Hermanin kirveelle töitä (Kritiikin uutiset)

Herman Raivio kirjoittaa samasta aiheeesta kuin minäkin, mutta laajemmin ja taustoittavammin: Kirveellä on töitä: negatiivisesta kritiikistä.

Tähän alle voin myös linkittää erään suosikkikriitikeistäni, jossa Putte Wilhelmson arvioi vuoden 2018 nobelistin Olga Tokarczukin romaanin Alku ja muut ajat sen ilmestyttyä suomeksi vuonna 2007. Putte on tunnetusti tunnettu tylyttäjänä, joka voi sanoa pahastikin, mutta olisiko hän tuoreeltaan arvioinut vuonna 2018 Nobel-voittajan teoksen samalla tavalla? Tai olisiko hän edes käyttänyt sen arvioimiseen enemmän aikaa ja vaivaa, eräs tarkkanäköinen nimittän huomasi, että arvostelun lause:
”Ilman mitään tutkimuksellista näyttöä otaksunkin, että Tokarczukin innokkaimmat lukijat seuraavat muita ihmisiä useammin horoskooppeja, uskovat homeopatiaan, omistavat vähintään kaksi Feng Chui -opasta ja ovat käyneet kerran enkeliterapiassa.” muistuttaa kovasti teilausta Peter Höegin kirjasta Hiljainen tyttö (Parnasso 4/2007): ”Ilman mitään näyttöä otaksunkin, että Höegin uuden romaanin varauksettomimmat ihailijat seuraavat muita ihmisiä useammin horoskooppeja, omistavat vähintään kaksi fengshui-opasta ja uskovat homeopatiaan.”

Ihmisten seksuaalisuudesta

Vielä vuonna 2022 joillekin tuntuu vaikealta ajatus siitä, että on olemassa esimerkiksi homoutta. Tähän ei ole olemassa kuin yksi vastaus: jotkut tykkäävät homoilla, jotkut eivät. Ne, jotka eivät halua homoilla, heidän ei tarvitse. Niille, jotka haluavat, annettakoon siihen rauha. Kaikki muu keskustelu asiasta on turhaa puoleen ja toiseen. Olisiko meidän aika ihmiskuntana jo päästä tämän ongelman yli?

Homoilun sallimisella ei ole minkäänlaisia vaikutuksia meidän muiden elämään. Normihetero voi elää koko elämänsä joutumatta todistamaan homoilua. Eiväthän suomalaiset edes suutele julkisesti, homot tai heterot. Toki eri medioissa esiintyy nykyään yhä enemmän homoja, mutta tarvittaessa siltä välttyy sulkemalla television. Tarjontaa on nykyisin niin paljon, että halutessaan homot pystyy mediassakin välttämään. Jos tuntuu siltä, että joka paikasta tunkee homoja esiin, voi syyttää vain itseään.

Onneksi homous alkaa olla jo yleisesti hyväksyttyä. Somea selatessa sitä joutuu kuitenkin kysymään, onko vanhuus uusi homous? Tältä ainakin tuntuu, kun lukee mm. Sanna Ukkolan kolumnia Karita Mattilasta (olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin). Ukkolalle tuntuu olevan ongelma, että oopperalaulaja Mattila on puhunut seksistä tweeteissään ja laittanut someen itsestään kuvia. Tätähän tekevät nykyään aivan kaikki, joten ilmeisesti Ukkolalle ongelma on Mattilan ikä. Asensin vastikään Instagram-sovelluksen puhelimeeni ja välittömästi se tarjosi minulle syötteitä, joissa nuoret (tavalliset?) naiset esittelevät itseään. Miksi Ukkolan mielestä kukaan heistä ei ”tahraa” imagoaan (tai voihan olla, että hänen mielestään tahraavat).

Muodollisesti Ukkola vetää esiin miesaktivismikortin: jos mies, niin sitä ja tätä ja kyllä paheksuttaisiin. Tokihan jonkun Kauko Röyhkän seksipuheita ja Ilkka ”Danny” Lipsasen ja jopa Sauli Niinistön ja nuoria puolisoita on paheksuttu. Mutta olisiko ratkaisu sitten kuitenkin vähemmän paheksuntaa eikä enemmän paheksuntaa?

Ikäsyrjintä on kenties syrjinnän muodoista typerin. Toki, seksismi, rasismi, homofobia jne ovat yhtä lailla moraalisesti väärin, mutta ainakin niissä on se logiikka, että siinä syrjitään jotain muita ihmisiä. Ikäsyrjinnän kanssa taas on se ikävä (sic!) juttu, että me kaikki vanhenemme. Meistä jokainen on ollut joskus nuori ja typerä (varsinkin minä) ja jonain päivänä jokainen meistä on vanha ja puutteenalainen. Kaikki ”nykynuoret önnönnöö”-puheet ovat yhtä typeriä kuin ”vanhat on kalkkiksii”-jututkin.

Sama neuvo pätee tässäkin: jos yli 60-vuotiaiden seksi ällöttää, lakkaa ajattelemasta yli 60-vuotiaiden seksiä. Ja mikä vielä parempi neuvo: lakkaa seuraamasta sitä somesta ja kirjoittamasta siitä kolumneja.