Kirjojen hävittämisestä

Kirjan heittäminen roskiin tai sen hävittäminen esimerkiksi polttamalla herättää voimakkaita tunteita kirjanystävissä, mutta myös kirjoja vähemmän lukevat tunnustavat kirjan symbolisen arvon. Ajatus kirjarovioista on totalitarismin peruskuvastoa. Tässä blogissa olen monta kertaa kirjoittanut kirjasta fyysisenä esineenä, jolla on itsessään tiettyä prestiisiä.

Nyt kirjoille on tulossa kierrätysvelvoite. Lopulta johonkin ne lukemattomat kirjat pitää kuitenkin laittaa sen jälkeen, kun ne eivät enää kiinnosta lukijoita. Kaunis ja idealistinen ajatus on, että jokaiselle kirjalle löytyisi lukijansa ja sitä rakastettaisiin ja vaalittaisiin ja kirjan arvo tunnustettaisiin tallettamalla se ikuisiksi ajoiksi kirjahyllyyn. Kirjoja kuitenkin painetaan vuosittain yhä enemmän ja jotain niille on tehtävä sen jälkeen, kun ihmisten kirjahyllyt tulvivat yli ja lasten kuvakirjat ovat täyttäneet häkkivarastot.

Lähetyskirpputorien kirjahyllyt ovat surullista katsottavaa. Nopeimmin vanhentuvat turhien julkkisten sesonkikirjat, atk-oppaat, lahjaksi annetut yhden vitsin varaan rakennetut makkarajooga-kirjat. Aika vähän arvoa on myös uskonnollisella kirjallisuudella ja Valittujen Palojen kirjavalioilla ja unohdetuilla, omanakin aikanaan melko vähän myyneillä tekijöillä, joiden omakustannerunot ja erämuistelmat ovat tuomittuja unohdukseen. Internet ja Wikipedia ovat tehneet tietosanakirjat ja monet muut hakuteokset turhiksi.

Aina välillä Tori.fi:tä selaillessa tulee vastaan myyjiä, jotka pyytävät monta kymppiä jostain sattumanvaraisesta kellastuneesta opuksesta vain sen vuoksi, että se sattuu olemaan ”vanha”, eli ehkä 1930-luvulta. Tai sitten isovanhempien kuolinpesästä on saatu kirjahyllyllinen Iijoki-sarjaa ja kirjakerhon kuukauden kirjoja. Myynti-ilmoituksen kuva on otettu sillä tavalla sivusta tai etäältä, että selkämyksen nimi ei erotu tai kirjat on kasattu siten, että niiden nimet jäävät piiloon. Myyjä, joka ei itse juurikaan lue, ajattelee kuitenkin, että kirjoilla on jotain rahallistakin arvoa, vaikkei ymmärtäisikään edes laittaa kirjojen nimiä ilmoitukseen.

Kirjat ovat kulutustavaraa siinä missä muukin kodin irtaimisto ja joskus se tulee käyttöikänsä päähän ja tulee hävittää. Huvittavaa sinänsä, että kirjan arvo laskee kenties nopeammin kuin minkään muun myyntiartikkelin. Elämme näin syksyllä kirjamyynnin kulta-aikaa: kirjamessujen, isänpäivän ja joulun alla myydään eniten kirjoja. Jos ostat bestsellerin kolmella kympillä kirjamessuilta, et saa sitä myytyä tammikuussa divariin vitosella. Myyntisesongin päätyttyä myymättä jääneet menevät makulatuuriin, eli polttolaitokselle: moni kovakantinen lämmittää suomalaisia kotitalouksia yhtä useasti kuin suomalaislukijoiden sydämiä.

Nyt on linjattu, että kirjoja ei saa laittaa paperinkeräykseen, vaan ne menevät sekajätteeseen. Aikaisemmin kirjat on laitettu ilman kansia paperinkeräykseen. Ensi vuodeksi ympäristöministeriö on kaavailemassa uutta lakia kirjojen kierrätysvelvoitteesta. Koska vanhat kirjat sisältävät liimaa, ei niitä voi käyttää samalla tavalla paperinvalmistuksessa kuin sanomalehtipaperia, vaan ne pitää kerätä erikseen. Ehkä jotain symbolista on siinäkin, että kirjoja käsitellään kuin jotain ongelmajätettä.

Elektroniikkalaitteiden kohdalla elektroniikkaliikkeet ovat velvoitettuja ottamaan käytettyjä laitteita takaisin ja kierrätyksen kuluja on kompensoitu kuluttajahinnassa. Kirjan hinnan nostaminen nykyisessä tilanteessa, jossa ALV:n mahdollinen nosto lisää hintaa parilla eurolla ja kirjat ovat valmiiksi jo melko kalliita, ei kuulosta hyvältä.

