Matti Nykänen jaksaa kiinnostaa yleisöä vielä 6 vuotta kuolemansa jälkeen. Hänestä on kirjoitettu lukuisia elämänkertoja, tv-dokumentteja ja tehty ainakin kaksi elokuvaa ja kaksi tv-sarjaa, joista viimeisin Elämä on laiffii esitettiin tv:ssä vuonna 2023. Nyt hänestä on ilmestynyt taas uusi kohteensa nimeä kantava dokumentti, joka on katsottavissa mm. YLE Areenassa. Uutisissa dokumenttia on mainostettu etenkin sillä, että se kertoo avoimesti Nykäsen väkivaltaisuudesta. Ääneen pääsevät etenkin Matin tytär Eveliina Ojala ja äiti Vieno Nykänen.
En ole katsonut tv-sarjoja, joten en osaa suhteuttaa, miten paljon niissä näistä puolista kerrotaan. Matti-elokuvasta olen nähnyt muutamia pätkiä ja dokumentti on komediaelokuvaa huomattavasti vakavampi. Kirjoista olen lukenut Matin maailma: Äärimmäisyyksien ihminen ja urheilija Matti Nykänen (Arto Teronen, Jouko Vuolle. Kirjapaja 2020) ja Kai Merilän Luottotoimittajan (Johnny Kniga, 2016), joka myös kertoo Matista.
Itse olen kotoisin Jyväskylästä ja olin alle kouluikäinen Nykäsen ollessa urheilu-uransa huipulla. Kyllä siinä pulkkamäkeä laskiessa tiedettiin, että Matti oli meidän kaikkien idoli. Asuimme Halmekadulla, jossa Nykänenkin oli kasvanut. Hän oli siinä vaiheessa muuttanut jo pois, mutta käsittääkseni Vieno asui vielä 80-luvulla siinä naapurissa. Halmekadun rinteessä oli kolme taloa: ylätalo, keskitalo ja alatalo. Nykäset asuivat alatalossa, meidän perhe keskitalossa ja äiti oli lapsena asunut ylätalossa. Dokumentissa näkyi paljon tuttuja maisemia, vaikka paljon on alue siistiytynyt. Halmekatu oli 80-luvulla kirjaimellisesti slummia ja siinä tien alkupäässä oli alkoholistien parakkeja, joita kutsuttiin Inkkarikyläksi. Nuorisojengit kerääntyivät autoineen alatalon pihalle ja me naskalit juostiin siellä mukana. Dokumentissa näkyvä junanrata ja tunneli olivat tuttuja ja meitäkin kiellettiin leikkimästä radalla. Ja siellähän tietysti aina leikittiin, koska tunneli oli se jännin paikka.
Ylätalossa asui myös kulmakunnan paha poika Oskari. Hänen isänsä oli teurastaja ja kuvittelin pitkään yhdennäköisyyden vuoksi, että hänen kuvansa oli Huittisten lihapoikien logossa (Google ei löydä jostain syystä sitä alkuperäistä makkarapakettia). Meilläkin leikeissä ne samat alaovien ikkunat menivät rikki ja Oskarin tulitikkuleikkien takia palokunta kävi sammuttamassa lähimetsän parikin kertaa.
Seppälässä, kerrostaloista katsoen tien toisella puolella, oli myös Suomen ensimmäinen Prisma.
Laajavuoren hyppyrimäet ovat myös tuttua seutua. Korkein mäki valmistui vuonna 1965 ja nimettiin myöhemmin Matti Nykäsen mukaan. Korkeutta mäellä on 90 metriä ja vaikutelmaa korostaa sijainti korkealla harjun päällä (kauniit näköalat yli järvi-Suomen, suosittelen käymään, ainakin aikaisemmin torni oli yleisölle avoinna). Jos Wikipedia-artikkelia oikein tulkitsen, tuohon 90 metriin ei ole laskettu tuota mäkimonttua, eli kokonaisuudessaan pudotusta on lähes 200 metriä. Vertailun vuoksi Stadionin torni on 72 metriä ja Näsinneula 134,5 metriä korkea. Jokin itsesäilytysvaisto täytyy puuttua ihmiseltä, joka sieltä vapaaehtoisesti tulee alas muuten kuin hissillä tai portaita.
