Jokin aika sitten fiilistelin kotiseutumuistoja Matti Nykäsestä kertovan dokumentin äärellä. Jyväskylästä noin muuten olen lukenut harmittavan vähän kirjoja, mutta mieleen palaa Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät (Atena 2010). Otsikossa mainitut salakäytävät paikantuvat Jyväskylässä Tourulan kaupunginosaan, joka sijaitsee aivan kaupungin keskellä, kieltämättä erikoisessa välitilassa.
Wikipedian mukaan ”[k]un Tourula liitettiin Jyväskylän kaupunkiin 1941, sille asetettiin rakennuskielto” ja sen seurauksena vanha puutaloalue slummiutui. Alueen halkaisee Palokkajärvestä Jyväsjärveen virtaava Tourujoki, joka on vehreässä uomassaan lähes piilossa. Aluelle on sittemmin rakennettu useita kerrostaloja, mutta silti se on jonkinlainen tyhjä aukko ydinkeskustan, Kankaan tehdasalueen ja toisaalta myös Taulumäen ja Seppälän alueen välissä, joista jälkimmäinen oli aikanaan pienteollisuusaluetta, mutta tällä hetkellä siellä taitaa olla enimmäkseen kauppakeskuksia. Keskustasta tullessa joen ylittävä kävelysilta on edessä kuin yllättäen ja joenuomaa pitkin pääsee kuin tunnelista Puistokadun ja vanhan hautausmaan suuntaan (jolle myös Nykänen on haudattu), joka on jotenkin mentaalisesti aivan eri osa kaupunkia. Itselleni tuossa kohdassa on ollut aina tietynlaista mystiikkaa ja magiaa, jota ei osaa selittää muuten kuin kirjoittamalla siitä maagis-realistinen romaani ja olenkin hämmentyneen iloinen, että joku muukin tuntee tästä asiasta samoin.