Tšekeillä on pieneksi maaksi monta hyvää kirjailijaa: Karel Čapek, Jaroslav Hašek, Jan Neruda, Milan Kundera sekä tietenkin Franz Kafka, joka saksankielisenä ei ehkä ole yhtä tšekkiläinen kuin edempänä mainitut. Varsinkin kolmea ensimmäistä yhdistää huumori ja hyväntahtoinen, vaikkakin hetkittäin musta ja groteski satiiri. Suomalaisista satiirikoista löytyy kenties vertailukohtaa jostain Veikko Huovisesta, joka ”kainuistina” on leimallisen suomalainen tai Daniel Katzista, joka joissain kohtaa on leimallisen suomalainen, joissain kohtaa pikemminkin eurooppalainen ja tyyliltään tuo vahvasti mieleen parhaat tšekkiläiset kirjailijat.
Karel Čapekin Salamanterisodan (Válka S mloku, 1938) sain isältäni lahjaksi ollessani kenties yhdeksän ja sama pokkari on minulla olemassa vieläkin.
Olin lukenut aikaisemmin lähes kaikki Jules Vernen kirjat, joita lähikirjastosta sai. Muistan vieläkin hyllyvälin. Se taisi olla otsikoitu ”nuorten aikuisten” osastoksi, lastenosaston ja aikuistenosaston välissä. En ole käynyt katsomassa onko niitä enää nuortenosastolta saatavilla. Ne ovat kerronnaltaan varsin simppeleitä ja nuorelle lukijoille siksi sopivia, mutta toisaalta kieleltään vanhahtavia ja niiden maailma- ja ihmiskuva ovat leimallisen viktoriaanisia, joten nuorisolle ne näyttäytyvät varmasti reliikkeinä ja ehkä joku ”Somenuoren seikkailut”-selkokirja on ne korvannut.
H.G. Wellsin kirjat luin vasta lukiossa, mutta näin romaaniin hyvin väljästi perustuvan Maailmojen sota -elokuvan vuoden 1953 version aika nuorena ja se oli kenties liiankin hurja kokemus. Erityisesti jäi mieleen alkupuolen kohtaus, jossa pastori Collins lähestyy marsilaisten avaruusalusta Raamattu kädessä ja psalmeja mumisten; marsilaisten kuolonsäde käristää kirkonmiehen ja symboliikka on selvä: edes Luoja ei voi maailmaa pelastaa. Elokuvan loppupuolella on kohtaus, jossa ihmisiä evakuoidaan kaupungeista ja joku yrittää ostaa viimeistä paikkaa rahalla, mutta edes mammonan epäjumala ei enää auta.
Olin siis Vernen kautta jo tottunut lukija ja lajityyyppi oli tuttu, mutta Čapekin kirja on huomattavasti kompleksisempi ja satiirinsa vuoksi kenties avautui kolmosluokkalaiselle huonommin kuin Vernen kirjat. Toki Vernelläkin on huumoria (lapsena otin hänen juttunsa kenties liian tosissaan ja ohitin huumorin ja ironian), mutta Capek on lähes ”postmoderni” leikitellessään eri kerrontatavoilla, tekaistuilla uutisleikkeillä ja viittauksillaan. Aivan ensimmäisellä kerralla en ymmärtänyt kaikkia viittauksia, mutta kirjan pasifistinen sanoma vetosi minuun, ja onhan se kirjana aivan vetävä scifi-tarina. Aikuisena lukiessani tajusin, että kirja oli kirjoitettu aivan toisen maailmansodan kynnyksellä ja osasin yhdistää kirjan maailmanpolitiikkaan. Pohdin silloin, mitä mahtoikaan käydä kun jo seuraavana vuonna Saksa miehitti Tsekinmaan. Nyt Wikipedia-artikkelista luin, että Gestapolla oli kirjailijasta jo pidätysmääräys (mikä olisi tarkoittanut kuolemantuomiota, kuten kävi kirjailijan veljelle), mutta Čapek oli ehtinyt jo kuolla luonnollisista syistä.
Salamanterisota on allegoria, mutta monimutkainen ja moneen suuntaan viittaava niin, ettei sille voi esittää mitään yhtä tulkintaa, jossa allegorista tasoa vastaisi jokin symmetrinen todellisen maailman taso.
Esimerkiksi Orwellin Eläinten vallankumous on allegoria Venäjän vallankumouksesta. Vaikka pidänkin Orwellista, niin eikö kirjallisilta ansioltaan Eläinten vallankumous ole aika heppoinen? Ei tarvita suurta lahjakkuutta sen keksimiseen, mitä mikäkin ”symboloi” ja jos ei keksi, niin valmiin selityksen löytänee Wikipediasta.
