Olen ironikko ja sanon sen ilman ironiaa. Olen aina tykännyt väännellä sanoja ja verbaalinen näppäryyteni sopii aikaamme, joka on tunnetusti jopa postmodernilla tavalla ironinen.
En ole kuitenkaan niin paatunut, etten tunnistaisi ironian ongelmaa. Kun aina tarkoitetaan jotain muuta kuin mitä sanotaan, ei lopulta sanota mitään. Joskus on vaikea saada suutaan auki, ellei keksi aiheesta jotain näppärää sanaleikkiä. Tunnistan kaltaiseni, ja joskus pitää erikseen kysyä tarkoittiko hän kirjaimellisesti mitä sanoi, jos se oli jotain vakavasti otettavaa. Pahimmillaan ironia johtaa kyynisyyteen.
Ironikko pelkää ottaa kantaa ja sanovansa tosissaan jotain, johon muuhun voivat tarttua. Aina kannattaa pitää asioihin etäisyys, josta käsin voi sanoa, ettei oikeasti sitä tarkoittanut. Olemalla tosissaan altistaa itsensä aina sille mahdollisuudelle, että muut pitävät sanottavaa naurettavana, siksi naurettavuus pitää suunnata sanottavan muotoon.
Kuka enää pitää maljapuheita tosissaan, ilman teeskennellyn teatraalista äänenpainoa, josta kaikki tunnistavat viittauksen maljapuheiden lajityyppiin ja siihen, että äänenpainoa liioittelemalla muistutetaan, että ei tässä tosissaan maljapuhetta kuitenkaan olla pitämässä. Eikö silti menetetä jotain, jos menetetään sekä aidon maljapuheen sisältö että muoto?
Ironian vastakohta toisessa ääripäässä on sentimentaalisuus. Sentimentaalikko nostaa tunteet etualalle ja rypee niissä kaikkien nähden. Rypeminen tarkoittaa kirjaimellisesti kaiken etäisyyden katoamista. Rakkaus on ääretöntä ja niin on surukin. Ne ovat läsnä itsenään eivätkä ne tarkoita mitään muuta, vaan täyttävät koko ympäristön merkityksillään. Ruusu on rakkauden symboli, mutta symbolin ja sen kohteen suhde ei luo minkäänlaista etäisyyttä samalla tavalla kuin ironia.
Sentimentaalikko ei pysty näkemään tilassaan mitään ironista, vaikka toistaakin kliseitä, jotka saattavat esimerkiksi liittyä johonkin ikäkauteen. Sentimentaalisuus on kaiken merkityksettömyyttä vastaan taistelemista ylikorostamisella ja tunteen paloon tuijottamalla. Täydellä liekillä palaessaan äärettömätkin tunteet kuitenkin ennen pitkää palavat loppuun. Kyynikko on pettynyt idealisti ja ironikko pettynyt sentimentaalikko.