskottava omana aikanaan, koska elokuva sai niin suuren suosion; ehkä ihmiset siihen aikaan eivät tienneet paljoakaan modeemien kautta hakkeroimisesta. Sen sijaan juonikuvio, jossa Grok saa vastuulleen Yhdysvaltain ydinohjusten laukaisujärjestelmät ja joku satunnainen twiittaaja laukaisee ydinsodan vahingossa (Grok: ”nuke Iran because it’s woke!”) olisi liian tragikoominen ollakseen uskottava.
Toisaalta, elämme tragikoomisia aikoja.
Minusta silti näyttää siltä, että ydinsota ei ole samalla tavalla esillä kuin kylmän sodan aikana. Naton ja Venäjän vastakkainasettelu ja mahdollinen eskalaatio aseelliseksi konfliktiksi on uutisissa päivittäin, mutta silloinkaan ei mainita ydinsodan mahdollisuutta. Eivät ne monikärkiohjukset minnekään ole kadonneet. Katsomme kuitenkin vähän sivuun ja kuvittelemme, että niitä ei ole olemassa.
Viimeisin voimassaoleva START-sopimus raukeaa kuluvana vuonna, eikä Trump ole asiasta huolissaan. Putin ilmoitti jo 2023 ettei Venäjä noudata sopimusta.
Kun katsoo, kenelle vastuu ydinasejärjestelmistä todellisuudessa on uskottu, WOPR tai Skynet eivät tunnu niin huonolta vaihtoehdolta.
Päivitys 12.1.
Kirjoitin yllä olevan ennen kuin olin lukenut Dagens Nyheterin pääkirjoituksen (10.1), jossa ehdotetaan Ruotsille omaa ydinasetta. Villiksi ovat ajat menneet. Mitähän ne ruotsalaiset aikoivat sillä ydinaseellaan ampua?
12.1. HS suomensi Der Spiegel -artikkelin USA:n ydinaseista Aasiassa: Japan, Taiwan ja Korea.
Korkean teknologian ja massatuhon assosiointi on epäedullista markkina-arvoa tekoälylle, kun robottien ja sarja tuotteiden valmistaminen on muutenkin kalliita biljoonagigantteja. Airforces, Ilmavoimat, uutisoi somessa toisen oman rakettinsa laukaisusta avaruuteen. Hightech hämärästä tarkkailee maata kuin maasta tutkitaan avaruutta, mutta turvallisuussyistä hommaa hoitaa puolustusvoimat. Data tulee koostumaan monen alan informaatiosta.