Kirjailija-lehdessä antikvariaatinpitäjä Elmeri Vehkala kirjoittaa käytettyjen kirjojen myymisestä ja kirjakauppa-alasta yleensä.
Siinä missä isot kirjakauppaketjut panostavat lyhytikäisiin hittituotteisiin ja bulkkiin, antikvariaatit ovat löytäneet lokeronsa myymällä pitkäjänteisesti kiinnostavaa ja vaikeasti löydettävää laatukirjallisuutta.
Noin vuosi sitten Vehkala oli myös Ylen Kulttuuriykkösen haastateltavana.
Vehkalan mukaan kirja ei enää kilpaile ”viihteen kuninkaan valtaistuimesta”. Vehkala ei ilmeisesti tässä viittaa pelkästään viihdekirjallisuuteen, vaan kirjallisuuden parissa viihtymiseen ylipäätään. Siitä huolimatta voi sanoa, että kirjatarjontakin viihteellistyy. Romanssit ja dekkarit ovat ostetuinta ja myydyintä kirjallisuutta ja kirjakaupat lainaavat värimaailmansa Candy King -karkkikauppaketjulta. Itseäni viihteellistyminen jossain määrin ihmetyttää. Eikö juonivetoinen rikostarina lopulta toimi paremmin audiovisuaalisessa muodossa, jos sen tarkoitus on vain viihdyttää?
Kirjahan on myös tuotteena aika kallis. Leffalipun hinta on reilun kympin, kovakantisen kirjan yli kolmekymppiä. Toisaalta pokkarin hinta on 5-10€. Toisaalta Netflixin kuukausihinta on 7,99€.
Ehkä kirjalla on sellaista prestiisiä, joka oikeuttaa sen korkeamman hinnan; samalla kun viihtyy, voi kuitenkin ajatella että kirja on aina parempi vaihtoehto kuin ruudun tuijottaminen.
Kirjamarkkinoiden halpuuttajia ovat tietenkin uudet sähkö- ja äänikirjapalvelut. Viime viikolla on järkytytty Bookbeatin kampanjasta, jonka seurauksena esim. Sirpa Kähkönen veti teoksensa pois palveluista. Hän on laskenut, että tuloja kirjailija saa yhdestä myydystä kirjasta n. 3€ ja kuunnellusta äänikirjasta n. 70 senttiä per kuuntelukerta. Äänikirjapalveluiden epäreiluudesta hälyä on pitänyt myös kirjailija Riikka Pulkkinen.
Periaatteessahan kirjailijalle olisi varaa maksaa myös enemmän. Kuten Karo Hämäläisen kirjoituksessa Suomen Kuvalehdessä selviää (ks. myös aikaisemmat osat), sähkö- ja äänikirjan tuotantokustannukset per kirja ovat alhaisemmat kuin painetun kirjan. Vaikka Hämäläinen ei otakaan huomioon kasvavia palvelinkustannuksia ym., on totta että sen jälkeen kun sähkö- tai äänikirja on julkaistu, ei sen kopioimisesta synny lisäkustannuksia toisin kuin uuden kirjan painaminen maksaa aina saman verran. Ei ole siis mitään tuotantokustannuksiin liittyvää syytä olla maksamatta kirjailijalle enemmän, mutta todellisessa maailmassahan markkinat ratkaisevat ja race to the bottom laittaa palvelut halpuuttamaan hintojaan. Onhan se ironista, että alustatalous iski ruokakuskien jälkeen seuraavaksi kirjailijoihin.
Kuluttajallehan tämä toki kelpaa. Vaikka moni kirjanystävä vannoo, ettei tule ikinä kuuntelemaan yhtään äänikirjaa eikä lukemaan sähkökirjaa miltään ruudulta, minun mielestäni esim. Bookbeat on kätevä palvelu.
Alkuun olin skeptinen, koska käyttöliittymä oli suunniteltu siten, että se suositteli minulle viihdebulkkia ja self-helpiä, mutta kun tietää mitä haluaa, löytyy palvelusta laadukkaita ja vähän marginaalisempiakin nimikkeitä. Esimerkiksi juurikin Kähkösen Finlandia-voittajan 36 uurnaa kuuntelin äänikirjana. Samoin palvelusta löytyvät Tommi Melenderin ja Tuukka Sandströmin uudet esseekokoelmat ja Rita Felskin Kirjallisuuden hyödyllisyydestä.
Tämä on tietenkin täysin kerettiläinen mielipide, mutta pitäisikö lukupalveluita verrata kirjastolaitokseen? Kirjastoja kukaan ei ole arvostelemassa, vaikka ne maksavat kirjailijalle lukupalveluita vähemmän: 70 sentin sijaan yhdestä lainatusta kirjasta maksetaan korvausta 32 senttiä. Jos edellä mainittuja kirjoja ei olisi ollut Bookbeatissa, en olisi ostanut niitä täyteen hintaan itselleni, vaan lainannut ne kirjastosta.
Sitten meillä on tietenkin kirjastojen oma sähkö- ja äänikirjapalvelu. Paljonkohan se maksaa korvauksia kirjailijoille? Ilmeisesti hanke on vastatuulessa, kun kustantamot eivät tahdo myydä kirjojaan käytettäväksi ilmaispalvelussa.
Saa nähdä, miten arvonlisäveron nosto muuttaa tilannetta. Se on varma, että moni pieni kirjakauppa ja antikvariaatti tulee kuolemaan. Nyt jo viimeisten 15 vuoden aikana kirjakauppojen määrä on pudonnut lähes puoleen, eli 270:stä 135:en. Samoin moni pienkustantamo tulee ajautumaan vaikeuksiin paitsi alv:n, myös vähälevikkisen laatukirjallisuuden tuen lakatessa.