Keskustelu incel-miehistä jatkuu Helsingin Sanomissa. Aikaisemmin viime sunnuntaina lehti julkaisi Juho Mäkisen, ”entisen incelin” mielipidekirjoituksen ja tänään ilmeisesti kirjoituksesta nousseen huomion vuoksi myös henkilöjutun Juhosta. Sana incel itsessään tarkoitaa ”vastentahtoista selibaattia”, mutta kirjoittajan mukaan incel-kulttuurissa on kyse yksinäisyydestä ja syrjäytyneisyydestä, ei sinänsä seksin puutteesta itsessään. Tämä oli vastine Martta Ojalan mielipidekirjoitukseen, jonka mukaan inceleitä ei leimaa yksinäisyys, vaan naisviha ja he kohtelevat seksiä (ja naisia) vain hyödykkeenä.
Kirjoitin vuonna 2020 lyhytromaanin ”Rauta-aika”, joka kertoo syrjäytyneistä nuorista miehistä, jotka eivät saa kiinni työelämästä, mutta joissa on myös vahvasti incelin piirteitä. Tarkoitus oli jatkaa samassa hengessä yksinäisyydestä ja seksuaalisesta syrjäytymisestä käsikirjoituksella, jonka työnimi oli ”Puutostila”, mutta jätin sen kesken ja aloin kirjoittaa aivan muista aiheista. Rauta-aika itsessään oli aika raskas kaikessa kyynisyydessään ja katkeruudessaan ja sukeltaminen syvemmälle naisvihaan ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta omaa mielenterveyttä ajatellen.
Romanttinen rakkaus itsessään on melko moderni keksintö (Kuuntele esim. podcastin Pieleen mennyt historia jakso ”Romanttinen rakkaus on kirous” ). Onnellisuus samaistetaan vahvasti onnelliseen parisuhteeseen ja rakkaudesta on tullut romanttisen rakkauden synonyymi, joka on korvannut esimerkiksi lähimmäisenrakkauden. Romanttis-eroottinen diskurssi yhtä aikaa korostaa seksuaalisuutta, että kieltää sen. Meille jokaiselle on olemassa vain yksi ja ainoa, jonka ulkoisia ominaisuuksia tärkeämpää on mystinen sisin. Kumppanin ulkonäköä voidaan ylistää, mutta romanttisen sopimuksen rikkomista olisi tunnustaa, että sillä olisi merkitystä kumppaninvalinnassa. Pinnallista olisi myös tunnustaa suhteen perustuvan seksille, vaikka romanttinen suhde solmitaan seksuaalisia preferenssejä noudattaen (heterot vastakkaisen sukupuolen, homot saman sukupuolen kanssa) ja seksin harrastaminen rajataan vain tuohon suhteeseen.
Järjestäytynyt yhteiskunta ja hyvinvointivaltio on onnistunut poistamaan monia sosiaalisia ongelmia lähes kokonaan: absoluuttinen köyhyys on sosiaalitukien myötä lähes olematonta, julkinen terveydenhuolto puutteistaan huolimatta toimii ja Kelan kustantamaan terapiaankin mahdollista päästä. Parisuhdetta Kela-kortilla ei kuitenkaan saa.
Kun ihmisen henkilökohtainen onni on sidottu romanttiseen rakkauteen ja parisuhteeseen, on se samalla sidottu tiettyyn ihmisryhmään: vastakkaiseen sukupuoleen (puhun tässä nyt heteromiehistä, koska koska ajatus sovellettuna homomiehiin tai naisiin voisi aiheuttaa lukijalle liikaa haasteita). Kun on tarpeeksi kauan kokenut pettymyksiä esimerkiksi Tinderissä (aikaisempi kirjoitukseni aiheesta), voi olla valmis siihen Juho Mäkisen mainitsemaan syvään päätyyn, jossa torjutuksi tuleminen vaikuttaa jopa salaliittoteorialta.
Kyse on naisvihasta, eli misogyniasta, eikä sitä selittelemällä voi kaunistella. Rasismi, homofobia, antisemitismi tai ableismi ovat kaikki ikäviä asioita ja kenties niillä kaikilla on jotain yhteistä misogynian kanssa, mutta rasisti tai antisemitismi ei (oletettavasti) kaipaa vihansa kohteelta mitään. Antisemiitti voi kyllä uskoa salaliittoteorioihin ja syyttää juutalaisten juonia yhdestä sun toisesta, mutta ei usko, että hänen onnensa on tuosta ”toisesta” suoraan riippuvainen. Sitä suurempi on naisvihaajan katkeruus, koska hän ymmärtää, että kaipaa rakkautta vihansa kohteelta.
Samaan aikaan, kun kulttuurimme korostaa, ettei ole onnellisuutta seksille perustuvan romanttisen parisuhteen ulkopuolella, se syyllistää sitä haluavia. Sen lisäksi, että olet kelvoton parisuhteeseen, romanttisten haaveiden tai etenkään seksuaalisten halujen kohteeksi, on väärin että haluat sitä. Seksiä haluava, ei seksuaalisesti haluttava henkilö on ällöttävä ja ajatellaan, että sellaisilla henkilöillä ei voi tai ainakaan ei pitäisi olla seksuaalisia haluja (tähän ryhmään voi laskea inceleiden lisäksi myös lihavat, vanhat ja vammaiset sekä aikoinaan myös homot). Samalla aktiivisesti unohdetaan, että rakkaus sellaisena kuin se nykykulttuurissa määritellään, on luonteeltaan seksuaalista. Kaveripohjalta naimisiin meno ei ole kiellettyä, mutta ei se kovin tavallistakaan ole.
Seksuaalinen haluttavuus, joka miehillä tarkoittaa ”naisen saamista” on arvostuksen mittari, enkä edes tarkoita mitään miesten saunapuheita. Jatkuvasti itsensä feministiksi määrittelevät naiset halutessaan loukata miestä sanovat hänestä ”tuo ei saa edes naista” tai ”tuolle en kyllä antaisi”. Tämä lienee sillä tavalla huomaamatonta, että eivät tiedosta arkipuheessa käsittelevänsä seksiä Ojalan mainitsemalla tavalla ”hyödykkeenä, johon pätee kysynnän ja tarjonnan laki”. Incel on kaikin puolin kelpaamaton, eikä ole minkäänlaisia poliittisen korrektiuden pidäkkeitä sanoa sitä julkisuudessa ääneen.
Valitettavasti ongelmaan ei ole olemassa mitään ratkaisua. Jo pelkästään se, että poikalapsia syntyy enemmän, tarkoittaa että pari prosenttia miesväestöstä tulee aina elämään ”vastentahtoisessa selibaatissa”. Tilanne tasoittuu viidenkympin tienoilla ja toisesta päästä miehet kuolevat nuorempina, minkä vuoksi vanhusten yksinäisyys taas on leimallisesti leskinaisten ongelma (joka voisi olla sekin oma keskustelunaiheensa).
Pohdintaa voisi laajentaa vaikka siihen, että ylipäätään seksin harrastaminen on tutkimusten mukaan viimeisen 50 vuoden aikana romahtanut. Tai siihen, miten useammat ongelmat kietoutuvat toisiinsa ja onko Suomessa ns. hikikomoreita? Tai siihen, että meillä on kolmekymppisiä miehiä, jotka ovat teinistä saakka, eli sellaiset 15-20 vuotta katsoneet päivittäin kovaa pornoa, mutta eivät ole koskaan olleet merkityksellisessä seksuaalisuhteessa ja millaisia neuorologisia muutoksia tällainen aiheuttaa.