Lukion ensimmäisellä luokalla pidin päivänavauksen koulun keskusradiossa. Avaus käsitteli mitäpä muuta kuin ihmisten typeryyttä, ja olihan siinä mukana aimo annos lukiolaisen ”tiedän aivan kaiken” -asennetta. Luojan kiitos pikku puheeni käsikirjoitusta ei ole säilynyt, koska nykyinen minäni saisi varmasti entistä minääni kokemasta myötähäpeästä sisäelinvaurioita.
Ehkä puheen aihe on silti ajankohtainen näin someaikana. Vielä tuolloin 90-luvulla ihmisten typeryys pysyi salaisuutena niin kauan kuin he eivät avanneet suutaan, mutta nykyisin se on helppo paljastaa globaalisti koko ihmiskunnalle verkon ja sosiaalisen median kautta. Julkisessa sanassa ihmisten idiotismin indikaattoreina olivat vain yleisönosastot ja katugallupit. Kirjoitin (ja kerroin) silloin jotain sen suuntaista, että oli gallupin asettelu miten typerä tahansa, ei typerimmänkään ehdotuksen kannatus koskaan ole täysin nolla. Vaikka gallupissa kysyttäisiin ”saako vastasyntynyttä monottaa maiharilla päähän?”, olisi jossain tietty prosentti ihmisiä, joiden mielestä se on ”ihan hyvä idea” ilman edes minkäänlaista ironiaa, vaan koska ihmiset nyt vain ovat niin helvetin typeriä.
Toki kärjistin ja provosoin, mutta aika on osoittanut tuonkin väitteen todeksi. Pikemminkin ihmisten typeryyden laajuus ja syvyys on tullut jopa yllätyksenä. Oli uutinen mikä hyvänsä, niin sosiaalisessa mediassa pahinkin onnettomuusuutinen saa alleen nauruhymiöitä ja kaikki on pakolaisten/EU:n/verotuksen/hallituksen vika. Ei ole sellaista globaalia ongelmaa, johon ei korsolainen parturikampaaja tiedä varmaa ratkaisua, vaikka ei osaakaan kirjoittaa sitä verkkoon ilman vakavia kielioppivirheitä.
On kuitenkin syytä analysoida ilmiötä laajemmin, jotta tämä ei jäisi vain ilmeisten tosiasioden toteamiseksi. Usein ei olekaan kyse vaan typeryydestä, vaan kyynisyydestä ja välinpitämättömyydestä. Näinä aikoina verkko on täynnä huolestuttavia uutisia pandemiakuolemista ja ilmastonmuutoksen aiheuttamista katastrofeista. Kaikki saavat nauruhymiöitä ja ”mitävälii”-kommentteja. Näitä ei voi kuitenkaan pitää vain kyynisinä kommentteina: kyynisyys on puolustusreaktio uutisten aiheuttamaa ahdistusta vastaan. Täysin välinpitämätön ohittaisi uutiset kommentoimatta; esimerkiksi minä alan pikku hiljaa turtua niihin, vaikka olisinkin samaa mieltä niiden vakavuudesta. Sen sijaan on vaikea uskoa, että ihminen, joka reagoi niihin passiivisagressiivisesti tai ihan vaan avoimen agressiivisesti, oi olisi selkeästi pohjimmiltaan huolestunut. Jos joku kommentoi ”mitä väliä” tai ”onpa turha uutinen” tai ”miksi tällaista julkaistaan”, on selkeästi sitä mieltä, että toivoisi ettei negatiivisia uutisia julkaistaisi eikä hänelle tulisi siten paha mieli.
Samoin koronadenialismi ja rokotevastaisuus ovat aktiivista pyrkimystä hallita poikkeusaikojen aiheuttamaa ahdistusta. Reaktio tunteeseen on yleensä tunnereaktio. Siksi rationaalisuudella ei ole kommenteissa sijaa, vaikka ne usein verhotaankin kylmään kyynisyyteen: kaikki on vain ”paska median probagandaa”. Ongelman kieltämisellä toivotaan ongelman katoavan. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän asiasta uutisoidaan, sitä voimakkaamman pelkoreaktion se aiheuttaa ja sitä vahvemmin tosiasiat kielletään.
Ylipäätään ihmiset hahmottavat heikosti suuria lukuja ja tilastoja: maailma on muuttunut monimutkaisemmiksi ja globaalissa maailmankylässä numerot ovat miljoonia ja miljardeja, mutta ajattelemme silti samoilla avoilla kuin oikeassa sadan asukkaan kylässäkin. Toki meillä on käytössämme matematiikka, jolla voimme pyöritellä vaikka tähtitieteellisiä lukuja, mutta aivomme eivät silti aidosti ymmärrä lukuja kuten miljardi. On helppo ajatella miljardi saman kokoluokan numeroksi kuin miljoona, vaikka miljardi on aivan helvetin paljon (tieteellinen ilmaisu) isompi luku. Ja mitä edes tarkoittaa, että koronarokotteita on annettu miljardeja annoksia tai että maailman väkiluku kasvaa miljardeilla tai että valtion budjetti on miljardeja? Ei kenelläkään ole aitoa, käsin tuntuvaa käsitystä.
