Facebookin kirjaryhmässä joku kysyy mielepidettä Echard Tollen ”Läsnäolon voimasta”. Meinasin jo vastata jotain kyynistä, mutta jätin vastaamatta, koska Tollen kannattajat ovat kuin jehovantodistajat, heillä on ulkoa opeteltu vastaus aina kaikkeen, ja toisaalta, eipä se minulta ole pois, jos joku sellaiseen hömppään uskoo, joten kirjoitan vain tänne, mistä vastaustani ei kukaan lue.
Tollea aikoinaan suositteli minulle eräs sukulainen, joka oli myös suositellut minulle ”Vain elämää” -ohjelmaa, koska olen kiinnostunut musiikista. Se tosiaan pitää paikkaansa, koska soitan bändeissä ja käytän monta tuntia päivässä löytääkseni uutta musiikkia verkosta ja kokeilen uusia genrejä kansanmusiikista kokeelliseen jatsiin. Sukulaiseni kuuntelee pääasiassa radiota autossa työmatkalla.
Itse taas en ole juurikaan viskimies ja juon väkeviä vain humaltumistarkoituksessa. Uskon kuitenkin, että tuttavani, joka piti joskus blogiakin aiheesta ja sokkotestissä tunnisti kalliita mallasviskejä, tietää niistä enemmän kuin minä ja ymmärrän suhtautua huvittuneisuudella siihen tyyppiin, joka kutsuu itseään ”viskimieheksi” jonka suosikkiviski on Jim Beam (tosi juttu) ja siihenkin, joka viskeistään ylpeilevässä baarissa lantrasi kallista single maltia coca colalla (tosi juttu).
Vaikka onhan se toki niinkin, että vaikkapa fine dining ja muu gramman nökäreinä lautasen reunalla tarjottava kulinaristinen hienostelu on hienostelua ja nälkä lähtee Hesessäkin.
Ja monen mielestä varmaan ”Never don’t give up” -tatuoiti on syvällinen, ”Live, laugh, love” -huoneentaulu on syvällinen, Neljä Ruusua -yhtyeen sanoitukset ovat syvällisiä ja Oprah on syvällinen (ja huom! kärsinyt paljon elämässään) ja Oprahin suosittelemat self-help -oppaat ovat syvällisiä ja niin edelleen, ja olisi vain ylimielistä todeta, että Humen ”An Enquiry Concerning Human Understanding” on syvällisempi.
Vähän tietysti ärsytti, kun piti jonkun mieliksi kuitenkin kahlata moista banaalia roskaa läpi.