Sen sijaan Capekin salamanterit eivät vertaudu mihinkään yhteen tiettyyn asiaan, vaan tiivistävät monta eri asiaa viime vuosisadan alun maailmasta. Salamanterit ovat mustia orjia, toisaalta sorrettua proletariaattia, toisaalta ne viittaavat kolonialismiin, sosialismiin ja fasismiin. Toisaalta salamanterit ovat luonto ja historian välttämättömyys, ne ovat Vihreän laguunin hirviö tai ulkoavaruuden muukalaiset. Tietenkin ne ovat myös Capekin kuuluisimman teoksen R.U.R (1920) keinoihmiset. Capek arvostelee myös modernismia ja globaalia kapitalismia. Romaanin voi lukea myös ekokriittisesti tai posthumanistisesti tai jopa ei-ihnimilliseen älykkyyteen liittyen verrata nykyiseen tekoälykeskusteluun.
*
Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa tšekkiläinen merikapteeni van Toch (sic) löytää Tyynenmeren saarelta erikoisen salamanterilajin ja opettaa eläimet kalastamaan hänelle helmiä. Pian kapteenin idean ostanut Salamander Syndicate alkaa käyttää salamantereita monenlaisiin teollisuustöihin, joita on mahdollista tehdä rannikoilla ja näin salamantereiden määrä nousee ensin miljooniin ja sitten miljardeihin ja ne leviävät ympäri maailmaa.
Toinen osa kertoo salamantereiden nousun lajina ihmisen rinnalle. Se koostuu osaksi keksityistä dokumenteista ja lehtileikkeistä. Siinä on viittauksia orjuuteen ja abolitionistiseen liikkeeseen, kuten myös antisemitismiin ja muihin aikansa rotuteorioihin. Salamantereita myydään kuin orjia ja käsitellään epäinhimillisesti, mutta myös pohditaanko voisiko salamanterilla olla sielu. Vaikka salamanterit kehittyvät yllättävänkin älykkäiksi — ne oppivat kieliä ja matematiikkaa, joku käy yliopistonkin — niiden älykkyys kerta toisensa jälkeen ohitetaan kuriositeettina.
Salamantereiden kouluttamisesta kertovassa artikkelissa todetaan ohimennen, etteivät salamanterit tunne juurikaan kipua.
Ajatus siitä, miten toiset olennot kokevat kipua on kytköksissä käsitykseemme toisen olennon inhimillisyydestä. Siten esimerkiksi eri kieltä puhuvat tai eri rotuiset ihmiset, eläimet, vammaiset tai hieman yllättäen lapset tuntevat käsityksissämme vähemmän kipua. Esimerkiksi lasten fyysistä kurittamista monet pitävät normaalina. Aikoinaan keskustelin monien ihmisten kanssa ympärileikkauksista ja heidän mukaansa esim. poikalasten ympärileikkaus on vaaratonta, eivätkä vauvat tunne kipua, koska eivät muista sitä. Mielenkiintoinen ajatus.
Samoin ns. neekeriorjuuden aikoihin ajateltiin yleisesti, että orjat eivät tunne kipua samalla tavalla, joten heidän fyysinen rankaisemisensa ei ole sen epäinhimillisempää kuin eläinten fyysinen rankaiseminen (koska eläimetkään eivät tunne samalla tavalla kipua).
Čapekin tekaistuissa artikkeleissa kuvaillaankin julmia tieteellisiä eläinkokeita, joita salamentereille tehdään. Vain muutama vuosi myöhemmin Josef Mengele teki samanlaisia kokeita ihmisillä.
*
Jotta teos ei olisi niin helposti tulkittava, kääntää Čapek aiheensa vielä kerran ympäri kirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Salamantereilla ei ole inhimillistä yksilöllisyyttä (tai kenties romaanin kertoja sivuuttaa sen?), salamanterit ovat rannikot kansoittavia homogeenisia työläislaumoja, ne ovat raskaasti aseistettuja (suurvallat omia etujaan valvoakseen aseistavat salamanteriarmeijat). Epäinhimilliset salamanteriarmeijoiden massat ovat totalitarismin kuva. Evolutiivisen determinismin mukaisesti salamanterit tulevat syrjäyttämään ihmisen lajina.
Lopulta sota ihmisten ja salamantereiden välillä alkaakin: salamanterit vaativat lisää elintilaa. Koska ne eivät voi elää kuivalla maalla eivätkä kovin syvällä meressä, päättävät ne pilkkoa mantereet matalikoiksi. Salamanterit käyttävät perinteisiä räjähdysaineita, mutta äärimmäisen tehokkaasti. Varmasti jo pari vuotta myöhemmin Čapek olisi antanut salamantereille ydinaseita.
Mantereiden räjäyttäminen kappaleiksi on toki ihmisen kannalta ikävä juttu, mutta emmehän silti voi lakata käymästä kauppaa salamantereiden kanssa ja toimittamasta niille räjähteitä. Varsinkin kun salamanterit ovat keksineet menetelmän, jolla ne voivat erottaa merivedestä kultaa, joten heillä on loputtomasti rahaa, jolla voivat vaikka ostaa ihmisten asuttamat mantereet.
Čapekin romaani oli aikanaan ajankohtainen ja kaukonäköinen, ja vaikka moni viittaus onkin vanhentunut, on se edelleen ajankohtainen. Suurvaltapolitiikka ei ole noista päivistä paljoakaan muuttunut. Edelleen meillä on ydinaseita, joilla voidaan halkoa mantereita, joskin niiden käytöstä vastaavat ihmiset itse.