Ja sitten on tietysti se porukka, joka ei peruskoulussakaan osannut prosenttilukuja. Lienee optimistista olettaa, että jossain vaiheessa opettamatta matematiikka olisi tarttunut takaraivoon pikemminkin kuin että se olisi iän mukana karissut ja unohtunut. (Esimerkkinä parin vuoden takainen nelosolut keskustelu, jossa moni uskoi, että 5,5%-prosenttinen nelosolut on 0,8% vahvempaa kuin 4,7%-prosenttinen kolmosolut.)
Pelon tunne syntyy ihmisen syvissä aivorakenteissa (mm. mantelitumake), jotka ymmärtävät matematiikkaa vielä vähemmän, eli eivät ollenkaan. Kun henkilö kuulee rokotteeseen liittyvistä kuolemista, aiheuttaa se syvissä rakenteissa pelkoreaktion. Fimean mukaan tutkittavana on 110 kuolemantapausta, joiden epäillään liittyvän rokotteeseen. Yli sadan ihmisen kuolema kuulostaa vielä pahemmalta. Ajatus kuolemasta on pelottava, eikä sitä poista tieto, että kuolemantapauksia on 0,000028% kaikista rokotetuista. Mitä tuollainen luku kaikkine nollineen edes tarkoittaa ja mitä se on sen rinnalla, että rokote todistettavasti tappaa?
Mantelitumakkeen paniikkireaktiota hillitsee aivokuori, joka kykenee rationaaliseen ajatteluun — toisilla enemmän ja toisilla vähemmän kuin toisilla. Nopeita hermoratoja kulkevat impulssit aihetuttavat pelkoreaktion, mutta hitaampaa reittiä kulkevat kykenevät tarkempaan erotteluun. Kun pensaikosta kuuluu rapinaa, on terve reaktio säikähtää (kaikilla meillä on hieman liian säikky esivanhempi miljoona vuotta takaperin, joka jäi henkiin ja jatkamaan sukuaan liiallisen varovaisuuden vuoksi). Jos pensaikossa tosiaan on sapelihammastiikeri, taistele tai pakene -reaktio on oikea. Jos taas siellä onkin siili tai jänis, aivokuoren tarkempi tietojenkäsittely paljastaa asioiden oikean laidan ja toimintasuunnitelma on rauhoittua.
Nykyihminen toimii edelleen samoilla aivoilla kuin kivikautiset metsästäjä-keräilijät ja pelkoreaktioita sääntelevät syvät rakenteet ovat vieläkin vanhempia, koska ne ovat suoraan yhteydessä eloonjäämiseen. Ihmisten ongelmat sen sijaan ovat muuttuneet pensaikossa rapisevista petoeläimistä huomattavasti abstraktimmiksi. Samat aivoalueet kuitenkin aktivoituvat stressatessa viikon päästä olevaan tenttiin, huolestuessa työttömyydestä tai lukiessa uutisia koronasta tai ilmastonmuutoksesta tai katsoessa Tokentuben videoita myrkkyrokotteista. Mutta toisin kuin aroilla elävät esivanhempamme, emme voi reagoida ongelmiin millään käytännön toimilla. Sitä joko pakenee tai taistelee ja jää henkiin tai sitten ei, mutta aivojamme ei ole rakennettu pitämään pelko- ja stressitiloja vuosia kestäviä ajanjaksoja. Jotain on siis keksittävä.
Denialismi ja kyynisyys ovat tehokkaita defenssimekanismeja. Pusikossa rapistelevaa sapelihammastiikeriä tuskin voi jättää huomiotta, mutta vuosien päässä uhkaavan ilmastonmuutoksen voi aivan helposti. Tai kenties ei niin helposti: uhan torjuminen vaatii jatkuvaa työstämistä. Toisin kuin voisi luulla, denialismi ei ole varmuutta pelon aiheettomuudesta vaan tapa työstää sitä ja siksi se vaatii jatkuvaa toimintaa: asian toistelemista itselle ja muille, muiden pelkojen vähättelyä, ettei se vain tarttuisi itseenkin, asiaa käsittelevän tiedon kieltämistä. Denialisti kommentoi verkkoon jatkuvasti ja keksii vaihtoehtoisia selityksiä koronalle tai ilmastonmuutokselle. Hänelle ”valtamedian” uutiset ovat ”propagandaa” tai hän toivoo, ettei ”pelottelu-uutisia” julkaistaisi ollenkaan. Hän järjestäytyy ja lähtee osoittamaan mieltään, pahimmillaan se purkautuu väkivaltana.
Denialisti projisoi oman pelkonsa muihin, mutta onko edellä kuvattu toiminta mitään muuta kuin pelkoa? Itse pelko ei ole kadonnut mihinkään, se vain on siirtynyt muualle. Korona on ”vain pikku nuha”, mutta mitäs jos koronarajoitukset ovatkin kommunistien vallankaappaussuunitelma ja rokotteessa ”myrkkypiikki”? Abstraktit uhat ovatkin monin tavoin pirullisempia kuin konkreettiset.
Lopulta idiotia on reaktio maailman kaoottisuuteen. Yritämme ratkaista modernin maailman ongelmia kivikautisilla välineillä. Jotkut onnistuvat siinä paremmin kuin toiset.