Suomalainen kirjakauppa on jo reagoinut ja on alkanut ottaa vastaan kierrätyskirjoja. Hyvitykseksi käytetystä kirjasta saa 5€ pois uuden kirjan ostosta. Kirjakaupan sivuilla kerrotaan, että vain Suomalaisesta kirjakaupasta ostetut, uudet ja hyväkuntoiset kirjat kelpaavat hyvityksen piiriin. Ilmeisesti kierrätetyt kirjat otetaan takaisin myyntiin, mutta tuskin alkuperäiseen hintaan, vaan todennäköisesti ”b-stockina”. Voisi kuvitella, että vaikka kirjakaupalle syntyy 5€ ”tappiota” kirjan hyvittämisestä, ainakin lyhyellä aikavälillä tempaus voi toimia mainoskampanjana. Tämän laajemmin Suomalainen kirjakauppa ei ilmeisesti aio divaribusinekseen lähteä.

Kirjailija ei tästä tietenkään kauheasti hyödy ja Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen onkin älähtänyt asiasta. Vaikka Hytösen kanssa yleensä olen asioista samoilla linjoilla, en ole oikein varma, miksi kirjasta tässä tapauksessa pitäisi maksaa kirjailijalle kahteen kertaan. Tietääkseni divaritkaan eivät maksa mitään kirjailijoille.

Romanttinen käsitys painetusta sanasta pitää fyysistä kirjaa hengissä vielä jonkin aikaa, mutta katsotaan kuinka kauan. Massakulutusyhteiskunta kuitenkin hukuttaa meidät hyödykkeisiin ja kaikkea on aivan liikaa, kirjojakin.

LISÄYS 12.10.:

Aamulehden jutusta selviää, että kirjakauppa laittaa vastaanottamansa käytetyt kirjat takaisin myyntiin puoleen hintaan. Eli jos uutuusromaanin hinta pyörii siinä kolmen kympin paikkeilla, kerran luetun saa itselleen viiteentoista euroon. Uudesta kirjasta 5 euron hyvityksen saa, jos sen palauttaa takaisin kuukauden kuluessa. Kirjoittaja vertaa tätä kirjojen vuokraamiseen, mitä se tavallaan onkin. Jutussa myös muistutetaan, että kirjoja saa samalla tavalla lainaan kirjastosta. Kirjan ”vuokraus” soveltunee parhaiten heille, jotka haluavat aina lukea uusimmat menestysromaanit ja pysyä kärryillä uutuusteoksista. Ehkä kirjallisuustrendeistä tietoisena pysyminen on korvannut näyttävän kirjahyllyn. Ne luettujen kirjojen selkämykset voi joka tapauksessa jakaa Instagramissa.

Itse ostan vain kirjoja, joihin tulee palauttua monta kertaa. Näitä ovat esimerkiksi runokirjat, joita en lue kannesta kanteen yhtä soittoa, vaan pikemminkin sieltä täältä, kuin kuuntelisi levyltä biisin kerrallaan. Samoin sellaiset filosofiset teokset, jotka vaativat pidempää pureskelua, saavat paikkansa kirjahyllyssä, kuten myös keskeiset lähdeteokset, jotka menevät aiheeseen Wikipedia-artikkelia syvemmälle. Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että sen voi avata mistä tahansa sattumanvaraisesta kohdasta ja aina löytyy jotain mielenkiintoista. Tällaisia pyrin hamstraamaan hyllyyni ja pitämään aina käden ulottuvilla. Sellaiset kertaalleen läpi luettavat lukuromaanit, joihin myös jutussa mainitut Westön teokset kuuluvat, lainaan kirjastosta. Joskus niitä saa myös ilmaiseksi tai parilla eurolla nettikirppiksiltä. Tällöin ilmaiseksi saatu peruspokkari saattaa kulkea laukussa tai vettyä saunassa tai parvekkeella tai pyöriä sängyn alla niin, että pian se on jo kierrätyskamaa, mitä en kehtaisi kirjastolainalle tietenkään tehdä.

Aikoinaan leveä kirjahylly, jossa on kovakantisia kirjoja, kuului kodin sisustukseen, oli se siten miten pikkuporvallisen teennäistä hyvänsä ja oli niitä kirjoja luettu tai ei. Ehkä tämä sama kuluttajasegmentti, joka nyt konmarittaa kirjansa olohuoneen kunniapaikalta, on myös ”kirjavuokrauksen” kohderyhmää.

Yksi ajatus artikkelista “Kirjojen hävittämisestä”

  1. Itse vien ylimääräiset kirjat ja lehdet kierrätykseen. Mutta harkiten. Tosin ei koskaan voi tietää harvoja kiinnostavia teosten kiinnostusta. Mutta vien kuitenkin. Esim. Vanhemmat Ammattikirjat. Niissäkin on joskus ns. Hiljaista tietoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *