Naisten ja miesten biologisista tehtävistä

Naisten asevelvollisuus on jälleen noussut Helsingin Sanomien mielipidepalstalla aiheeksi. Kirsi Sunila-Putilinin kirjoituksessa perustellaan, että asevelvollisuus kuuluu miehille, koska synnyttäminen on ”naisen biologinen tehtävä”. Kirjoitus on vastine viime sunnuntaina julkaistulle Jarno Limnéllin ja Elli Kuusiston kirjoitukselle, jossa pohditaan joutuvatko vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneet naiset todellakin kriisitilanteessa rintamalle.

Aihe on kestosuosikki, joka nousee pintaan aina säännöllisin väliajoin. Viimeksi muistan HS:n mielipidepalstalla ja kolumneissa asiaa käsitellyn vuonna 2022, kun Annamari Sipilä kirjoitti, että asevelvollisuus ei kuulu naisille, eikä sen rajaaminen pelkästään miehiä koskevaksi ole epätasa-arvoista. Samalla sivulla UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas kertoi, että ”naiset ovat lasten pääasiallisia hoivaajia” ja että ”[N]aiset tarvitsevat erityistä suojaa kriisin keskellä [miehiltä]”.

Nykytilanne on se, että asevelvollisuuslain (1:2§) mukaan

[j]okainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta.

Toisaalta perustuslaki sanoo (2:6§), että

[k]etään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Arkijärki tosin sanoo, että asepalveluslaki asettaa miehet ”eri asemaan” sukupuolensa perusteella.

Naisten asepalveluksesta säädetään laissa naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Sen mukaan naiset voivat suorittaa asepalveluksen halutessaan.

Asepalveluksesta kieltäytymisestä seuraa (miehille) ehdoton vankeusrangaistus.

Asiaa on asetettu selvittämään monenlaisia työryhmiä, mutta kaikkien niiden tulos on ollut ”ei pysty”. Toki kaikki ymmärtävät, että nykyinen tilanne on ristiriitainen, mutta silti tuomioistuimia myöten teeskennellään muuta. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa asevelvollisuutta tuskin tullaan säätämään naisille pakolliseksi.

*

Naisten asevelvollisuudesta kirjoittaminen ja puhuminen on siinä mielessä riskialtista, että silloin on vaarana leimautua yhtä aikaa nynny-vastuunpakoilija-homosivarikommariksi että naisia väheksyväksi misogyyni-seksisti-setämieheksi ja mahdollisesti inceliksi. On asioita, jotka menevät niin tunteisiin, että kaikki rationaaliset perustelut ovat epäolennaisia.

Oma taustani on sellainen, että nuorempana olin ääri-pasifisti ja harkitsin jopa totaaliksi ryhtymistä, koska siviilipalvelus ei olisi ollut tarpeeksi rankka statement. Tuohon aikaan tuomio aseistakieltäytymisestä oli 13 kuukautta ja se suoritettiin muiden vankien kanssa oikeassa vankilassa, joskin käsittääkseni monet aseistakieltäytyjät sijoitettiin avovankiloihin (vielä 70-luvulla sai passituksen Sörkkaan). Nykyisin tuomio on tuomio pisimmillään 173 vrk ja suoritetaan tyypillisesti valvontarangaistuksena, eli valvontapanta nilkassa.

Sain kuitenkin keploteltua vapautuksen terveydellistä (ei kuitenkaan mielenterveydellisistä) syistä eikä asiaa enää tarvinnut sen jälkeen miettiä. Asepalvelus oli 14-16 -vuotiaana iso pohdinnan aihe ja eettinen dilemma ja jälkeenpäin voi vain ihmetellä, miten niin suuria asioita on joutunut pohtimaan niin vajavaisella maailmankatsomuksella.

Pasifisti olen toki vieläkin, mutta en enää usko naiiviin maailmanparantamiseen. Olen asunut useita vuosia Itä-Euroopassa (Viro, Latvia, Unkari) ja vuodet ulkomailla antoivat perspektiiviä siihen, että valitettavasti vapautta ja demokratiaa joutuu joskus puolustamaan asein.

*

Kuvittelin, että siinä vaiheessa kun lainsäädäntö muuttuisi sukupuolineutraaliksi, ongelma jouduttaisiin jotenkin ratkaisemaan. Kun ns. ”translaista” (oik. ”Laki sukupuolen vahvistamisesta”) keskusteltiin, jotkut huolestuivat voisivatko miehet vaihtaa sukupuoltaan naiseksi asepalveluksesta laistaakseen. Lakimuutosta kannattaneet liberaalit pilkkasivat ajatusta: ei kai kukaan kävisi sukupuolenvaihdosprosessia läpi vain intin välttääkseen.

Ehkä huoli sinänsä ei ole aiheellinen, mutta periaatteellisella tasolla: mikäli sukupuolensa voi vaihtaa ilmoituksella Digi- ja väestötietovirastoon, miten sukupuoli voi olla asevelvollisuuden kriteeri? Jos syntymässä mieheksi määritelty henkilö korjaa sukupuolensa väestörekisteriin ilmoituksella, lakkaa hän olemasta asevelvollinen ja toisin päin.

Kun pohditaan, määrittävätkö ihmisen sukupuolen kromosomit, sukupuolielimet vai oma kokemus korvien välissä, näyttäisi oikea vastaus olevan asevelvollisuuslaki. Armeija tekee edelleen (pojista) miehiä.

*

Yhteiskunnallisessa keskustelussa vallitsee tiettyjä taustaoletuksia siitä, mitkä ovat oikeita ja kannatettavia mielipiteitä, jotka ”hyvän ihmisen” tulee omaksua. Tällaisia ovat mm. liberaalius ja tasa-arvo; sukupuolineutraalius ja sukupuolen moninaisuus ovat nosteessa. Kun presidenttiehdokkailta kysyttiin onko sukupuolia enemmän kuin kaksi, valtaosa vastasi myönteisesti.

Monet tällaiset mielipiteet ovat kuitenkin melko pinnallisia muoti-ilmiöitä. Niitä on mielenkiintoista pohtia, niitä kannattaessa tuntee olevansa edistyksen puolella ja sukupuolineutraaleista vessoista tehdään lehtiin uutisia.

Siellä pinnan alla monella on kuitenkin melko konservatiiviset perusasetukset. Sieltä kumpuaa se syvän huokauksen ilmoille kantama itsestäänselvyys:

Et kai sinä oikeasti kuvittele, että naisia — etenkään pienten lasten äitejä — voitaisiin laittaa kriisitilanteessa rintamalle?

Yhtä lailla kannatettavilta mielipiteiltä tuntuvat sellaiset ajatukset, kuten ”naiset tarvitsevat erityistä suojaa” ja ”naiset ovat sotien pääasiallisia uhreja”. Kriisit tunnetusti ruuvaavat yhteiskunnan kurssia aina kohti konservatiivisempia arvoja. Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan oli kulunut vain viikko, kun feminismin nimissä alettiin puolustaa kovin runebergiläistä ihmiskuvaa miehestä naisten suojelijana. Nyt kahden vuoden jälkeen nostetaan äitiys kunniaan ja synnyttäminen naisten biologiseksi tehtäväksi. Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneet naiset eroavat reservistä.

Hyvän ihmisen hyviä ajatuksia kannatetaan teoriassa, mutta käytännössä ”No mut hei oikeesti?”