Elämänkerran mukaan Nykänen vietti aikaa etenkin Pupuhuhdan Pupujussi-baarissa laajan entouragen ympäröimänä. Välillä juotettavia siipimiehiä oli parikymmentä. Pupuhuhta idyllisestä nimestään huolimatta oli vielä 2010-luvulla Suomen rikollisinta seutua. Muistan myös koulun pihassa seisovan pupupatsaan, jonka takana oli kolo, josta lapset saattoivat ryömiä patsaan sisään. Sittemmin kolo muurattiin umpeen, kun pupua käytettiin vessana ja peräaukko alkoi haista oikeasti ulosteelle. Revi tästä sitten huumoria. Lähiöräkälästä Nykäsen seurue siirtyi Ruthin vintille, Pöllöwaariin tai Raatikellarille, jollei sattunut olemaan voimassaolevaa porttikieltoa.
Matista mainitaan aina hänen luonteensa kaksijakoisuus: toisaalta hän oli kiltti, sympaattinen, arka ja ujo, toisaalta myös jääräpäinen, arvaamaton ja äkkipikaisen väkivaltainen, etenkin humalassa. Viinan lisäksi kului myös pillereitä, mitä suomalaisessa kontekstissa ei aina muisteta: meidän idoli saattaa kenties ryypätä, mutta ei sentään ole mikään sekakäyttäjä. Haastateltavana dokumentissa on Matin kaveri Petteri Sveins, joka on myös väkivaltaisuutta tutkinut psykologi. Pahimmillaan väkivallanteot veivät useita kertoja Matin vankilaan.
En tiedä mikä baari oli kyseessä, kun isänikin törmäsi Nykäseen. Hänen kertomansa mukaan oli alkuilta, kun hän oli kävellyt tiskille ja istunut jakkaralle, kun Nykänen oli tullut vessasta ja ilmoittanut, että se on hänen paikkansa ja huitaissut turpaan saman tien. Joku siihen sitten oli tullut väliin — olisiko ollut Sveins vai Matin manageri Mike Sierra vai joku muu kaveri, Kai Merilä ei tainnut olla kuvioissa vielä silloin. Isäni oli hänkin omanlaisensa vipeltäjä, mutta ei kuitenkaan mitalimies. Urheilua oli harrastanut lähinnä hauiskääntöä lasisilla 0,33kg:n painoilla.
Dokumentissa kuvataan yleisön Nykäseen kohdistamaa suorastaan fanaattista ihailua. Matin äiti ja sisko avaavat ihailijakirjeitä, joita on avaamattomina säilynyt säkkikaupalla. On hämmästyttävää, miten Nykänen saa väkijoukot fyysiseen hurmokseen — ja lopultakin vain laskemalla mäkeä. Nykäsen jouduttua vankilaan puolisonsa Mervi Tapolan pahoinpitelystä ja puukotuksesta, kantoivat fanit Innsbruckin mäkiviikoilla lakanoita, joissa vakuuteltiin Matin syyttömyyttä. Mäkikotkalle fanit tuntuvat antavan vakavatkin rikokset anteeksi. Matin kuoltua hänelle kaavailtiin valtiollisia hautajaisia; edelliset valtiolliset hautajaiset henkilölle, joka ei ollut presidentti, järjestettiin Väinö Linnalle. Vielä tänäkin päivänä sosiaalisessa mediassa Matin tytärtä syytetään julkisuushakuisuudesta hänen puhuessaan isänsä pimeistä puolista.
Matti-ilmiöstä Savukeidas-kustannus julkaisi esseekokoelman Mitä Matti tarkoittaa (2013). Matti Nykäsen suosiota tuskin selittää pelkkä urheilumenestys. Ehkä hän oli koko kansan naapurinpoika, josta tuli maailman paras. Suuri yleisö ei rakasta mitään niin paljon kuin kohottaa tavis — yksi meistä — puolijumalan asemaan. Paitsi tiputtaa puolijumala jalustaltaan. Omaa keskinkertaista arkeaankin jaksaa aina paremmin, kun kuulee miten entinen maailmanmestari töppäilee ja mokailee. Silloin hänestä tulee taas tavis ja kansa rakastaa häntä entistä enemmän. Kuulemma keikoilta tuli yleisöltä pettynyttä palautetta, jos Matti esiintyi liian selvin päin.
Kuka olisi yhtä suuri ilmiö kuin Matti Nykänen? Toni Niemisestä yritettiin tehdä uutta Nykästä. Hänkin oli nuori lupaus, mutta ei saanut aivan yhtä monta mitalia. Toisaalta, hän ei myöskään stripannut, tapellut ja keikkaillut. Johanna Tukiainen pelkästään strippasi, tappeli ja keikkaili ilman urheilutaustaa. Vesa-Matti Loiri taas osasi oikeasti laulaa. Kimi Räikkösellä on niin paljon rahaa, että hänen ei ole tarvinnut myydä juttuja roskalehdille.
Olihan Matti Nykänen omanlaisensa sukupolvikokemus meillekin, jotka emme urheilua seuraa.