Ehdin tänään jo viikon aloitukseksi käydä kapakan pöydässä keskustelun aiheesta ”miksi en kirjoita”.
(Puolustaudun heti, että en juonut mitään; kävelin vain kapakan ohi ja pistäydyin käymässä tämän keskustelun ohimennen ja jatkoin sitten matkaani. Ettekä kuitenkaan usko.)
Väitin, että jos ihmisellä on todella intohimo kirjoittaa, hän kyllä kirjoittaa. Tekosyyt, kuten: ”minulla ei ole aikaa”, ”työt vievät kaiken aikani”, ”haluaisin kyllä, mutta on aina jotenkin kiire” ja ”hei, ihan oikeasti haluan, mutta luuletko, että työssäkäyvällä on aikaa” ovat oikeasti vain tekosyitä. Joka oikeasti tuntee palavaa halua sanoa jotain, löytää kyllä sen tunnin päivässä kirjoittaa puoli sivua sitä tulevaa menestysromaaniansa, joka mm. mullistaa käsityksen kaikesta. Vuodessa siitä tulee kuitenkin yli 300 tuntia korkoineen. Kyllä siinä ehtii ainakin sen alkuluvun saada valmiiksi.
Mut oikeesti
Jokainen toki haluaisi olla kirjailija tai ainakin kirjoittaja. Tai käännetään asia toisin päin: aina näin kesäloman kynnyksellä ihmiset valittavat, että ei ole aikaa lukea kirjoja (ja sitten he kysyvät hyvää vinkkiä kesälomakirjaksi, koska ovat kuulleet, että olet opiskellut kirjallisuutta, mutta eivät tiedä, että juuri kirjallisuudenopiskelijalta ei kannata kysyä vinkkiä kesälukemiseen). Ei tietenkään ole totta, etteikö heillä olisi aikaa lukea. Jos he käyttäisivät pelkästään kanavasurffailuun käyttämänsä ajan lukemiseen, he saisivat Dostojesvskin tuotannon kahlattua läpi kuussa. No ehkä kahdessa. Harvalla nykykyään on vain intohimoa kirjoihin. Toki jokainen haluaisi olla lukeneen maineessa ja lipsauttaa väliin miten ihailee Kamarazovin veljeksiä teoksena. Nykyään ihmisen intohimosta kamppailevat lyhytpinnaisemmat mediat, jotka saavat vaikuttamaan siltä, että hyvälle kirjalle ei vain ole aikaa.
Toisaalta…
Vastaväittäjäni sanoi, että ehkä aloittelevilla kirjoittajilla myös rima voi olla liian korkea. Tai jotain sinnepäin, en kuunnellut, koska minulle oli tärkeämpää hösöttää omaa näkökantaani (enkä edes ollut juonut mitään, uskokaa jo).
Mutta ehkä sekin on totta: ehkä on jokin lukko, joka estää minua kirjoittamasta? Miksi olen tämänkin blogin aloittamista lykännyt niin pitkään? Tai jatkamista: kirjoitin tätä viime vuosikymmenellä pari vuotta, kunnes jätin verkkotunnuksen uusimatta (olento.net siihen aikaan) ja joku täytti entisen sivuston spämmillä. Haihduin hiljakseen takavasemmalle, osin vitutuksesta, osin siksi, että alusta oli kadonnut, suurimmaksi osaksi siksi, että siihen aikaan ei ollut juurikaan enää sanottavaa. Rekisteröin tämän verkkotunnuksen vuosi sitten jotta voisin jatkaa. Sen sijasta, että olisin luonut jotain uutta, etsiskelin varakopioita vanhoista teksteistä ja mietiskelin niiden laittamista takaisin verkkoon. Välillä mietin myös jonkin oikeasti vakavan kirjoitustyön aloittamista. Sitten mietin graduni kirjoittamista loppuun. Sitten katsoin pari eläinvideota Youtubesta.
Koska minähän tietenkin olen fiksumpi kuin te kaikki yhteensä plus aaälvee. Sen osoittaminen vain on niin pirun vaikeata. Joten pitäkää tunkkinne. Mielummin kanavasurffaan Netflixissä tai painan Facebookissa refresh-nappia, josko joku olisi päivittänyt jotain mielenkiintoista, jota en kuitenkaan kommentoi. Koska kirjoittaminen on turhaa, edes Facebookiin, puhumattakaan siitä romaanista, joka mm. mullistaa käsityksen kaikesta.
Ei sillä, etteikö minulla olisi intohimoa kirjoittaa, mutta ensin pitää valita blogille hyvä sivupohja.
Niin..
Tällä kirjoituksella todistan yhtä aikaa olevani sekä oikeassa että väärässä. Intohimo kirjoittaa on tärkeintä. Ilman sitä ei synny hyvää tekstiä, ja toisaalta, sitä ei pysäytä mikään. On totta, että minulla on intohimo kirjoittaa ja luoda. On myös niin, että ihmisen kohtalaisen solmuinen psyyke ei aina anna tehdä asioita, joita hän oikeasti haluaisi tehdä, rimakauhun tai kyynisen defaitismin vuoksi. Aloitan tästä tekstistä, ja katson tulisiko huomenna lisää.
Post scriptum:
Viittasin keskustelussa erääseen Bukowskin runoon, joka kiteytti pointtini mielestäni hyvin (inhoan muuten viitata Bukowskiin, en niinkään inhoa henkilöä tai tämän tuotantoa, päinvastoin, mutta mielummin pudottelisin lainauksia siitä Kamarazovin veljeksistä). Tässä linkki runosta tehtyyn sarjakuvaan, joka tekee erinomaisesta runosta vieläkin erinomaisemman, kas näin.