Porsas huusi säkissä kuin sika pistettäessä, kuten tavataan sanoa. Porsaat huutavat kovaa, niiden on ääni kimeä ja sitä on vaikea jättää huomiotta. Tohtori asetti säkin sivuun. Häntä ei huuto näyttänyt häiritsevän. Maksuksi olisi käynyt myös kissa tai jokin muu samankokoinen eläin. Kissaa harvemmin halutaan syödä. Todellisuudessa myös kissaa voi syödä, kaiken voi syödä. Kissaan ja sikaan liitetään monenlaisia mielikuvia: sika on saastainen, mutta jollain tapaa inhimillinen. Kissalla on maagisia ominaisuuksia. Luulen, että koirat syötiin ensimmäisenä, en ole nähnyt koiraa pitkään aikaan.
”Kuunnellaas ne keuhkot.”
”Kuuluuko sieltä mitään erikoista?”
”Istukaa vain paikallanne puhumatta.”
Stetoskoopin kylmä tuntosarvi painautui rintakehääni, hengitin pyynnöstä syvään, sitten eri kohtiin selässäni. Porsas jatkoi kiljumistaan.
”Tulkaa tähän ikkunan eteen. Avatkaa suunne ja sanokaa aa.”
Sähkövalot olivat kaikki pimeänä, mutta onneksi oli vastaanottohuone oli auringon puolella.
”Jotain krohinaa sieltä kuuluu. Tupakoitteko?”
”Sen 30 vuotta minkä tupakkaa sai.”
”Se voi olla jotain vakavaa tai sitten ei.”
”Mitä tarkoitatte?”
”Se voi olla yskä, joka menee ohi viikossa. Näillä välineillä en voi tehdä tarkempia tutkimuksia.”
”Mitä vakava tarkoittaa?”
”Enempää en osaa sanoa. Pitäisi ottaa röngenkuva, voi olla että siellä oikeassa keuhkossa on jotain, voi olla että ei.”
”Syöpä?”
”Ilman kuvaa en lähtisi spekuloimaan.”
”Voidaanko kuva ottaa?”
Lääkäri rullaili työtuolissaan taaksepäin.
”Kaikki laitteet ovat olemassa. Kuva voidaan ottaa heti, kun sähköt palautuvat. Voit varata hoitajalta ajan. En jättäisi sitä kyllä hoitamatta.”
Sähköt katkaistiin sairaaloista viimeisenä, siitä oli nyt puolitoista vuotta. En kysynyt, miten todennäköistä oli saada sähköt takaisin lähitulevaisuudessa.
”Oliko tämä sitten tässä?”
”Tämä oli tässä. Vuodelepoa ja tulehduskipulääkkeitä, jos satutte jostain saamaan. Jos oireet eivät kahdessa viikossa mene ohi, niin tulkaa uudestaan. Ja varatkaa se röntgen hoitajalta.”
Vilkaisin vielä lähtiessäni säkkiä, jossa porsas edelleen huusi ja sätki. Näinä päivinä sen vaihtokurssi oli korkea. Kun euron arvo oli romahtanut, oli tällaisista asioista tullut äkkiä haluttuja. Ihmiset kasvattivat porkkanoita liikenteenjakajissa, jakoivat somessa reseptejä kuinka valmistaa gerbiiliä, kunnes Internet lopullisesti suljettiin. Olin saanut potkut työstäni copywriterinä, kun tekoäly oli vienyt työni. Nyt ei ole sitä tekoälyäkään, vaan eipä tarvita mainoksiakaan. Viimeiset rahani olin sijoittanut porsimiskykyiseen emakkoon ja riittävään määrään sianspermaa vain muutama kuukausi ennen valuuttaromahdusta. Se oli ollut hyvä kauppa, jolla elätin perheeni.
Nyt tuntui, että olin maksanut omaisuuden turhasta.
Hoitaja, rouvashenkilö noin viisissäkymmenissä, otti varaukseni kouluvihkoon, jollaisia hänellä oli rivi selkänsä takana. Tietokone oli edelleen työpöydällä, mutta vähän sivuun siirrettynä.
”Menee tonne kahden vuoden päähän. Se voi kyllä siirtyä siitäkin vielä, ilmoitamme sitten. Ovatko numero ja sähköposti edelleen samat?”
Vastasin myöntävästi. Tiesin, että jonoja tuskin päästäisiin vähään aikaan purkamaan.
Parkkipaikalla oli vain yksi auto, joka oli yllättäen säästynyt vandalismilta. Kadun saattoi ylittää ilman liikennevaloja, ruuhkaa ei ollut. Oli rauhallista ja ilma oli raikasta, helppoa hengittää veriysköksistä huolimatta.