Helsingin Sanomat kirjoittaa sähköpotkulautojen eli ”skuuttien” vastustamisesta. Itse aiheesta riittäisi paljonkin kirjoittamista puolesta ja vastaan, mutta erityisesti silmään osui kommenttipalstalta ”Timon” kommentti:
Skuuteille ajamiseen liittyvät ongelmat ovat tottakai niitä käyttävien ihmisten vastuulla, eikä vuokrafirmoja voida edellyttää valvomaan liikennesääntöjen noudattamista tai humalassa ajamista.
Kommentissaan Timokin kuitenkin päätyy suosittelemaan, että ”Lautojen pysäköintiongelmat tulisi kuitenkin siirtää niitä vuokraavien firmojen harteille”, eli oikeastaan pyörtää mielipiteensä.
Kommentti sai kuitenkin minut miettimään samoja mietteitä, joista kirjoitin aikaisemmin Ukrainan sotaan liittyen, tällä kertaa tosin paljon vaatimattomammassa mittakaavassa. Muodoltaan liikutaan samankaltaisten dilemmojen kanssa: voiko mikään suurempi entiteetti olla vastuussa yksittäisten ihmisten tekemisistä? Toisaalta, jos ”syyllisyys” jaetaan aina vain pienempiin osasiin, katoaa se lopulta kokonaan. Kun skuutti makaa pyörätiellä tai muulla kulkuväylällä poikittain, vika on tietenkin siinä henkilössä, joka sen on siihen jättänyt. Tilanne on kuitenkin se, että skuutteja löytyy kaduilta röykkiöittäin ja humalaiset keski-ikäiset ja keskenkasvuiset teinit ajalevat niillä jalkakäytävällä jalankulkijoita päin. Pikemminkin on kyse yhteisten pelisääntöjen puutteesta ja laajalle levinneen ilmiön mahdollistamasta idiotiasta. Ihminen on keskimäärin laumaeläin ja massan mukana menijä ja se, mitä ”kuuluu” tai ”ei kuulu” tehdä määrittyy muiden esimerkin kautta, ei sen mikä on järkevää.
Lainsäätäjän pitäisi siis puuttua sähköpotkulautoihin. Osa rajoituksista kohdistuu käyttäjiin, mutta myös yritykseen, suorasti tai epäsuorasti. Onhan se jotenkin erikoista, että muutama yritys on saanut ottaa kaupunkitilaa veloituksetta käyttöön. Onhan pyöriä ja potkulautoja vuokrattu iät ja ajat, mutta niillä on ollut jokin varikko tai vuokrauspiste, jonka firma omistaa tai vuokraa. Nykyinen skuuttivillitys perustuu juuri siihen, että firmat voivat pitää henkilöstö- ja tilakulut olemattomina, kun skuutit pidetään jalkakäytävillä. En kuitenkaan muista, että asiasta olisi käyty mitään keskustelua etukäteen, ne vain ilmestyivät kaupunkien kaduille ja sitten niiden määrä räjähti.
Vastuun siirtämistä yritetään myös toiseen suuntaan. Tässä tapauksessa valitetaan, että skuuteille ei ole mitään palautuspisteitä. Firman kuuluisi hoitaa potkulautansa, ei se ole käyttäjän vastuulla, mihin sen jättää. Käyttäjän vastuulla on kuitenkin terveen järjen käyttö: sen voi silti pysäköidä järkevästi sen sijaan, että tukkisi portaita, uloskäyntejä, pyöräteitä, jalkakäytäviä, rullaportaita tai portteja tai heittäisi skuutin joenpohjaan tai pihakoivuun. Samanlaista vastuun pakoilua on syyttää kaikesta firmoja. Monenlaiset ympäristöongelmat sysätään yritysten vastuulle: eivät tavalliset ihmiset sotke ympäristöä, vaan ahneet yritykset (mutta kenelle yritykset tekevät tuotteita, ketkä niissä ovat töissä, ketkä niitä johtavat, ketkä niiden osakkeita omistavat, ketkä niitä mainostavat, ketkä ovat niiden alihankkijoita, ketkä tekevät niitä sääntelevät lait, elleivät ”tavalliset ihmiset”?). Esimerkkejä olisi muitakin.
Sähköpotkulaudoista riittäisi valittamista, mutta halusin tässä käyttää niitä havainnollistamaan, mitä tapahtuu kun kukaan ei ota vastuuta. Ja siitäkin riittäisi kirjoittamista muissakin yhteyksissä.