Ensin henkilökohtaista taustaa. Olen harrastanut shakin pelaamista jo ala-asteelta saakka, mutta en ole ollut koskaan siinä erityisen hyvä. Kävin lapsena kiertämässä muutamat kilpailutkin, sekä junnusarjassa että yleisessä sarjassa aikuisten keskellä. Muistikuvani on, että hävisin jokaisen arvopelini. Sittemmin aikuisena kokeilin mm. Turun turnausta ja muutamia muita paikallisia otteluita. Pitkässä pelissä (90 + 90min) hävisin jälleen lähes kaikki pelini, vaikka omasta mielestäni pelasinkin kohtalaisesti. Ns. nopeassa pelissä (30 + 30min) olen pärjännyt huomattavasti paremmin ja voittanut n. puolet peleistä, millä mitalisijoille ei pääse, mutta jonkun ”against the all odds” -lohdutuspalkinnon kerran sain (eniten selo-pisteitä turnauksen aikana saavuttanut).
Tällä hetkellä pelaan vain verkossa, enkä sielläkään yhtä ahkerasti kuin pari vuotta sitten ja tasoni on huimasti laskenut. Shakki on siitä lahjomaton mittari älyllisistä kyvyistä, että siinä joko pärjää tai sitten ei. Aivojen toimintakyky hidastuu radikaalisti kohti neljää kymppiä, mutta koska aivot itsessään ovat sekä havainnoinnin väline että kohde, itse emme hidastumista huomaa. Paitsi kun on jokin numeraalinen arvo, jolla sitä mitata.
Livekilpailuissa on oma tunnelmansa. Pitkät pöydät lautoja ja kelloja vieri vieressä, nörttihien ja pierun haju (99.9% pelaajista on miehiä), jännittynyt tunnelma, pelianalyysien puheensorina tauolla, siirtopöytäkirjojen rapina, kellojen käynnistäminen ja laudalle napsahtavat ensimmäiset siirrot… Katsoin Queen’s gambit -sarjaakin mielelläni ja omasta mielestäni siihen oli hetkittäin saatu autenttista turnaustunnelmaa.
Turnauksiin ei kuitenkaan tällä hetkellä tee mieli. Tärkein syy on raha: lisenssi itsessään on aika kallis, 90€ vuosittain, pelistä jonka itsessään ei luulisi vaativan suurempia investointeja. Sen lisäksi itse turnauksien osallistumismaksut ovat useita kymppejä, joista osa palaa pelaajille palkintojen muodossa (eräänlaista uhkapeliä siis). Sen lisäksi paikallinen peliseura katsoo, että olen heidän jäsenensä edelleen. He eivät ole lähettäneet karhulaskua, mutta jos nyt osallistuisin turnaukseen, lankeaisivat minulle jäsenmaksut maksettavaksi 10 vuoden ajalta.
Yksittäiseen turnaukseen osallistuminen maksaisi siis useita satoja euroja.
Nykyisin nettipelaaminen on siinä määrin helpompaa, että tyydyn siihen, vaikka eihän siinä ole samaa tunnelmaa kuin oikean laudan ääressä istumisessa.
*
Sitten itse asiaan.
Shakkimaailma kohahti kuluneella viikolla, kun hallitseva maailmanmestari Magnus Carlsen poistui kesken arvostetun Sinquefield cup -turnauksen hävittyään pelin Hans Niemannille.
Carlsenin tasoinen pelaaja yksinkertaisesti ei häviä valkoisilla klassisessa aikaformaatissa. Ylipäätään tällä tasolla useimmat pelit pelataan tasan (mikä tietysti on katsojien kannalta melko tylsää) ja valkoisilla häviäminen heikommalle pelaajalle on poikkeuksellista. Hans Niemann ei ole ehkä mikään nobody, mutta ei missään tapauksessa moninkertaisen maailmanmestarin tasoinen pelaaja. Yllätysvoitto onkin nostattanut spekulaatioita vilunkipelistä, varsinkin kun Niemannin ympärillä on aikaisemminkin vihjailtu huijauksista online-peleissä.
Sitten on asian toinen puoli: mitään todisteita huijauksesta ei ole esitetty. Niemannin maine on lopullisesti tahriintunut hänen merkittävimmän voittonsa hetkellä. Ulkopuoliset tahot ovat vihjailleet Niemannin käyttäneen tietokonetta apuna, mutta miten, siitä kukaan ei ole esittänyt todisteita. Kuinka hän voisi puhdistaa maineensa, kun ei ole mitään todisteita tai konkreettisia väitteitä, joita kumota? Hänet tullaan muistamaan ikuisesti huijarina. On selvää, että Carlsen oli kyseisen tappion jälkeen sellaisessa tiltissä, että ei halunnut riskeerata uraansa pelaamalla turnausta loppuun huonolla keskittymisellä, mutta eikö hänen käytöksensä silti ollut varsin epäurheilijamaista?
Ehkä Carlsenilla oli huono päivä, tai ehkä hänen motivaationsa pelaamiseen on ollut laskussa. Hän on ollut maailman paras pelaaja jo vuosikymmenen, ja on ilmoittanut ettei aio puolustaa titteliään enää seuraavana vuonna. Jos Niemann käytti tietokonetta apunaan, niin yhtään uskottavaa pelianalyysiä en ole vielä nähnyt, jossa olisi osoitettu hänen pelanneen ”konesiirtoja”. Pikemminkin Carlsen pelasi keskinkertaisesti kuin että Niemann olisi pelannut äärimmäisen hyvin.
Konkreettisemmat syytökset koskevat sitä, että Carlsenin valmistautumissuunnitelmat olisivat vuotaneet. Jostain syystä Niemann oli osannut varautua juuri siihen avaukseen, jota Carlsen tuli pelaamaan.
Tämä taas johtaa siihen, miksi en välttämättä pidä nykyisestä huipputason shakista: taistelua ei käydä pelilaudalla, vaan annetaan tietokoneen etsiä parhaat siirrot, opetellaan ne ulkoa ja toistetaan laudalla siirrot, jotka 99% tapauksista johtavat tasapeliin. Paul Murphyn, Mikhail Talin, Rashid Nezhmetdinovin tai Robert Fisherin kaltaisia pelaajia ei enää huipputasolla näe.
Tällaiset kohut toki aina välillä nostavat mielenkiintoa.