Lomalla kesälukemista kirjakaupan karkkihyllystä, eli pokkarivalikoimasta etsiessäni käteen osui George Orwellin Kun ammuin norsun ja muita esseitä. Olen sen tietenkin lukenut moneen kertaan ennenkin, mutta en omistanut vielä omaa kappaletta, joten ostin sen pehmeäkantisena itselleni 8 eurolla (kuten tunnettua, kovat kannet eivät minulle suuriakaan merkitse). Suurin osa esseistä muuten löytyy alkuperäiskielellä täältä, en jaksa tarkistaa mitkä kaikki, koska pokkaripainoksessa ei ole sisällysluetteloa. Suomenkielisten esseiden suomentaja Jukka Kemppinen on myös jättänyt muutamia esseitä pois verrattuna englanninkieliseen kokoelmaan.
Kokoelma kuitenkin sisältää ne kaikkien tuntemat kirjoitukset, kuten ”Miksi kirjoitan” ja ”Hirttäminen”, sekä sympaattiset ”The Moon Under Water” ja ”Kuppi kuumaa teetä” sekä nimikkoesseen norsun ampumisesta. Jostain syystä ”Kun ammuin norsun” herättää mielikuvia norsusafarista tai jostain muusta lähes koomisesta tilanteesta (kansikuvassa elefanttia roikutetaan kuumailmapallosta, en tiedä miksi), mutta kyseessä on äärimmäisen surullinen ja traaginen tarina. Kukapa haluaisi ampua vapaaehtoisesti norsua, eläintä joka näyttää yhtä aikaa surulliselta mummolta ja tuhatkiloiselta alastomalta vauvalta.
Kirjallisuusesseitä edustavat mm. laaja essee Henry Milleristä (Valaan vatsassa) ja hieman suppeampi Mark Twainista (”Laillistettu velmuilija”) vielä lyhyempi Kiplingistä (”Kiplingin kuoltua”). Omassa kappaleessani Kravun kääntöpiiriä (Gummeruksen v. 1962 julkaisema) on itse asiassa takakannessa lainaus Miller-esseestä: ”Kravun kääntöpiiri omalla tavallaan erittäin menestyksekkäästi tavalla luonut siltaa ajattelevan ja ajatuksista piittaamattoman ihmisen välillä.” P.G. Wodehousen puolustuspuhe käsittelee paitsi kirjallisuutta, myös politiikkaa.
Mielenkiintoisen osan muodostavat sotaa ja 30-40 -luvun politiikkaa käsittelevät tekstit, esim. ”Kosto on Karvas” ja otteet sota-ajan päiväkirjasta. Jälkiviisaus on viisauden lajeista amatöörimäisin, ja siksi on avartavaa lukea aikalaislähteitä, jotka kuvaavat tapahtumia kun niistä ei ole vielä päästy muodostamaan ajan myötä selkeää kuvaa.
Palannen mahdollisesti näihin myöhemmin ja teen sieltä joitain nostoja, jos tämän blogin aiheet muuten loppuvat kesken.
LISÄYS 14.9.
Niin&Näin-lehden uudessa numerossa (3/23) näyttäisi olevan kolme artikkelia Orwellista ja verkossakin yksi bonusartikkeli Rebecca Solnitin romaanista Orwell’s Roses (2021, ei suomennettu), mutta ei niistä aiheista, joista itse ajattelin kirjoittaa, joten ehkä minunkin pitää julkaista tässä blogissa lyhyt artikkelisarja Orwellista.
George Orwellhan on tunnetuimpia moderneja kirjailijoita, joita paljon lainataan, mutta tunnetaan vain pintapuolisesti lainausten määrään nähden. Kuten sanottua, harva kirjailija on saanut oman adjektiivinsa ja sitä voi käyttää aina, kun haluaa osoittaa olevansa yhteiskunnallisesti valveltunut, antiautoritaarinen ja kirjallisesti sivistynyt: Kela kusi mun hommat, ihan orwellia! (vaiko sittenkin kafkamaista?)
Jo pelkästään Orwellin tunnetuin teos 1984 on mainettaan huonommin tunnettu muualta kuin meemeistä, mutta muukin tuotanto ansaitsee huomiota.