Kun assyrialaiset voittivat Babylonin sodassa vuonna 1225 eaa, kuljettivat he babylonialaisten jumalan Mardukin patsaan voitonmerkkinä Assuriin. Paitsi babylonialaisten jumala, oli Marduk myös Babylonin kaupungin suojelija, joka henkilöityi patsaassa. Vanhan ajan ihmisille kysymys ei ollut niinkään onko jumala olemassa, vaan mikä jumalista oli vahvin. Jokaisella heimolla oli omansa ja assyrialaiset olivat osoittaneet, että heidän jumalansa oli vahvempi kuin babylonialaisten.
Ihmiset ovat kautta historiansa palvoneet jumalina taivaankappaleita, maantieteellisiä pinnamuodostumia, isoja kiviä, käsitteitä. Maanviljelyn syrjäyttäessä keräilyn varsinkin sään ja satojen hallitseminen tuli järjestäytyneen uskonnon tehtäväksi. Polyteismissa vähän joka asialle on oma jumalansa. Kreikkalaisille jumalat olivat myyttisten tarinoiden henkilöitä, mutta myös kaikille tuttujen abstraktien ideoiden henkilöitymiä.
Sittemmin jumalan käsite on muuttunut yhä abstraktimmaksi: jumala on kaikkialla ja näkymätön, koko maailmankaikkeuden perimmäinen hallitsija. Monoteismi tänä päivänä paitsi kieltää muiden jumalien palvonnan, myös niiden olemassaolon kokonaisuudessaan. Kuitenkin vielä Vanhassa Testamentissa on jäänteitä monijumalaisuudesta (esim. 5. Moos. 32:8). Monoteismin kannalta oleellisin raamatunkohta (2. Moos. 20:2–5) sekin kieltää ”pitämästä muita jumalia”, mutta ei tarkalleen ottaen kiellä muiden jumalien olemassaoloa.
En tiedä, onko kristinusko ensimmäinen universaali uskonto, mutta varmasti merkittävin: kristinuskon sanoma oli tarkoitettu kaikille maailman ihmisille, ei vain yhdelle kansalle. Juutalaisuus on edelleen heimouskonto: juutalaisia kansana ja juutalaisuutta uskontona ei voi erottaa (vaikka historia tunteekin muutamia poikkeuksia). Islam on myös universaali maailmanuskonto, joskin kasvoi vahvasti arabien levittämänä ja sillä on tänä päivänäkin yhteydet arabinationalismiin. Hindulaisuus kasvoi polyteistisista heimouskonnoista maailmanuskonnoksi. Buddhalaisuudessa jumalien asema poikkeaa edellä mainituista huomattavasti: pikemminkin kyseessä on elämänfilosofia.
Katolisessa pyhimyskultissa polyteismi teki paluun: jumala säilyi abstraktina ja etäisenä, mutta pyhimyksiä oli tarjolla joka vaivaan: esimerkiksi pyhää Polykarposta kannattaa rukoilla korvakivun sattuessa. Pyhimysten reliikkejä, eli mm. säilyneitä luita palvotaan ja niillä on maagisia ominaisuuksia. Pyhimyskultti elää edelleen ja esimerkiksi Internetin ja tietokonepelaamisen suojeluspyhimys on Carlo Acutis.
*
Itse olen ateisti, mutta kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, jos joku määrittelee jumalan tarpeeksi laveasti (”jumala on rakkaus”, ”jumala on maailmankaikkeuden elämänvoima”), voi tulla vastaan ja olla ainakin agnostikko.
Netistä löytyy Jordan Petersonin myötähäpeällinen tinkausvideo, jossa hän väittelee aiheesta onko jumalaa olemassa vai ei. Peterson pohjustaa väitteensä siten, että määrittelee jumalan mahdollisimman laajasti jonkinlaiseksi korkeimmaksi moraaliperiaatteeksi; jokaisella on olemassa jokin moraali — tiukempi tai väljempi — ja siten jumalan olemassaoloa ei voi kieltää (joskin Peterson kääntää tässä välissä väitteensä moraaliseksi argumentiksi: jos et usko jumalaan, olet huono ihminen), mutta viime kädessä Peterson jumalalla tarkoittaa kuitenkin kristinuskon jumalaa. Joskin Peterson kieltäytyy myös vastaamasta kysymykseen onko hän kristitty, joten ota tästä sitten selvää.
*
Abstrakti, kaikkivoipa, kaikkialla läsnä oleva, ikuinen jne. jumala on tietenkin vaikea käsittää. Pienellä ihmisellä on pieni jumala. Pienelle ihmiselle maailma rajoittuu paikkoihin, joissa hän on itse käynyt ja ihmiskunta suurin piirtein ihmisiin, jotka hän tuntee. Kaikki muut tämän sfäärin ulkopuolella ovat vähintäänkin epäilyttäviä, mutta ei kai heitäkään voi paljoa olla. Ihminen ei käsitä yli sataa suurempia numeroita, miljoonista ihmisistä puhumattakaan. Sanana miljoona ja miljardi kuulostavat samalta. Todellisuudessa miljardi on aivan saatanan paljon isompi luku kuin miljoona. En edes mene siihen, kuinka suuri paikka maailmankaikkeus on; galaksit ovat tähtisumua, jossa on niin paljon tähtiä, että ne näyttävät sumulta; galakseja on maailmankaikkeudessa ei miljardeja, vaan biljoonia. Sen käsittämättömyys on ylittänyt käsittämättömyyden jo alkumetreillä.
Mutta on meidän heimo ja meidän heimon jumala.
Suuren suunnattoman maailmankaikkeuden sijaan pienten ihmisten jumala keskittyy tuomitsemaan syntisiä ajatuksia ja masturbaatioita ja auttamaan meidän joukkuetta voittamaan jalkapallossa ja meidän megakirkon pastoria hankkimaan uuden Mersun. Sekä tietenkin jumala paheksuu homoutta.
Edellä mainitsemani Atte Korholan kirjan Kristillinen äärioikeisto ja Trump (Tammi 2024) luettuani havaitsin, kuinka pienille ihmisille jumala on oma paikallinen, oman heimon kotitonttu. Kun jumala on suosiollinen, voi siltä pyytää menestystä ja rikkauksia, kun jumala on vihainen, täytyy sitä lepytellä, jotta se ei toisi yhteisön päälle onnettomuuksia. Jumalan valituksi kansaksi juutalaisten jälkeen on ilmoittautunut monikin heimo, Korholan kirjan tapauksessa amerikkalaiset. Kristinusko menettää universaaliutensa ja jumala pienenee yhden heimon epäjumalaksi.
Oma tai läheisen sairaus on tragedia, joka saa kääntymään uskon puoleen. Rukouksella on aitoja psyykkisiä vaikutuksia, mutta herätyskristillisessä kontekstissa ihmeparantumisetkaan eivät ole mahdottomia. Mardukin ajoista jumalille uhraaminen on parantunut sairaita. Sen sijaan pienten asioiden jumala ei voi poistaa sairauksia maailmasta.
Pienten asioiden jumala voi tehdä Kenneth Couplandista ja Heikki Salmelasta rikkaita, mutta ei poistaa köyhyyttä maailmasta.
Sen verran suuri pienten asioiden jumalakin on, että pieni ihminen tarvitsee välittäjäksi karismaattisen saarnaajan. Siinä missä rukous on nöyrää ja vaatimatonta, karismaattiset johtajat huutavat ja uhoavat ja käskevät jumalaa toimimaan tahtonsa mukaan. Sekä tietenkin imuroivat seurakuntalaistensa rahat omaa nimeään kantaville verovapaille säätiöille.