On aina mielenkiintoista lueskella vanhoja ennusteita siitä, millaisena meitä edeltävät sukupolvet näkivät tulevaisuuden, eli meidän nykyisyytemme. Olen aikaisemmin kirjoittanut tässä blogissa muutamia juttuja erityisesti tekoälyyn liittyvistä visioista tieteiskirjallisuudessa. Linkitän tähän vielä sata vuotta sitten, eli vuonna 1924 ilmestyneen mielenkiintoisen jutun, jossa kirjailija ja keskustalainen perustajaideologi (ent. Maalaisliitto) Santeri Alkio pohdiskelee, miltä maailma vuonna 2024 voisi näyttää. Jutun ovat huomanneet toki monet muuutkin ja itse bongasin sen Kari Salmisen toissapäiväisestä kolumnista Turun Sanomissa.
Alkion kirjoitus ”Tervehdys vuoden 2024 sanomalehtimiehille” ilmestyi alun perin radioharrastajien Langaton-lehdessä (1.1.2024/2, s. 26-27, 33) ja löytyy mm. Kansallisarkiston kautta.
Kenties julkaisufoorumista johtuen korostaa Alkio kirjoituksessaan erityisesti radion merkitystä. Hän on jopa ”radiokuumeessa”. Kirjoituksessaan hän kuvailee, kuinka oli ensimmäistä kertaa käynyt kuuntelemassa naapurinsa luona radiota, konetta jolla saattoi ottaa vastaan ”ilmassa risteileviä äänivirtoja”. Tapahtumahetkellä 61-vuotias kirjailija kuvailee hämmentävää kokemustaan, kuinka ”kuulotorvet” korvissaan oli kuullut klassista musiikkia Englannista asti kuin olisi itse ollut konsertissa paikan päällä. Alkio visioi jopa, että radio voisi luoda yhteyden Maan ja Marsin välille. Virheellisesti hän tosin sanoo radion toimivan ”ääniaalloilla”, aika kovaa pitäisi huutaa, että se kuuluisi Marsiin asti. Sitäkään hän ei kerro, kuka Marsissa radiolähetyksiä kuuntelisi. Siinä Alkio kuitenkin on visioinnissaan oikeassa, että radio — ja myöhemmin televisio, Internet jne — ovat poistaneet ”aineen asettamat rajoitukset” siten, että tätäkin voi lukea ajasta ja paikasta riippumatta.
Näistä visioista Alkio siirtyy kuvaamaan omaa aikaansa lähes apokalyptisesti: ihmiset kärsivät aineellista kurjuutta ja valtiot varustautuvat uuteen sotaan (Alkio itse kuoli muutamia vuosia myöhemmin eikä nähnyt sitä suursotaa, johon varustauduttiin). Hän on kuitenkin toiveikas sen suhteen, että tulevaisuudessa ”leipä-, puku- ja asuntokysymykset” ratkaistaan ja ihmiskunta voi keskittyä korkeampiin ”uskonnollisiin ja siveellisiin” uudistuksiin. Aivan oikeassa hän ei ole ennustuksessaan: vaikka toki elintaso on moninkertaistunut sadassa vuodessa, ovat ihmiset edelleen yhtä lailla huolestuneita aineellisesta puutteesta.
Oikeassa hän on kuitenkin siinä, että taistelu näistä kysymyksistä tulee olemaan ”sitkeä ja kiukkusanainen”. Kuinka olisi menneen maailman keskustalaispoliitikko pärjännyt Twitterissä?