Satu Lepistö kirjoittaa Kirjailija-lehdessä otsikolla Unelmilla ratsastajat Calidris Kustannus -nimisestä yrityksestä ja haastattelee Santeri Sandbergiä, joka työskentelee yrityksessä ”kustantajan” tittelillä. Kirjoitin itse aikaisemmin Bookean nimenmuutoksesta ja ”palvelukustanteista”. Olen Lepistön kanssa samaa mieltä siitä, että oman kirjan painattamista ei pitäisi kutsua kustannussopimukseksi, vaan että kirjailija itse on yrityksen asiakas.
Onko sitten kyse huijauksesta? Ei sinänsä, ellei sellaisena pidä suhteellisen korkeita hintoja: oman kirjan painattaminen kaikkine kuluineen voi jutun mukaan maksaa lähemmäs viittä tonnia. Samoin kirjailijuudesta haaveilevien unelmilla ratsastamisella ja sen kutsumisella ”kustannustoiminnaksi” voi pitää epäeettisenä.
*
Itse julkaisin aikaisemmin omakustanteena blogikirjoituksiani Book on Demandin (BoD) kautta. Hinnaksi tuli tonnien sijaan muutamia kymppejä. En halua BoDia mitenkään erityisesti mainostaa, mutta omaan valintaani vaikutti hinnoittelun läpinäkyvyys. Kirjan saa kirjakauppoihin (josta sitä kukaan ei tosin osta) ja kirjastojen tilausjärjestelmään. Kirjoittaja ei sitoudu ostamaan omaa kirjaansa ja sitä painetaan vain sitä mukaa, kun sitä tilataan.
*
Erilaiset ”palvelukustannemallit” (suom. ”artisti maksaa”) yleistyvät kirja-alalla.
Erästä toista kirjaprojektia tarjosin aikoinaan kaikille keskeisille suomalaisille kustantamoille. Eräs keskisuuri kustantamo, jota en halua mainita tässä, ilmaisi kiinnostuksensa ja kutsui heidän Helsingin toimistolleen kahville ja juttelemaan asiasta. Vasta useamman viestin vaihdon jälkeen tajusin kysyä, julkaistaisiinko kirjani tämän kustantamon kautta vai sittenkin heidän tytäryhtiönsä, joka kutsuu malliaan ”hybdidikustantamiseksi”. Kierrellen vastattiin, että jälkimmäisellä olisi ”enemmän tilaa”. Kiitin kauniisti ja kieltäydyin.
Asiassa eniten jäi vaivaamaan, että asiaa ei voitu suoraan sanoa minulle, vaan sitä yritettiin uittaa kautta rantain. Moni varmaan kokee itsetuntoaan hivelevänä, että saa ihan kutsun paikan päälle ja pienen hieronnan jälkeen huomaakin allekirjoittaneensa sopimuksen, jossa sitoutuu ostamaan omaa kirjaansa. Ja jos emoyhtiön ja tytäryhtiön kirjailijoita kohdellaan samanarvoisesti, kuten minulle vakuutettiin, miksi sitten tytäryhtiön kirjailijoita (eli maksavia asiakkaita) ei markkinoida emoyhtiön katalogissa? Eikö omakustannekirjailijoita (anteeksi ”hybridikustannekirjailijoita”) haluta laskemaan emoyhtiön katalogin tasoa, vaikka heidän rahansa näyttävät kelpaavan?
*
Sitten on tietenkin Mediapinta oy (ent. Pilot-kustannus), joka kuvauksensa mukaan tarjoaa ”palvelukustanteita”, ”täyskustanteita” ja ”omakustanteita”. Mediapinnan toimitusjohtaja Juhani Vesikko, tai hänen kaimansa, tuntuu olevan itsekin termiviidakosta turhautunut, kun niitä penää Bookean Facebook-julkaisun kommenteissa:
*
Uutena tulokkaana on aloittanut Thunder Kustannus. Sen kotisivuilta ei selviä, kuka tai ketkä itseään ”ammattimaisena hybridikustantamona” mainostavan toimijan takana hääräävät. Ensimmäinen havainto toimijasta oli kuitenkin Facebookin Kirjailijanloput–ryhmässä, jossa sitä mainosti Tiia Sandberg nyt jo poistetussa julkaisussa. Tiia Sandberg on edellä mainitun Calidris-kustantamon vastuuhenkilön Santeri Sandbergin vaimo. Tiia Sandberg kieltää, että Thunder Kustannuksella olisi mitään kytköksiä Calidrikseen:
Toimintamalli kuitenkin molemmilla yrityksillä vaikuttaa olevan sama. Calidris ilmoittaa verkkosivuillaan, että se ei tällä hetkellä ota vastaan käsikirjoituksia.
Hintaa 50 kappaleelle painettua kirjaa tulee Thunder Kustannuksen oman hinnaston mukaan 1690€, eli kirjaa kohti hintaa tulee 33,80€. Tekijänpalkkiota myydyistä kirjoista kirjailija saa 70-80%, eli ilmeisesti yritys pidättää palkkiota vielä 20-30% itselleen per myyty kirja.
Aihe on herättänyt ryhmässä runsaasti keskustelua, enimmäkseen negatiivista.
*
Itse huomasin Tiia Sandbergin postauksen ryhmässä ennen kuin kukaan oli sitä ehtinyt kommentoida tai varsinaisesti olisin tienyt, mistä on kyse. Postauksessa muistan kehutun erityisesti ammattimaista markkinointia, jota hänen yrityksensä kirjailijoille tarjoaisi. Suhtauduin postaukseen sillä ylimielisellä kyynisyydellä, jolla näihin asioihin yleensä suhtaudun. Aioin kysyä, minkä kirjan Tiia Sandberg viimeksi oli itse lukenut, mutta jätin kysymättä. Tarkoitukseni oli näpäyttää häntä siitä, että hän ei vaikuta olevan kirjallisuudesta harrastunut ihminen. Hänen LinkedIn-profiilinsa perusteella hän on toiminut ”menestysvalmentajana” kauneudenhoitoalalla. Vaikka ei kai kirja-alalla tarvitse poseerata baskeri päässä, hilseet samettitakin olkapäillä ja sulkakynä korvan takana, mutta kai sitä olisi kuvitellut, että kirja-alan ammattilainen olisi julkaissut edes yhden päivityksen lukemastaan kirjasta. Samoin verkottuminen alalle, jonka ammattilaisena esiintyy, voisi olla hyödyllistä.
Toivottavasti tulevien kirjailija-asiakkaiden markkinointi luonnistuu paremmalla onnella kuin yrityksen oma markkinointi.