Näin tammikuussa on hyvä tehdä retrospektiiviä ja vuoden 2020 keskeisin saavutus oli tietenkin esikoisromaanin ”Rauta-aika” julkaiseminen viime keväänä. Esikoiskirjailijan vuosi meni rauhallisesti, koronasta johtuen tai johtumatta. Turun sanomat muisti positiivisella arvostelulla (vain tilaajille), mutta muuten ainakaan Google-haulla ei löydy suuria intohimoja herättäneitä bloggauksia eikä sähköposti ole täyttynyt vihapalautteesta. Finlandiakin jäi saamatta, mutta odottelen vielä kutsua Uutisvuodon panelistiksi.
Seuraavaksi kirjaksi on muutama raakile kesken, mutta ainakaan ensi vuonna ei jatkoa ole odotettavissa. Koska ”Rauta-aika” sisälsi aika runsaasti tarkoituksellista rankistelua, verbaalista turpasaunaa ja ihmiselämän pimeitä puolia, luonnollinen suunta olisi vääntää kaasuhanaa vieläkin isommalle, mutta jossain vaiheessa tuli ajatus, että en halua jäädä yhden tempun poniksi, vaan kirjoittaa kirjan, jossa olisi jotain kaunistakin. Tätä saataneen odottaa vuoteen 2023. Välipalana olisi kiva julkaista lyhytproosaa, mutta en lupaa mitään.
Vaikka omaa kirjaa ei ensi vuonna kauppoihin saada, ilmestyy kääntämäni George Orwellin romaani ”Päivät Burmassa”. Kyseessä on englanninkielisellä kielialueella laajasti tunnettu klassikko, jota jostain syystä Suomessa ei tunnuta tietävän. Esimerkiksi kuluneella viikolla HS teki Orwellista pitkän jutun (vain tilaajille), mutta kyseistä romaania ei mainittu. Vuonna 1934 ilmestynyt George Orwellin esikoisromaani on kuitenkin kirjallisesti korkeatasoinen ja edelleen ajankohtainen. Romaanin voi lukea rakkaustarinana, eksoottisena seikkailukertomuksena kaukaisista maista tai imperialismia vastustavana ”aateromaanina”. Kirjailija itse, oikealta nimeltään Eric Blair, toimi viisi vuotta poliisina Burmassa, joka tuolloin oli osa brittiläistä Intiaa. Kirjaa voi suositella kaikille Orwellin faneille ja sen voi nähdä myös tulevia menestysromaaneja pohjustavana teoksena.
Musiikillisesti vuosi alkoi kivasti, kun sivuprojektimme Anemone sai ”Syksyn synkin sävel”-demokilpailussa ensimmäisen sijan. Itse tosin toimin lähinnä henkisenä tukena ja miksasin jotain rumpupuuppeja. Toistaiseksi tämä on myös yhtyeen ainoa kappale, mutta uutta kehitteillä kunhan sovituksista päästään yksimielisyyteen ja näemmä vauhti on kpl/vuosi.
Isompi yhtyeemme, ainakin jäsenten määrän huomioiden, ugrilais-kuubalainen bilebändimme Los Åbos sai olosuhteista huolimatta soitettua tänä vuonna neljä elävää esitystä sekä yhden virtuaalisen. Kivointahan tietysti oli soittaa kesällä Turun Hämähäkkiterassilla, jossa edellisenä viikonloppuna oli ollut Kotiteollisuus ja seuraavana viikonloppuna Miljoonasade. Syksyn hiljainen aika käytettiin hyväksi omia kappaleita hiomalla ja yhteensä 9 oman kappaleen kokonaisuudesta tulee mahdollisesti jossain vaiheessa ulos hieman hiotumpi demo / studiolive.
Tulevaisuudessa olisi haaveissa päästä soittamaan lyömäsoittimia johonkin vaikka vierailevaksi artistiksi tai löytää jotain käyttöä kappaleille, joita olen sanoittanut, mutta joita en osaa laulaa.
Vaikka moni muu onkin valittanut elämänsä paskinta vuotta, omalta osalta plussat ylittävät miinukset. Suhteellisen introverttinä tyyppinä sosiaalinen eristyskään ei ole kauheasti haitannut. Ja sainhan tämän bloginkin taas uuteen nousuun.