Kalle Haatasen haastattelussa huumeiden hyötykäyttöä tutkinut Aleksi Hupli kommentoi ”ei kai niitä käytettäsi, jos niillä olisi vain haittavaikutuksia”. En mene itse haastatteluun tai sen aiheeseen sen syvällisemmin, mutta jotenkin jäi pohdituttamaan ajatus siitä, että ihmiset käyttäisivät ”aineita” vain niiden hyötyjen vuoksi. Olisihan epärationaalista käyttää niitä niiden haittojen vuoksi. Trainspotting -elokuvan kertojaäänikin jo heti elokuvan alussa ilmoittaa, että ei kukaan käyttäisi heroiinia, jos se olisi vain kärsimystä, epätoivoa ja kuolemaa.
Koska minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta jutussa mainitusta kovemmista huumeista, pohdiskelen tässä bloggauksessa pohdin arkisempien päihteiden haittoja.
Alkoholin vakavat haittavaikutukset yksilölle ja kansantaloudelle ovat tutut, mutta entä arkisemmat ”huonot puolet”?
Ensinnäkin alkoholi maistuu pahalta. Vahva alkoholi pitää sekoittaa makeisiin drinkkeihin, jotta sen polte katoaisi. Itse pidän aidosti oluen mausta, mutta sen alkoholipitoisuus onkin melko alhainen. Viinin, viskin ja oluen maistelussa on mukana aimo annos teennäisyyttä: toki hyvin tehdyissä ja pitkään kypsyneissä alkoholijuomissa on mukana vivahteikkaita aromeja ja tuoksuja, mutta alkoholi itsessään on kemikaali, joka maistuu teollisuusliuottimelta. Jostain syystä kuitenkaan alkoholittomia juomia ei samalla tavalla maistella kuin alkoholijuomia. Mehumaistajaisia ei ole yhtä usein kuin viininmaistajaisia. Jotenkin alkoholittomat oluet ja viinit eivät maistu ”aidolta”.
Toki tosimies kestää viinan maun eikä irvistä ryypystä, korkeintaan ähkäisee, jos tekee oikein hyvää.
Humalaan pääsy ja oikean humalatilan ylläpito on aika hankalaa. Tai ainakin jos sitä vertaa siihen, että heittäisi jonkin napin huiviin ja tamppaisi sen voimalla tanssilattiaa koko illan. Alkoholinkäyttäjä joutuu juomaan useampia lasillisia olutta tai viiniä tai drinkkejä — ellei sitten aivan raakaa viinaa halua juoda — ja sen jälkeen juoksemaan useamman kerran kusirännillä. Se on kuitenkin osa rituaalia. Jos kutsut jonkun kaljalle, onpa jotain tekemistä, kun ravataan tiskillä ja tyhjennetään tuoppeja. Voisihan sitä vain istua tyhjän pöydän ympärillä ja jutella, mutta jotenkin se ei ole sama asia. Heti kuin kaikkien tuopit ovat tyhjät, tulee olo että on aika lähteä kotiin. Kunnon ryyppääminen on koko illan urakka ja parhaimmillaan ryhmätyötä. Ihmisen psyyke on sellainen, että mikään ilman työtä saavutettu ei tunnu palkitsevalta.
Alkoholinkäyttäjä menettää itsekontrollinsa, mitä voi pitää haittavaikutuksena. Mutta eikö juuri oman yliminän ja etuaivolohkojen kontrollin hiljentäminen ole syy käyttää alkoholia? Moni parisuhde olisi jäänyt syntymättä ja lapsi laittamatta alulle ilman viinan rentouttavaa vaikutusta. Toisaalta moni kolttonenkin. Ja pettäminen, perheriita ja avioero.
Teknisesti ottaen humala on kehon myrkytystila, jonka oireita ovat huimaus, sekavuus, kiihtynyt sydämensyke, pahimmillaan oksentelu ja tajuttomuus.
Jos olisi olemassa jokin laite, jonka avulla voitaisiin simuloida humalatilaa ilman haittavaikutuksia, saisiko se suosiota? Esimerkiksi kypärä, joka aiheuttaisi kaikki kännin vaikutukset, kuten nousuhumalan rempseyden ja iloisuuden ja rentoutumisen ja itsevarmuuden. Siinä voisi olla portaaton promillejen säätö, namikasta voisi valita kuinka kovan kännin haluaa kokea. Riisuttuaan kännikypärän käyttäjä selviäisi ilman krapulaa.
Tällainen laite tuskin saavuttaisi suurta suosiota. Alkoholi on paitsi syy, myös tekosyy menettää itsekontrolli. Kunnon känni vapauttaa vastuussa sekä omalle yliminälle että muille: olin vain kännissä. Tietenkin morkkis iskee, kun muisti palailee pätkittäin. Kunnon känni on lomaa omasta itsestä, eikä se ole mikään loma, jos käy vain takapihalla kääntymässä. Itsekontrollia ei voi menettää, jos koko ajan on käden ulottuvilla nappi, jossa sekavuustilaa voi säätää.
