Elokuvaohjaaja Lauri Törhönen väitteli eilen Lapin yliopistosta tohtoriksi otsikolla ”Elokuvaohjaaja Suomessa. Nyt. Suomalaisen elokuvaohjaajan työn prosessit; etiikka, moraali, tekniikka ja sosiaalisuhteet”. Vastaväittäjäksi oli saatu julkkisfilosofi Esa Saarinen Aalto-yliopistosta, joka tietääkseni ei ole taiteiden tiedekunnan professori eikä elokuvien asiantuntija. Koko juttu vaikuttaa yliopiston järjestämältä julkisuustempulta.
Samuli Tiikkaja ehti jo Helsingin sanomissa kirjoittaa kohtalaisen raivostuneesti, että ”väitöstilaisuus oli tuskallista katsottavaa”. Väitöstilaisuus löytyy myös verkosta. Ja se on tuskallista katsottavaa. Jos tällä haluttiin julkisuutta, niin oliko se halutun laista julkisuutta?
Törhönen ei vastaa yhteenkään vastaväittäjän kysymykseen vaan harhailee asiasta viiden minuutin vapaaseen assosiaatioon ja kysyy sen jälkeen ”mikä olikaan kysymys”? Kun Törhönen ei osaa vastata mihinkään kysymykseen suoraan, uhkaa Saarinen kysyä vain kysymyksiä, joihin voi vastata ”kyllä” tai ”ei”. Törhönen vastaa ”ehkä” [naurua salista]. Kysymys koskee työn otsikkoa, joka ei vastaa työn sisältöä.
Väitöstilaisuus kuulostaa siltä, että kaksi muistisairasta puhuisi toistensa ohi.
Itselläni ei ole meriittejä arvioida minkään alan opinnäytteitä, mutta hieman ihmetyttää väitöskirja, jossa ei ole lähdeviitteitä, tutkimuskysymystä eikä oikein sisällysluetteloakaan. Runsaasti on mielenkiintoisia kuvia, aforistimaisia lainauksia kuuluisilta ohjaajilta, vanhuksen muisteloita elämänsä varrelta ja irrallisia ”klippejä”, jotka voisivat olla paikallislehden äkäisiä mielipidekirjoituksia. Joku sanoisi hajanainen, Saarinen sanoo ”moniulotteinen”. Osin melko mielenkiintoistakin materiaalia ja ehkä rankalla toimittamisella siitä olisi saanut jonkinlaisen ”ohjaajan mietteitä” -aforismikirjan, mutta täyttääkö se akateemiset kriteerit? Lapin yliopiston mielestä ilmeisesti täyttää.
Esa Saarinen, joka ei hänkään ole tunnettu ilmaisun napakkuudesta, kiertää asiaa kuin kissa kuumaa puuroa ja pyytelee anteeksi joutuessaan kysymään hankalia kysymyksiä. Aivan koko tallennetta en pystynyt katsomaan juurikin sen tuskallisuuden vuoksi, joten en tiedä päätyykö hän jossain kohtaa suoraan kritisoimaan väitöskirjaa, mutta hän ainakin vihjaa n. puolentoista tunnin kohdalla, että ehkä esitarkastuksessa olisi pitänyt puuttua muotoseikkoihin, kuten sisällysluettelon ja väliotsikoiden vastaavuuteen, jotta niitä ei enää väitöstilaisudessa tarvitsisi käydä läpi.
Ehkä kunniatohtorin titteli on olemassa juuri sitä varten, että tällaisilta farsseilta vältyttäisiin.
Ironista on, että Törhönen itse painottaa elokuvan ohjaamisen ammattimaisuutta ja että sitä varten tulee kouluttautua ja että elokuvan tekemisessä on omat muotoseikkansa, joita tulee noudattaa. Tarvitseeko sanoa, että akateemisessa työskentelyssäkin on omat muotoseikkansa?
Jos tällä ei nosteta Lapin yliopiston profiilia, niin ei nosteta myöskään elokuvajaohjaajakoulutuksen profiiliakaan tai taiteen alan koulutusta yleensä. Pikemminkin sillä vahvistetaan mielikuvaa taiteiden ja humanististen alojen sisällöstä huuhaana. Ja onko se mielikuva aina niin vääräkään? Itse kirjallisuutta opiskelleena voin sanoa, että hyvä, että on olemassa humanistisia aloja, niin että ne pahimmat hiihtäjät, jotka haluavat yliopistoon, eivät mene opiskelmaan aloja, joilla on oikeasti merkitystä. Loppujen lopuksi, mitä merkitystä on maailmalle sillä, että jonkun viihde-elokuvia ohjaavan vaarin omaelämänkerta ei täytä akateemisia vaatimuksia? Tuskin mitään. Jos tuomari, aivokirurgi, siltainsinööri, biokemisti tai lentäjä pääsisi samalla tavalla lopputyöstään läpi, aiheuttaisi se vaaratilanteita yhteiskunnassamme. Taiteiden tutkimuksella ei ole niin väliä, siinä voi ottaa vaikka niitä taiteellisia vapauksia.
PÄIVITYS 1.11.
Lapin yliopiston dekaani Satu Miettinen kommentoi Törhösen tapausta Helsingin Sanomissa. Hänen mukaansa tieteellisen ja taiteellisen tohtoritutkinnon väitöskirjojen ohjeistuksessa on eroja, ja että ”[..] on erilaisia tapoja tehdä tutkimusta. On hirveän rohkeaa väittelijältä lähteä tekemään taiteellista työtä.”
Tämä ei välttämättä lisää taiteenalojen uskottavuutta akateemisina, yliopistossa opetettavina aineina, jos yllä oleva on vastaus kysymykseen, miksi Törhösen väitöskirja on täyttä dadaa.
On totta, että taide on sisällöiltään vapaampaa kuin (luonnon)tiede, mutta juuri siksi muodoltaan siihen liittyvän tutkimuksen pitäisi noudattaa akateemisia käytöntöjä, kuten täsmällistä lähdeviittausta, ollakseen uskottavaa tutkimusta.