Verkossa on levinnyt Kokoomuksen viime torstaina askartelema kuvaaja, jossa vertaillaan eri maiden julkisyhteisöjen menojen suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Ensimmäinen huomio on se, että Kokoomuksen ”avoin kirje” osoitetaan SDP:n Antti Lindmanille. SDP on tällä hetkellä opposiotiossa. Kokoomus taas on hallituspuolue, kuten on ollut vuoden 1987 jälkeen lähes yhtäjaksoisesti (kymmenestä hallituksesta mukana kahdeksassa). Tulee mieleen kokoomuskaksion Lasse Mannistön ja Sanni Grahn-Laasosen ”turhien lakien” norminpurkutalkooot. Ironisesti kirjoittajat itse olivat eduskunnassa äänestäneet näitten lakien puolesta.
Juurikaan analyyttistä keskustelua ei ole virinnyt siitä, mitä julkisyhteisöjen menojen suhde bruttokansantuotteeseen tarkoittaa.
Kuten monet kommentoijat ovat huomauttaneet, tilasto ei ole vertailukelpoinen maiden välillä mm. siinä, että Suomessa eläkkeet lasketaan julkiseen sektoriin, kun taas Ruotsissa ei.
Aikaisemmin vuonna 2014 Helsingin uutiset sai Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen harhaanjohtavasta kolumnista, jossa esitettiin vastaava väite. Tällöin kritiikki kohdistui aloittavaan Alexander Stubbin (kok) hallitukseen:
Julkiset menot ovat pian 60 prosenttia kansantuotteesta, mutta sen rahoittava yksityinen sektori on suppeampi ja kansantuote pienempi kuin vuonna 2007 finanssikriisin alkaessa. Maailman korkeimpiin kuuluva, 50 prosenttia hipova kokonaisveroaste lamaannuttaa kuluttajatkin.
Julkisen sanan neuvoston arvostelun mukaan kolumni antaa yleisölle väärän kuvan asioiden mittasuhteista.
Poliittinen muisti on toki paljon lyhempi kuin 12 vuotta ja aina säännöllisin väliaijoin tämä aihe nousee esiin. Kokoomuksen tämän viikon postauksessa ”julkiset menot ovat vuosikausien saatossa paisuneet massiivisiksi”. Ilmeisesti ei kuitenkaan Sipilän, Kataisen tai Stubbin hallitusten vuoksi. Ehkä vuoden 2014 tilanne oli myös Marinin hallituksen vika.
Monelle on Kokoomuksen postauksesta jäänyt mielikuva, että bruttokansantuotteesta menisi 58 prosenttia julkisen talouden ylläpitämiseen. Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun valaisi vuonna 2014 asiaa otsikolla ”Miten mitata julkisen sektorin kokoa”:
Tuotannon arvoa kuvaava bruttokansantuote ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista vaan yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä, joka tarkoittaa kansantaloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa. Julkinen sektori tuottaa Suomessa viidesosan bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori neljä viidesosaa.
Vuotta aikaisemmin Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela kommentoi samaa asiaa.
Suomalainen julkinen sektori toki on suuri ja suurempi kuin esimerkiksi listalla paremman sijoituksen saaneella Bulgarialla.
Kuitenkin lääkäreitä, sairaanhoitajia, poliiseja ja opettajia tarvitaan. Ajatus, että julkinen sektori lasketaan kuluiksi ja yksityinen sektori tuloiksi, johtaa ajatukseen, että yksityistämällä terveydenhuolto tai vanhustenhoito muuttuisi se menoista tuloiksi. Tämä tietenkin Kokoomuksen ideologiaan sopisi.
Tällä hetkellä kotimaan talous ei kasva, koska ihmiset eivät uskalla kuluttaa. Markkinatalous kuitenkin vaatii jatkuvaa kasvua ja jatkuva kasvu uusien tarpeiden synnyttämistä kuluttajissa. Epävarmassa taloustilanteessa kansalaiset kuluttavat vain välttämättömiin asioihin. Tämä onkin johtanut systeemitason ongelmaan, jossa meidän pitäisi kuluttaa yhä enemmän asioihin, joita emme tarvitse, jotta voisimme saada asioita, joita tarvitsemme.