Jos nyt ajatellaan sellaista eurooppalaista aatehistoriaa, jota voi kutsua vaikka ”valistukseksi”, ja joka niin kauniisti puhuu ”järjestä”, ”edistyksestä” ja ”vapaudesta”, ja josta kumpuavat ne lukuisat liberalismit ja tietyssä mielessä myös demokratia ja kansalaisyhteiskunta kuin sosialismi kuin feminismikin, niin tuleehan tässä jotenkin pessimistinen olo ihmisluonnon suhteen, kun ihmisarvoa polkeva teokratia on monille houkutteleva vaihtoehto.
Tällä siis viittaan Al-Holin naisiin, niin kuin joku varmaan arvasikin. Poliitikkojen puheenvuoroja ja median uutisointia lukiessa tulee olo, että kun länsimainen liberaali yrittää käsitteellistää tapahtunutta ja sen perusteella muodostaa jonkinlaisen moraalisen kannan asiaan, on se tuomittu epäonnistumaan. Totta kai ”lasten etu”, mutta tyhjeneekö koko dilemma siihen? Onko tästä edes mahdollista muodostaa dilemmaa, johon löytyy tyydyttävä vastaus, joka ei ole ristiriidassa ”rationaalisen” ja ”vapautta tavoittelevan” ”yksilön” maailmankuvan kanssa? Mukaan tuodaan sukupuoli, etnisyys, uskonto, lapset, universaalit ihmisoikeudet ja varmuus siitä, että jossain liberaalissa diskurssissa kaikki ”hyvät jutut” ovat olemassa itsessään ja yhteensovitettavissa, mutta ehkä eivät ole, eikä kukaan uskalla sanoa sitä ääneen.
”Isis-äidit” mediassa ovat yhtä aikaa suomalaisia ja silti ”toisia” koko vartalon peittävissä mustissa kaavuissa. Jos he eivät voita suomalaisten sympatioita ja empatioita puolelleen, ei se ole mikään ihme, jos heidät kaikissa kuvissa esitetään saman näköisenä kuin Nazgûlit (joka toki on heidän oma valintansa, vaikka Isis ja yksilönvapaus eivät tunnukaan sopivan samaan lauseeseen, ja joo, edellisessä lauseessa oli hippasen rasismia, mikä lisää keskusteluun uuden ongelmakerroksen.).
Korostetaan lapsen oikeutta äitiin, mutta kukaan ei (tietenkään ei) korosta lasten oikeutta isään, koska ”noita toisia ihmisiä” koskevat toiset säännöt kuin oikeita suomalaisia, joita koskevassa keskustelussa tuskin lähdettäisiin korostamaan biologista vanhemmutta ja että lapset nyt vain kuuluvat enemmän biologisille äideilleen kuin isille. Ja vaikka toisenlaisiakin puheenvuoroja on esitetty, konsensus on, että naiset eivät ole vastuussa Isisin hirmutöistä kuten miehet, koska naiset sitten kuitenkaan eivät ole samalla tavalla vastuussa omista valinnoistaan. Huostaanotto taas monen asiantuntijan mielestä ei ole mahdollista, siitä huolimatta, että äidit ovat liittyneet uskonnolliseen kulttiin, johon liittyy maailmanherruuden tavoittelu, väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö (isien tapaamisoikeudesta puhuminen on jälleen absurdia, mutta jostain syystä äitejä ei voi samalla tavalla vastuuttaa).
Ja lopulta päädytään evakoimaan lapset ja heidän mukanaan äiditkin, koska ”huostaanotto olisi liian radikaali ratkaisu”, mutta vain suomalaiset ja muut 70 000 alholilaista saavat jäädä sinne (koska ”Suomi ensin”?), koska tuota noin (”kaikkia ei voi kuitenkaan auttaa”?), koska…. mietin tätä vielä hieman.
Lakien mukaan toki on mentävä, mutta lait ovat eri asia kuin se moraalinen viitekehys, jossa niitä toteutetaan. Ja tuo viitekehys ei vain suostu asettumaan paikalleen. Ei ole sellaista tapaa, jolla ”niitä” ja ”meitä” voisi koskea sama perhepolitiikka, koska liberaali diskurssi yksinkertaisesti ei voi sovittaa asiaa koskevia ristiriitoja.
Sitten kun yksi suomalaisista äideistä, ”Minna”, tavoitetaan leiriltä, toteaa hän että islamilainen valtio on ihan kiva juttu eikä hän halua Suomeen, jossa ei ole sharia-lakia. Yksilönvapautta pitää kunnioittaa, vaikka yksilö valitsisikin ei-vapauden. Se eurooppalainen aatehistoria, jolla aloitin (vahvasti lainausmerkkejä käyttäen) heittää häränpersettä. Miten joku voi valita vapaasti ei-vapauden ja saman lapsilleen? Kyllä vaan voi, eikä meillä ole minkäänlaisia työkaluja käsitteellistää sitä.