Seuraavana päivänä seuraa tietenkin krapula. Krapulassakin on jotain runollista. Esseisti Antti Nylén kirjoittaa Kauhun ja ulkopuolisuuden esseissään krapulan ylistyksestä: krapula on hyvinvoivan länsimaisen ihmisen viimeinen jäljellä oleva kärsimys, joka opettaa meille nöyryyttä. Tai sitten krapula on hyperaktiiviselle nykyihmiselle syy ottaa sunnuntaiaamupäivä rennosti ja tilata roskaruokaa ja katsoa vanhoja tv-sarjoja. Krapulassa on jotain samaa kuin lapsuuden kuumepäivissä, kun sai jäädä koulusta kotiin ja juoda kaakaota ja katsoa piirrettyjä.
*
Toinen yleinen nautintoaine alkoholin ohella on tupakka. Tupakan negatiiviset vaikutukset terveyteen ovat aktiivisen valistuksen myötä tulleet tutuksi aivan kaikille ja monelle ensimmäinen mielikuva tupakoinnista on keuhkosyövän riski, tai toisin päin: ajatellaan että tupakoimattomuus suorastaan suojaa keuhkosyövältä. Tupakan maun kanssa on sama juttu kuin alkoholin: hyvä sikari maistuu hyvälle, mutta päivittäisestä huonolaatuisen sätkätupakan röökaamisesta tuskin voi sanoa samaa. Tupakoitsijan henki ja vaatteet haisevat ja sormet kellastuvat.
Vaikka tupakointia on vahvasti rajoitettu jo 1970-luvulta asti, kun ymmärrettiin sen vaarat ja vaikka se onkin ollut sen jälkeen laskusuunnassa, ei tupakointi Suomessakaan ole mihinkään katoamassa.
Itse tupakoin teininä ja nuorena. Kun 20 vuotta myöhemmin kuulin kaupan kassalla mitä tupakka-aski nykyään maksaa, piti erikseen kysyä kuulinko oikein. Aski savukkeita maksoi yli 9€ ja siihen aikaan kun minä opettelin polttamaan, miehet polttivat sen 1-2 askia päivässä (itse vähemmän, paitsi baari-iltana saattoi mennä se koko aski). Varsin kallista ottaen huomioon, että jokainen tupakoitsija varsin hyvin tietää, mitä se ihmisen keholle tekee.
Ainoa selitys on, että ihmiset polttavat juuri siksi, eivät siitä huolimatta.
Elokuvissa polttavat pahikset ja bad ass oman tiensä kulkijat. Tällainen hahmo uhmaa kuolemaa soittamalla poskeaan itseään isommille, ajamalla kulkuneuvoilla liian kovaa, antautumalla taisteluihin ja suojaamattomiin ihmissuhteisiin, sekä tietenkin ehdoin tahdoin vetämällä henkeensä tappavia kaasuja. Näistä viimeisin on kenties hoivayhteiskunnan turvallisuudessa elävälle katsojalle radikaaleinta. Tupakka-askin varoitusteksteistä tuleekin samanlaisia mainostarroja kuin hevi- ja räppilevyjen parental advisory -varoituksista: tämä on kovaa kamaa.
Peaky Blinders -sarjan Tommy ei olisi sama hahmo ilman jatkuvaa tupakan imemistä. Tosin ironista on, että näyttelijä Cillian Murphy ei kuvauksissa polttanut oikeata tupakkaa — kenties joidenkin terveysmääräyksien vuoksi — mutta kuulemma silti sai tupakkayskän feikkisavukkeista.
Rappioromantiikkaan kuuluu edellä mainittu alkoholi — ja miksei ne kovemmatkin aineet — mutta ehdottomasti myös se rööki huuleen.
*
Kahvi on kolmas yleinen nautintoaine, mutta edellisistä poiketen se ei ole kovin haitallista. Jonkin verran se voi aiheuttaa unettomuutta ja sydämentykytystä, jos sellaiseen on taipumusta, ja sen sisältämät rasvahapot voivat ärsyttää vatsaa. Kuitenkaan samanlaisia pitkäaikaisia haittavaikutuksia kuten alkoholilla ja tupakalla sillä ei ole. Jatkuva kofeiinin nauttiminen voi johtaa lievään riippuvuuteen, jonka jälkeen kahvinjuonnin lopettamisesta (ainakin minulla) voi tulla päänsärkyä.
Ihmisten mielikuvissa kahvi kuitenkin on epäterveellistä. Kahvikin on sen verran kitkerää, että ilman kofeiinia sitä tuskin juotaisiin. Yleisesti kahvin kitkeryyttä peitetään maidolla tai kermalla. Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten on, että suomalaiset juovat erityisesti vaaleapaahtoista kahvia, mutta tummapaahtoinen assosioituu ihmisten puheissa korkeampaan laatuun. Kofeiiniton kahvi on marginaalinen ilmiö ja sitä juovat lähinnä ne, jotka ajattelevat kofeiinin olevan epäterveellistä ja haluavat vierottua kahvin juonnista.
Olisiko kuitenkin niin, että ihmisten mielikuvissa kahvi assosioituu haitalliseksi nautintoaineeksi alkoholin ja tupakan rinnalle, koska sen haitallisuutta pidetään tavoiteltavana ominaisuutena?