Päivi Heikkilä-Halttunen halttunen pohdiskelee poikien lukutottumuksia Hesarin artikkelissaan huolestuneena. Huoli ei ole ensimmäistä kertaa ilmoille lausuttu. Nyt konkreettisten kirjaesimerkkien kautta epäillään, että viihteellisyyden kautta mennään siitä mistä aita on matalin.
Itse aloin kersana lukea siksi, että se oli viihdyttävää, mutta viihteellisyydessä on vaikea kilpailla nykyisin muiden vaihtoehtojen kanssa. Pienellä kylällä kasvaneena harrastusmahdollisuudet olivat lähinnä partio, jalkapallo tai ilkivalta, ja kun rahaa harrastuksiin ei ollut, ilmainen kirjasto kiinnosti. Sen lisäksi paikallisella Ärrällä oli noin viisi VHS-vuokrakasettia, televisiossa oli kaksi kanavaa, joilta tuli ohjelmaa välillä 17-21 (harva muistaa tämän, mutta katsokaa vaikka vanhoja lehtien ohjelmatietoja), leffaan pääsi lapsena ehkä kaksi kertaa, Internet tuli kotikylälle ensimmäistä kertaa kirjastoon vuonna 1997 ja niin edelleen. Tosin, siltikään pojat eivät meidän koulussa juuri lukeneet, koska se on tylsää ja koska ”luetsä jotain kirjoja, vitun homo?” Olisikohan minun lisäksi vain toinen poika ollut kiinnostunut kirjoista, ja nyt näköjään FB:n mukaan on naimisissa jonkun parrakkaan hunksin kanssa, eli ei kai siinä täysin väärää puuta haukuttu.
Nyt kun viihdettä on tarjolla tuhat kertaa enemmän, pelkällä lukunautinnolla perusteleminen ei välttämättä toimi. En edes tiedä alkaisinko itse lukemaan, jos olisin nyt teni-ikäinen. Jos lapsi ei nauti lukemisesta, niin ei se ala nauttia siksi, että vanhemmat yrittävät siihen pakottaa, siksikin että murrosikäiset pojat automaattisesti kapinoivat kaikkea vastaan mitä heille syötetään. Ehkä juuri siksi tuollainen urheilukirja voi kiinnostaa enemmän, jos sillä on yhtymäkohtia lapsen muihin kiinnostuksiin. Samoin ehkä muut samanlaiset ei-fiktiokirjat voivat olla parempia kuin keksityt tarinat.
Tuota pissa-kakka-osastoa aina välillä perustellaan sillä, että saadaan ne teinipojat lukemaan edes jotain. Ikään kuin vaikka leffoissa ei voisi olla ideaa siinä missä kirjoissakin ja mikä tahansa kirja on kehittävämpi kuin mikä tahansa tv-sarja, tietokonepeli aina huonompi kuin mikä tahansa mitä on painettu paperille. Jossain vaiheessa pelättiin, että sähkökirja tuhoaa ”oikean kirjan”, niin kuin sillä olisi jotain väliä. Näistä peloista on siirrytty mollaamaan äänikirjoja ja väittämään monissa verkkokeskusteluissa, että ”äänikirjojen kuunteleminen ei ole sama asia kuin oikea lukeminen”.
Olen siis samaa mieltä kriitikon kanssa: jos lukemaan houkutteleminen on itsetarkoitus, anything goes. Vielä kun saisi pojat jotain laadukasta. Itse jatkaisin tätä sillä, että ehkä mikä tahansa älyllinen harrastus on parempi kuin pelkkä nenänkaivaminen ja paikkojen rikkominen. Olen myös siinä määrin kyynisesti pessimistinen, että suurin osa porukasta vaihtaa minkä tahansa älyllisen harrastuksen nettipornoon ja action-peleihin niin että heilahtaa.