Käteen sopivat koneet

Lapsena eräs lempikirjoistani oli Kuinka kaikki toimii, kuvakirja jossa selitettiin mm. mitä valokuvakamera, televisio, polttomoottori, kirjapaino, ääninauhuri, puhelin ja moni muu arkipäivän laite pitää sisällään (David Macaulay, suom. Risto Varteva. Otava 1990). Kirjan alaotsikko oli ”Tekniikan mammuttikirja” ja mammuttimaisen kokonsa lisäksi nimelle antoivat aihetta teknisiä yksityiskohtia havainnollistavat karvaiset mammutit.

Kirja tuli mieleeni, kun jostain syystä ajattelin valokuvan teknologiaa, en edes muista miksi (olen digikuvaaja, mutta aina silti ollut kiinnostunut vanhasta valokuvatekniikasta). Mietin, kuinka selittäisin 8-vuotiaalle, kuinka kameran filmi toimii. Tajusin, että kenties sen ikäiselle filmi on täysin tuntematon käsite. Kännykän kameralla otetaan kuva ja se siirtyy saman tien ruudulle, siinäpä se.

Aika moni edellä mainituista asioista on nykyään muuttunut digitaaliseen muotoon, vieläpä tullut osaksi taskussa kulkevaa kännykkää. Kaikki on sillä tavalla samaa, että jokaisessa havainnollistavassa villamammuttipiirroksessa olisi nykyään aina sama laite.

Teknologiaa on aina kuvailtu ”kylmäksi” verrattuna esimerkiksi elävään luontoon. Mekaaniset koneet ovat kuitenkin jotenkin konkreettisempia kuin abstrakti digi, joka asuu puhelimen kätköissä. Polttomoottoritkin ovat korvautumassa pikku hiljaa sähköllä ja autoissa on niin paljon elektroniikkaa, että nekin muistuttavat kännyköitä.

Kiinnostaako nuorisoa enää, kuinka laitteet toimivat? Ehkä mopon moottorin purkamisen sijasta tulevaisuudessa kaikki koodaavat, tai ei sitäkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *