Ei ole mikään harvojen salaisuus, että Timo Soinin gradu käsitteli populismia, mutta silti politiikan toimittajat tuntuvat tuntevan tämän tosiasian huonosti, tai ainakin ovat jättäneet Soinin gradun lukematta, vaikka se olisi tarjonnut avaimet Timo Soinin ymmärtämiseen silloinkin, kun Perussuomalaisten nousun ja soinilaisen Perussuomalaisuuden tuhon aikoihin moni toimittaja tuntui olevan pihalla siitä, miten Soinin toimii ja miksi toimii niin kuin toimii.
Gradu on kokonaisuudessaan lähdeluetteloineen, sisällysluetteloineen ja kansineen 107 sivua ja helppoa luettavaa ja löytyy kätevästi verkosta, joten mitään syytä ei pitäisi olla lukematta sitä. Näyte Soinin vetävästä — ja populistisesta — tyylistä löytyy jo sivulta 3:
Onko populismi aate, demagogiaa, vai lyömäase tai kaikkia niitä? Siitä seuraavilla sivuilla.
Jatketaan siis seuraaville sivuille Timon opastamana.
Soinin tutkimuskysymys on pohtia, mitä populismi aatteena pitää sisällään, erityisesti suomalaisessa SMP:n ja Veikko Vennamon kontekstissa. Hän myös (populistisesti) pitää populismia ”lyömäaseena” ja ”poltimerkkinä”, jota ”vakiintuneet poliittiset voimat ja niiden propagandakoneistot” käyttävät uusia politiikkaan pyrkijöitä vastaan. Toisaalta, Soini itsekin määrittelee populistisia liikkeitä populistisiksi gradun tutkimuskysymyksen mukaisesti.
Populismin määritelmän Soini lainaa Peter Wilesiltä, mutta en kirjoita koko sivun mittaista lainausta tähän. Piirteet ovat niitä tuttuja, kuten esimerkiksi populismin paikantuminen pikemminkin maalle kuin kaupunkiin.
Populistien kannattajakunta voi olla myös nykyään kaupunkilaisia, tai kuten Soini myöhemmmillä sivuilla kuvailee: ”kaupunkilähiöiden pubikansaa, passiivisia itseensäsulkeutuneita jurnuttajia”.
Jo sivulta 7 eteenpäin Soini kirjoittaa, että populistinen liike perustuu karismaattiseen johtajaan, jonka tulee olla kansanomainen, monimutkaisten asioiden yksinkertaistaja, joka tarjoaa kansalle pelastussanomaa. ”Populismissa kansakaikkivaltiaan ääni on Jumalan ääni” (muotoilut Soinin itsensä), ja tästä tulee populismin ristiriita, ”kärjellään seisova kolmio”: toisaalta populismi on kansanliike, toisaalta se tarvitsee autoritäärisen johtajan.
Karismaattisen pelastaja–johtajan muotokuvassa on helppo nähdä 25-vuotiaan Timon tuleva poliittinen hahmo.
Soini ei viittaa Laclauhin, kuten Lahti ja Mörttinen, mutta kirjoittaa samassa hengessä, että ”kansa”-käsitteellä ei ole mitään tarkkaa merkitystä ja juuri siksi se on populistien käytössä oiva iskulause.
Soinille Veikko Vennamo on ”unohdetun kansan Batman” ja ”Mooses, joka johdattaa kansansa luvattuun maahan”.
Perussuomalaisten ja SMP:n historiassa on monia yhteneväisyyksiä. SMP:n vuoden 1970 vaalivoittoa ja Perussuomalaisten 2011 vaalivoittoa on helppo verrata. Verrata voi myös sitä, että molemmat jäivät vaalivoiton jälkeen oppositioon: SMP Vennamon tahdon vastaisesti, Perussuomalaiset Soinin taktisesta päätöksestä. Samoin SMP:n episodi, jossa emopuolueesta eronneet/erotetut kansanedustajat muodostivat oman puolueensa nimellä Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (SKYP) ja Perussuomalaisista samalla tavalla irronnut kansanedustajien enemmistö perustivat Uusi vaihtoehto / Siniset – puolueen, on verrannollinen.
