Tällä viikolla on somekohuttu kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeusjupakan päätöksestä: korkein oikeus kumosi aikaisempien oikeusasteiden päätökset ja tuomitsi Räsäsen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tämän kuvattua homoseksuaalisuutta psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi ja luonnehdittua homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Syytteet tweettauksesta, jossa Räsänen siteerasi Raamattua hylättiin.
En voi olla iloinen Räsäsen saamasta tuomiosta. Ensinnäkin siksi, että tällaisissa tapauksissa tuomiokynnyksen tulisi olla korkealla ja on kyseenalaista ylitettiinkö tuo kynnys. Toisekseen siksi, että tällaiset päätökset eivät muuta mitään. Sananvapaudesta voidaan kiistailla jutun yhteydessä periaatteellisella tasolla, mutta käytännön tasolla tosiasiassa Räsänen on prosessin aikana saanut julistukselleen moninkertaisesti enemmän huomiota kuin ikivanha pamfletti tai muutamat twiitit olisivat koskaan saaneet.
Jupakka tuo Suomeen sellaista amerikkalaista kulttuurisotaa, jota ilmankin pärjättäisiin. Kristillisyys on osa identiteettipolitiikkaa ja kun kristityt tässä yhteydessä puhuvat kristillisistä arvoista, tarkoitetaan sillä homofobiaa. Kuten propaganda yleensä, Räsäsen sanoma on tarkoitettu heille, jotka jo ajattelevat hänen kanssaan samalla tavalla. Yhtään sielua ei ole käännytetty rintamalinjan kummankaan puolin. Varsinaista korkeimman oikeuden päätöstä tuskin on lukenut kukaan.
Jos kristillisdemokraatit ja konservatiivit yleisesti saisivat päättää, olisi homoseksuaalisuus laitonta jo tänään. Mistäkö tiedän? Siitä, että kun he vielä saivat päättää, oli homoseksuaalisuus laitonta. Onneksi yhteiskunta on liberalisoitunut niistä ajoista.
Marttyyriyteen asti uhrautuminen on on se tässä tapauksessa pikemminkin kulttuurisodan kuin kristinuskon trooppi sinänsä; uhriutuminen on nykyihmisen identiteetin ydin. Käymme jatkuvaa kilpailua siitä, kuka ja mikä ryhmä pääsee uhriutumaan eniten. Poliitikolle pääsy korkeimpaan oikeuteen uhriutumaan on lottovoitto. Sakothan maksavat kuitenkin kannattajat.
Tapaus on ideologiaa puhtaimmillaan: kirjoituksillaan Räsänen kiistää tarkoittaneensa loukata ketään. Itse asiassa hän ei tarkoita kirjoituksillaan mitään. Kirjoittaessaan, että homoseksuaalisuus on häpeällistä, syntistä, vahingollista jne. hän ei omien sanojensa mukaan halua loukata homoja. Oikeuden päätös on järkyttävä? Ei kukaan ole järkyttynyt, netti on nyt täynnä pyhää hurmosta.
Siihen, onko joko oikeasti loukkaantunut Räsäsen sanomisista, en voi ottaa kenenkään puolesta kantaa. En kuitenkaan usko, että Räsäsen sanomiset olisivat käännyttäneet homovihaajaksi ketään sellaista henkilöä, joka ei olisi ollut homovihaaja jo entuudestaan. Kun edes korkeimman oikeuden päätöstä ei ole luettu, voivat keskustelijat täyttää koko jupakan tyhjän tilan omilla merkityksillään. Somefeedini on täynnä vainon uhreja. Minkä vainon? Sen, että eivät saa vihata homoseksuaaleja avoimesti?
Ja silti: jos joku olisi saanut tuomion korkeimmassa oikeudessa siitä, että olisi nimittänyt uskonnollisuutta psykososiaalisen kehityksen häiriöksi, ihmiset jotka iloitsevat Räsäsen tuomiosta, julistaisivat nyt puolestaan oikeusvaltion kuolemaa.
Tekopyhyyden Suomen mestaria ei ole vielä löytynyt, mutta taso on tänä vuonna kova.
Ja kuten kulttuurisodassa aina, (sanan)vapaudella tarkoitetaan vapautta rajoittaa toisten vapautta.
No joo. En olisi huolissani Räsäsestä, joka on vakaumuksellinen ja lujatahtoinen kristitty. Saakoon hän olla sitä mieltä homoseksuaalisuudesta mitä herransa käskee. Sen sijaan olisin koko lailla huolissani Suomen oikeuslaitoksen ja sen edustajien henkisestä tilasta. Tämä tavallisen kansalaisen kannalta täysin yhdentekevä kärhämä on kestänyt jo seitsemän vuotta, ja vaatinut tuntemattoman määrän resursseja. Suomi on jo aiemmin saanut huomautuksia Euroopan ihmisoikeustuomio-istuimelta siitä, että oikeusprosessit kestävät täällä aivan liian kauan. Täkäläiset oikeusoppineet eivät ole ilmeisesti näille huomautuksille korviaan lotkauttaneet. Jos Räsänen vie tämän asiansa EIT:n ratkaistavaksi, on odotettavissa taas yksi huomautus – joka voidaan taas unohtaa.