Kerran baarikeskustelussa kriitikko Miikka Laihisen kanssa (tiedoksi diletanteille, tämä on namedroppailua) totesin:
”Tuohon on varsinaista elitismiä!”
”Mitä pahaa on elitismissä?”
En keksinyt vastausta, eikä siinä kai itsessään mitään pahaa ole. Harva kuitenkin tunnustautuu avoimesti elitistiksi. Vielä harvempi keskiluokkaiseksi, vaikka se lienee yhteiskuntamme keskeisin (sic!) luokka. Keskiluokka taas pyrkii jäljittelemään eliittejä, ja kenties elitismille on huonon maineen on antanut juuri keskiluokka. Kenenkään, joka kuuluu eliittiin, ei tarvitse sitä erikseen mainita.
Tässä oli puhetta siis kulttuurielitismistä ja eliitin mausta. Siitä voi lukea lisää esim. Jonas Konstigin kolumneista.
Poliittisesti avoin eliitin kannattaminen lienee vielä harvinaisempaa. Kun eliitistä puhutaan, puhutaan siitä pääsääntöisesti negatiivisesti, yleensä suu vaahdossa. Tai kirjoitetaan sosiaaliseen mediaan, mutta mielikuvissani näillä ihmisillä valuu kuola suusta samalla tavalla heidän hakatessaan näppäimistöä: valtamedia, kansanpetturit, myrkkypiikit, Nato-kiima, ilmastokommunistit, globalistit… Kaiken takana on eliitti.
Toki kaikkien salaliittoteorioiden ulkopuolella on olemassa aito eliitti. Mutta miten eliitti voi olla eliitti, jos kukaan ei sitä kannata? Tunnustautuuko edes kukaan kokoomuslaisista esimerkiksi eliitin kannattajaksi? Ei tule heti mieleen. Ainoa avoimesti poliittisen ja taloudellisen elitismin kannattaja taitaa olla Björn Wahlroos.
Silloin, kun joku kuuluu eliittiin ja ajaa eliitin asiaa, verhoaa hän aikomuksensa populismin alle. Esimerkiksi miljardööri ja ex-presidentti Donald Trump on onnistunut ennen näkemättömällä tavalla brändäämään itsensä eliitinvastaisena.
Näiden ajatuksien keskelle tulee uutinen Saksan vallankaappausyrityksestä. En tunne sen taustalla olevaa reichsbürger-liikettä. Googlettamatta veikkaisin senkin retoriikkaan olevan tyypillistä oikeistolaista eliitivastaisuutta: he edustavat ”oikeaa” kansaa ja kansan aitoa tahtoa, toisin kuin demokratia. Heidän johtajansa kuitenkin on prinssi Heinrich XIII. Kirjaimellisesti siis aito aatelinen, aito prinssi, joka käyttää nimensä jäljessä roomalaista järjestysnumeroa. Olisiko hänessä ainakin vähän elitistiä?