Musiikkialan tilastoja maailmanlaajuisesti keräävä Luminate on julkaissut vuosiraporttinsa, josta selviää mielenkiintoisia seikkoja Spotifystä. Raportti Luminaten kotisivuilla on ainakin minun kirjan sivuun ja leipätekstiin tottuneelle silmälle epämukavaa luettavaa, mutta Helsingin Sanomissa on myös Ilkka Mattilan aiheesta kirjoittama juttu.
Englannin kielen ja anglo-amerikkalaisen kulttuurin ylivaltaa käsittelevässä jutussani sivusin myös Spotifyn ja muiden suoratoistopalveluiden roolia. Niiden hyvä puoli on, että ne tarjoavat alustan myös marginaalimusiikille ja niiden kautta on mahdollista löytää monenlaista musiikkia, johon ei ennen Internetin aikakautta ollut levykaupan hyllyä penkoessa mahdollista törmätä. Niiden huono puoli on, että eniten kuunneltujen kärki on kapea ja muutamat artistit korjaavat suurimman rahallisen potin samalla kun merkittävä osa musiikintekijöistä jää kokonaan tai lähes kokonaan ilman rahallista korvausta.
Kuunneltavaa Spotifyssa oli viime vuonna reilut sata miljoonaa kappaletta ja maailman kaikissa suoratoistopalveluissa yli 180 miljoonaa kappaletta. Valikoimaa siis riittää.
Lähteen mukaan Spotify ei enää tilitä korvauksia kappaleista, joita on kuunneltu alle 1000 kertaa. Luminaten arvion mukaan tuhannesta kuuntelusta korvaus on keskimäärin 3,30€. Ei siis suuren suuri menetys artistille, mutta arvion mukaan tällaisten kappaleiden osuus oli 158,6 miljoonaa eli yli 86 prosenttia. Tuleehan siitä säästöä. Voi tietysti olla, että päätös liittyy enemmän kirjanpitoon ja pankkiliikenteeseen.
Tosin kappaleista 43 prosenttia oli saanut enintään kymmenen kuuntelukertaa, ja noin 25 prosenttia kaikista kappaleista oli sellaisia, joita ei ollut kuunneltu kertaakaan. Eli noin neljäsosasta ei mitään tilityksiä olisi muutenkaan tulossa.
En löytänyt juttua miehestä, joka tekee samalla sapluunalla 10 biisiä Spotifyhin päivittäin toivoen, että joku niitä vahingossa kuuntelisi. Eli toisin sanoen spämmää Spotifyhin. Kenties merkittävä osa näistä on juuri enemmän tai vähemmän tällaista huttua ja kenties Spotifyn motivaationa on myös vähentää tällaista tehtailua.
Vertailun vuoksi kuunnelluin kappale Miley Cyrusin Flowers, joka sai 1,6 miljardia kuuntelua. (Itse kuulen sen olemassaolosta nyt ensimmäistä kertaa.) Minusta se on aika paljon.
Raporttiin on piirretty suoratoistoja kuvaava pyramidi, mutta se ei ole lähellekään mittakaavassa. Realistisempi kaavio olisi leveäkantainen nasta, jonka kannassa on suurin osa kappaleista, ja joka kapenee tuhannesosia kapeampaan piikkiin, jonka kärjessä ovat eniten tienaavat.
Juuri tämä oli aikaisemman kirjoitukseni pointti: globalisaatio ja sen mukanaan tuomat alustat kuten Spotify voisivat olla kulttuuria rikastava tekijä, mutta se näyttäisi olevan liian idealistinen kuva: todellisuudessa ne yksipuolistavat tarjontaa ja vievät tulot artisteilta.
Englanninkielisiä kappaleita oli kuunnelluista kuitenkin ”vain” noin 55% ja suunta on laskussa (vielä kaksi vuotta sitten luku oli 67%). Englanti siis dominoi selvästi, mutta ei kuitenkaan niin voimakkaasti, mitä olisin kuvitellut. Seuraavat kielet ovat espanja, hindi, korea ja japani. Voisin kuvitella, että espanjankielinen lattarimusiikki on globaalisti suosittua, samoin viime vuosina länsimaissakin suosioon nousseet K-pop ja J-pop. Hindinkielistä musiikkia kuvittelisin kuunneltavan lähinnä Intiassa, joka toki on suuri markkina-alue.
Musiikin suoratoistoa ei voi suoraan verrata fyysisten levyjen myyntiin määrien suhteen, mutta trendi on selvä: suoratoisto tappaa levymyynnin.
Levykaupoilla ei mene hyvin ainakaan tämän uutisen mukaan: helsinkiläinen Levykauppa Äx heitti roskalavalle laatikoittaan myymättömiä cd- ja lp-levyjä.
Samanlainen spotifysaatio uhkaa myös kirja-alaa. Toivotan ääni- ja e-kirjat tervetulleeksi, mutta näyttäisi siltä, että niidenkin suhteen alustat korjaavat voitot ja kirjailijat menettävät tulot. Kirjakaupat ovat vaikeuksissa siinä missä levykaupatkin.
Elokuvien ja tv-sarjojen suhteen Netflix on jo käsite (Netflix and chill).
Aika näyttää, onko meillä tulevaisuudessa kullakin kulttuurin alalla vain yksi suoratoistopalvelu, joka määrittelee mitä ihmiset vastaanottavat ja mitä siitä tekijöille maksetaan.
Tähän voi toki aina vastata, että taidetta voi kukin tehdä harrastuksenaan eikä rahan vuoksi. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Haluaisinkin, että maailma olisi sellainen, jossa se olisi mahdollista. Kannustan jokaista harrastamaan taidetta, oli se sitten soittamista, kirjoittamista, maalaamista tai vaikka kutomista. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että taide ja kulttuuri tulisi riisua kaikesta kaupallisuudesta, rahanteosta ja hyötyajattelusta. Maailma nyt vain kuitenkin sattuu olemaan sellainen, että ilman rahaa ei pärjää. Soittimet, studiot ja treenitilat maksavat, soittajan ajasta puhumattakaan, ja mitä vähemmän rahaa valuu ns. ruohonjuuritasolle, sitä vähemmän luodaan omaehtoista musiikkia.
Apurahakeskusteluun en edes mene tässä kohtaa.
Elämme aikaa, jolloin toisaalta meille on tarjolla enemmän kulttuuria kuin koskaan ja kulttuurituotteet ovat saavutettavia verkon kautta muutamalla klikkauksella. Tilanne ei siinä mielessä ole mikään kriisi, ja onhan meillä edelleen kaikki vanha musiikki olemassa levyillä. Kirjojakin on edelleen saatavissa, eikä niitä kukaan ole Fahrenheit 451:n hengessä tulossa polttamaan. Kulttuurin kuitenkin kuuluu olla elävää. On se kovin tylsää, jos koko maailman musiikkikulttuuri typistyy 19 geneeriseen anglo-amerikkalaisen artistin biisiin.
Mitään kovin rationaalista ja kansantaloutta kohottaa loppukaneettia minulla ei ole tähän laittaa, muuta kuin se naiivi toive siitä, että maailma olisi paljon mielenkiintoisempi, jos olisi olemassa erilaisia kirjoja ja monenlaista musiikkia ja ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita asioita ja joilla olisi mielenkiintoisia ajatuksia.