Mutta miten tätä kehitystä voi verrata siihen, mitä Soini kirjoitti gradussaan vuonna 1988?
Soini kirjoittaa, että hallitustyö on populistiselle liikkeelle ”myrkkyä”, koska silloin populistit joutuvat itse tekemään vaikeita päätöksiä oppositiosta räksyttämisen sijaan. Jäikö Perussuomalaiset sen vuoksi vuoden 2011 vaalivoiton jälkeen oppositioon?
Vuonna 2015 Perussuomalaiset kuitenkin meni Sipilän hallitukseen. Soini itse kirjoittaa, että valta ”miedonsi SMP:n populismia ja kesytti sen ja että vaikka SMP kritisoi hallitusta, joutui se taipumaan sen päätöksiin (s. 54). Soini joutuessaan tekemään päätöksiä takasi kritisoimansa velkapaketit Kreikkaan ja oli ulkoministerinä vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan.
Vennamo itse luopui puheenjohtajuudesta vuonna 1979 puolueen ollessa suosionsa huipulla. Halusiko Soini itse tehdä samoin vuoden 2017 puoluekokouksessa ja näin sementoida poliittisen perintönsä?
SKYP:n ”seteliselkärankaisten” kohtalo oli luonnollisesti Soinille hyvin tuttu ja silti hän itse teki saman liikkeen ja tulos oli sama (vaikka kirjoittikin blogissaan vain pari päivää ennen: ”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön”).
*
Perussuomalaiset ovat tyyppiesimerkki nykyisenkaltaisista populistipuolueista, mutta on selvää että Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran linja eroaa huomattavasti Timo Soinin populismista. Maahanmuuttovastaisuus oli Soinille tapa kerätä ääniä ja sitä hyväksikäyttämällä nousta valtaan: hän kirjoittaa populismin olevan aina jonkin verran rasistista, mutta siinä ei pidä mennä kovan linjan kansanryhmää vastaan kiihottamiseen, koska kansan syvät rivit vierastavat ääriliikkeitä. Sen sijaan olisi outoa väittää, etteikö Jussi Halla-aho olisi aidosti maahanmuuttovastainen. Hänelle varmasti valta on keino vaikuttaa maahanmuuttoon, ei toisin päin. Toisaalta Riikka Purra — populistisista vaalilupauksista huolimatta — on joutunut toteuttamaan Kokoomuslaisten kanssa kimpassa kovaa leikkauspolitiikkaa, mikä ei varmastikaan tee hänestä populaaria populuksen parissa; kenties tässäkin toteutuu Soinin ennustus siitä, että populistit valtaan päästyään menettävät kannatustaan.
Viimeksi viime viikolla Soini kritisoi nyky-Persuja ”plokissaan”. Kirjoituksessaan hän listaa omiksi poliittisiksi saavutuksikseen uudissanat, jotka toi politiikkaan: ”Jytky, Fillarikommunisti, Takiaispuolue, Missä EU, siellä ongelma, Omenat/melonit ja lippalakki, Hillotolppa, Vanha Samurai”. Jo gradussaan hän ylistää Veikko Vennamon yksinkertaistavaa ja iskevää kieltä ja listaa tässäkin kirjoituksessa Vennamon uudissanoja: ”Talonpojan tappolinjan, Seteliselkärankaisen , Kyllä kansa tietää, Rötösherran, Rosvot kiinni, Valco- Sorsan, Vanhat puolueet”. Soinin mukaan perussuomalaisten suurin ongelma on, että he eivät enää keksi uusia poliittisia ilmaisuja.
Soini kirjoittaa ”Demagogit käyttävät yksinkertaista tavallista kansaa omien etujensa astinlautana. Kyydistä pudonneita petetään vielä kerran.” Silti hän haluaa erottaa ”demagogit” aidosti ”vähäväkisten” hyvinvoinnista kiinnostuneista ja kansan tahtoa toteuttavista populistipoliitikoista. Mikä sitten on lopullinen totuus siitä, kumpi Soini itse oli ja mikä on hänen poliittinen perintönsä.