Itsehän olen aina ollut jossain määrin epäisänmaallinen, ainakin sillä perusteella, että skippasin asevelvollisuuden enkä seuraa jääkiekon MM-kisoja, jotka ovat ne suomalaisen isänmaallisuuden keskeiset ilmenemismuodot. Sellainen rauhanajan keskeinen kotimaan puolesta toimiminen kuten verojen maksaminen on liian vasemmistolaista ja vaikka ilmastonmuutos on ryssääkin suurempi uhka, sen torjuminen on liian vihervasemmistolaista kuuluakseen isänmaallisuuden kategoriaan. Vaikka onhan se ironista, kuinka mielipidekyselyissä kerta kerran jälkeen suomalaisilla on ”korkea maanpuolustustahto”, ts. ovat valmiita uhrautumaan isänmaan puolesta, mutta töihin pyöräileminen ei nauti samanlaista arvonantoa, ainakaan samoissa piireissä. Tietysti voi aina spekuloida, onko yksittäisen suomalaisen päästöjen vähentämisellä mitään globaalia vaikutusta, mutta toisaalta mielipidemittauksessakin asia muotoillaan ”vaikka tulos näyttäisi epävarmalta”. Omasta materiaalisesta hyvinvoinnista ei tingitä yhteisen ja isänmaan edun vuoksi, mutta sotasankaruus kuulostaa kivalta, ainakin niin kauan kun väitteitä ei joudu käytännössä todistamaan.
Vaikka covid19-pandemia ei olekaan mikään maailmansodan kaltainen katastrofi, muodostaa se uuden uhan, jonka torjumiseen tulisi kaikkien osallistua. Suomalaiset ovatkin selvinneet siitä kenties parhaiten maailmassa: tautia on torjuttu lähes yksimielisesti ja maskien vastustajat ovat olleet lähes yksittäistapauksia verrattuna vaikkapa Saksan massamielenosoituksiin. Kansallisen yhtenäisyyden takaa paljastuu kuitenkin laaja rokotekriittisten rintama, johon tuntuu kuuluvan yllättävänkin ”isänmaallisia” piirejä, tai ainakin pinnallisen some-katsauksen perusteella monella on taustakuvanaan Suomen lippu ja feedissä maahanmuuttokriittisiä linkkejä. Moni puhuu virtuaalinen tippa silmässään sotaveteraaneista, mutta eikö covid uhkaa eniten juuri yli 80-vuotiaita, eli juurikin sotaveteraanien ikäpolvea? Mielipidemittausten mukaan moni näistäkin varmasti sanoisi lähtevänsä rajalle ryssää torjumaan, mutta nyt ei tarvitse ottaa kranaatinsirpaletta pohkeeseen, vaan pieni piikki olkapäähän. Monelle sekin on liikaa.
Pandemian suhteen on ollut kenties liikaakin paniikinlietsontaa, ja se on alkanut toimia itseään vastaan; paniikki kun saa ihmiset toimimaan usein irrationaalisesti ja yksi defenssi-mekanismi on ongelman kieltäminen ja toinen projisointi. Ensin kielletään, että Covid19 on mikään ongelma ja sitten aletaan epäillä, että itse varotoimet ovat se ongelma: kasvomaskit rikkovat kansalaisoikeuksia ja rokotteet sisältävät myrkkyjä. Jotenkin ymmärrän että ne enkelienergiahörhöt, jotka elävät omassa rinnakkaisessa kristallitodellisuudessaan, jossa länsimainen lääketiede on korvattu korvakynttilöillä ja homeopatialla vastustavat myös covid-rokotetta, mutta nyt ilmiö tuntuu leviävän myös tässä suomenlippujengissä. Ehkä yhdistävä tekijä on se tietyntyyppinen ”kriittisyys”, joka tarkoittaa sitä, että ollaan kaikesta vastakkaista mieltä kuin ”valtamedia”.
Mitä sitten on se isänmaallisuus? Hesari maalailee tänään uutta ”haukiolaista” isänmaallisuutta, jossa ilmastoaktivismi yhdistyy kansallisromantiikkaan. Olisinko itse valmis puolustamaan maata sotilaallisen kriisin uhatessa? Eivät ne minua pyssy kädessä rintamalle kuitenkaan laittaisi, joten vastaan myöntävästi. Tässä virtuaalitodellisuudessa (Baudrillardilla tai ilman) isänmaallisuus tuntuu kuitenkin kiinnittyvän monenlaisiin symboleihin, jollaisina voivat toimia siniristiliput ja sotaveteraanien haamut, mutta konkretian edessä mihinkään uhrauksiin ei olla valmiita.