Václav Havelin viime vuonna suomennetusta essee- ja puhevalikoimasta ”Euroopan toivo”, tarttui mukaan otsikon ”Kesämietteitä” alta seuraavia mietteitä:
[..] en ole koskaan elämäni aikana samastunut yhteenkään ideologiaan, oikeaoppisuuteen tai doktriiniin, oli se sitten vasemmistolainen, oikeistolainen tai jokin muu valmis ja suljettu maailmaa koskeva sääntöjärjestelmä. Sitä vastoin olen aina yrittänyt ajatella ennakkoluulottomasti omalla järjelläni sekä yrittänyt vältellä lokeroitumista ja kaikkia houkutuksia tehdä elämästäni helpompaa hyväksymällä jokin valmis mielipiteiden kokonaisuus, joten minun ollut helppo vastaanottaa uusia ideoita ja mahduttaa ne maailmankuvaani [..]
Ylläoleva olisi hyvä muistaa tänä omana aikanamme, joka tuntuu hajoavan yhä enemmän kuppikuntiin ja ihmiset omaksuvat kapeakatseisesti ideologioita, jotka tekevät toisista vihollisia. Mutta jatketaan:
En väitä, että olisin aina ollut oikeassa. Mutta jos olen ollut väärässä, se on johtunut vain sieluni terävä-älyisyyden rajallisuudesta, huomiokyvyn tai koulutuksen puutteesta tai kokonaisvaltaisesta riittämättömyydestä, ei koskaan ideologisesta sokeudesta tai fanaattisuudesta. Siksi minulle ei ole myöskään ongelma muuttaa mieltäni, jos havaitsen olleeni jossakin asiassa vaäärässä.
Harva asia elämässä on yhtä vaikeaa kuin tunnustaa olevansa väärässä, mutta toivon kasvaneeni ihmisenä vuosien varrella siten, että pystyn myös muuttamaan mielipidettäni.
Kieltäydyn luokittelemasta itseäni vasemmistoon tai oikeistoon. [..] Voin kuvitella, että yksi mielipiteistäni saattaa vaikuttaa vasemmistolaiselta ja toinen sitä vastoin oikeistolaistelta. Voin kuvitella myös, että sama mielipiteeni voi olla yhdelle vasemmistolainen ja toisella oikeistolainen, ja se on suoraan sanottuna aivan yhdentekevää minulle. Ja kaikkein vastahakoisimmin julistan kuuluvani ”keskelle”.
Samalla tavalla kuvaisin omaa poliittista sijoittumistani. Nyt kun olen aloittanut tämän blogin kirjoittamisen uudestaan, huomaan että monet aiheet, joista haluaisin kirjoittaa, ovat vasemmistolaisittain värittyneitä, mutta mukana on myös näkökulmia, joita monen puhdasoppisemman vasemmistolaisen voi olla vaikea sulattaa. Tosin, vuonna 2020 ”vasemmistolaisuus” ja ”oikeistolaisuus” ovat varmasti sisällöltään erilaisia kategorioita kuin vuonna 1991 reaalisosialismista markkinatalouteen siirtyvässä Tšekkoslovakiassa.
Havel lisää kuitenkin:
Olen joskus sanonut pitäväni itseäni sosialistina. Kyse ei ole ollut mistään yksittäisestä talousteoriasta tai käsitteestä, vaan olen halunnut lähinnä sanoa, että sydämeni on niin sanotusti vasemmalla. Sen sijaan, että olisin ilmaissut tiettyä vakaumusta, vasemmistolaisuus on merkinnyt minulle mielenmaisemaa, jonkinlaista toisinajattelevaa tilaa, järjestelmänvastaista suuntautumista, poroporvareiden vastustamista ja kiinnostusta ”sorrettuihin ja solvattuihin”. Olen kuitenkin lakannut sanomasta olevani sosialisti jo kauan sitten: ei siksi, että sydämeni olisi vaihtanut paikkaa, vaan siksi, että tämä sana [–] pikemminkin johtaa harhaan kuin selventää.
Myös minä olen keskiviivasta pikemminkin vasemmalla kuin oikealla. Koska kuitenkin kovin moni tuntuu tietävän minua paremmin, mitä minun ”sosialismini” sisältää, vältän käyttämästä kyseistä termiä ja kukin kysyköön erikseen mitä mieltä olen mistäkin asiasta, jos sattuu olemaan kiinnostunut.
Bernie Sanders on yrittänyt tuoda amerikkalaiseen keskusteluun käsitettä ”sosialismi”, mutta kyseessä on tuhoon tuomittu yritys. Keskimääräiselle amerikkalaiselle sosialismi oli sitä, mitä vastaan kylmä sota käytiin ja voitettiin. Yhtä hyvin voisi kertoa olevansa natsi. Sama keskustelu on levinnyt Suomeenkin, mikä on ironista sinänsä, koska amerikkalaisessa keskustelussa viitataan usein pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Se, että amerikkalaiset eivät tee eroa pohjoismaisen mallin ja Neuvostoliiton välillä on kenties ymmärrettävää, mutta aika moni Suomessakin tuntuu nykyään haluavan hajottaa hyvinvointivaltion, koska Neuvostoliitto.
Noam Chomsky tosin on huomauttanut, että Neuvostoliitossa ja sen satelliittivaltioissa ei ollut sosialismia. Väittiväthän ne olevansa myös demokraattisia (”kansandemokratioita”) ja esimerkiksi itä-Saksan virallinen nimi oli Saksan demokraattinen tasavalta. Harva kuitenkaan pitää niitä mallimaina demokratialle ja vastustaa demokratiaa sen perusteella (sanon ”harva”, koska niin typerää ajatusta ei olekaan, etteikö sitä joku jossain kannattaisi).