Eksentrinen ex-puolustusministeri ja teosofi Yrjö Kallinen kirjoittaa kirjassaan Hälinää ja hiljaisuutta (Tammi 1958) lapsuudestaan ja oman ikäpolvensa lukutottumuksista otsikolla Poikien kirjat. Hän jo alkuriveillä arvelee, että nykynuorisolla (50-luvulla) on jo niin paljon erilaisia ajankäytöstä kilpailevaa nähtävää ja kuultavaa, kuten radio, elokuvat ja järjestötoiminta, ettei nuorisolla enää liikene aikaa lukemiseen, kuten hänellä ja muilla 1800-luvun lopulla syntyneillä liikeni. Hänen nuoruudessaan ei moisia huvituksia ollut, joten hän luki kirjoja.
Kallinen kuitenkin harmittelee, että luettiin niin viihteellisiä ja romanttisia kirjoja. Pasifistina etenkin sodan romantisoiminen häiritsee Kallista.
Jo tuohon aikaan Suomessa Oulun kokoisessa kaupungissa on kattava kirjasto, josta lapset lainaavat kaiken, mitä on saatavissa ja lukevat kirjoja kilpaa. Kallisen työläisperheessä on varojen puutteesta huolimatta laaja kotikirjasto.
Tällä hetkellä kirjoitan tätä kirjastossa ja nuorison mölinä ja sanaton ulina sattuu korviin. Tosiaan sitä kaipaisi hiljaisuutta hälinän sijaan. Ehkä ne kohta syventyvät taas mobiililaitteisiinsa hetkeksi.